Hartauskirjoituksiani 1.

Vietän vuotta 2024 juhlavuotena, koska sain kymmenen vuotta sitten tämän nykyisen kotisivuni pari vuotta käytössäni olleen ilmaissivun tilalle. On mahdollista kommentoida myös nimimerkillä. Älä kuitenkaan laita linkkejä. Sähköposti näkyy vain minulle. Ceta

Kerro murheesi

Fil. 4:6-7: Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.

 

4.3.2013     Olen lukenut filippiläiskirjeen neljännen luvun alkupuolen jakeita ihmetellen ja ihastuneena. Niin poikkeuksellisella lämmöllä Paavali käyttää sanaa ’rakkaat’. Hän kertoo ikävöinnistään. Samoin hän kiinnittää huomiota kahden itselleen läheisen ihmisen keskinäisiin riitoihin.

Kyse on tunteista ja ajatuksista. Paavali opastaa Filippin seurakunnan ystäviään läheisellä tavalla rukoukseen sekä kaikkien tunteiden, ajatusten ja tarpeiden puhumiseen Jumalalle.

Teemme sen kiitoksen kanssa, kun muistamme, että Jeesus on Golgatan ristillä avannut meille pääsyn läheiseen rukousyhteyteen Isän kanssa. Usein vasta rukoillessamme saamme sanoja ja ymmärrystä. Vähitellen opimme ilmaisemaan myös tunteitamme.

Jumalan rauha varjelee ajatuksiamme. Sisimpämme, sydämemme, saa lepoa ja tyyneyttä hiljalleen. Vapaudumme myös itkemään omia ehkä vuosikymmeniä jonkin lukon takana olleita itkujamme. Joskus koemme iloa Jumalan lähellä.

Itse tiedän jotain siitä miten voi kasvaa koviin vaatimuksiin, ja tähän voi liittyä myös puhumisen tai tunteiden ilmaisun vaikeus. Menetyksen ja ikävän kyyneleet odottivat vuosikymmeniä ulospääsyään.

Meistä moni on elänyt ilman jotain hyvin välttämätöntä. Minä menetin nuorena äitini. Jumalan lapsina saamme opetella puhumaan Jumalalle. Hän rakastaa, ja Hän kuulee ja ymmärtää kyllä.

Pyhä Henki auttaa rukouksessa. Rukouksen Henki opastaa meitä. Saamme usein apua, jos luemme Raamattua lyhyestikin, tai muistelemme tuttua sanan kohtaa.

Isä ja äiti iloitsevat pikkuisensa ensimmäisistä sanoista, ja saavat niistä selvän, vaikka ne ovat vieraammalle käsittämättömiä. Taivaallinen Isämme on enemmän kuin maallinen isämme tai äitimme. Voimme luottavaisesti jättää itsemme Hänen haltuunsa sanomattomin huokauksin, sopertaen tai puhuen selkeitä sanoja.

Ceta Lehtniemi

___________________________

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *