Olisi tavaton määrä hyviä kirjoja, joita mielelläni toisin tässä esille. Kirjan referointi kysyy ennen muuta aikaa ja halua keskittyä sen sanomaan. Sen vuoksi lisään tähän joitain muiden tekemiä arvioita kirjoista, mitkä olen itsekin lukenut:
TOISILTA LUOTETTAVIA KIRJA-ARVIOITA:
1. Olav Valen-Sendstad – Pistin lihassa -kirjan äärellä
Laitan linkin Olavi Peltolan raamattutunteihin kirjan Pistin lihassa pohjalta. En ole niitä vielä kuunnellut. Valen- Sendstadin kirjan olen lukenut. Sivupalkkia joutuu liu’uttamaan lähes alas. Tämähän on paljon enemmän kuin kirja-arvio. Kyseessä on oppituntien sarja.
http://www.evank.org/sivu16.php
Olav Valen-Sendstad – Pistin lihassa -kirjan äärellä
• Vapaa tahto, s. 33-63, Helsinki 1975, kesto 53:00.
• Tienhaarassa, s. 63-79, Helsinki 1975, kesto 49:51.
• Mikä on Jumalan armo? s. 79-89 , Helsinki 1976, kesto 45:42.
• Juurru uskolla Jeesuksen sovitustyöhön, s. 89-105, Helsinki 1976, kesto 49:22.
• Lain ja evankeliumin erottaminen, s. 105-115, Helsinki 1976, kesto 53:50.
• Voima heikkoudessa, s. 116-126, Helsinki 1976, kesto 52:45.
• Kaikki on sovitettu, s.136-161, Helsinki 1976, kesto 58:26.
• Tyhjänä ja kiitollisena. s. 162-174, Helsinki 1976, kesto 50:01.
OMIA KIRJA-ARVIOITANI:
1. Savesta astiaksi, Risto Santala
2. Lina Sandell -Päivä vain- , Astri Valen-Sendstad
3. OLEN IHMINEN, Martta Kaukomaa
1.
Savesta astiaksi
Risto Santala (1929-2012), Suomen Lähetysseura 1967
Kuvitus Maija Karma
Käytän itse nyt sähköistä lähdettä. Tuolla kirja on kokonaan luettavissa:
http://www.kirjasilta.net/santala/savesta/savesta.html
KirjasiltaTekijät:
Markus Kolsi
Jari Mononen
Risto Syrjä
Tulostan kirjan itselleni pääsiäisajan lukemistoksi. Nyt otan tähän omille sivuilleni joitain lainauksia kirjasta näkyviin. Kiitän sähköisen kirjan tekijöitä siitä, että tämä herkkä ja arvostettu pieni kirja on luettavanamme, ja pääsemme myös nopeasti raamatunpaikkoihin.
”Jos pyydämme saada olla Jeesuksen opetuslapsia, meidän on suostuttava saviastian osaan. «Tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä.« On myös tärkeää, että hyväksymme saviastian osan kristityn osaksi. Aikamme kristillisyys muodostuu liian usein eräänlaiseksi hengelliseksi keikaroinniksi. Olemme unohtaneet Jeesuksen sanat: «Älkää korkeita tavoitelko« (Luuk. 12: 29). Apostoli Paavali tunsi tämän vaaran kirjoittaessaan: «Älkää korkeita mielitelkö, vaan tyytykää alhaisiin oloihin« (Room. 12: 16). Nykyajan kristityn päätavoite näkyy olevan mahdollisimman korkeatasoisen opin saaminen ja korkean, omalle asemalle soveltuvan elintason saavuttaminen. Mutta Mestaristamme sanotaan Jesajan 53. luvussa: «Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta«, «Loo toar loo ve-loo hadar«. Nykyään sanalla «toar« ymmärretään Israelissa yliopistollista oppiarvoa. Voisimme siis kääntää Jesajan ennustuksen niin kuin israelilaiset lapset sen saattavat tajuta: «Ei ollut hänellä yliopistollista oppiarvoa eikä kauneutta.« Emme saisi edes jumaluusopissa pyrkiä hengelliseen keikarointiin – «me emme puhu inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti« (1 Kor. 2: 13). Savimajan tulee tyytyä saven osaan.”
