Lapsina ja aikuisina

Jumalan lapsina ja samalla aikuisina ihmisinä

Olen aina rakastanut Raamatun kohtia, joissa puhutaan meistä Jumalan lapsina. Ja tällä tarkoitan todella pitkää ajanjaksoa, vuosikymmeniä. Minulle se ei ole koskaan merkinnyt viittausta ominaisuuksien puolesta Jumalan läheisyyteen, johonkin jumalisuuteen.

Kyse on asemasta, suhteesta, turvallisuudesta, halusta kuunnella Taivaallista Isää. Kyse on omasta avuttomuudestani ja pienuudestani ennemminkin, jos välttämättä ajatellaan ominaisuuksia. Kyse on siitäkin, että puhun paljon Isälle. Kerron huoleni ja iloni, kysyn johdatusta ja apua itselleni, läheisille ja ystäville. Kannan monia asioita Jumalalle, vaikka Hän tietää kaiken.

Itselleni on selvää, että tämä asema ja usko on lahjoitettu Jeesuksen Kristuksen sovitustyössä. Silti tämä on aivan mahdoton asia selittää, mutta se avataan ”isoaville” ja ”janoaville”. Tässä samassa mielessä Jumalan lapsina ei voi pitää kaikkia ihmisiä, vaikka olemme toisillemme toki usein rakkaitakin lähimmäisiä.

Maailma ei voi varmaan mitenkään tuntea minua tai muita Jumalan lapsia. Ensin mietin jättää pois jakeen loppuosan. Se tuntui negatiiviselta. Mutta kyllähän asia on niin, ettei uskosta osaton voi ymmärtää mitä tämä elämä Isän yhteydessä on. Tämä on outoa, ihanaa, ja tässä on myös aivan erilaiset surunsa ja ilonsa. Ja onhan sekin kummallista, että olemme täällä maan päällä vasta matkalla Isän kotiin.

Ceta Lehtniemi

 

9 thoughts on “Lapsina ja aikuisina

  1. M.

    Kiitos Ceta ja Liisa. Onnistutte sanoittamaan selkeyttävästi asioita. Se on tärkeää, ja helpottavaa. Unettomuusasiakin tuli Cetalta esille, kiitos siitäkin. Luulisin, että moni saattaa kärsiä siitä. Äkkiseltään ajateltuna se on riesa. Mutta Jumalan käsissä riesakin voi kääntyä palvelijaksi jollakin tavalla. Kyllä- usein tuntuu, kuin tulisi ratkoa hengellisesti voittoisana soturina elämän kiusat. Sen sijaan saattaa joutua odottamaan ratkaisuja, tai tekemään joitakin käytännön muutoksia unen laadun parantamiseksi. Viisautta saanut pyytää Herralta, kun ei aina tiedä kuinka toimia. Elämän arjessa on olo joskus kuin kuivausrummussa pyörineellä tiskirätillä. Ehkä joku tavoittaa.

    Liisa : ”Hän on lähellä, vaikka en jaksaisi kiittää Häntä, en muuta kuin olla sitä mitä milloinkin on, kaikkine tunteineni, ja myös kärsimyksen keskellä.”
    Hallelujaa.
    Ja
    ”Saamme kokea Jeesuksen antaman rauhan, ja ilonkin syvällä sisimmässä, ja nehän eivät ole oikeastaan tunteita, vaan se turvallinen olotila, joka lapsella on, kun hän on isän sylissä, turvassa, vaikka itkuisena ja kipeänä.”

    ”Erikoisten kokemusten tavoittelu on mielestäni ristiriidassa sen tosiasian kanssa, että Jeesus tuli ihmiseksi. Hän eli aivan tavallisen elämän realistisessa maailmassa, Ja koska niin on, Hän voi nyt kärsiviä ja kiusattuja auttaa. Hän oli samalla Jumalan Poika, joka antoi henkensä lunnaiksi puolestamme.”

