Marttyyrit ovat sydämelläni

Loppusyksyisin ovat perinteiset hammaslääkäripäivät. Kyseessä on koulutustapahtuma. Kristillinen hammaslääkäriseura järjestää aina myös kirkkoillan, samoin myös eettisen seminaarin tai oikeastaan pienen luentotilaisuuden. Nyt eläkkeellä ollessani en ole noihin osallistunut. Kuitenkin minulle on jäänyt niistä hyviä muistoja.

Eräs mieleenpainuvimmista muistoista liittyi Johan Candelinin vierailuun kirkkoillassa noin 30 vuotta sitten. Hän oli saanut sydämelleen marttyyrien parissa tehtävän työn. Erikoista on, ettei mieleeni jäänyt se, mitä hän sanoi, vaan ainoastaan marttyyrien asian tärkeys ja vakavuus. Samoin muistan miten vakuuttavalta ja luotettavalta tämä kaksimetrinen mies tuntui.

Näin reilut kolmekymmentä vuotta myöhemmin voi nähdä selvästi työn merkityksen, ja sen miten se on annettu Jumalan sydämeltä. Itselleni on tuosta kirkkoillasta lähtien tullut ruotsinkielinen viikkoraportti, ja heti kun huomasin laitoin myös internetin ja facebookin kautta tulemaan tietoa työstä. Tavallisten uutisten kautta on vaikea saada oikeaa tietoa juuri tältä alueelta. Olen kiitollinen siitä, että löysin tämän marttyyrien työn tukemisen. Se on myös rikastuttanut omaa elämääni ja antanut perspektiiviä asioihin.

http://mailchi.mp/29f6b33cc707/mky-viikkoraportti

Kuukausiraportti 2, joulukuu 2017

Joulutervehdys Marttyyrikirkon ystäviltä

Tässä kuukausiraportissa on sekä joulutervehdys että muutamia rukousaiheita sinulle tulevaa kuukautta varten. Pääasiallinen tietojen lähteemme on tällä kertaa worldwatchmonitor.org.
Muista myös vainottua seurakuntaa, jota vastaan usein hyökätään kristillisten juhlien aikana. Rukoilkaamme siis erityissuojelua veljillemme ja sisarillemme, jotka eri tavoin ja eri puolilla maailmaa juhlivat Kristuksen syntymää.

Jeesus, pakolainen

Matteuksen evankeliumin toisessa luvussa kerrotaan miten Joosef suojellakseen Jeesus-vauvaa pakeni Egyptiin perheineen. Herodes oli suunnitellut tappavansa Jeesuksen, mutta sen sijaan hän tapatti kaikki pienet pojat Betlehemin seudulla kostoksi sille, että Jeesus oli viety turvaan Egyptiin.

On kummallista, että kun ainoa täydellinen ja hyvä ihminen syntyy tälle maapallolle, häntä kohtaa viha ja kuoleman uhka. On myös kummallista, että monia ihmisiä myös tänään kohtaa viha erilaisten Herodes-hahmojen puolelta, jotka haluavat pyyhkiä pois kaiken sen, millä on jotain tekemistä Jeesuksen kanssa. Kun Saul oli matkalla Damaskokseen vangitakseen kaikki ne, jotka olivat “sen tien seuraajia”, hän kohtasi Jeesuksen, joka sanoi: “Saul, Saul, miksi vainoat minua?”
Jesus sanoi “minua”, ei ensisijaisesti niitä, joita Saul oli aikeissa vangita. Tässä piilee syvä totuus. Jokainen, joka vainoaa Jeesuksen opetuslapsia, vainoaa itse asiassa Jeesusta itseään. Juuri viha Jeesusta kohtaan johtaa kaikkein voimakkaimmin kaikkeen hänen opetuslastensa vainoon maailmassamme tänään. Jeesus on niin yhdistynyt kaikkiin niihin, jotka uskovat häneen, että hän sanoo, että kaikki mitä olemme tehneet hänen vähimmille veljilleen, sen olemme tehneet hänelle. Tätä ajatusta meidän tarvitsee mietiskellä joulun aikana.

Meillä on mahdollisuus tehdä hyvää Jeesukselle tekemällä hyvää niille, jotka uskovat häneen ja joita vainotaan uskonsa takia. Tätä Marttyyrikirkon ystävät haluaa tehdä tänään ja myös tulevan vuoden aikana. Kiitos, että haluat rukoilemalla liittyä meihin tässä työssä.

Toivotan Sinulle iloista joulua ja siunattua uutta vuotta 2018!