Jouduin jo tässä kohdin pysähtymään ajatuksiini. ”Jos pyydämme saada olla Jeesuksen opetuslapsia, meidän on suostuttava saviastian osaan.”
-En kenties itse opi tuntemaan Jeesusta suostumatta saviastian osaan?
-En ehkä juuri nyt osaa kuunnella oikein, enkä oikeita henkilöitä suostumatta saviastian osaan?
-En ehkä välitä ympäristööni oikein kristinuskon perussanomaa suostumatta saviastian osaan?
Kuka voi suostua saviastian osaan ihan omasta halustaan? Eikö tuossa vaiheessa ole jo Jumala itse puuttunut minun saviseen olemukseeni? Eikö minulla ole jo jokin ymmärrys Kristuksen ristin työstä, aavistus etten kärsi yksin, enkä ole taitamattomissa, sattumanvaraisissa käsissä?
Näihin ajatuksiini löysin kirjasta vastauksia:
”Savi kapinoi pakkoa vastaan
Savi tulee suostuttaa. Sitä ei voi valaa muotteihin. Suurissa tehtaissa kyetään jo myös pakottamaan erinäisten lisäaineiden avulla savi valmiiden muottien mukaan, mutta tavallinen savenvalaja Kiinasta Amerikkaan tietää, että savi karttaa pakkoa. Savi tulee suostuttaa muotoonsa. Savi vaatii oman aikansa asettuakseen muotoon, mihin se tahdotaan suostuttaa. Näin Jumalakin suostuttaa meitä evankeliumin omistamiseen.
Jeesus sanoi: «Kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet« (Matt. 23: 37). Hoosea 11: 7 luemme: «Minun kansallani on halu kääntyä minusta pois; ja kun sitä kutsutaan korkeutta kohti, ei kenkään heistä ylenny.« Jesaja 65: 2 toteaa: «Koko päivän minä olen ojentanut käsiäni uppiniskaista kansaa kohti, joka vaeltaa tietä, mikä ei ole hyvä.«
Pyhä Jumala kyllä tietää, että ihminen taistelee hänen tahtoansa vastaan vieläkin enemmän kuin savi valajaansa vastaan. Siksi hän tahtoi voittaa luottamuksemme antamalla rakkautensa takeeksi oman Poikansa. Täten meidän tulisi ymmärtää sana, joka herätti Norjan suuren kansallisen herättäjän, Albert Lunden: «Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?« (Room. 8: 32). Tämän suurempaa suostuttelua emme voi vaatia Suurelta Savenvalajaltamme.”
Vielä myöhemmin löytyi tämä kohta:
”Ihmisen perusominaisuuksiin kuuluu, että
hän vastustaa aina Jumalan tahtoa.
Liha ja veri sotii Jumalaa vastaan. Luonnollinen ihminen ei ota vasaan sitä, mikä Jumalan Hengen on. Kun sodimme Jumalaa vastaan, sodimme aina omaa parastamme vastaan. Jesaja 45: 9 sanoo: «Voi sitä, joka riitelee tekijänsä kanssa, saviastia saviastiain joukossa – maasta tehtyjä kaikki! Sanooko savi valajallensa: ’Mitä sinä kelpaat tekemään? Sinun työsi on kädettömän työtä!’«
Joskus kuulee sanottavan, että uskonto on oopiumia kansalle. Tämä väite ei kuitenkaan vastaa yleistä uskonnollista kokemusta. Eräät nykyajan psykoanalyytikot väittävät: Usko ei voi olla mielihyvän toteutumien heijastumaa, koska todellisuudessa uskon kokemus eletään aina aluksi epämiellyttävänä ja ihminen yrittää vastustaa sitä. Mieluumminkin juuri uskonnottomuus on oopiumia kansalle. Ihminen tajuaa vaistomaisesti, että Jumala vaatii totuutta salatuimpaan saakka. Joudumme kiinni synneistämme. Synnistä koemme vapautuksen vasta, kun särymme Jumalan edessä.
Tästä syystä vastustamme astiamme särkemistä. Koemme Jumalan läsnäolon aina ensiksi «epämiellyttävän sävyisenä«. Muuan psykiatriaa läheisesti seurannut rovasti kuvasi ihmisen kääntymystä seuraavin sanoin: «Kun sisämaailmallinen piirimme murtuu ja räjähtää rikki, tapahtuu ’apertura ad coelum’ (lat.), ’avautuminen taivaisiin asti’. Tämä on askel ylimaailmallisiin, ja sitä ei anasteta väkivallalla. Se on aina Jumalan armoa.«”
Voisimmeko joskus ajatella tätä kautta ”herätyskristillisyyttä”? Nyt kenteis ajattelemme, että johonkin liikkeeseen kuuluminen on herätyskristillisyyttä. Minulle se on ollut ongelmallinen lähestymistapa, koska suvun perinteet ovat niin toisenlaiset.
Herätysliikkeitten suuret hahmot saattoivat 1800-luvulla keskustella siitä, milloin ihminen voi täysin levätä Kristuksen lahjavanhurskauden varassa. Mitä pitää ihmisessä liikahtaa, jotta armon varaan jääminen ei olisi kuin oikaisemassa ohi jonkun tärkeän sisäisen tapahtuman? Tuolloin oli selvempää ajatella Jumala Luojana ja Kaikkivaltiaana kuin nykyisin. Elimme myös yhtenäisen kristillisen kulttuurin parissa.
Kun ihmiset ovat etääntyneet kristinuskon perusteista, ei kristillinen keskustelukaan osaa viipyä kuin aivan kehällisissä asioissa. Kun Jumala omana työnään kutsuu, murtaa, ohjaa ja vahvistaa omiaan eri alueilla ja erilaisiin tehtäviin, niin nykyisin ihminen on entistäkin enemmän tuen tarpeessa ja entistä vähemmän sitä saamassa. Usein puuttuu täysin ympäriltä sellainen kristillinen yhteisö, missä voisi olla keskeneräisenä ja oikean sanoman äärellä. Koen itse usein rinnalla kulkijana ensimmäisenä tehtävänäni sen, että kerron jotain Jumalasta. Hän on hyvä, oikeamielinen, vanhurskas ja kaiken hallitseva. Jumalan käsiin on turvallista jopa murtua, Hän tietää ja tuntee kaiken parhaiten. Hänen rakkautensa ihmistä kohtaan on suurta. Se ilmeni jopa siinä, että Hän lahjoitti oman Poikansa kuolemaan tähtemme ja antoi anteeksi syntimme.
… ehkä jatkuu
2.
Lina Sandell -Päivä vain-
Kirjoittanut Astri Valen-Sendstad, suom. Mia-Lisa Alhbin, s.153, SLEY-kirjat
Otan lyhyesti kirjan nostamia ajatuksia esiin. En voi pitää tätä kirjareferaattinakaan, koska tuon esiin niitä mietteitä, mihin yhdistän Lina Sandelliin muun tietoni kautta. Lisäksi kirja ei ole nyt vierelläni, vaan se on ollut luettavanani kirjaston kaukolainana. Kirjoitukseeni vaikuttaa myös Olavi Tarvaisen kirja ”Conformitas Christi -ajattelu Lutherin teologiassa”, sekä luonnollisesti C. O. Roseniuksen kirjat.