    Kiitos rukouksistanne.

  2. cetalena Artikkelin kirjoittaja

    Liisa, kiitos myös sinulle! Tämä vuorovaikutus on merkinnyt minulle juuri nyt tavattoman paljon.

  3. liisa

    Kiitos, nimimerkki M. kirjoituksestasi ja raamatunkohdista! Muistan myös ongelmaasi rukouksin.
    Kiitos, myös sinulle, Ceta. Kirjoitit: – ” Jumala on jotain aivan muuta joka suhteessa, meidän käsityskykymme ulkopuolella. Kuitenkin Hän ymmärtää täysin meitä, ja voi meitä auttaa, ja olla meitä lähellä. Meidän puutteemme ja vaivammekin, inhimilliset rajoitteemme, voivat näyttäytyä Hänelle aivan toisenlaisina kuin meille itsellemme. Saamme niin käsittämättömän täydellisesti jäädä Jumalan turviin.”
    Näin juuri! Tässä on lepo.
    Kiitos teille molemmille! Tuli rohkaisua tälle päivälle.

  4. cetalena Artikkelin kirjoittaja

    M, kiitos! Juuri näin on kuin kirjoitat. Kärsit unettomuudesta. Tuo on ollut myös minun ongelmani. Nykyisin nukun paremmin. Hirvittävän monen tekijän kokonaisuus. Jo lapsena heräsin aina, kun valo alkoi sarastaa ja kuului ensimmäiset äänet jostain. Ja aikuisena, jos on ollut luovaa pohdiskelua, niin saatan herätä ennen mitään ulkoisia ääniä tai valoja ihan vain siihen mitä sisältäni nousee. Samoin fyysiset vaivat, joita en päivällä edes huomaa, pitävät yöllä hereillä. Ja kuitenkaan meistä yksikään ei tule toimeen ilman riittävää unta. Olen tehnyt itselleni sopivia muutoksia, jotka ovat auttaneet minua nukkumaan paremmin. Ja toisaalta voin valita mitä teen päivällä, huomioida vireysasteeni. Muistan sinua rukouksin, ja todella ymmärrän sinua.

    Minusta omien ongelmien ja puutteiden näkeminen valaisee jotenkin aihetta. Niin usein tarjotaan pikaratkaisuja, ajatellaan ehkä kaikkeen löytyvän hengellisiä vastauksia ja apuja, ja vieläpä nopeasti. Nykyisestä perspektiivistä katsottuna herkkäunisuuteni on ollut yhtä paljon lahja kuin vaiva. Se on juuri tämän Jumalan lapsen (minun) piirre. Jumala on jotain aivan muuta joka suhteessa, meidän käsityskykymme ulkopuolella. Kuitenkin Hän ymmärtää täysin meitä, ja voi meitä auttaa, ja olla meitä lähellä. Meidän puutteemme ja vaivammekin, inhimilliset rajoitteemme, voivat näyttäytyä Hänelle aivan toisenlaisina kuin meille itsellemme. Saamme niin käsittämättömän täydellisesti jäädä Jumalan turviin.

  5. cetalena Artikkelin kirjoittaja

    Liisa, kiitos! Laitan kokonaisena. Katsoin nyt aamulla, ja löysin samanaikaisesti sekä M:n että sinun vastauksesi. Aihe on niin suuri ja tärkeä, että siitä saa olla keskustelua. Minusta tuntuu, että kohta (lause), johon pyydettiin minulta täsmennystä, tuli oikein hyvin ymmärretyksi. Olen sivunnut aihetta useissa kirjoituksissani, mm. ”Te olette alhaalta, minä olen ylhäältä”. Tämä keskustelu nousi kuvakortistani, sen lyhyestä tekstistä, ”Jumalan lapsena” elämisestä. Lyhyessä tekstissäni viittasin, että tämä lapseus ei ole saman kaltaisuutta. Ja vastauksessani vielä täsmensin asiaa.

