Lepäilypäivä

Lepäilypäivä

Pidän aivan tarkoituksella lepäilypäivän. En voi sanoa oikein pitäväni lepopäivää, koska se viittaa sunnuntaihin. Lepäilypäivä on sellaista olemista ja tekemistä, että sitä en suunnittele mitenkään, enkä murehdi, jos en saa mitään aikaiseksi.

Tämä artikkeliin laittamani kuva nousi esiin, kun ihan omaksi ilokseni katsoin kuviani facebookissa. Muistan vielä kuvaushetken. Tämä oli Imatralla joskus 1990-luvulla. Lähellä meitä oli Unterniskanjoki, lähes puron tai leveän ojan kaltainen. Keskellä sitä, silloisen matonpesupaikan lähellä, oli hieman virtausta ja aivan pieni pudotus.

Näin kävelytieltä, että tuolla olisi kuvattavaa, mutta hanget olivat melko korkeat. Harkittuani hetken, kahlasin virtakohtaan kuvaamaan. Minulla oli järjestelmäkamera, ja elimme filmiaikaa. Eli kuvia en raaskinut hinnan vuoksi ottaa kuin pari kappaletta. Hyvä, että otin, ja hyvä, kun kahlasin.

Lepäilypäivä syntyy muisteluista. Se syntyy pitkällään olosta tai yhtä hyvin kävelylenkistä. Kodinkoneet surisevat taustalla tällä hetkellä, pyykkikone taisi pysähtyä. Ajatus siinä viivähtää sen hetken, kun mietin onko mitään rypistyvää. Ei ole, ei tarvitse nousta.

Muistelen myös kirjani ”Kuin pieni lähde” julkistustilaisuutta vuonna 2003 Imatralla. Tämä kuva oli kirjan kannessa. Silloin toivoin kovasti, että kirjani olisi ollut alku uusille kirjoille. Ajat oikeastaan muuttuivat yllättävän nopeasti. Kustantajat eivät enää pysty juurikaan julkaisemaan valokuva/runokirjoja. Eivät hengellisetkään kustantajat kovin usein julkaise lahjakirjoja kuvin ja tekstein, eivät ainakaan heiltä, jotka eivät ole aivan järjestön sisäpiirissä vaikuttamassa. Mutta tuosta ainokaisesta julkistamistilaisuudesta jäi hyvät muistot.

Itse arvostan enemmän tätä täysin itse Ifolorissa tekemääni kirjaa ”Pieniä siemeniä erämaasta”. Siinä on vielä hiukan viimeistelemistä, mihin en ryhdy tänään. Minulla on ollut ongelmia kuvien kanssa, koska en tahdo oikein löytää etsimääni. Mutta voin ottaa pieniä 1-3 kirjan ”painoksia” ja muokata rauhassa. Seuraava taitaakin näin ajatellen olla jo kolmas ja tässä vaiheessa viimeinen painos. Mökkikautena en ehdi muokata kirjaa.

Monenlaista olen tehnyt ilman mitään juhlia tai julkistamisia. Kirjan julkistamisjuhlan järjestää kustantaja. Asianhan ei välttämättä täydy tapahtua näin. Voisinhan joskus pitää juhlat sen kunniaksi, että teen kirjoja ja kortteja. Kyllähän se olisi kakkukahvien paikka. Keitä kutsuisin? Mihin kutsuisin? Tulisiko kukaan, kun kirjoissa ei ole virallisen kustantajan antamaa arvovaltaa? Ei taitaisi tulla. Pidän kotona itselleni juhlahetken, hymyilen.

Ceta Lehtniemi

 

Jatko ajatuksilleni kahden päivän päästä:

Etsin vanhoista kuvistani, sekä otan runsaasti uusia kuvia, kunnes saan tämän vuoden aikana Pieniä siemeniä erämaasta runo/valokuvakirjan itseäni tyydyttävään muotoon. Eli olin ajatellut toisin, kevyemmin, mutta ilman kiirettä voinkin pysähtyä nyt tähän kirjan muokkaukseen.

Sen lisäksi mietin runokertomukseeni mustavalkoista kuvitusta. Eli irrottaudun vielä kirjan nykyisestä kuvituksesta, ja elän mukana runoissani luoden kuvamaailman, jonka painatuksenkin voi toteuttaa edullisesti. Jos syntyy jotain hyvältä vaikuttavaa, tarjoan kustantajalle.

Tavoitteenani onkin yhtäkkiä tehdä oikea kirja, ja pitää ihan oikea julkistamistilaisuus ehkä ensi vuonna tai seuraavana. Välivaiheena Ifolorissa syntyviä kirjoja en jää suremaan, vaan annan pois. Eli kuunneltuani itseäni huomaan vahvana halun saada kirjani julkisuuteen virallisen kustantajan julkaisemana tai ainakin omasta mielestäni todella hyvänä. Koen, että minulla on nyt oikeus ja mahdollisuus tähän työskentelyyn, ja laitan sen etusijalle.