Olin kevättalvella sanan ja rukouksen illassa ja lähdin kesken pois. Olen ollut elämäni aikana tavattoman monissa vastaavissa tilaisuuksissa, eniten Imatralla. Usein olin juontajana ja saatoin rukoilla etukäteen sekä tilaisuuden että pääpuhujan puolesta. Usein pastori oli jakamassa sanaa, mutta tilaa annettiin seurakuntalaisillekin jakaa sitä mitä oli sydämellä. Jakaminen saattoi toki tapahtua myös niin, että vetäjälle kerrottiin etukäteen sydämelle noussut asia. Varsinainen opetuspuhe oli yleensä noin 20 minuuttia.
Sanan ja rukouksen illassa meitä oli vain neljä ihmistä, melko iäkkäitä pastoria lukuunottamatta. Pienen seurakunnan pastori kysyi meiltä kolmelta mahdollisia rukousaiheita, mikä tuntui toki hyvältä ja oikealta. Nämä rukoilimme tavallaan heti pois mielestä. Sen jälkeen pastori meni eteen seisomaan puhujanpulpetin taakse ja puhui meille kolmelle 40 minuutin opetuspuheen oikeasta uskosta ja sinapinsiemenestä. Uskon puhe käsitteli pääasiassa parantamisrukousta ja siihen liittyviä asioita.
Puheen jälkeen annettiin lupa rukoilla. Kokousta oli ollut tasan tunti. Itse yritin täydentää osaltani pastorin puhetta siihen suuntaan, että kärsivällinen lähimmäisen rinnalla kulkeminen ja toisen puolesta näkymättömästi rukoileminen kuvaa myös uskoa. Olisin jatkanut raamatunjakeella, jonka laitoin nyt tähän kirjoitukseeni näkyviin leikekuvana. Pastori keskeytti minut välittömästi, kun yritin jotain sanoa. Olin hämmentynyt, mutta jäin hiljaisena ihmettelemään.
Toinen meistä naisista rukoili lyhyesti mainiten myös Jeesuksen ristin työn. Aloin itsekin rohkaistuneena rukoilla keskittyen kiittämään ristin sovituksesta ja sanoin toki, että meillä on kärsivällisyyden ja lohdutuksen Jumala. Pastori keskeytti minut mielestäni lähes karskisti. Huomautin, että keskeytit minut jo toistamiseen. Sain vastauksen, että minä puhuin heille (ihmisille) enkä Jumalalle. Lähdin pois tilaisuudesta ja samalla koko seurakunnasta. Raamatunjae jäi jakamatta. En saanut sanoa mitään hiljaisesta rinnalla kulkemisesta ja rukouksesta. Miten tämän olisin voinut jakaa seurakuntaa varten, kun en saanut lupaa puhua ihmisille?
Sinapinsiemen on tavattoman pieni ja huomaamaton. Siitä kasvaa kookas puu. Kun ihminen elää hyvin vaikeaa vaihetta elämässään jopa vuosia tai kymmeniä vuosia, hänellä saattaa olla useita ”näkymättömiä” rukoilijoita, ihmisiä jotka jaksavat rakastaa ja uskoa, luottaa Jumalaan. Juuri tämä kysyy Kristuksen kärsivällisyyteen turvaamista. Vasta elämäntilanteen asetuttua paremmaksi Jumalan armosta, saattaa tulla esiin ne ihmiset, jotka ovat uskoneet ja rukoilleet. Nousee myös suuri kiitollisuus Jumalaa kohtaan.
Herran Henki voi ohjata sydämiämme Jumalan rakkauteen ja Kristuksen kärsivällisyyteen. Oma kärsivällisyyteni on tainnut jo loppua. En ehkä enää etsi itselleni paikkaa, missä voisin sanoa jonkun sanan kristittyjen ryhmän keskellä ja rukoilla yhdessä muiden kanssa. Kirjoittelen tänne kuin päiväkirjaan. Ehkä joku on kokenut jotain samaa? Kommenttiin saa vastata nimimerkillä siinä missä kysytään nimeä. Tarkistan kaiken ennen esille laittoa.
Ceta
Lisään tähän kuitenkin sen, että sain rukousvastauksen liittyen näyttelyni pystytykseen. Vahtimestari tulee töihin lauantaina, jolloin ymmärtääkseni hänellä ei pitänyt olla edes työvuoroa. Nyt minulla on pystytykseen sekä lauantai että maanantai. Rukous yhdessä toisten kanssa on tärkeää, mutta kunniaansa Jumala ei anna ihmisille. Ja se oli positiivinen puoli, ettei kenelläkään ollut mitään väheksymistä taiteellista harrastustani kohtaan. Kiitos Jumalalle! Lisään vielä, että moni uskova on rukoillut näyttelyni puolesta jo pitkään. Tämä on ollut koskettavaa.
Toinen lisäys. Minä koen valtavan suurena asiana saamani tuen näin arkisessa asiassa kuin taidenäyttely. Miten suuri asia onkaan, jos ihminen saa tukea sairastaessaan, kärsiessään yksinäisyydestä, aistien ja muistin heikkenemisestä, uskoon ja hengellisyyteen liittyvistä vaikeuksista ym. Tuki tulee usein yksittäisiltä ihmisiltä.