  6. M.

    Tämä välillä ongelmani. Kärsin unettomuudesta, ja sitten unohtelen yksityiskohtia. Opinnoissa ja työssä se harmittaa. Kiitos Ceta. Selitit asian, josta en ollut varma, mitä tarkoitit. Raamattu todistaa samaa.
    Pyhän Hengen kautta, joka liittänyt meidät Jeesukseen, saadaan kyllä elää yhteydessä Taivaan Isään. Silti ollaan edelleen samoja ihmisiä kuin ennen.
    Paavali kuvaa Korinttolaiskirjeessä meitä ihmisiä saviastioina, jotka ollaan heikkoja, vajavaisia, pelokkaitakin välillä itsessämme. Mutta joiden sisällä on aarre. Saa tarvita Jeesusta kaikkeen.

    ”Autuaita ovat vanhurskauden nälkäiset ja janoiset, sillä heidät ravitaan. ” Matt.5: 6

    7. ”Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan, eikä näyttäisi tulevan meistä.

    8. Me olemme kaikin tavoin ahdingossa, mutta emme umpikujassa, neuvottomat, mutta emme toivottomat,

    9. vainotut, mutta emme hyljätyt, maahan kukistetut, mutta emme tuhotut. ”
    2 Kor. 4: 7,8,9