Saan Jeesuksen huomaan
Saan Jeesuksen huomaan heittää
nyt kuormani murheineen,
kun raskaimman taakan, synnin,
hän otti jo harteilleen.
Sen tuomion Jeesus kantoi,
se hallita ei nyt saa,
kun Jumala Pojassansa
mun syntisen armahtaa.
Saan Jeesuksen huomaan heittää
nyt kaiken, niin käski hän.
Hän kaikesta huolen kantaa,
ja vie läpi elämän.
Niin saan joka päivä alkaa
mä pyytäen aamuisin:
”Mun kanssani ole, Herra,
niin kuin olit eilenkin.”
Lina Sandell
Suom. Martti Ruuth
Siionin Matkalauluja 155
Lina Sandellin isän kuolemasta
Lina Sandell astui eräänä kauniina kesäiltana isänsä kanssa laivaan. He asettuivat yöpymään matkustajille tarkoitettuun hyttiin. Jonas Sandell luki illalla psalmin 77. Sen loppuosa ”Sinun tiesi kävi läpi syvien vesien”, ihmetytti Linaa. Hän kysyikin isältään tästä psalmivalinnasta, joka ei tuntunut sopivan oikein iltahetken tyyneen rauhaan. Hän sai tämän vastauksen: ”Aamulla voi olla toisin kuin miten sen illalla kokee.”
Seuraava päivä toi mukanaan loistavan auringon. Jonas Sandell oli aikaisin hereillä ja meni kannelle kokeakseen ihanan aamuhetken. Hän lähetti sanan myös Linalle, että tämä tulisi hänen luokseen.
Kun Lina lähestyi, isä ei malttanutkaan olla lähtemättä vastaan. Juuri kun hän oli kannelle johtavien portaiden ylimmällä askelmalla, tuli suuri aalto, joka kallisti laivaa äkisti. Jonas Sandell menetti tasapainonsa ja horjahti mereen.
Lina ehti nähdä muutaman kauhuntäyteisen sekunnin ajan isänsä aalloissa ennen kuin tämä hävisi näkyvistä. Jonas Sandellia ei löydetty pelastusyrityksistä huolimatta. Rakkaan isän menettäminen tällä tavoin oli Linalle erittäin raskasta.
Lina oli tuolloin alle 30-vuotias. Lähivuosina hän menetti myös sisarensa ja äitinsä. Seuraavaan lauluun tallentuu osa niistä tunteista, mitä hän koki isänsä kuolemaa seuranneina aikoina. Vain Kristus on kestävä kallio. Se kallio ei huku aaltoihin ja siinä on lohtu synnin tuskiin ja ahdistuksiin. Jeesuksesta tuli Linalle äärettömän kallis. Hänessä hän jaksoi katsoa eteenpäin.
On Jeesus nimi kallis
1. On Jeesus nimi kallis ja autuus ainoa.
Vain siitä synnin tuskiin saan aina lohtua.
Se kallioni vahva ei huku aaltoihin.
On lämmin turvapaikka nyt niin kuin eilenkin.
2. On Jeesus nimi kallis, se tulkoon turvaksi
niin onnenhetkissäni kuin taisteluissani.
Ja ainoastaan siinä saan olla voittaja,
kun pääsen taakoistani ja ahdistuksista.
3. On Jeesus nimi kallis, se kantaa taivaaseen.
On autuaitten kuoro, saan siellä kanteleen.
Voin laulaa voimakkaammin kuin täällä kiitosta:
Vain, Jeesus, nimelläsi on kaikki kunnia!
Lina Sandell 1861
Suomentaja: Johanna Ailio
Siionin Kannel 249
Hengellisistä taustoista oman ymmärrykseni mukaan
Lina Sandellin hengellisenä vaikuttajana oli isänsä ohessa mm. C. O. Rosenius, jonka julistuksesta on koottu mm. kirja Elämän leipää.