Johan Candelin
Puheenjohtaja
Marttyyrikirkon ystävät

Tämän kuun rukousaiheet

NIGERIA

Vuosien ajan Nigerian kristityt ovat olleet eri islamilaisten ryhmittymien hyökkäysten kohteena. Nytkin islamilainen ääriryhmittymä Boko Haram pitää nuoria naisia vangittuina Länsi-Afrikassa. Vaikeudet jatkuvat vaikka naiset pelastetaan, koska kotiinsa palatessaan he havaitsevat olevansa leimattuja “Boko Haramin naisiksi” eikä heitä hyväksytä yhteisöihinsä, ei edes perheisiinsä, varsinkaan jos heillä on lapsia heidän vangitsijoidensa tekemien raiskausten tuloksena.

Pohjois-Nigerian johtajat ovat toistuvasti valittaneet, kuinka Fulani-paimentolaiset, ilman että heitä rangaistaan, hyökkäävät kristittyjä kohtaan varsinkin Plateaun osavaltiossa ja että liittovaltion hallitukselta puuttuu poliittista tahtoa lopettaa tällainen. Marraskuun 10. päivänä Nigerian kristittyjen liitto tapasi presidentti Muhammadu Buharin ja ilmaisi huolensa jatkuvasta väkivallasta, jota Fulani-paimentolaiset harjoittavat. Vaikka joillakin alueilla on runsaasti armeijan sotilaita, tilanne ei ole parantunut. Jotkut kristityt johtajat väittävät, että sotilaat ovat olleet osallisia yhteenotoissa paikallisten kanssa sen sijaan, että etsisivät pahantekijät, sekä myös syyttäneet sotilaita siitä, etteivät ole surmien lopettamiseen sitoutuneita.
Rukoile suojelua niille nuorille naisille, joita Boko Haram pitää vangittuina ja myös niille, joita on pelastettu. Rukoile myös rauhaa Plateaun osavaltioon ja muihinkin osavaltioihin, missä on väkivaltaisia konflikteja muslimi- ja kristillisten ryhmittymien kesken.

EGYPTI

Vaikka silloin tällöin kuulemme uusista hyökkäyksistä Egyptin kristittyjä vastaan, saamme nyt kiittää Herraa siitä, että 21 seurakuntaa Egyptin eteläisessä Minyan provinssissa voivat remontoida, laajentaa ja jälleenrakentaa kirkkojaan saatuaan luvat siihen Minyan kuverööriltä Essam al-Bedeiwiltä viime kuuden kuukauden aikana. Näistä kirkoista jotkut olivat odottaneet luvan saamista yli 20 vuotta. Myös Sohagin provinssissa, Tamassa, evankelikaalinen seurakunta on saanut luvan remontoida rakennustaan.

Toisaalta koptiyhteisö Minyassa on todennut, että monet heidän kirkoistaan on määrätty suljettaviksi tai sytytetty tuleen. Osa näistä ovat taas toiminnassa, mutta osa odottaa vielä lupaa. Ylä-Egyptissä paikalliset viranomaiset ovat sulkeneet kirkkoja yrityksessään lievittää jännitteitä muslimien ja kristittyjen kyläläisten kesken.
Kiitä Jumalaa näistä luvista, joita monille seurakunnille on annettu, ja rukoile suojaa ja rauhaa Egyptin uhatuille kristityille yhteisöille.

VIETNAM

Vietnamin uusi uskon ja uskonnon laki on kaavailtu astuvan voimaan tammikuun 1. päivänä 2018. Vietnamin katoliset ja evankelikaalit johtajat sekä myös buddhalaiset ja Cao Dai -liikkeen seuraajat sanovat, että lain pääasiallinen hyöty ei koidu uskonnonvapaudelle, vaan paremminkin hallituksen harjoittamalle uskonnon valvonnalle. Eräs kirjoitus maan lainopillisessa aikakauslehdessä tekee yhteenvedon neljästä menetelmästä, joilla tämä kommunistinen valtio perustamisestaan asti on pyrkinyt rajoittamaan uskontoa: lain ja hallinnollisten toimien avulla, propagandakoneiston avulla, “hajota ja hallitse” -taktiikoilla sekä raa’alla väkivallalla.

Erityisen haavoittuvia Vietnamissa ovat vähemmistökansat, niiden joukossa hmong-kansa. Kristinusko alkoi levitä hmongien joukossa Vietnamin lounais- ja keskiosien vuoristoseuduilla 1980-luvun lopulla hmonginkielisten kristillisten radio-ohjelmien kautta. Nykyään miljoonan hmongin joukossa on arviolta 400 000 kristittyä. Näitä vainoavat ei vain hallitus, vaan myös heidän sukulaisensa, kylätoverinsa ja paikalliset viranomaiset, koska heidät nähdään uhkana kulttuuriaan ja perinnettään kohtaan.
Rukoile vapautta ja viisautta Vietnamin kristityille!

Tietoa kirjoittajasta

cetalena

Olen eläkkeellä oleva hammaslääkäri. Kesäisin vietän aikaa saaristossa. Arkielämä ja läheiset ihmissuhteet ovat tärkeitä, Kristillinen usko asettuu tähän kokonaisuuteen luontevalla tavalla.