    ”Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.”
    1 Kor.1: 18

  7. liisa

    Ajattelin kirjoittaa tähän keskusteluun joitain ajatuksiani. Ymmärrän hyvin nuo hämmennyksen ja ahdistuksen tunteet ja kokemukset, joista nimimerkki M. kertoi. Olen kokenut samaa vastaavissa tilanteissa. Tosin ei ole ollut sitä tilannetta, jossa joku rukoilisi minulle Jeesuksen läsnäoloa. Uskallan nyt laittaa joitain ajatuksiani, joita on heräillyt vuosien varrella. (Ceta, laitan koko pitkän jutun tulemaan – karsi, jos tarpeen, tai jätä kokonaan laittamatta – mielesi mukaan)
    Aina palaan alkuun, uskon perustaan. Ei ole pelastusta yhdessäkään toisessa kuin Jeesuksessa ja Hänen nimessään ja Hänen verensä kautta. Vain tällä perusteella olemme uskon kautta Jumalan lapsia.
    ”Kaikille, jotka ottivat Hänet (Jeesuksen) vastaan, Hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat Hänen nimeensä”. Joh. 1:12. Tämä on tärkeintä.
    Tämä ei ole tunneasia, eikä kokemusasia, vaan Jumalan läsnäolo on joka hetki tosiasia elämässämme. Elämme Hänessä. Se pysyy, vaikka emme tunne mitään, emme joskus edes turvallisuuden tunnetta, vaan päinvastoin, ahdistusta, ja joudumme myös elämässämme kärsimyksiin.
    Missään kohtaa Raamatussa meille ei luvata mitään tunnekokemusta, jonka perusteella ”olisimme Jumalan läsnäolossa”. Kirkastusvuoreltakin piti opetuslasten palata Jeesuksen kanssa alas kärsimyksen keskelle, ja työhön. Jeesus oli heidän kanssaan juuri siellä.
    Jos tavoitellaan kokemuksia, kuten nykyisin mielestäni tehdään näissä M:n kuvaamissa kokouksissa, sivuutetaan se, että koko Raamattu puhuu kärsimyksestä, joka huipentuu Jeesuksen julmaan kuolemaan ristillä. Ja juuri se, Hänen verensä, on uhri puolestamme pelastukseksi. Ja juuri tästä pitäisi puhua, yhä uudestaan.
    Miten monessa kohtaa UT:a ja VT:akin puhutaankaan siitä, miten Jumala on lähellä ahdistettuja, kärsiviä, syntinsä tunnustavia, langenneita, ja pois poikenneitakin, etsien ja kutsuen ja lohduttaen, tukien ja vahvistaen! Niissä ei kerrota mitään ”lämpövirroista”. Kuulemme Jumalan puheen ja lohdutuksen Hänen omissa sanoissaan Raamatussa. Saamme rauhan ja luottamuksen Häneen.
    Me emme pääse Jumalan yhteyteen mystiikan kautta, kauneuden kautta, tai käyttäytymällä määrätyllä tavalla (esim. ylistyksessä), vaan ainoastaan Jeesuksen kautta. Hän on lähellä, vaikka en jaksaisi kiittää Häntä, en muuta kuin olla sitä mitä milloinkin on, kaikkine tunteineni, ja myös kärsimyksen keskellä.
    Saamme kokea Jeesuksen antaman rauhan, ja ilonkin syvällä sisimmässä, ja nehän eivät ole oikeastaan tunteita, vaan se turvallinen olotila, joka lapsella on, kun hän on isän sylissä, turvassa, vaikka itkuisena ja kipeänä.
    Erikoisten kokemusten tavoittelu on mielestäni ristiriidassa sen tosiasian kanssa, että Jeesus tuli ihmiseksi. Hän eli aivan tavallisen elämän realistisessa maailmassa, Ja koska niin on, Hän voi nyt kärsiviä ja kiusattuja auttaa. Hän oli samalla Jumalan Poika, joka antoi henkensä lunnaiksi puolestamme.
    Hengellisten kokemusten vaikutus ei kanna kovin pitkälle, kun elämme arkeamme, ja opettelemme rakastamaan lähimmäisiämme. Siihen tarvitsemme lisäksi, ja ennen kaikkea Jumalan antaman avun ja kärsivällisyyden.
