Psalmit:
42:2 Niinkuin peura halajaa vesipuroille, niin minun sieluni halajaa sinua, Jumala.
63:2 Jumala, sinä olet minun Jumalani, sinua minä etsin varhain; sinua minun sieluni janoaa, sinua halajaa minun ruumiini kuivassa ja nääntyvässä, vedettömässä maassa.
84:3 Minun sieluni ikävöitsee ja halajaa Herran esikartanoihin, minun sydämeni ja ruumiini pyrkii riemuiten elävää Jumalaa kohti.
112:1 Halleluja! Autuas se mies, joka Herraa pelkää ja suuresti halajaa hänen käskyjänsä!
143:6 Minä levitän käteni sinun puoleesi. Niinkuin janoinen maa, niin minun sieluni halajaa sinua. Sela.
Matt. 5:6: Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan.
Kaipaus?
Kaipaus, suuri Jumalan lahja,
myös kipu, halu jostain pois ja parempaan, täydellisempään.
jotka ovat jo perillä.
Kaipaus on myös halua pyytää johdatusta heidän luokse,
jotka ovat yhä täällä, heidän kohtaamiseen,
jotka ovat minua varten ja joita varten minä olen.
Kaipaus luo halua kulkea eteenpäin.
Syvin kaipaus on halua elää yhteydessä Häneen,
joka on luonut minut ja lunastanut kaikesta pahasta.
Yllä olevat psalmit kertovat tästä Jumalan kaipuusta.
Olen ymmärtänyt, että juuri tämän kaltaiseen ikävöitsemiseen liittyy jotain hyvin arvokasta. Jumalan Henki vaikuttaa minussa. En edes itse tiedä kaikkea siitä mitä sisimpäni kaipaa syvällä. Toivoisin, että voisin osan sanoittaa rukouksen muotoon ja sanoa loppuun: Tapahtukoon Sinun tahtosi.
Ceta
Keijo, valtavasti kiitoksia! Minulle merkitsee paljon se, että jatkat aloittamastani aihepiiristä ja täydennät sitä hienosti. On ilo huomata, että joku ymmärtää mitä yritän sanoa. Ja toki on lohdullista, että C.S.Lewis ja Augustinuskin on nähnyt kaipauksen vähän samoin kuin minä. Kyllä Jumala on tämän syvän hengellisen kaipauksen takana. Kaipaus voi ohjautua myös väärään. Ja tätä ei ole aina helppo huomata.
Kristilliset tilaisuudet ovat joskus kaavamaisia ja tiiviitä – valmiita ennen alkamistaan. Niissä ei ole useinkaan tilaa edes Pyhän Hengen hiljaisen äänen kuulemiselle saati sille, että niissä voisi sanoa jotain, minkä kokee niin kalliiksi ja juuri tuohon hetkeen annetuksi. Se mitä on vaikka minun sydämelläni, voisi hoitaa jotakuta toista. Voi myös olla, että Jumala puhuu juuri kaipauksen ja janon kautta jostain tärkeästä asiasta, yhteisestä rukousaiheesta, työmuodosta jne. Se ”hiljainen tuulenhyminä” saattaa joskus olla kuin sukua kaipaukselle.
Kiitos Ceta taas niin kovin upeasta luontokuvasta ja herkästä tekstistä. Luontoa olen itsekin saanut tässä ihailla kun välillä poljen pyörällä töihin (Kaarina-Paimio, 23km suuntaansa) niin, etenkin aamulla matkan varrella saa mahdollisuuden ihailla luonnon kauneutta. Sitä vehreyttä, sitä tuoksua, sitä elämän voimaa mikä luonnosta pursuaa kun kaikki elämälle tarvittavat edellytykset ovat läsnä. Vesi, lämpö ja valo jne.
Kyllä luonto sen kauneus, harmonia ja tasapaino puhuttelee vahvasti, ja usein ikäänkuin herättelee itsessänikin uinuvaa kaipausta johonkin sellaiseen todellisuuteen, mitä tämä näkyvä todellisuus ei kykene tyydyttämään. C.S. Lewis onkin joskus todennut viisaasti; ”jos kaipauseesi että tässä maailmassa saa tyydytystä, todennäköisesti sinut on luotu toista maailmaa varten”. Ja Augustinus taisi aikoinaan myös todeta: ”kaipaus sinun puoleesi on sinun omaa tekoasi”.
Psalmit todellakin usein sanoittaa hyvin tuota kaipausta ja ikävää, joille on todellakin vaikea usein löytää sanoja. Usein se ilmenee sanattomina huokauksina. Liekö Paavalilla ollut tuo ajatus mielessä kun hän kirjoitti Room. 8- luvussa, että emme edes tiedä mitä meidän tulisi rukoilla, mutta Henki itse rukoilee meidän puolesta sanattomin huokauksin.
Varmaan myös kristittyjen yhteys, missä saa jakaa ja pukea yhdessä toisten kanssa vaikka rukouksen muotoon sitä kaipausta ja janoa on jotain minkä kautta saa hieman aavistusta siitä maailmasta, siitä yhteydestä mitä todellisessa Taivaan kodissa Kristuksen seurassa saamme eräänä päivänä kokea.