Harhaopeista muilta

 

24.3.2018 Olen tallettanut vanhoja Armo riittää -verkkolehtiä tabletilleni ja lukenutkin niitä hieman. Tämä pääkirjoitus puhutteli, koska myös oma huoleni aikaan liittyen on vähän samantapainen. Näen tähän kehitykseen liittyvän tosin myös uushenkiset opit, meditaatiot ja terapiat. En ole huolissani siitä, että kulttuuriin liittyviä tapoja vaalitaan, jos ne eivät ole ristiriidassa kristinuskon sanoman kanssa.

Olen huolissani siitä, että kristinuskon ydinsanoma ymmärretään toisin. Sitä ei katsota Kristuksen työstä käsin, eikä Pyhän Hengen avaamana ja Raamatun ilmoituksen kautta. Se mitataan uskontojen ja aatteiden rinnakkaiselon ja humanismin kautta. Näin kristilliset, juutalaiset, uushenkiset tai islamilaiset viitekehykset voivat asettua limittäin ja siis osittain päällekkäin. Ja nimenomaan kristillisiä piirejä ja yhteyksiä on kosiskeltu yhteyteen kaikkien muiden uskontojen kanssa. Tämä johtuu siitäkin, ettei nähdä kristinuskon opillista ainutlaatuisuutta ja erilaisuutta muihin uskontoihin nähden. Nykyisin tätä erityislaatua korostavaa ajattelua ei edes aina sallita vanhan perinteisen kristinuskon alueilla, etenkään Euroopassa. Ehkä sen vuoksi me kristitytkään emme kehtaa pitää aidosti esillä kirkasta pelastuksen sanomaa. Mitä pelkäämme? Vai olemmeko jo hieman unessa tai sumussa?

 

Numero 3/2011 Armo riittää – 3

Pääkirjoitus
Kristikunnan sekavuus avaa ovia islamille
Kristikunnassa on huomio jo 30-40 vuotta ollut kasvavassa määrin karismaattiseksi liikkeeksi kutsutussa muutoksessa, joka erityisesti kehitysmaiden kirkoissa on avannut ovia vieraille opeille ja luopumukselle Kristuksesta. Samaan aikaan käynnissä on toinenkin merkittävä liike, joka meillä on jäänyt vähemmälle huomiolle, mutta joka kristikunnan kokonaisuuden kannalta on sekin tuomassa uusia oppeja ja raamatuntulkintoja kristillisyyteen.

Kysymys on islamista ja monien merkittävien muslimijohtajien ilmaisemasta halusta lähestyä kristinuskoa ja luoda umpeen islamin ja kristinuskon rajoja. Tilanteen ymmärtämiseksi voi esimerkkinä käyttää messiaanisten juutalaisten liikettä. Toiset pitävät messiaanisia juutalaisia kristittyinä, toiset taas katsovat, että sellaiset kristityt, jotka uskollisesti noudattavat halakhia eli Tooraa ja Talmudia sekä rabbinistisen kirjallisuuden lakeja, jotka osallistuvat juutalaisten uskonnollisiin menoihin ja jotka opettavat lapsiaan noudattamaan juutalaisia perinteitä, ovat yhä juutalaisia eivätkä kristittyjä.

Vastaavanlainen kehitys alkoi 1980- luvulla tulla esille kristityiksi kääntyneiden muslimien keskuudessa. Muslimien parissa on syntynyt eri puolilla maailmaa lukumääräisesti laajeneva ryhmä, jonka jäseniä monet tutkijat kutsuvat nyt messiaanisiksi muslimeiksi. He ovat muslimeja, jotka ovat tulleet uskoon mutta jotka eivät ole jättäneet muslimeille tärkeitä uskonnollisia oppeja ja perinteitä, vaan jotka jatkavat uskoontulonsa jälkeen elämää yhteisöissään uskovina muslimeina.

Nyt vedotaan siihen, että niin kuin me hyväksymme messiaaniset juutalaiset kristityiksi meidän on samalla tavalla hyväksyttävä messiaaniset muslimit kristityiksi. Uskoon tulleet muslimit itse – ainakin osa heistä – ovat myös sitä mieltä, että Koraanin huolellinen tutkiminen osoittaa, että myös Muhammad on kirjoittanut Jumalan kolminaisuudesta, Jeesuksesta Jumalan Poikana ja Jeesuksen kuolemasta sijaisuhrina, vaikka muslimit yleensä kieltävät nämä opit.
Tällaiset messiaaniset muslimit uskovat Jeesukseen ja samalla ainakin osa heistä uskoo Muhammadin olleen Jumalan profeetta. Jotkut jatkavat osallistumistaan moskeijoiden rukouksiin. Näiden kristittyjen parissa saatetaan kristillisten rukouskirjojen ohessa käyttää rukoushetkissä myös Koraania rukouskirjana.

Vuosi 2006 oli tämän kehityksen kannalta merkittävä. Silloin joukko muslimien hengellisiä johtajia kirjoitti paaville kirjeen ”ojentaen yhteistyön kättä” kristikunnalle, kuten asia on ilmaistu. Seuraavana vuonna 138 muslimijohtajaa ja -pappia eri muslimimaista kirjoitti avoimen kirjeen ”kristikunnan kaikille johtajille kaikkialla” ojentaen nyt yhteistyön kättä kaikille kristityille. Tätä on pidetty historiallisena käännekohtana muslimien ja kristittyjen välisissä lähentyvissä suhteissa. On todettu, että muslimit eivät koskaan ennen ole osoittaneet näin suurta avoimuutta kristittyjä kohtaan. On löytynyt ”yhteinen pohja julistaa yhdessä Koraania ja Kristusta”, sanovat asiasta innostuneet teologit.
Sekavuus vain pahenee.
Per-Olof Malk

 

Kirjoitin seuraavan joskus vuonna 2016:

Vapaamuurariudesta lyhyesti. Tässä lainaamassani linkissä on myös ehkä jotain sellaista mikä ei ole asiallisesti kerrottu lähde varmistaen. Lisään myös Leppävaaran kirkon silmä -symboliin liittyen, että sitä on käytetty myös kristillisenä symbolina. Vaikka itse vierastan tätä kirkossa, niin on kuitenkin syytä huomioida, että symbolien perinne on usein aika polveileva ja yhteinen eri kulttuureissa. Vierastan myös kirkoissa, nettisivustoilla ja korteissa nykyisin kovin yleisesti esitettyä esoteerista, ei lihallista, symbolista Kristus-hahmoa, jonka voi tulkita jopa gnostilaiseksi vaikutukseksi. Kristus syntyi ihmiseksi, lihaan, ja kärsi ristillä syntiemme tähden. Nyt hän on Isän luona kirkkaudessa.

Tämä kirjoitus ”Kansankirkko mätänee sisältäpäin” on valaiseva, ja näyttää hyvin suuntaa mihin vapaamuurarius vie. Nyt on etsittävä ja selkiytettävä harhojen olemusta. Juuri vapaamuurariuden ja islamin kautta ymmärrän parhaiten sen mihin uskonnollisuus vie ilman synnin ja ihmisen turmeltuneisuuden näkemistä. Ihminen tarvitsee Välittäjän, Sovittajan, joka on Kristus, Jumalan Poika ja Jumala. Yhteinen hartaus liittyen vapaamuurariliikkeeseen, tai maailmanuskontoihin kuten islamiin, on kristinuskolle sisäisesti tuhoisaa sen vuoksi, että tässä kielletään samalla Kristuksen ristin työ uskomme ja rukouksemme perustana, ja Raamattu tulkitaan ihmisen oman mielen mukaan.

Silti ihmisiin yksilöinä tulee aina suhtautua hyvin ja kunnioittavasti. Itse en tiedä, onko Kari Mäkinen vapaamuurari, enkä tiedä myöskään paavin taustoista. He edustavat tuossa artikkelissa virallisia kirkkoja ja laajaa ekumeenista yhteistyötä kirkkokuntien välillä, mikä lisääntyy koko ajan ilman opillisia keskusteluja. Ajatellaan ehkä myös mieliä rauhoitettavan sillä, kun eri kirkolliset johtajat esiintyvät yhdessä.

Kansankirkko mätänee sisältäpäin

 

—————————————————————-