    Jeesus tuli siis ihmiseksi, Me elämme tässä maailmassa, emme vielä taivaassa. Juuri se matka, josta, Ceta, mainitsit kirjoituksesi lopussa, täällä eläminen, on tärkeintä juuri tänä hetkenä. Siinä kuljemme päivän matkan kerrallaan. Ja Herra kulkee edellä. Meidät on kutsuttu rakastamaan lähimmäisiämme, myös silloin, kun se ei ole helppoa, sekä viemään evankeliumia eteenpäin tavalla ja toisella, kukin armolahjallaan, Ja rukoilla, ja ehkä jopa pääasiassa juuri sitä. Sitä voi tehdä jokainen.
    Olemme Jumalan lapsia, ja se tarkoittaa myös sitä, että olemme perillisiä:
    Room. 8:17 ”Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme.”
    Elämme siis tässä maailmassa, ja samalla olemme Jumalan valtakunnan kansalaisia, Jumalan lapsia myös tässä mielessä.
    Isä myös kurittaa lapsiaan, ja se on myös Hänen rakkauttaan. Joskus se tuntuu vaikealta, mutta kuitenkin on hyvä kuunnella, mitä Isä tahtoo sanoa viisaudessaan, ja parhaaksemme.
    Pääasia ei ole, mitä koemme Jumalan lapsina, vaikka se ihmeellistä välillä onkin. En silti tietenkään halua turhentaa kokemuksia Jumalan läheisyydestä esim. luonnossa, ja iloa siitä tavallisen arjen keskellä, tai kun olemme saaneet kokea rukousvastauksia. Pääasia on, että pääasia pysyy pääasiana— Siis että Jeesus kuoli puolestamme ristillä, ja nousi kuolleista, että me eläisimme Hänessä täällä tavallisina ihmisinä, tavallisten ihmisten joukossa. Ja siinä juuri elämme Hänen läsnäolossaan, siinä Hän on joka päivä kanssamme, kuten Hän itse sanoi. Hän ei hylkää, kuten M. sanoi. Ei koskaan.
    Me emme siis luota kokemuksiin, emme välttämättä Raamatuin sanoihinkaan sanoina – vaan Häneen, joka ne sanat on meille sanonut. Senkin tiedän, että Raamatun yksittäisistä sanoista ja jakeista voi tulla pelkkiä viisauksia ja aforismeja, (Minulle aikoinaan kävi niin.) Annetaan Jumalan itsensä puhua meille Raamatussa sanansa kautta. Pyydetään Pyhän Hengen valoa niin, että voimme ottaa ne henkilökohtaisesti turvaksemme ja opetukseksi, nuhteluksikin väillä. Hän rakastaa meitä. Ja kyllä joskus käy niinkin, että ihan yksi ainoa jae voi olla suotaa Jumalan puhetta itselle. Tai sitten joku luku tapahtumineen puhuttelee.
    Nimimerkki M. Näiden pitkien juttujen jälkeen sanon, että näin minäkin haluan, ihan yksinkertaisesti sitä, mitä kirjoitit siinä kappaleessa, jota Ceta lainasi. Juuri niin, se on tärkeintä, se on ydin..
    Siinä on turvallista, emme tarvitse mitään muuta! Siinä voi levätä, tuntuu sitten, miltä tuntuu millioinkin.
    Ceta, en ihan ymmärrä, mitä tarkoitit lauseella: – ”Minulle se ei ole koskaan merkinnyt viittausta ominaisuuksien puolesta Jumalan läheisyyteen”. Selitit sen tosin näin: – ”Ominaisuuksien puolesta Jumalan läheisyyteen”, ajattelin sitä, etten muutu jotenkin Jumalan kaltaiseksi?
    Niin, emme todellakaan muutu! Olemme edelleen syntisiä, syntiä tekeviä, myös sanoin ja ajatuksinkin ja asentein mm. toisia ihmisiä kohtaan. Mutta Kristuksessa olemme vapaita synnin ja kuoleman vallasta. Sen saamme joka hetki muistaa, että Jeesuksen veri puhdistaa, kun näemme ja tunnustamme syntimme. Aina saamme aloittaa alusta, Jumalan iankaikkisen armon varassa, armon, joka on Jeesuksessa – aina on armoistuin auki.
    Mennyt saa jäädä taakse, ja taas pääsemme eteenpäin Jumalan johdatuksessa. Hänen armonsa myös kasvattaa meitä. Iloitaan siitäkin. Niinhän maallinen isäkin kasvattaa lapsiaan heidän parhaakseen.
    Luin juuri Psalmin 103. Se rohkaisee, lohduttaa, kehottaa, ja saa todella aikaan kiitollisuutta. Siinä on evankeliumi. Jumala on korkea ja pyhä, me ihmiset vain tomua, ja silti Jumala katsoo puoleemme ja armahtaa, ja teki kaikkensa, että pelastuisimme Hänen valtakuntaansa!