Lina Sandell julkaisi pieniä vihkosia, jossa oli opetusta lapsille hyvin herkällä tavalla. Vihkosten koko oli noin puolet pienestä kirjekuoresta. Hän merkitsi tekijätietonsa yksinkertaisesti L.S. Näin hän merkitsi myös lukuisat laulujen sanoituksensa ja runonsa.
Olen hämmästellyt Lina Sandellin tuotannossa sitä tasapainoa, mikä vallitsee Lutherinkin ajattelussa ’Kristus puolestamme’ ja ’Kristus meissä’. Jälkimmäinen tarkoittaa hyvin pitkälle sitä miten saamme olla puettuina tai kätkettyinä Kristukseen kaikissa vaiheissamme. Syvimmässä hädässämme tai ahdistuksessamme emme ole yksin.
Ristin kuoleman kärsinyt ja ylösnoussut Kristus on turvanamme ja meitä äärettömän lähellä tuntien kanssamme kipumme. Kristus kuin jakaa kanssamme surumme, ilomme, rukouksemme ja arjen askareemme. Näin Hän itse toteuttaa Henkensä kautta meissä hyvää työtään, ja uudistaa meitä. Tämä yhteys antaa myös toivon siitä, että meitä kerran odottaa pääsy perille taivaan kotiin.
Ja samalla voimme tunteistamme ja saatanan syytöksistä välittämättä aina turvata Kristuksen työhön puolestamme. Sovitustyö on täydellinen ja se on aina voimassa. Se on meidän haparoivan olemuksemme ja uskomme ulkopuolella toteutettu ja täytetty Jumalan aivoitusten mukaisesti.
Se on ikään kuin ’Isän sydämellä’. Jumala näkee Kristuksen vanhurskauden, kuuliaisuuden ja täydellisen puhtauden. Tätähän me tarvitsemme. Tähän joutui myös Lina Sandell turvaamaan. Moni hänen runoistaan hioutui ahdistuksessa, surussa ja Jumalan tahdon kyselyssä.
Ceta Lehtniemi
____________________________________________
3.
OLEN IHMINEN, Martta Kaukomaa
Ari kustannus, 1979
Minulla on hallussani neljä Martta Kaukomaan kirjaa: LAULUISTA IHANIN (1976 Päivä Oy), UUSI TEMPPELI (1977 Päivä Oy), RISTI ensin sitten KRUUNU (1947 Ristin Voitto) ja tämä mitä alan nyt hieman käsitellä.
OLEN IHMINEN runokirjaan on kirjoittanut esipuheen Hilja Aaltonen. Hän sanoo mm. näin: ’Rohkenitko antaa elämäsi kallista kärsimyskultaa liiaksikin arkisiin käsiimme. Avasitko salaisen kärsimyskirkkosi ovet liiaksi kadulle.’
Hilja Aaltonen nosti esipuheeseen erään runon viimeisen säkeen. Runon nimi on Kuoleva vehnänjyvä.
Ei vehnänjyvä kuolematta
voi tuottaa uutta elämää.
Ja tuskatta ei siemen kuole,
kun mullan alle yksin jää.
Ja kuitenkin se tie on hyvä.
Sen kuljit, Jeesus, Sinäkin.
Sä kuolit, tosi Vehnänjyvä.
Siis kuoloon suostun minäkin.
Ahdistuksissa kirkastuu toivo ja Jumalan rakkaus
Loppusanoissa Martta Kaukomaa kertoo, että kirjan pääsisältö on syntynyt tunneliöitten pimeydessä, kauhuissa, taisteluissa. Kuitenkin pimeimmässä pimeydessä on joka kerta välähtänyt salama: eläväksi tullut Jumalan sana.
