27.11.2020. Raamatun ilmaisu ”iloöljy” on varsin erikoinen. Silti se on helppo ymmärtää. Ikään kuin ulkoa päin saamme eräänlaista voitelua, josta kumpuaa iloa. Tai se ilo voi kummuta kuin sisältä, ja olla kuitenkin jotain sellaista mitä emme voi yhdistää sen hetken fyysiseen olemukseemme.
Kun katson tätä kuvaa, hämäryys, märkyys, värien niukkuus ja sävyjen tummuus nostavat mieleen murheen. Tämä voisi olla täydellinen kuva alakulosta tai hyljättynä olosta. 
Tarkempi tarkastelu kertoo ehkä sen, että lehden päälle on jo astuttu. Se on kuin unohtunut. Ja kuitenkin siinä on jotain hyvin kaunista.
Jesaja kirjoittaa: ”… panemaan Siionin murheellisten päähän – antamaan heille – juhlapäähineen tuhkan sijaan, iloöljyä murheen sijaan, ylistyksen vaipan masentuneen hengen sijaan; ja heidän nimensä on oleva ”vanhurskauden tammet”, ”Herran istutus”, hänen kirkkautensa ilmoitukseksi”. (Jesaja 61:3)
Näihin sanoihin Jeesus viittaa kertoessaan tehtävästään. Hänessä suurin mahdollinen kärsimys, risti ja hylkääminen toi meille vapautuksen ja ilon. En oikein itsekään ymmärrä miksi tahdon kirjoittaa iloöljystä ja myös kuin juhlariemusta katsoessani maahan liiskautunutta lehteä märällä asfaltilla.
Ehkä kyse on siitä, että minut on joskus yllättänyt olosuhteista täysin riippumattomat tunteet ja tapahtumat. Joskus jokin lohtua tuova raamatunjae on ollut kuin tiiviisti kiinni mielen sopukoissa tuoden valoa pimeään arkeeni. Jonkun kerran on käynyt niin, että ystävä on toiminut kuin Jumalan lähettiläänä välittäen jotain erityistä hyvää juuri alakuloiseen hetkeen. Olen myös kokenut, että väsymys on saatettu kuin pyyhkäistä pois joinain uupumuksen hetkinä.
Tunteiden ja tilanteiden vastakohdat ovat kertoneet itselleni mieleenpainuvasti jotain taivaallisesta juhlariemusta tai iloöljystä. Muistan harvoin aikoja, jotka olivat ehkä hyvinkin täynnä iloista tekemistä, osaamista ja jaksamista. Tätäkin aikaa voisi olla hyvä muistaa kiitollisena. Ehkä ystävien ja läheisten kanssa muistan helpommin näitä aikoja. Tällöin hyvät muistot ovat herkässä.
Tämä kuva maahan litistyneestä märästä lehdestä kuitenkin nosti mieleeni sen, että Jumala haluaa nostaa yksinäiset, erilleen joutuneet, alas painetut, poljetut tai vain kuin hiljalleen alakuloon unohtuneet. Hänellä on edelleen silmiä, korvia ja käsivarsia tässä maailmassa. Raamatun tai hengellisen laulun sanat voivat nousta mieleen ihmeellisesti. Hän, Hyvä Paimen, kulkee yhä kanssamme. Jumalan Pyhä Henki on lahja sisimmässämme. Olemme kiinni Jumalan lahjoittamassa Elämässä.
Iloöljy tai juhlapäähine on ajassa kuin hetkittäin koettavissa, usein hillitysti etenkin omassa kulttuurissamme. Kuinkahan mahtaa olla kerran perillä. Voi sitä riemua!
Ceta Lehtniemi
Kiitos! Miten odotankaan näitä kommentteja! Juuri näin on kuten sanot. Ihmeellistä on tämä vastakohtien kieli.
Poljettu lehti märällä tummalla asfaltilla..Tuo on kyllä varsin vahva ja puhutteleva kuva kun sitä tässä hieman pidempään katselin. Tulin ajatelleeksi, että voiko hylättyä, poisviskattua, kelvottomaksi arvioitua paremmin kuvata. Kuvaan ja sen herättämiin tuntoihin ja ajatuksiin on kyllä helppo samastua kun vastoinkäymiset, yksinäisyys heikkoudet ja monet muut elämään liittyvät kivut, sairaudet ja ahdigot murjoo, tekee heikoksi ja löyvät maahan.
Mutta kuten tekstissä nostat esiin, että Jumala juuri nostaa nämä murheiset ja alaspainetut. Jos näitä tekstejä ei olisi Jumalan sanassa, niin mistään ihmisestä itsesään ei luontaisesti niitä nouse. Tuli mieleeni ajatus Jeesuksesta ristillä. Kuka siinä näki Jumalan? Jumala oli siinä hyvin julkisesti kaikkien nähtävänä ja katseltavina ja samaan aikaan piilossa/kätkettynä. Ihmiset katsoivat siinä suoraan Jumalan mahtavinta pelastustekoa. Mutta joka oli sellainen vain sille, joka uskon silmin sai sen nähdä. Ja voisi varmaan todeta, että ristillä toteutui hylätyksi tuleminen sen syvimmässä merkityksessä. ”Jumalani Jumalani miksi minut hylkäsit”.
Tässä krisintuskon paradoksissa riittää ihmettelemistä. Joku on pukenut sen sanoihin: Jumala kätkeytyy, jotta hän ei löytyisi sieltä mistä ihmiset haluavat löytää hänet. Jumalan kätkeytyy, jotta ihmiset löytäisivät hänet sieltä missä hän tahtoo kohdata heidät.
Kristinuskon huikea ajatus on, että Jumala itse tulee meitä vastaan. Hän ei vaadi meitä löytämään hänen luokseen, vaan hän inkarnoitui, tuli lihaksi ja etsii meidät. Taitaa usein olla niin, että suostun helpommin hänen löydettäväkseen kun löydän itseni tuon maahan poljetun ja hylätyn lehden tunnoista..