Piispa Seppo Häkkinen facebookissa marraskuussa 2019
Marraskuussa 1964 arkkipiispa Martti Simojoki piti kansanopistolaitoksen 75-vuotisjuhlissa puheen, jonka seuraukset olivat arvaamattomat. Hän kiinnitti huomiota ”erään tämän syksyn romaanin” tapaan käsitellä Jeesusta ja Raamatun sanoja. Kyse oli Hannu Salaman Juhannustanssit-romaanista.
Kansanedustaja Margit Borg-Sundman ja 18 muuta kansaedustajaa tekivät joulukuussa 1964 Juhannustansseista eduskuntakyselyn. Oikeusministeri J.O. Söderhjelm määräsi tammikuussa 1965 nostettavaksi syytteen jumalanpilkasta Salamaa ja kustannusyhtiö Otavaa vastaan.
Nyt 55 vuotta myöhemmin valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on määrännyt toimitettavaksi esitutkinnan kansanedustaja Päivi Räsäsen 15 vuotta vanhasta kirjoituksesta, joka käsittelee kristillistä ihmiskäsitystä ja samaa sukupuolta olevien parisuhteita.
Poliisi oli aiemmin päättänyt, ettei asiassa ole syytä epäillä rikosta eikä esitutkintaa aloiteta. Valtakunnansyyttäjä kuitenkin ratkaisi toisin. Hän on punninnut sananvapautta, uskonnonvapautta ja syrjimättömyyttä koskevia perus- ja ihmisoikeuksia toisin kuin poliisi.
Reilussa viidessä vuosikymmenessä yhteiskunnassa vaikuttavat arvot ja ilmapiiri ovat muuttuneet, monen mielestä päinvastaiseksi. Mitä tässä tilanteessa tulisi ajatella?
Ensinnä on syytä rauhoittaa mielensä. Kyse ei ole kristittyjen vainojen alkamisesta tai Raamatun kieltämisestä, vaikka saamistani monista yhteydenotoista niin voisi päätellä. Elämme Suomessa edelleen oikeusvaltiossa.
Valtakunnansyyttäjän ratkaisu koettelee ymmärrettävästi monen oikeustajua. Sitä voi oikeutetusti arvostella, mutta samalla on syytä antaa viranomaisten tehdä työnsä. Julkinen, kriittinenkin keskustelu on vapaan yhteiskunnan merkki.
Toisaalta jaan sen huolen, joka liittyy uskonnon- ja sananvapauteen. Kummankin perusoikeuden toteutumista on jatkuvasti seurattava, sillä ne eivät ole itsestäänselvyyksiä.
Kristitylle Raamatussa ei ole kyse mistä tahansa kirjasta, vaan uskomme perustasta. Jumalan sana on myös kirkkomme ylin ohje ja auktoriteetti. Tämä todetaan muun muassa Tunnustuskirjoissa ja kirkkolainsäädännössä. Siksi juuri Raamattuun ja raamatuntulkintaan liittyvä rikosepäily herättää erityisiä huolenaiheita.
Kristityn omatunto on sidottu Raamattuun. Luonnollisesti myös Raamatun käyttöä saa arvioida ja kritisoida. Hyvä on huomata, että kristityt lukevat Uutta testamenttia ytimenä ja linssinä, jonka läpi Vanhaa testamenttia tulkitaan – ja jonka takia Vanhan testamentin rikos- ja pyhyyslaki ei sido kristittyjä.
Ongelmallista on se, jos valtiovalta pyrkii määrittämään kirkon uskontulkintaa. Tällöin se helposti puuttuu uskonnonvapauteen ja silloin ollaan jo arveluttavalla tiellä. Tätä huolta kantavat nyt monen kristityn lisäksi yllättäen myös monet agnostikot, kirkkoon kuulumattomat ja ateistit.
Viime päivien keskustelu on nostanut Raamatun esille julkiseen keskusteluun. Toivottavasti se saa yhä useamman tarttumaan itse kirjaan ja perehtymään siihen, ei vain lehtijuttujen tai somepäivitysten tasolla, vaan Raamatusta Jumalaa ja hänen tahtoaan etsien.
Arkkipiispa Martti Simojoki totesi 1960-luvun puolivälissä: ”Mutta ellei kirkossamme kuulu puhtaana ja selvänä Jumalan kirkas sana ja ellei yksinäisissä rukouspaikoissa käydä taisteluita, ellei keskuudessamme elä Jumalan evankeliumin vapaaksi tekemiä ja Jumalan sanaan sidottuja ihmisiä, emme oikein osaa kohdata omaa aikaamme.”