Kunnia yksin Jumalalle
Olin kesäyönä hetken hereillä. Luin Matteus 14 jakeita liittyen tapahtumiin myrskyävällä Gennesaretin järvellä, koska tämä kohta tuli illalla mieleeni juuri ennen nukkumaan käymistäni. Ruokintaihme oli juuri takana. Jeesus oli lähettänyt opetuslapset edellään veneellä järvelle ja oli viipynyt yksinäisyydessä hiljaisessa rukouksessa.
Jeesus lähti opetuslasten perään veden päällä kävellen. Muistamme miten nämä miehet pelästyivät luullen Jeesusta aaveeksi. Pietari kuitenkin pyysi, että Jeesus kutsuisi hänet luokseen samalla tavoin vettä myöten kävellen, jos kyseessä on Herra. Kuitenkin Pietari vajosi katsoessaan aaltoja.
Niin Jeesus kohta ojensi kätensä, tarttui häneen ja sanoi hänelle: ”Sinä vähäuskoinen, miksi epäilit?” Ja kun he olivat astuneet venheeseen, asettui tuuli. Niin venheessä olijat kumarsivat häntä ja sanoivat: ”Totisesti sinä olet Jumalan Poika.” (Matt.14:31-33)
Tämä sana antaa kunnian Jumalalle. Meille jää usein osaksemme Pietarin huudahdus: ”Herra, auta minua.” Jos Pietari olisi omassa varassaan pystynyt kävelemään myrskyävässä vedessä, katse olisi hänessä, hänen uskossaan ja rohkeudessaan. Nyt melkein unohdamme, että Jeesuksen varassa todellakin myös Pietari oli veden päällä.
Jeesus ja Pietari astuivat veneeseen. Myös myrsky tyyntyi samassa. Joskus me näissäkin tilanteissa valitettavasti näemme itsemme kuvaannollisesti astumassa veneeseen ja asettamassa myrskyä. Unohdamme, ettei mitään olisi tapahtunut ilman Jeesusta. ”Ilman minua te ette voi mitään tehdä” (Joh.15:5)
Pietarin pitikin olla kuin unohdettu, ja yksinomaan Jeesuksen varassa. Kaikki kunnia kuuluu aina yksin Jumalalle. Meidän osamme on riippua Hänen varassaan ja hyvin usein tunnustamme uskomme Pietarin sanoin: ”Herra, auta minua!”
Ceta Lehtniemi