  8. cetalena Artikkelin kirjoittaja

    Kiitos kovasti ajatuksistasi. Muutin nimimerkkisi kuten näet. Sanot: ”Haluan kuulla sen mikä luvattu, joka on Sanassa totta. Että evankeliumi kertoo, minun syntini pestään pois. Että näin pettyneenä ja tyhjänä saan purkaa sydämeni Jeesukselle. Ja tietää, että Hän ei hylkää, ei lähde, ei petä ja jaksaa aina vaan rakastaen kantaa. Silloinkin kun olo on kuin kaikkensa menettäneellä. Ja että Jeesuksen veri puhdistaa kaikesta vääryydestä.” Tuo mitä sanot on tärkeintä. Siinä on ydin. Levätään sanan lupauksissa.
    ”Ominaisuuksien puolesta Jumalan läheisyyteen”, ajattelin sitä, etten muutu jotenkin Jumalan kaltaiseksi. Läheisyys on aina pienen ja tarvitsevan ihmisen läheisyyttä, usein vieläpä ymmärtämättömän ja pelokkaan turvautumista Häneen ainoaan, jolta saa avun.

  9. M.

    Kiitos. Yhdyn tekstiisi ja se heräsi eloon myös siten, että viime aikojen tapahtumat tunkivat esiin mieleeni. Olen jotenkin hämmentävässä tilanteessa parhaillaan. Pohdin sanojasi omankin kokemukseni valossa.

    On tärkeää kirjoittaa Jumalan lapseudesta. Mitä se on Ceta merkinnyt jo vuosikymmeniä sinulle. Hyvä kun tuot esiin niitä ydinajatuksia.

    ”Kyse on asemasta, suhteesta, turvallisuudesta, halusta kuunnella Taivaallista Isää. ”

    Samalla aikuisena tietenkin, joka saa silti loppuun saakka olla Jumalan lapsi. Omaa elämänkaartaan, henkistä prosessiaan ja elämän kouluansa läpikäynyt nainen.
    En tiedä onko tekstissäni sanottavaa. Tavoitanko ajatuksiasi tietyssä kohtaa. Kirjoitat jotakin liittyen Jumalan läheisyyteen.

    Minulle on viime aikoina puhuttu Jeesuksen läsnäolosta yhä uudestaan uskovien kautta. Siis nimen omaan Jeesuksen läsnäolon tunteesta. Sitä rukoillaan, siihen pyritään. Se näyttää olevan uskon ydintä. Se ei ole enää niinkään ristin voitto, taikka Sanan lupaukset. Hiljainen luottamus niihin. Jumalan lapseus, tarkoittaako se siis olemista Jeesuksen läsnäolon tunteessa ?

    Ceta lauseesi pysäytti:

    ”Minulle se ei ole koskaan merkinnyt viittausta ominaisuuksien puolesta Jumalan läheisyyteen”.
    Kunpa tajuaisin oikein nyt sinua. Ominaisuuksien puolesta Jumalan läheisyyteen.

    Eilen piipahdin telttakokouksessa, jossa puhuja kuvasi kuinka uskoon tulo oli kuin lämmin virta, joka valui hänen puolestaan rukoilevan kädestä hänen sisimpäänsä. Lähdin pois pettyneenä. Tänään tuttuni halusi rukoilla puolestani. Hän anoi Jeesuksen läsnäoloa minuun, ja kuten eilen, alkoi taas ahdistaa.
    Haluan kuulla sen mikä luvattu, joka on Sanassa totta. Että evankeliumi kertoo, minun syntini pestään pois. Että näin pettyneenä ja tyhjänä saan purkaa sydämeni Jeesukselle. Ja tietää, että Hän ei hylkää, ei lähde, ei petä ja jaksaa aina vaan rakastaen kantaa. Silloinkin kun olo on kuin kaikkensa menettäneellä. Ja että Jeesuksen veri puhdistaa kaikesta vääryydestä.

    Ceta: ”Itselleni on selvää, että tämä asema ja usko on lahjoitettu Jeesuksen Kristuksen sovitustyössä. Silti tämä on aivan mahdoton asia selittää, mutta se avataan ”isoaville” ja ”janoaville”. ”

    Enpä itsekään osaa sitä selittää. Samalla suren ystävääni, joka ei halunnut tätä uskon tietä. Muistä sinä Jeesus häntä!

    Ceta kirjoitit: ”Mutta kyllähän asia on niin, ettei uskosta osaton voi ymmärtää mitä tämä elämä Isän yhteydessä on.”

    Niin, se on suuri salaisuus.

    Ceta: ”Se on outoa, ihanaa, ja tässä on myös aivan erilaiset surunsa ja ilonsa. Ja onhan sekin kummallista, että olemme täällä maan päällä vasta matkalla Isän kotiin.
    Kyse on asemasta, suhteesta, turvallisuudesta, halusta kuunnella Taivaallista Isää. ”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *