Kirjoittajalta cetalena

Käytän kirkkoraamattua 33/38. Kirje heprealaisille, Adolf Saphir, 1899 WSOY, 782 sivua, englannin kielestä suomentanut Matti Tarkkanen. Alkuperäinen teos julkaistiin 1874. Eksegeettinn tutkielma Teologi ja sielunpaimen, Keijo Nissilä, Heprealaiskirjeen kirjoittaja sielunhoitajana, Helsinki 1981, 123 sivua. Näitä kirjoja olen lukenut rinnalla.

Hebrealaiskirje:
6:1 Jättäkäämme sentähden Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan,
6:2 oppia kasteista ja kätten päällepanemisesta, kuolleitten ylösnousemisesta ja iankaikkisesta tuomiosta.
6:3 Ja niin me tahdomme tehdä, jos vain Jumala sallii.
6:4 Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet
6:5 ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia,
6:6 ja sitten ovat luopuneet – taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät.
6:7 Sillä maa, joka särpii sisäänsä sen päälle usein tulevan sateen ja kantaa kasvun hyödyksi niille, joita varten sitä viljelläänkin, saa siunauksen Jumalalta;
6:8 mutta se, joka tuottaa orjantappuroita ja ohdakkeita, on kelvoton ja lähellä kirousta, ja sen loppu on, että se poltetaan.
6:9 Mutta teistä, rakkaat, uskomme sitä, mikä on parempaa ja mikä koituu teille pelastukseksi – vaikka puhummekin näin.
6:10 Sillä Jumala ei ole väärämielinen, niin että hän unhottaisi teidän työnne ja rakkautenne, jota olette osoittaneet hänen nimeänsä kohtaan, kun olette palvelleet pyhiä ja vielä palvelette.
6:11 Mutta me halajamme sitä, että kukin teistä osoittaa samaa intoa, säilyttääkseen toivon varmuuden loppuun asti,
6:12 ettette kävisi veltoiksi, vaan että teistä tulisi niiden seuraajia, jotka uskon ja kärsivällisyyden kautta perivät sen, mikä luvattu on.
6:13 Sillä kun Jumala oli antanut lupauksen Aabrahamille, vannoi hän itse kauttansa, koska hänellä ei ollut ketään suurempaa, kenen kautta vannoa,
6:14 ja sanoi: ”Totisesti, siunaamalla minä sinut siunaan, ja enentämällä minä sinut enennän”;
6:15 ja näin Aabraham, kärsivällisesti odotettuaan, sai, mitä luvattu oli.
6:16 Sillä ihmiset vannovat suurempansa kautta, ja vala on heille asian vahvistus ja tekee lopun kaikista vastaväitteistä.
6:17 Sentähden, kun Jumala lupauksen perillisille vielä tehokkaammin tahtoi osoittaa, että hänen päätöksensä on muuttumaton, vakuutti hän sen valalla,
6:18 että me näistä kahdesta muuttumattomasta asiasta, joissa Jumala ei ole voinut valhetella, saisimme voimallisen kehoituksen, me, jotka olemme paenneet pitämään kiinni edessämme olevasta toivosta.
6:19 Se toivo meille on ikäänkuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti,
6:20 jonne Jeesus edelläjuoksijana meidän puolestamme on mennyt, tultuaan ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan, iankaikkisesti.

Tämä on niitä lukuja, että mieleni tekisi ryhtyä poimimaan mukavia jakeita hämmentävien tai ahdistavien joukosta. Eli valikoisin kuin marja- tai sienimetsässä. Nyt on parasta katsoa sanotaanko noissa kirjoissa jotain.

Mietteitä Saphirin kirjan auttamana, mutta omaa ajattelua tämä lähinnä on. Tällä heprealaisten seurakunnalla oli hyvin läheisessä menneisyydessään todellisina tapahtumina Jeesuksen elämä, kuolema ja ylösnousemus juuri siellä missä seurakunta nyt eli. He olivat todennäköisesti kokoontuneet sapatin  synagogapalveluksen lisäksi sunnuntaiaamuisin omana ryhmänään. Jeesus oli jakanut voimakkaasti juutalaisen Messiasta odottavan kansan. Jotka tulivat siihen uskoon, että Jeesus on heidän Messiaansa, saivat maistaa vahvasti taivaallista lahjaa ja tulevan maailmanajan voimia. He olivat tulleet osallisiksi Pyhästä Hengestä. Suurin osa juutalaisista oli kuitenkin niiden joukossa, jotka huusivat: ”Ristiinnaulitse!” Tämä kiivas jakautuminen oli nyt näkyvissä ehkä samalla tavoin kuin ristiinnaulitsemisen hetkellä?

Valtavat olivat varmaan houkutukset, että tämä jollakin tavoin taantunut ja kenties masentunutkin heprealaisten seurakunta olisi päässyt vainoista ja muista kiusoista eroon myöntymällä ympärillä olevien juutalaisten painostuksen alla. Se olisi pahin mahdollinen asia. Oli viisasta pitää mielessä se, mitä Jumala oli alussa lahjoittanut.  Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet
ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia,
ja sitten ovat luopuneet – taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät. (4,5,6)

Jumala vahvistaa seurakuntaansa toisin kuin alussa. On hyvä pysähtyä kuuntelemaan. Seurakunnan perusta on laskettuna ja se kokoontuu yhteen säännöllisesti. Perusta on hyvä. Kirjeen kirjoittaja uskoo heprealaisista hyvää. Yksi syy tähän on hyvän Jumalan oikeudenmukaisuus. Jumala on mukana omiensa vaiheissa ja muistaa. Sillä Jumala ei ole väärämielinen, niin että hän unhottaisi teidän työnne ja rakkautenne, jota olette osoittaneet hänen nimeänsä kohtaan, kun olette palvelleet pyhiä ja vielä palvelette. (10) Unohtaisiko Jumala? Ei unohda. Hän muistaa. Osoitamme rakkauttamme Jumalan nimeä kohtaan palvellessamme toisia Jumalan omia. Tämän asian kirjeen vastaanottajat olivat omaksuneet ja siitä he yhä pitivät kiinni.

Kehotus kuuluu, että säilyttäisimme toivon varmuuden loppuun asti. Kirjoitin nyt itselleni ja meille samalla. Olisiko ”toivon varmuus” sukua sanaparille ”luja luottamus”, johon pysähdyin luvussa 11. Jumala ja hänen sanansa ovat luotettavia. Tässä lepää toivomme. Saamme muistella sitä hyvää mitä Jumala on meille lahjoittanut. Olemme kokeneet sen myös tunteiden tasolla. Ei tätäkään tavitse ohittaa. Saamme kuitenkin lujittua ja vahvistua toivossa ennen muuta Jumalan sanan kautta. 

Luvussa on otettu Aabraham esimerkiksi miten varmoja Jumalan lupaukset ovat ja millä tavoin meidän tulisi niissä kärsivällisesti riippua odottaen niiden täyttymistä. Elämme näin toivon varassa Jumalan yhteydessä emmekä pelon varassa katsoen siihen mitä inhimillisin silmin näemme. Toivo ja luottamus kuuluvat yhteen. Se toivo meille on ikäänkuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti, jonne Jeesus edelläjuoksijana meidän puolestamme on mennyt, tultuaan ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan, iankaikkisesti. (19,20)

Saphirin kirjan viitteissä selvitetaan ankkuria. Vanhassa Testamentissa ei mainita kertaakaan ankkuria. Uudessa Testamentissa se on vain tämän kerran kuvaannollisessa merkityksessä. Kreikkalaiset ja roomalaiset kirjailijat käyttivät ankkuria toivon kuvana. Laitan vielä kuvauksen (tri Brown):

Kaksi kuvaa ovat ihanasti yhdistyneet: 1. Sielu on laiva; maailma on meri; autuus toisella puolen maailmaa on tuo kaukainen ranta. Uskoon perustuva toivo on se ankkuri, joka estää laivaa joutumasta tuulten kuljetettavaksi. Rohkaiseva kehotus Jumalan lupauksen ja valan kautta on laivaa ankkuriin yhdistävä köysi. 2. Maailma on esikartano, taivas on kaikkein pyhin. Kristus on ylimmäinen pappi, joka käy edellämme tehdäkseen meidät mahdollisiksi hänen jälkeensä ja hänen kauttansa käydä esiripun sisäpuolelle.

Näemme yhdeksännessä jakeessa sanan rakkaat. Tämä on aina tärkeä sana. Se rauhoittaa ja saa pysähtymään aarteiden äärelle. Näin myös minä jaksoin tutkia tätä lukua säikkymättä alun vahvaa kieltä. Raamatussa varoitus, kehotus, opetus ja rohkaisu ovat lomittain, usein samassa kokonaisuudessa. Ehkä tahdon jälleen muistuttaa itseäni siitä, että Jumala on hyvä, rakastava ja oikeamielinen. Luottamus kasvaa myös sitä kautta, kun pyrimme tuntemaan Jeesusta ja juurtumaan häneen.

Ceta

Käytän kirkkoraamattua 33/38. Kirje heprealaisille, Adolf Saphir, 1899 WSOY, 782 sivua, englannin kielestä suomentanut Matti Tarkkanen. Alkuperäinen teos julkaistiin 1874. Eksegeettinn tutkielma Teologi ja sielunpaimen, Keijo Nissilä, Heprealaiskirjeen kirjoittaja sielunhoitajana, Helsinki 1981, 123 sivua. Näitä kirjoja olen lukenut rinnalla.

Edellinen Heprealaiskirjeen artikkeli oli luvusta 11. Kirjoitin sen kokonaan ilman lähdeteoksia. Nyt jatkan kirjojen avulla tai vapaasti luvusta 5. Miksi tuo koukkaus uskon lukuun 11? Uskon kautta ymmärrämme ja olemme tarttuneet näkymättömiin. Tahdoin varmaan tuonkin luvun kautta selkeyttää itselleni mitä on yksinkertainen usko. Sanon usein itselleni, että usko Jeesukseen riittää. Evankeliumi on yksinkertainen ja selkeä. On niin hyvä olla Taivaallisen Isän lapsena.

Samoin sanon sen tavalla ja toisella yksinäisille ja iäkkäille vaikka raamatunjaekorttien kautta. Sama asia on mielessäni, kun kohtaan kenet tahansa arjessa. Juuri tämä perusta on sisälläni, kun saan viestin ystävältä, joka kaipaa minua yhtymään rukousaiheeseensa. Kuuntelen, olen mukana, yhdessä luotamme.

Tutkin sanaa, koska sen äärellä saan yksinkin olla jonkin pyhän kanssa tekemisissä. Irrottaudun myös hetkeksi kaikesta muusta. Saphir sanoo kirjassaan sivulla 321 seuraavaa: ”Mahdotonta on eroittaa Herraa Jeesusta Israelista tai Raamatusta. Usko Jeesukseen, oikeaan ja todelliseen Jeesukseen, joka kuoli ja nousi ylös Raamatun mukaan, vie välttämättä lapselliseen ja kunnioittavaan Raamatun uskomiseen Jumalan innoitettuna ja täydellisenä sanana.”

Hebrealaiskirje:
5:1 Sillä jokainen ylimmäinen pappi, ollen ihmisten joukosta otettu, asetetaan ihmisten puolesta toimittamaan sitä, mikä Jumalalle tulee, uhraamaan lahjoja ja uhreja syntien edestä,
5:2 ja hän voi säälien kohdella tietämättömiä ja eksyviä, koska hän itsekin on heikkouden alainen,
5:3 ja tämän heikkoutensa tähden hänen täytyy, samoinkuin kansan puolesta, niin itsensäkin puolesta uhrata syntien edestä.
5:4 Eikä kukaan sitä arvoa itselleen ota, vaan Jumala kutsuu hänet niinkuin Aaroninkin.
5:5 Niinpä Kristuskaan ei itse korottanut itseänsä ylimmäisen papin kunniaan, vaan hän, joka sanoi hänelle: ”Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin”;
5:6 niinkuin hän toisessakin paikassa sanoo: ”Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan”.
5:7 Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden.
5:8 Ja niin hän, vaikka oli Poika, oppi siitä, mitä hän kärsi, kuuliaisuuden,
5:9 ja kun oli täydelliseksi tullut, tuli hän iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi kaikille, jotka ovat hänelle kuuliaiset,
5:10 hän, jota Jumala nimittää ”ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan”.
5:11 Tästä meillä on paljon sanottavaa, ja sitä on vaikea selittää, koska olette käyneet hitaiksi kuulemaan.
5:12 Sillä te, joiden olisi jo aika olla opettajia, olette taas sen tarpeessa, että teille opetetaan Jumalan sanojen ensimmäisiä alkeita; te olette tulleet maitoa tarvitseviksi, ei vahvaa ruokaa.
5:13 Sillä jokainen, joka vielä nauttii maitoa, on kokematon vanhurskauden sanassa, sillä hän on lapsi;
5:14 mutta vahva ruoka on täysi-ikäisiä varten, niitä varten, joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta.

Heprealaiskirje on vanhan liiton ja uuden liiton rinnakkain laittoa. Se on ymmärryksen kasvattamista ja keskittämistä olennaiseen – Kristukseen. Tilanne Jerusalemin Jeesukseen uskovien juutalaisten seurakunnassa oli vaikea. Uudet vainot olivat vieneet heidät tilanteeseen, jossa he olivat joutuneet jättämään synagogan ja temppelipalveluksen. He olivat löytäneet luvatun Messiaan Herrakseen, mutta samalla joutuneet pois siitä, mikä näkyvästi ja konkreettisesti oli ilmentänyt Messiaan työtä syntien sovittajana sukupolvien ajan.

Jotain tämän kaltaista voi käydä myös meille. Sairaus, etäisyydet, yksinäisyys tai arkuus voi jättää Jeesuksen oman erilleen seurakunnan yhteydestä. Hän on irti uskoa vahvistavista asioista, sanasta, virsistä ja ehtoollisesta, ystävien läheisyydestä. Tähän ei tietenkään liity sitä vihamielisyyttä, mikä kohtasi Heprealaiskirjeen vastaanottajia omien taholta. Tämä nykyisten hiljaisten uskovien kipu on kuitenkin hyvä nähdä.

Viidennen luvun sanoma keskittyy hyvin olennaiseen ja on mielestäni selkeä. Aaron toimitti Jumalan tähän tehtävään kutsumana uhripalvelusta. Kirjeen kirjoittajan sanat kohdistuvat nyt Kristukseen. Näemme, että tässä seurakunnan tilanteessa on mahdotonta käydä selittämään yksityiskohtaisesti salaisuuksia, mitkä liittyvät Kristuksen asettamiseen Ylimmäiseksi papiksi. Tästä meillä on paljon sanottavaa, ja sitä on vaikea selittää, koska olette käyneet hitaiksi kuulemaan.

Ehkä tämä viittaa sekä Kristuksen iankaikkiseen alkuperään, miten Jumalan Poika astui alhaisuuteen edessään ristin kärsimys. Getsemanen rukous tulee mieleen väistämättä: Isä, vapahda minut tästä hetkestä, kuitenkin olen sitä varten tullut. Nämä sanat tuli nyt vähän vapaasti. Ajattelen, että on ehkä kulunut noin 30 vuotta siitä, kun Jeesus rukoili Getsemanessa ja sitten kärsi ristillä hirveän kuoleman ihmisen vuoksi, ihmisen pelastuksen tähden. Eli aika on lyhyt näihin tapahtumiin. Silminnäkijöitä ja silminnäkijöiden kuulijoita on ollut paljon seurakunnassa, joka vastaanotti kirjeen.

5:7 Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden.

Jeesus oli kaikkina ”lihansa päivinä” murheiden mies ja surulle tuttu. Tämä tuli juuri Getsemanessa niin näkyväksi. Herra jopa pyysi lähimmät opetuslapset rinnalleen. Sanat ”lihansa päivät” ovat vastakohta hänen ylennyksensä tilalleen hänen täydellistymisensä jälkeen, siis ylösnousemuksen ja taivaaseen astumisen jälkeen.

5:9 ja kun oli täydelliseksi tullut, tuli hän iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi kaikille, jotka ovat hänelle kuuliaiset,

Voin vain vähäisesti kuvitella opetuslasten tilannetta, kun he näkivät Herransa tuskan ja tien. He näkivät kyyneleet ja kärsimyksen, mutta myös ylösnousseen Herran. Heidän uskonsa lujittui ja kasvoi täysi-ikäisen uskoksi, kun he saivat ymmärrystä siitä, että juuri näin pitikin tapahtua Jumalan sanan mukaan.

Heprealaiskirjeen vastaanottajilla oli kovin vaikea ja hämmentävä tilanne. He olivat tulleet uudelleen kuin lapsiksi, joille kirjeen kirjoittaja joutui valikoimaan tarkoin mitä kirjoittaa. Kirjeen tarkoitus oli nostaa ja vahvistaa seurakuntaa, joka oli vaarassa fyysisesti, mutta myös hengellisesti. Nyt ei ollut mahdollisuutta käydä syviin oppikysymyksiin käsiksi. Ei ollut ehkä myöskään viisasta nostaa kirjoittajan omia kokemuksia esiin. Kuinkahan tämä kirje jatkuu seuraavassa luvussa?

Ceta

Uskon kautta

Hebrealaiskirje:
11:1 Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.
11:2 Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen.
11:3 Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä.
11:4 Uskon kautta uhrasi Aabel Jumalalle paremman uhrin kuin Kain, ja uskon kautta hän sai todistuksen, että hän oli vanhurskas, kun Jumala antoi todistuksen hänen uhrilahjoistaan; ja uskonsa kautta hän vielä kuoltuaankin puhuu.
11:5 Uskon kautta otettiin Eenok pois, näkemättä kuolemaa, ”eikä häntä enää ollut, koska Jumala oli ottanut hänet pois”. Sillä ennen poisottamistaan hän oli saanut todistuksen, että hän oli otollinen Jumalalle.
11:6 Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.
11:7 Uskon kautta rakensi Nooa, saatuaan ilmoituksen siitä, mikä ei vielä näkynyt, pyhässä pelossa arkin perhekuntansa pelastukseksi; ja uskonsa kautta hän tuomitsi maailman, ja hänestä tuli sen vanhurskauden perillinen, joka uskosta tulee.
11:8 Uskon kautta oli Aabraham kuuliainen, kun hänet kutsuttiin lähtemään siihen maahan, jonka hän oli saava perinnöksi, ja hän lähti tietämättä, minne oli saapuva.
11:9 Uskon kautta hän eli muukalaisena lupauksen maassa niinkuin vieraassa maassa, asuen teltoissa Iisakin ja Jaakobin kanssa, jotka olivat saman lupauksen perillisiä;
11:10 sillä hän odotti sitä kaupunkia, jolla on perustukset ja jonka rakentaja ja luoja on Jumala.
11:11 Uskon kautta sai Saarakin voimaa suvun perustamiseen, vieläpä yli-ikäisenä, koska hän piti luotettavana sen, joka oli antanut lupauksen.
11:12 Sentähden syntyikin yhdestä miehestä, vieläpä kuolettuneesta, niin suuri paljous, kuin on tähtiä taivaalla ja kuin meren rannalla hiekkaa, epälukuisesti.
11:13 Uskossa nämä kaikki kuolivat eivätkä luvattua saavuttaneet, vaan kaukaa he olivat sen nähneet ja sitä tervehtineet ja tunnustaneet olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä.
11:14 Sillä jotka näin puhuvat, ilmaisevat etsivänsä isänmaata.
11:15 Ja jos he olisivat tarkoittaneet sitä maata, josta olivat lähteneet, niin olisihan heillä ollut tilaisuus palata takaisin;
11:16 mutta nyt he pyrkivät parempaan, se on taivaalliseen. Sentähden Jumala ei heitä häpeä, vaan sallii kutsua itseään heidän Jumalaksensa; sillä hän on valmistanut heille kaupungin.
11:17 Uskon kautta uhrasi Aabraham, koetukselle pantuna, Iisakin, uhrasi ainoan poikansa, hän, joka oli lupaukset vastaanottanut
11:18 ja jolle oli sanottu: ”Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläisen”,
11:19 sillä hän päätti, että Jumala on voimallinen kuolleistakin herättämään; ja sen vertauskuvana hän saikin hänet takaisin.
11:20 Uskon kautta antoi Iisak Jaakobille ja Eesaulle siunauksen, joka koski tulevaisiakin.
11:21 Uskon kautta siunasi Jaakob kuollessaan kumpaisenkin Joosefin pojista ja rukoili sauvansa päähän nojaten.
11:22 Uskon kautta muistutti Joosef loppunsa lähetessä Israelin lasten lähdöstä ja antoi määräyksen luistansa.
11:23 Uskon kautta pitivät Mooseksen vanhemmat häntä heti hänen syntymänsä jälkeen kätkössä kolme kuukautta, sillä he näkivät, että lapsi oli ihana; eivätkä he peljänneet kuninkaan käskyä.
11:24 Uskon kautta kieltäytyi Mooses suureksi tultuaan kantamasta faraon tyttären pojan nimeä.
11:25 Hän otti mieluummin kärsiäkseen vaivaa yhdessä Jumalan kansan kanssa kuin saadakseen synnistä lyhytaikaista nautintoa,
11:26 katsoen ”Kristuksen pilkan” suuremmaksi rikkaudeksi kuin Egyptin aarteet; sillä hän käänsi katseensa palkintoa kohti.
11:27 Uskon kautta hän jätti Egyptin pelkäämättä kuninkaan vihaa; sillä koska hän ikäänkuin näki sen, joka on näkymätön, niin hän kesti.
11:28 Uskon kautta hän pani toimeen pääsiäisenvieton ja verensivelyn, ettei esikoisten surmaaja koskisi heihin.
11:29 Uskon kautta he kulkivat poikki Punaisen meren ikäänkuin kuivalla maalla; jota yrittäessään egyptiläiset hukkuivat.
11:30 Uskon kautta kaatuivat Jerikon muurit, sittenkuin niiden ympäri oli kuljettu seitsemän päivää.
11:31 Uskon kautta pelastui portto Raahab joutumasta perikatoon yhdessä uppiniskaisten kanssa, kun oli, rauha mielessään, ottanut vakoojat luoksensa.
11:32 Ja mitä minä vielä sanoisin? Sillä minulta loppuisi aika, jos kertoisin Gideonista, Baarakista, Simsonista, Jeftasta, Daavidista ja Samuelista ja profeetoista,
11:33 jotka uskon kautta kukistivat valtakuntia, pitivät vanhurskautta voimassa, saivat kokea lupauksien toteutumista, tukkivat jalopeurain kidat,
11:34 sammuttivat tulen voiman, pääsivät miekanteriä pakoon, voimistuivat heikkoudesta, tulivat väkeviksi sodassa, ajoivat pakoon muukalaisten sotajoukot.
11:35 On ollut vaimoja, jotka ylösnousemuksen kautta ovat saaneet kuolleensa takaisin. Toiset ovat antaneet kiduttaa itseään eivätkä ole ottaneet vastaan vapautusta, että saisivat paremman ylösnousemuksen;
11:36 toiset taas ovat saaneet kokea pilkkaa ja ruoskimista, vieläpä kahleita ja vankeutta;
11:37 heitä on kivitetty, kiusattu, rikki sahattu, miekalla surmattu; he ovat kierrelleet ympäri lampaannahoissa ja vuohennahoissa, puutteenalaisina, ahdistettuina, pahoinpideltyinä –
11:38 he, jotka olivat liian hyviä tälle maailmalle -; he ovat harhailleet erämaissa ja vuorilla ja luolissa ja maakuopissa.
11:39 Ja vaikka nämä kaikki uskon kautta olivat todistuksen saaneet, eivät he kuitenkaan saavuttaneet sitä, mikä oli luvattu;
11:40 sillä Jumala oli varannut meitä varten jotakin parempaa, etteivät he ilman meitä pääsisi täydellisyyteen.

Tämä on se luku, mitä olen ehkä eniten miettinyt. Siksi hyppäsin yli muutaman luvun. En voi käsitellä tätä muuten kuin vapaasti kirjoittelemalla tabletillani.

Jumala on valinnut itselleen juutalaisen kansan omaisuuskansakseen. Jumalan ikuisiin aivoituksiin on kuulunut lupaukset ja pelastus Kristuksessa. Yksi henkilöluettelo Raamatussa on Jeesuksen Kristuksen syntykirja Matteuksen evankeliumin alussa. Tämä nimiluettelo uskon esikuvista on täysin toinen ja erilainen. Myös sen tarkoitus on mielestäni osoittaa Jeesukseen Kristukseen. Uskon kautta tuntuu yllättävältä, vaikka sana usko on niin arkipäiväinen ja liittyy kaikkiin uskontoihin sanana. Toivoisin voivani ajatella nyt uskoa Jumalaan ilman uskontoja, ilman määritelmiä.

Kun lukee ajatuksella tämän luvun, niin ymmärtää, että uskon kautta kaikki mainitut henkilöt olivat jo liitetyt siihen toivoon ja pelastukseen, joka on täyttynyt Jeesuksessa Kristuksessa. Vanhan testamentin puolella on esikuvien kautta näkyvissä Kristus, joka uhrasi itsensä ristillä ihmisen sovituksen tähden, lahjoittaen vanhurskauden, yhteyden Jumalaan ja ikuisen elämän. Usko on aina ojentautumista sen mukaan mikä ei näy. Aabelin, Aabrahamin ja myös Mooseksen uskoa kuvataan ennen lain antoa. Uskon jana kulkee läpi Raamatun. Abrahamista puhutaan uskon isänä.

Paavali sanoo Roomalaiskirjeessä 3:30: ”… koskapa Jumala on yksi, joka vanhurskauttaa ympärileikatut uskosta ja ympärileikkaamattomat uskon kautta.” Galatalaiskirjeestä luemme 3:26: ”Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.” Ennen lain antamista, ennen uskonnollisia traditioita, ennen mitään mitä voisi kutsua uskonnoksi, on ollut voimassa Jumalan kutsu ja lupaukset ihmistä varten. Ne, jotka elivät uskon kautta Jumalan yhteydessä, Jumalan lupauksista ja kiinnittäen toivon ankkurin taivaallisiin, elivät erikoisella tavalla kuin kahdessa maailmassa. He jatkoivat tavallista arkeaan, mutta olivat kuitenkin kuin muukalaisia maailmassa. He tiesivät, että todellinen koti odotti vielä heitä.

Kristus on näkyvissä jo Aabelin uhrissa tai Eenokin pois ottamisessa tästä elämästä näkemättä kuolemaa. Mooseksesta sanottiin edellä mm: ” . . . katsoen ”Kristuksen pilkan” suuremmaksi rikkaudeksi kuin Egyptin aarteet; sillä hän käänsi katseensa palkintoa kohti.” (11:26) ”Uskon kautta hän jätti Egyptin pelkäämättä kuninkaan vihaa; sillä koska hän ikäänkuin näki sen, joka on näkymätön, niin hän kesti.” (11:27) Mikä lohdutus tämä onkaan kenelle tahansa uskovalle saati tämän kirjeen vastaanottajille.

Uskontoihin liittyy useimmiten tavalla tai toisella ihmisen teot. Tässäkin luvussa puhutaan uskon kautta toteutuneista asioista sekä kärsimisestä ja kestämisestä vaikeissa tilanteissa. Näemme kuitenkin eron uskontoihin nähden. Esikuvien kohdalla ei ole havaittavissa minkäänlaista pyrkimystä kelvata Jumalalle omien tekojen kautta. Emme näe mitään kuvausta siitä, että ihminen rakentaisi omaa vanhurskauttaan tai pyhyyttään. Uskon esikuvat riippuvat Jumalassa, jonka he kokivat ja ymmärsivät täysin luotettavaksi, pyhäksi ja vanhurskaaksi.

Nämä kuvaukset menevät hyvin syvälle. Itselleni ja varmaan meille kaikille on muodostunut ajatusrakennelmia, jotka ovat jollakin tavoin estämässä oikeaa näkemistä. Voinko saada lahjaksi jotain ilman minkäänlaista vastinetta? Voiko uskon kautta luvattu vanhurskaus tai pelastus olla tottakaan? Pitäisikö tämä korvata edes jälkikäteen jotenkin? Pitäisikö yrittää enemmän, ponnistella lisää? Ei, ei tarvitse – ei ainakaan pelastuksen tähden tai vanhurskauden tähden. Rakkauden tähden mahdollisesti joudumme joissain tilanteissa ponnistelemaan. Uskon kautta saamme olla levossa ilman omaa ansiota, tarjoamatta Jumalalle mitään omaa tekoa tai hurskautta.

” . . . se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristuksen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta” ( Room. 3: 22). ”Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.” (Ef. 2: 8,9)

Lisäys 1. Tulin muutaman tunnin jälkeen tarkastamaan kirjoitustani. Luvun alussa sanotaan, että usko on luja luottamus siihen mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan mikä ei näy. Jollakin tavoin vältin sanoja ”luja luottamus”, koska en koe näin. Ajattelen omaa uskoani lahjana, enkä voi luottamuksen lujittamiseksikaan kovin paljon tehdä. Mieleeni tuli myös: . . . lähetimme Timoteuksen, veljemme ja Jumalan palvelijan Kristuksen evankeliumissa, vahvistamaan teitä ja rohkaisemaan teitä uskossanne. ( 1. Tess. 3:2)

Minä uskon – auta epäuskoani!

Lisäys 2. Olin jo ajatellut pitää muutaman päivän tauon. Mieleeni nousi kuitenkin ”uskon kautta me ymmärrämme” (3. jae) Oma uskoni on säikkynyt jotain lujaa, voimakasta, sankarillista ja näkyvää. Huutamista pelkään, koen sen väkivaltana. Joskus saatoin itsekin tavoitella jonkinlaista vahvasti ilmenevää uskoa, koska se aina nostetaan esiin ja ylös. Olen kuitenkin sisimmässäni halunnut tutkia näitä suuria asioita rauhassa, mutta tämän ajan lukuisat erilaiset impulssit häiritsevät minua ja hajottavat keskittymistäni. Jae jatkuu ”maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä”.

Jumalan sana on ollut ennen kaikkea sitä mitä näemme tai koskemme. Sanaa ja ymmärrystä on hyvä arvostaa. Jumalan sana ja Jumalan Sana Jeesus Kristus ovat kaiken yläpuolella, ikuisesti olevina.

Ceta

Hebrealaiskirje:
4:1 Varokaamme siis, koska lupaus päästä hänen lepoonsa vielä pysyy varmana, ettei vain havaittaisi kenenkään teistä jääneen taipaleelle.
4:2 Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat.
4:3 Sillä me pääsemme lepoon, me, jotka tulimme uskoon, niinkuin hän on sanonut: ”Ja niin minä vihassani vannoin: ’He eivät pääse minun lepooni'”, vaikka hänen tekonsa olivat valmiina maailman perustamisesta asti.
4:4 Sillä hän on jossakin sanonut seitsemännestä päivästä näin: ”Ja Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikista teoistansa”;
4:5 ja tässä taas: ”He eivät pääse minun lepooni”.
4:6 Koska siis varmana pysyy, että muutamat pääsevät siihen, ja ne, joille hyvä sanoma ensin julistettiin, eivät päässeet siihen tottelemattomuuden tähden,
4:7 niin hän taas määrää päivän, ”tämän päivän”, sanomalla Daavidin kautta niin pitkän ajan jälkeen, niinkuin ennen on sanottu: ”Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne”.
4:8 Sillä jos Joosua olisi saattanut heidät lepoon, niin hän ei puhuisi toisesta, senjälkeisestä päivästä.
4:9 Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva.
4:10 Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin, niinkuin Jumala omista teoistansa.
4:11 Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon, ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tottelemattomuuden esimerkkiä.
4:12 Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija;
4:13 eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili.
4:14 Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, niin pitäkäämme kiinni tunnustuksesta.
4:15 Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.
4:16 Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.

Syntisenä, mutta armahdettuna

En tämän luvun kohdalla lainaa mitään teoksia. Kirjoitan mitä itse ymmärrän. Meille on julistettu hyvä sanoma – evankeliumi. Jeesus Kristus on sovittanut syntimme Golgatan keskimmäisellä ristillä. Jumala katsoo meitä Kristuksen työn läpi.

Jumalan huolenpidon ja rakkauden tähden Jeesus tuli ihmiseksi, tuntee kipumme, vajavuutemme ja kärsimyksemme. Kun puhumme synnistä, se koskettaa. Näemme synnin sekä meissä itsessämme että ympäröivässä maailmassa, ellemme ole paatuneet tai elä valheessa. Jeesukseen uskovan ei tarvitse elää valheessa. Sydämemme ajatukset jo kertovat meille mitä tekoa olemme.

Jos ei näin olisi, ei Jumalan olisi tarvinnut lähettää omaa Poikaansa. Juuri synnin tähden tarvitsemme armon.

4:15 Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.
4:16 Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.

Saamme käydä armon istuimen eteen. Tunnemme ja tiedämme sitä tarvitsevamme. Moni on lopen uupunut vaatimuksiin ja yrityksiin. Samoin on niitä, jotka katsovat heikkoutemme tai sairautemme johtuvan epäuskostamme. Ollaan kiitollisia, jos saamme parantumista Jumalan kautta. Ollaan kiitollisia, mutta ei tehdä mistään meissä olevasta asiaa, joka jollakin tavoin liittyisi pelastukseen tai rauhaan Jumalan kanssa. Kristus riittää. Armo riittää.

Jos väitämme, ettei meissä ole syntiä, niin totuus ei ole meissä. Näistä kysymyksistä myös Johannes kirjoittaa kirjeissään. Jumala näkee Kristuksen pyhyyden, viattomuuden ja kuuliaisuuden, kun Hän tuli ihmiseksi ja kärsi ristin kuoleman vuoksemme. Jumala katsoo sen hyväksemme. Ei ole mahdollista tämän tiedon varassa, jos sen on ymmärtänyt, ryhtyä tahallaan tekemään syntiä. Yhtä mahdoton on ajatus, että voisimme elää ilman syntiä. Meissä on uusi ja vanha ihminen.

Hyppään hetkeksi yli luvut 5,6,7,8,9 ja 10. Tahdon siirtyä lukuun 11. Olisiko tuossakin luvussa olennaista uskon esikuvina pidettyjen henkilöiden turvaaminen Jumalan valmistamaan pelastukseen? Ehkä tämäkin luku voisi näyttää meille enemmänkin Jumalan armoa ja uskollisuutta kuin ihmisiä, uskonsankareita. Juuri tämä vaatimus, että meidän tulisi olla jotain, saa minut surulliseksi. Ihmiseen ja ihmisen tekoihin katsominen ei voi tuoda lepoa. Levon antaa Kristus.

Ceta

Jatkoa osiin 1.-3. Apunani ovat kirjat: Kirje heprealaisille, Adolf Saphir sekä Keijo Nissilän tutkielma.

Hebrealaiskirje:
3:1 Sentähden, pyhät veljet, jotka olette taivaallisesta kutsumuksesta osalliset, kiinnittäkää mielenne meidän tunnustuksemme apostoliin ja ylimmäiseen pappiin, Jeesukseen,
3:2 joka on uskollinen asettajalleen, niinkuin Mooseskin oli ”uskollinen koko hänen huoneessansa”.
3:3 Sillä hänen on Moosekseen verraten katsottu ansaitsevan niin paljoa suuremman kirkkauden, kuin huoneen rakentajan kunnia on suurempi kuin huoneen.
3:4 Sillä jokainen huone on jonkun rakentama, mutta kaiken rakentaja on Jumala.
3:5 Ja Mooses tosin oli ”palvelijana uskollinen koko hänen huoneessansa”, todistukseksi siitä, mikä vastedes piti sanottaman,
3:6 mutta Kristus on uskollinen Poikana, hänen huoneensa haltijana; ja hänen huoneensa olemme me, jos loppuun asti pidämme vahvana toivon rohkeuden ja kerskauksen.
3:7 Sentähden, niinkuin Pyhä Henki sanoo: ”Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä,
3:8 älkää paaduttako sydämiänne, niinkuin teitte katkeroituksessa, kiusauksen päivänä erämaassa,
3:9 jossa teidän isänne minua kiusasivat ja koettelivat, vaikka olivat nähneet minun tekojani neljäkymmentä vuotta;
3:10 sentähden minä vihastuin tähän sukupolveen ja sanoin: ’Aina he eksyvät sydämessään’; mutta he eivät oppineet tuntemaan minun teitäni;
3:11 ja niin minä vihassani vannoin: ’He eivät pääse minun lepooni’.”
3:12 Katsokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Jumalasta,
3:13 vaan kehoittakaa toisianne joka päivä, niin kauan kuin sanotaan: ”tänä päivänä”, ettei teistä kukaan synnin pettämänä paatuisi;
3:14 sillä me olemme tulleet osallisiksi Kristuksesta, kunhan vain pysymme luottamuksessa, joka meillä alussa oli, vahvoina loppuun asti.
3:15 Kun sanotaan: ”Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne, niinkuin teitte katkeroituksessa”,
3:16 ketkä sitten, vaikka kuulivat, katkeroittivat hänet? Eivätkö kaikki, jotka olivat Mooseksen johdolla lähteneet Egyptistä?
3:17 Mutta keihin hän oli vihastunut neljäkymmentä vuotta? Eikö niihin, jotka olivat syntiä tehneet, joiden ruumiit kaatuivat erämaahan?
3:18 Ja keille hän vannoi, etteivät he pääse hänen lepoonsa? Eikö tottelemattomille?
3:19 Ja niin me näemme, että he epäuskon tähden eivät voineet siihen päästä.

Ettei vain havaittaisi kenenkään jääneen taipaleelle

Otsakkeen otin Keijo Nissilän kirjan mukaan. Heprealaiskirje vertaa vanhaa ja uutta liittoa. Keskuksessa on kaiken aikaa Kristus. Kohtaamme sekä kehotusta että rohkaisua, vakavaa sanaa myös meille. Kiinnittäkää mielenne meidän tunnustuksemme apostoliin ja ylimmäiseen pappiin, Jeesukseen. Tämä on myös nyt tärkeimpänä asiana, sekä Kristuksen asuminen meissä Pyhän Hengen kautta.

Meitä kehotetaan uskon säilyttämiseen ja luottamiseen, sekä rohkaisemaan toisiamme. Kaipaan rohkaisua – todellakin. Ehkä myös sinä koet samoin? Mielestäni juuri tänä aikana on paljon asioita, jotka suuntaavat katseemme epäolennaiseen. Lisäksi uskovien on vaikea kokea yhteyttä erilaisten näkemysten vuoksi. Johanneksen evankeliumin 17 luku tulee mieleeni, Jeesuksen ylimmäispapillinen rukous tai jäähyväisrukous. Siitä onkin tullut itselleni kovin rakas.

3:5 Ja Mooses tosin oli ”palvelijana uskollinen koko hänen huoneessansa”, todistukseksi siitä, mikä vastedes piti sanottaman,
3:6 mutta Kristus on uskollinen Poikana, hänen huoneensa haltijana; ja hänen huoneensa olemme me, jos loppuun asti pidämme vahvana toivon rohkeuden ja kerskauksen.

Otan pitkiä lainauksia tärkeästä asiasta. Saphir kuvailee näin: Huone, rakennus, tarkoittaa Jumalan lapsia, jotka elävinä kivinä ovat uskon kautta rakennetut peruskivelle Kristukselle Jeesukselle ja ovat täytetyt Pyhällä Hengellä; joissa Jumala asuu kuin temppelissään, ja joissa Jumala saa ylistyksen ja ilmoitetaan kunniassa. Me olemme verratut kiviin, ja koska jokainen vertaus on vajavainen, täytyy meidän lisätä, ei kuolleisiin kiviin, vaan eläviin.

Tapa, jolla meidät saatetaan Herran Jeesuksen tykö ei ole rakentamista, vaan uskomista. Rakentajat hylkäsivät ”parhaan kulmakiven” (Ps. 118:22), mutta ”tullessanne Kristuksen tykö” (1 Piet. 21), yksinkertaisesti uskoessanne, ”te myös elävinä kivinä rakennutte hengelliseksi huoneeksi.”

Kun lain töissä askaroimme, koetamme me rakentaa. Niin kauan kuin me rakennamme, emme me rakennu. Kun lakkaamme työtä tekemästä, silloin Pyhä Henki yhdistää meitä uskon kautta Kristukseen ja istuttaa meitä elävään viinipuuhun, joka on myöskin peruskivenä. Me juurrumme ja perustumme. Huone on yksi, ja kaikki Jumalan lapset ovat yhdeksi liitetyt Hengessä.

Muutamat ovat vahvoja ja ovat pilareita, toiset ovat heikkoja ja lepäävät niiden päällä, jotka Jumala on väkeviksi säätänyt heikkoja tukemaan ja rohkaisemaan. ”Ei kukaan elä itsellensä”; ja ”jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki jäsenet hänen kanssansa”. Jos yksi kasvaa ja menestyy, on se koko huoneen parhaaksi.

Ei ole ainoastaan totta ”missä kaksi tai kolme on koossa” Kristuksen nimeen, on Hän heidän keskellään. Jos yksityinenkin henkilö rakastaa Jeesusta, on Isä rakastava häntä ja tulee ottamaan asumuksensa hänen luonaan. Yksilökin on siten myöskin temppeli, Pyhällä Hengellä täytetty asuinsija. Isä ja Herra Jeesus Kristus asuvat hänessä. (Lainauksia Saphirin kirjasta sivuilta 161-163).

Keskityin tähän yhteen asiaan, koska näen tämän tärkeäksi. Meillä kristityillä on silmiemme edessä lukuisia raamatunpaikkoja, joita meidän on vaikea ymmärtää. Niitä myös selitetään eri tavoin. Olemme huomanneet miten Jeesuksen seurassa kulkeneet opetuslapsetkaan eivät ymmärtäneet kaikkia asioita joko heti tai lainkaan. He oppivat kärsivällisiksi opettajiksi myös omien kokemustensa kautta. Pyhä Henki toki avasi heille sanaa ainutlaatuisella tavalla, mutta nöyryys, rakkaus  ja paimenen mieli syntyi myös sitä kautta, että he näkivät Jumalan suuruuden ja pyhyyden sekä oman syntisyytensä ja ymmärtämättömyytensä.

Nyt jäämme herkästi yksinäisiksi kristityiksi, joiden ”paimenet”, ”johtajat” tai ”opettajat” lisäävät jo muutenkin yksinäisten ja itsensä huonoiksi tuntevien kristittyjen epävarmuutta. Internetin kautta niin nuoret kuin vanhat kuuntelevat ja lukevat asioista, joiden ulkopuolelle he kokevat jäävänsä. Toiset taas kiinnittävät viestimissä huomiota omiin kokemuksiinsa ja näkyihinsä ja tahtovat nostaa niitä esiin. Kristityt paimenet ovat mieleltään maallistuneet, jos he eivät opeta katsomaan Kristukseen ja kasvata luottamusta Häneen.

Unohdamme täysin sen, että myös Ilmestyskirjan alussa lukee ”Armo teille ja rauha häneltä, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, ja niiltä seitsemältä hengeltä, jotka ovat hänen valtaistuimensa edessä, ja Jeesukselta Kristukselta, uskolliselta todistajalta, häneltä, joka on kuolleitten esikoinen ja maan kuningasten hallitsija! Hänelle, joka meitä rakastaa ja on päästänyt meidät synneistämme verellänsä ja tehnyt meidät kuningaskunnaksi, papeiksi Jumalalleen ja Isälleen, hänelle kunnia ja voima aina ja iankaikkisesti! Amen.”

Tein pienen kirjasen hyvin kauan sitten juuri samoissa ajatuksissa missä nyt koen olevani. ”Nostan katseeni Sinuun Jeesus” tarkoittaa juuri mielen kiinnittämistä Ylimmäiseen pappiimme, Paimeneemme ja Vapahtajaamme Jeesukseen Kristukseen.

Ceta Lehtniemi

Artikkeli on jatkoa osiin 1 ja 2. Kirje heprealaisille, Adolf Saphir. Keijo Nissilän tutkielma samasta aiheesta.

Kristuksen kärsimys ihmisen pelastuksen tähden

2:9 Mutta hänet, joka vähäksi aikaa oli tehty enkeleitä halvemmaksi, Jeesuksen, me näemme hänen kuolemansa kärsimyksen tähden kirkkaudella ja kunnialla seppelöidyksi, että hän Jumalan armosta olisi kaikkien edestä joutunut maistamaan kuolemaa. >> Jakeen lisätiedot
2:10 Sillä hänen, jonka tähden kaikki on ja jonka kautta kaikki on, sopi, saattaessaan paljon lapsia kirkkauteen, kärsimysten kautta tehdä heidän pelastuksensa päämies täydelliseksi.
2:11 Sillä sekä hän, joka pyhittää, että ne, jotka pyhitetään, ovat kaikki alkuisin yhdestä. Sentähden hän ei häpeä kutsua heitä veljiksi,
2:12 kun hän sanoo: ”Minä julistan sinun nimeäsi veljilleni, ylistän sinua seurakunnan keskellä”;
2:13 ja taas: ”Minä panen uskallukseni häneen”; ja taas: ”Katso, minä ja lapset, jotka Jumala on minulle antanut!”
2:14 Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on: perkeleen,
2:15 ja vapauttaisi kaikki ne, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat olleet orjuuden alaisia.
2:16 Sillä ei hän ota huomaansa enkeleitä, vaan Aabrahamin siemenen hän ottaa huomaansa.
2:17 Sentähden piti hänen kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi, että hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylimmäinen pappi tehtävissään Jumalan edessä, sovittaakseen kansan synnit.
2:18 Sillä sentähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa.

Otan poimien ja tiivistäen otteita Keijo Nissilän tutkielmasta sivuilta 40, 41: Jumala toteuttaa pelastavan huolenpitonsa oman Poikansa kautta, joka tässä tehtävässään on pelastuksen päämies, pyhittäjä ja ylimmäinen pappi. Pelastuksen päämiehen tehtävä on kahdenlainen: hän on Jumalan pelastussanoman julistaja ja hän vapahtaa kansansa (ihmislapset) kuolemasta, perkeleen vallasta ja kuoleman orjuudesta. Pelastuksen päämiehen tehtävä on seuraus ihmislasten tilanteesta.

Jeesuksen oli tultava osalliseksi verestä ja lihasta inkarnaation kautta, syntymällä ihmislapseksi ja elämällä ihmisen elämää. Inkarnaatiosta seuraa, että Jeesus voi pelastuksen päämiehenä kohdata ihmisten elämän perustilanteen, kuoleman, perkeleen ja kuoleman orjuuden. Jumalan Poika on tullut veljiensä rinnalle ihmiselämän hätään ja astunut synnin, kuoleman ja sielunvihollisen vaikutuspiiriin. Omalla kuolemallaan pelastuksen päämies kohtaa kuoleman ja kukistaa kuoleman ja sielunvihollisen vallan sekä vapauttaa näin kansansa sielunvihollisen orjuudesta. Tähän kokonaisuuteen on luonnollisesti kätkettynä myös usko ylösnousemukseen. Nyt tekstin fokus on kuitenkin sovituksessa ja Jeesuksen ylimmäispapillisessa virassa.

Jumalan Poika on pelastuksen päämiehenä ”maistanut kuolemaa kaikkien edestä (2:9)”

Olen opiskelijana näiden perustavien asioiden äärellä. Täytän kohta 76 vuotta. En ole pystynyt säännölliseen Raamatun lukemiseen. En osaa hepreaa enkä kreikkaa. Sosiaalinen media on kahmaissut ison osan ajastani. Minun vahvuuteni on siinä, että pystyn keskittymään vanhaan kristilliseen kirjallisuuteen. Mielestäni pystyn poimimaan keskeisiä asioita. Opiskelulleni on helpoin tapa, että kirjoitan kotisivuilleni suoraan iPhonella tai iPadilla. Tämän kohdan kirjoitin yöllä puhelimellani nojatuolissa.

Raamatussa lukee usein ”Älä pelkää”. Nämä sanat näen usein kaikille ihmisille ja juuri minulle pelottavien ja ahdistavien asioiden yhteydessä. Pelko orjuuttaa meitä ihmisiä. Kuolema on yksi näistä tuntemattomista ja ahdistavista asioista. Nyt löydämme jotain sellaista, minkä sanotaan vapauttavan meidät tästä pelon orjuudesta. (2:15). Tämän tähden tahdon tutkia mitä merkitsee, että Jeesus on maistanut kuolemaa minun edestäni. Juuri tämä asia oli mielessäni aamuyöllä havahduttuani puoliksi hereille. Aamulla olisin jo kadottanut koko ajatuksen.

Saphir, sivulta 118 alkaen. Herra on maistanut kuolemaa. Herramme Jeesuksen Kristuksen kuolema oli hidasta ja tuskallista kuolemaa; hänet ”tulella paistettiin”, kuten pääsiäislammas oli esikuvana. Hänen kuolemisensa kesti pitkän ajan, siinä yhtyi sielun ahdistus ja ruumiin tuska. Tärkeintä oli, että hän tuli enemmän kuin kukaan luotu voi tulla tekemisiin kuoleman kanssa. Hän maistoi kuolemaa; kaikki mitä kuolemassa on katkeraa, oli koottuna siihen kalkkiin, jonka Jeesus ristillä tyhjensi.

Sijaisuuden esimaku oli syynä jo Getsemanen yrttitarhassa koettuun ahdistukseen. Kuitenkin vasta ristin päällä Jeesus maksoi omassa kuolemassaan ihmisten syntien rangaistuksen. Kuolema on synnin tuoma kirous, lain rikkomisen rangaistus, perkeleen vallan ilmeneminen, Jumalan vihan ilmaisu. Kaikissa näissä suhteissa tuli Herra Jeesus Kristus yhteyteen kuoleman kanssa ja maksoi sen karvauden ääriinsä saakka. Tämän hän teki synnittömänä, täydellisenä, puhtaana ja virheettömänä Jumalan Poikana. Jeesus näki synnin ja sen seuraukset sellaisina kuin ne ovat todellisuudessa. Me emme voi tätä ymmärtää, meille jää paljon salaisuuksia – aina. On tarkoitus, että uskon kautta omaksumme pelastuksen sanoman emmekä elä pelossa.

Kirjat apunani ovat: Kirje heprealaisille, Adolf Saphir ja Teologi ja sielunpaimen, Keijo Nissilä. Käytän KR33/38 raamatunkäännöstä. Syy tähän yksinkertainen: muistan jo jotain tämän käännöksen kautta ja olen löytänyt myös yhteyden VT:n ja UT:n välillä. Luen myös paljon vanhaa suomenkielistä hengellistä kirjallisuutta. Mm. Vapahtajan nimi ”Ihmisen Poika” löytyy parhaiten juuri vanhasta käännöksestä ja vanhoista kristillisistä kirjoista.

Ensimmäinen luku on kuin Pojan, Jeesuksen Kristuksen ylistystä. 

Hebrealaiskirje:
1:1 Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta,
1:2 on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut
1:3 ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa,
1:4 tullen enkeleitä niin paljoa korkeammaksi, kuin hänen perimänsä nimi on jalompi kuin heidän.
1:5 Sillä kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: ”Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin”; ja taas: ”Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani”?
1:6 Ja siitä, kun hän jälleen tuo esikoisensa maailmaan, hän sanoo: ”Ja kumartakoot häntä kaikki Jumalan enkelit”.
1:7 Ja enkeleistä hän sanoo: ”Hän tekee enkelinsä tuuliksi ja palvelijansa tulen liekiksi”;
1:8 mutta Pojasta: ”Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti, ja sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka.
1:9 Sinä rakastit vanhurskautta ja vihasit laittomuutta; sentähden on Jumala, sinun Jumalasi, voidellut sinua iloöljyllä, enemmän kuin sinun osaveljiäsi.”
1:10 Ja: ”Sinä, Herra, olet alussa maan perustanut, ja taivaat ovat sinun kättesi tekoja;
1:11 ne katoavat, mutta sinä pysyt, ja ne vanhenevat kaikki niinkuin vaate,
1:12 ja niinkuin vaipan sinä ne käärit, niinkuin vaatteen, ja ne muuttuvat; mutta sinä olet sama, eivätkä sinun vuotesi lopu”.
1:13 Kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: ”Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi”?
1:14 Eivätkö he kaikki ole palvelevia henkiä, palvelukseen lähetettyjä niitä varten, jotka saavat autuuden periä?

Saphirin mukaan jo neljä ensimmäistä jaetta sisältää lyhennettynä koko kirjeen. Pääasiaksi on nostettu vastakkaisuuden kuvaaminen vanhan ja uuden liiton välillä. Ilman yhtäläisyyden tuntemista on mahdotonta ymmärtää vastakkaisuutta. Uutta liittoa ei aseteta vanhaa liittoa vastaan siten kuin Jumalan tuntemisen kirkkaus pannaan pakanuuden pimeyttä vastaan. Vanhakin liitto on Jumalalta ja omaa sen tähden jumalallista kirkkautta. Suuri on vanhan liiton kirkkaus; suurempi kirkkaus on kuitenkin uudella armotaloudella, jolloin Jumala ajan täyttyessä lähetti oman Poikansa ja antoi meille kaiken sen mitä hän oli esikuvissa ja profeettojen kautta ilmaissut. Jeesus Kristus itse todistaa, että Mooses ja profeetat puhuivat hänestä.

Pyhän Raamatun perustavan merkityksen ja jumalallisen valtuuden juhlallinen tunnustaminen oli omiaan alusta pitäen voittamaan heprealaisten veljien luottamusta ja vahvistamaan heidän sydämiänsä.  (Sivut 26, 27)

Adolf Sapirin kirjasta sivuilta 38, 39 löydän profeettojen ja Pojan välisen vertailun: Jumala on puhunut meille nyt toisella ja kirkkaammalla tavalla kuin profeetoille. Hän on puhunut Poikansa kautta. Profeettoja oli monta – Poika on yksi. Profeetat olivat palvelijoita – Poika on Herra. Profeetat elivät vähän aikaa – Poika pysyy iankaikkisesti. Profeetat olivat vajavaisia – Poika on täydellinen, niinkuin Isäkin täydellinen on. Profeetat olivat syynalaisia – Poika ei ollut ainoastaan puhdas, vaan oli kykenevä puhdistamaan niitä (meitä), jotka olivat (olemme) täynnä syntiä ja saastaisuutta. Profeetat viittasivat tulevaisuuteen – Poika viittaa itseensä ja sanoo: ”Minä se olen”.

Saphir, s. 43: Iankaikkinen elämä on Kristuksessa, Pojassa, ennen kuin maailma luotiin. Nämä kaksi aatetta ovat aina yhdistetyt Paavalinkin opetuksissa: laki ja aika, jotka katoavat – sekä ihminen, evankeliumi ja iankaikkisuus, Jumalan Poika ja ikuinen armopäätös.

Saphir kuvaa syvällisesti kirjeen ensimmäistä lukua yli sadan sivun verran. Usein virkkeet ovat kovin mutkikkaita ja joudun pysähtymään pitkäksi aikaa yhteen kohtaan. Joudun valitettavasti muuttamaan sanojen järjestystä toiseksi ja lopulta kysymään itseltäni: ymmärsinkö oikein? Kuinka helppoa olisikaan etsiä kirjasta vain yksinkertaisia virkkeitä tai kopioida hankalat, tärkeältä tuntuvat sellaisenaan. Samoin voisin antaa tuttujen raamatunjakeiden vain lipua silmieni ohi.

Jumala lähetti ihmistä varten sanansa profeettojen kautta ja lain antamisen kautta. Viimein Jumala lähetti aikaan ihmistä varten oman Poikansa, joka on iankaikkinen. Saamme uskolla omistaa evankeliumin, ikuisen armopäätöksen ja saamme ikuisen elämän Jumalan Pojan yhteydessä. Kaikki tämä on vanhurskauden tähden, syntiin langenneen ihmisen pelastuksen tähden. Evankeliumi on meille elämän ja kuoleman kysymys. Ja kuitenkin se on käsittämätön armopäätös ja ilosanoma. Se on rakkautta ja valtava lahja jo ajassa.

Toisesta luvusta poimin joitain ajatuksia.

Näissä ensimmäisissä jakeissa kiinnitän huomioni siihen, että sana oli puhuttu ja julistettu. Se oli kuultu ja otettu vastaan. Enkelien kautta puhuttu sana tarkoittaa Mooseksen lakia. Paljon tätä suurempi on Herran Jeesuksen Kristuksen kautta saatu pelastus. Sanamuodot ”ettemme”, ”me voimme”, ”saatettiin meille” liittävät kirjeen kirjoittajan saumattomasti vastaanottajien yhteyteen, yhdeksi heistä, samalla paimeneksi ja sielunhoitajaksi.

Tällä kertaa lainaan Nissilän tutkielmaa sivulta 37: ”On seurattava Pojan pelastuskutsua (2:3). Pojan ylemmyyttä enkeleihin nähden perustellaan seuraavasti (Ps. 8:5-7): ”Mikä on ihminen, että sinä häntä muistat, tai ihmisen poika, että sinä pidät hänestä huolen. . .” Vaikka psalmi ei kerrokaan Pojasta vaan Jumalan huolenpidosta ihmislapsia kohtaan, se tukee Hebr:n argumentaatiota sen takia, että siinä on synoptisen tradition käyttämä kristologinen nimitys ”Ihmisen Poika”. Jumalan pelastavasta huolenpidosta ihmislapsia kohtaan seuraa, että ”Ihmisen Poika” on tehty vähäksi aikaa enkeleitä halvemmaksi ja (sitten) seppelöity kirkkaudella ja kunnialla ja asetettu hallitsemaan Jumalan kätten tekoja.

Katkaisen tähän kirjoitukseni ja jatkan seuraavassa artikkelissa.

Ceta

Käytän kirkkoraamattua 33/38. Lähdekirjanani on pääasiassa Kirje heprealaisille, Adolf Saphir, 1899 WSOY, 782 sivua, englannin kielestä suomentanut Matti Tarkkanen. Alkuperinen teos julkaistiin 1874. Löysin myös eksegeettisen tutkielman Teologi ja sielunpaimen, Keijo Nissilä, Heprealaiskirjeen kirjoittaja sielunhoitajana, Helsinki 1981, 123 sivua.

1. Lähtökohtia

Vaikka olen lukenut joitain kertoja Heprealaiskirjeen kokonaisuutena, se on jäänyt mieleeni vain kuin muutamien yksityiskohtien kautta. Kokonaisuus on ollut minulta kateissa. Jerusalemin juutalaisten kristittyjen tilanteeseen pääsen parhaiten sisälle Saphirin kirjan kautta. Samoin tässä kirjassa ihastuttaa sen Kristus-keskeisyys. Olen lukenut sitä kuin hartauskirjaa. Tuntuu, että kirja tihkuu Jeesusta Kristusta joka sivulta. Sen vuoksi käytän paljon suoria lainauksia kirjasta. Kirja on kuitenkin kovin laaja. Eli talletan siitä kuin maistiaisia. Lukemiseni on ollut hyppivää. Välillä olen lukenut sisällysluetteloa ja etsinyt sitä kautta itseäni koskettavan ”hartauden”.

Kansalliskirjaston haulla löytämäni Nissilän tutkielma katsoo kirjettä minulle yllättävästä näkökulmasta. Heprealaiskirjeen kirjoittaja on kuin teologi ja sielunpaimen samalla kertaa. Sanasto on nykyisiä teologisia sanoja ja ajatuksia täynnä. Se tekee tutkielman itselleni vaikeaksi. Kuitenkin tämä tutkielma tuo Heprealaiskirjeen lähelle tätä aikaa. Siinä on oivallettu joitain yleisiä sielunhoidollisia periaatteita, mm. samaistuminen seurakuntalaisiin ja oikeiden sanamuotojen käyttö. Opetus ja kehotuskaan ei tule yläpuolelta, vaan rinnalta. Löysin myös ajatuksia siitä miten sanat, kuuleminen ja usko tuovat keskiöön näkymättömät asiat, joihin kristittyinä turvaamme. Emme todellakaan ”vaella näkyväisissä”. Ehkä Nissilä katsoo heprealaisten tilannetta yleisemmin siitä näkökulmasta, että mikä tahansa kristillinen seurakunta voi olla vaarassa joutua saman kaltaisiin hengellisiin olosuhteisiin kuin heprealaiset olivat joutuneet.

Saphir näkee seurakunnan olevan hädässä sen vuoksi, että se joutui vainojen kärjistyttyä pois synagogasta ja temppelipalveluksesta. Eli Jerusalemin temppeliä ei oltu vielä hävitetty. Ajankohta oli Saphirin mukaan joskus vuoden 63 jälkeen.

Juutalaiseen perheeseen Budapestissä syntynyt Adolf Saphir samaistui myötätunnolla heprealaiskristittyjen tuntoihin ja tilanteeseen. Saphir oli teologian tohtori, joka toimi sekä pappina että juutalaislähetyksen parissa Englannissa ja Saksassa. Juutalaiseen perheeseen syntynyt ja juutalaislähetykseen syvällisesti perehtynyt kristitty teologi on kirjoittanut kirjan, joka avaa juutalaisen kansan merkitystä Jumalan aivoituksissa laajemminkin.

Otan tähän suoria lainauksia Saphirin kirjasta, jotta voimme ymmärtää edes jollakin tavoin Heprealaiskirjeen vastaanottajien tilannetta. Saphir käytti kirjeen tuntemattomasta kirjoittajasta usein sanaa ”apostoli”. Sivuilta 16 ja 17:

”Tähän asti he olivat saaneet nauttia hurskaiden israelilaisten etuoikeuksia. He saivat ottaa osaa ihanaan ja Jumalan säätämään temppelipalvelukseen, mutta nyt heitä kohdeltiin saastaisina ja luopioina. Elleivät he hyljänneet uskoa Jeesukseen ja jättäneet omia kokouksiansa, ei heidän sallittu astua temppeliin sisälle. He olivat karkotetut erilleen alttarista, uhrista, ylimmäisestä papista ja Jehovan huoneesta.”

”He tulivat Messiaasta riippumisen vuoksi Messiaan kansasta eroitetuiksi. He tulivat Israelin kunnian toivon vuoksi karkotetuiksi siitä paikasta, jonka Jumala oli valinnut ja jossa hänen läsnäolonsa oli ilmestynyt ja hänen armonsa esikuvat ja määräykset olivat olleet heidän isiensä ilo ja väkevyys. He eivät enää saaneet olla liiton lapsina isänhuoneessa, vaan heitä pidettiin pakanoita pahempina, esikartanosta suljettuina, Israelin yhteiskunnasta erotettuina. Tämä oli kipeästi koskeva ja käsittämätön koettelemus.”

”Heille, jotka riippuivat kiinni isille annetuissa lupauksissa ja jotka alituisissa rukouksissa säilyttivät sitä toivoa, että heidän kansansa vielä tahtoisi ottaa Messiaan vastaan, oli vaikea uskoa koetus, että heidän uskollisuutensa Jeesusta kohtaan pakotti heidät kaikista Jerusalemin pyhistä oikeuksista ja eduista eroon.”

”Kirjeen kirjoittaja asettautuu täydellisesti ja rakkaudella heidän vaikeuksiinsa ja lohduttaa heitä kehoituksensa kautta osoittamalla heille, kuinka sanomattomasti suurempi on uuden liiton kunnia, jossa he nyt olivat uskon kautta Vapahtajaan. Sen tähden ovat pappeus, uhri, alttari, kaikkein pyhin hänen puheensa aiheita.”

”Heitä vahvistaakseen ja lohduttaakseen esittää apostoli uuden liiton kirkkautta muistuttaen heille sekä yhteydestä että erilaisuudesta, mikä oli molempien Jumalan talousjärjestelmien välillä. Hän kertoo heille, että he ovat oikea Israel, koska kuulevat samaa Jumalaa, joka muinoin puhui isille profeettain kautta ja oli täydellisesti ja lopullisesti ilmoittanut itsensä Pojassaan, joka on kaikkein Herra. He olivat nyt Isän yli hallitusten ja valtain korottaman kuninkaallisen ylimmäisen papin sovittamia ja hallitsemia. He ovat tulleet osallisiksi Pojasta, joka pysyy iankaikkisesti.”

Uusintana vanha kirjoitukseni (julkaistu ensimmäisen kerran Kristelli 2/2022 -lehdessä)

Vain tavallinen varpunen

Puhumme varpusesta joskus vähätellen. Sanomme jopa ”harmaavarpunen”. Sen väritys ei herätä huomiota. Sen laulu on jonkinlaista sirkutusta tai tirskahtelua, joka ei kanna kauaksi. Kuitenkin juuri varpusesta löydämme Raamatusta kaikkein lohduttavimmat sanat.

Luukkaan evankeliumissa (Luuk.12:6,7 KR1992) sanotaan näin: ”Varpusia saa kahdella kolikolla viisi, eikö niin? Silti Jumala ei unohda yhtäkään niistä. Teidän jokainen hiuskarvannekin on laskettu. Älkää siis pelätkö. Olettehan te arvokkaampia kuin kaikki varpuset.”

Jo Vanhassa Testamentissa kuvattiin Jumalan huolenpitoa sanomalla, ettei hiuskarvakaan putoa maahan. Nuo yllä olevat jakeet kertovat mielestäni Jumalan suuresta rakkaudesta ja huolenpidosta luotujaan kohtaan. Ihminen mainitaan erityisen arvokkaana. Jumala ei kiinnitä huomiotaan siihen, mitä me ihmiset eniten arvostamme, tai mitä tässä ajassa nostetaan otsakkeisiin. Jokainen ihminen on kallisarvoinen.

Katson vielä kuvan varpusta. Olin ollut viime vuonna huhtikuussa kävelemässä Lohjan kaupungissa omakotialueella. Vähän harmittelin, ettei kuvaani tullut kauniimpaa taustaa varpuselle. Siinä näkyy kuihtuneita siemenkasveja ja pystyssä olevia monivuotisia varsia, joissa on vahvat, vihertävät silmut. Luonnossa uusi on usein kätkössä. Uusi elämä on silmuissa tai maahan pudonneissa siemenissä. Todellinen arvokas elämä on usein siellä, missä on vähäpätöistä ja näkymätöntä. Jumala näkee kaiken sen, mikä on pienellä alullaan ja ehkä kokonaan kätkössä. Myös me olemme oppineet tietämään, että silmut puhkeavat lehteen ja että kylvetty siemen tuottaa sadon.

Jeesuksen kulkema nisunjyväntie tuotti suurimman mahdollisen hedelmän. Johanneksen evankeliumissa  (Joh.12:24 KR1938) sanotaan näin: Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos ei nisun jyvä putoa maahan ja kuole, niin se jää yksin; mutta jos se kuolee, niin se tuottaa paljon hedelmää.

Jeesuksen ristinkuolema on tuottanut hedelmän sekä ajalliseen elämäämme, että iankaikkisuuteen. Saamme elää armon varassa, luottavaisina ja turvassa. Huolehdin kuitenkin paljon sellaisesta, mistä ei tulisi huolehtia. En edes tiedä miten minusta on tullut tällainen täydellisyyteen tähtäävä ja monesta turhasta asiasta huolta kantava.

Kuitenkin joskus osaan levätä. Se on huojentavaa. Runoni kuvaa tätä tunnetta. Kyynel ei ole välttämättä näkyvä. Sekin voi olla ikään kuin kertomassa jostain suuresta helpotuksesta. Minun ei tarvitse suorittaa. Saan levätä, saan luottaa.

Jeesuksen läheisyydessä

 

Jeesus, läheisyytesi muuttaa 

enemmän kuin vaatimalla,

pakon voimalla voi tapahtua.

 

Tahdon Sinua niin rakastaa

ja yhä vaan oppia Sinusta.

Anna leposi, ota paha oloni.

 

Kiitos sylistä, missä itkeä saan.

Kiitos syvästä hiljaisuudesta,

jossa kuulen rakkauden sanoja

Olen lukenut Jeesuksen sanoja evankeliumiteksteistä, jopa opetellut niitä ulkoa. Olen myös kuullut niitä puheissa ja saarnoissa elämäni varrella. Mielestäni sanatkin ovat kuin siemeniä sisimpääni kylvettyinä. Runo tuo esiin minun tunteeni, kaipauksen elää todeksi Jeesuksen läheisyyttä ja kuulla Pyhän Hengen muistuttamana Jeesuksen sanoja.

Tahdon löytää levon ristillä täytetyssä työssä, en omissa ponnisteluissani, en siinä, mitä minä olen. Korona -epidemian aikana moni meistä on joutunut olemaan paljon yksin. Siksi ajattelin lohduttaa itseäni ja sinua kertomalla varpusesta ja Jumalan huolenpidosta. Olen armon opiskelija elämäni loppuun saakka. Helposti yritän jotain yli voimieni. Tahtoisin jaksaa enemmän mihin pystyn.

Kirjoitin erään kuolemaa lähestyvän ystäväni korttiin: ”Enää ei tarvitse osata, ei jaksaa, ei tarvitse pystyä mihinkään. Jeesus, sinun Vapahtajasi, ojentaa haavoitetun kätensä ja sanoo: ’Se on täytetty’. Kaikki on valmistettu. Tie on auki. Näin ihmeellinen on ristin sanoma.”

Nuo sanat kirjoitin korttiin, jossa oli raamatunjae (Joh.14:1,2,3KR1938): ”Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen.”  

Lisään tähän artikkeliin pienen kuvan kortista, jonka lähetin ystävälleni, joka on nyt ollut jo muutaman vuoden perillä Isän kodissa: 

Ystäväni, jolle kirjoitin, on noin 80v. ikäinen. Hänen syöpähoitonsa lopetettiin, koska ne eivät enää auttaneet taistelussa tautia vastaan. Hän on uskossa ja tietää mihin turvata. Silti tahdoin olla hänen rinnallaan, vaikka fyysinen etäisyytemme on satoja kilometrejä. Kun kirjoitin hänelle, se oli samalla minulle itselleni. Minä juuri olen se, joka ei useinkaan osaa levätä Kristuksen työn varassa.

Korttien lähettäminen on tullut harvinaisemmaksi. Ehkä voimme näin lehdenkin kautta muistuttaa toisiamme siitä hyvästä, mitä meille on lahjoitettu Jeesuksessa.

Ceta Lehtniemi

Olen käsitellyt itseni vuoksi paljon tätä aihetta. Etsin vanhan pdf-kirjani ”Risti peittymässä”. Risti peittymassa.ceta.  Kun en saanut tuolta otettua sujuvasti kopioi ja liimaa menetelmällä, niin otin muutaman leikekuvan. Nämä voi napauttaa täyteen kokoonsa. Alla oleva kokonaisuus on poimittu sivulta 26 alkaen. Se voi olla helpompi lukea vähän pidempänä pdf-kirjastani. Tuota kirjaa on minulla vielä paperikirjanakin. Kirjoitin sen v. 2012. Voin postittaa ilmaiseksi. Luonnollisesti osoitteesi pysyy salassa.

Suomessa vieraili juuri David Owuor -niminen henkilö. En oikein saanut mielestäni aihetta. Jospa arvioisimme sen mukaan näemmekö hänessä Jeesuksen mielenlaatua tai hengen hedelmää. Tässä on vanha video, jossa näkyy mitä Owuorin ympärillä tapahtuu. Siinä näkyy myös vammaisia lapsia jollakin näyttämöllä https://www.youtube.com/watch?v=K19Z7x_MDmIal   Katsoin alusta noin 14 minuuttia. Suomen vierailujen yhteydessä on tehty suuri määrä videoita, joita halukkaat löytävät kyllä ilman minun apuani. Lisää aiheesta löytyy Ajatuksiani, touhujani -pientä jakamista päivän 14.12.2025 kohdalta ja sen alla lisäys 16.12. Toivoisin, että David Owuorin tilaisuuksissa kävijät malttaisivat tutustua ajatuksiini.

Ceta Lehtniemi

Lisäys 19.12.2025 Aamuyöllä alkoi tuntua tärkeältä näiden jakeiden lisääminen.

Room.3:21 Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, >> Jakeen lisätiedot
3:22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
3:23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
3:24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,