Kaukomaa sanoo mm. seuraavasti:
’Tunnelikokemuksia ei tosin kukaan mieleltään terve ihminen etsi. Niistä ei iloita eikä niissä ole mitään inhimillistä nautintoa. Luontomme pelkää ja välttää kärsimystä ja hätää. Mutta kun Pyhä Henki antaa Kristuksen seuraajalle autiomaan kokemuksia, niin jälkeenpäin saadaan elämän hedelmä. Silloin ylistetään ahdistuksistakin – ja juuri niistä, sillä niissä kirkastuu toivo ja Jumalan rakkaus.’
Martta Kaukomaa kertoo myös valvoneensa ja punninneensa tämän runokirjan julkaisemista aivan viimeiseen yöhön asti. Kun tuo julki jotain hyvin yksityistä, siinä on aralla mielellä ja pelokkaana. Juuri sen vuoksi tässä kirjassa näkyy niin syvästi se,
että Jeesus armahtaa ihmistä.
Kirjan nimi OLEN IHMINEN on mielestäni todella hyvä. Tämä on puhetta juuri tälle ajalle, juuri meille pienille Jumalan omille.
Katsokaa Kuningasta siinä kruunussa, jolla Hänet kruunattiin
|
|
| Ihminen joutuu aina myös jostakin entisestä luopumaan, jostakin omastaan lähtemään, jotta pystyy Jumalan Hengen avaamalla ymmärryksellä kohtaamaan Kristuksen ristillä, sekä näkemään oman syntisen tilansa. Ehkä tämä teksti avaa meille hieman myös pääsyä kirjan LAULUISTA IHANIN (Korkea Veisu) tuntoihin. Lainaan kirjasta OLEN IHMINEN s. 97 pitkää tekstiä, hyvin harvinaislaatuista kuvausta:
Tulkaa, tulkaa, katsokaaLähtekää ulos, te Siionin tyttäret ja katsokaa Kuningasta Hänen kauneudessansa, siinä kruunussa, jolla Hänet kruunattiin Hänen ratkaisevan taistelunsa ja voittonsa päivänä Jerusalemissa, Hänen oman kansansa keskellä. Tulkaa, tulkaa, katsokaa Erämaahan hirmuiseen, Tulkaa, tulkaa, katsokaa Piikkikruunu painettiin Minähän tuon ansaitsin, Siinä viruin, nääntynyt, Tule, tule kohtaamaan |
Ihminen ei voi kerskata mistään omastaan
Martta Kaukomaan tuotannossa näkyy se, että ihminen ei voi kerskata mistään omastaan. Oman tyhjyyden kokemus, ja kaiken hyvän kaipaaminen ja ikävöiminen rakkaalta Jeesukselta näkyy monessa runossa.
Sisimpääni lähde luo
Tyhjän astian
Sulle ojennan.
Tule Jeesus, täytä se!
Rikkaus suo köyhälle,
yltäkylläisyys!
Jeesus, rukoilen:
pese syntinen!
Anna tunnon puhtaus,
täysi hengen vapaus,
lapsenmielisyys.
Jeesus, voimalla
minut pueta!
Sisimpääni lähde luo,
ehtymätön elonvuo:
Hengen täyteys.
Jeesus, kiitän Sua,
että kuulet mua.
Rukouksiin vastataan,
kallis lahja annetaan:
kaipuun täyttymys.
Veri riittävi. -Herra, mä uskon sen
|
|
| Kun käsillä on runokirja ja ei tunne henkilöä eikä seurakuntaa, voi nähdä asioita väärin. Oma kokemusmaailmani ja ymmärrykseni sekoittuu tähänkin kirja-arvioon.Kristityn elämän vuorottelu hengellisen janon ja täyttymyksen jännitteessä on totta, muuten emme ehkä kaipaisi sanankaan äärelle, seurakuntaan tai rukoushiljaisuuteen. Kuitenkin hengellinen elämä on myös niin paljon muuta. Usein se on vain sitä, että selviämme päivän kerrallaan eteenpäin.Runon ’Veri yksin’ loppusäkeissä Kaukomaa sanoo:
Oi Jeesus, nyt olen mä onnellinen. Kirjan viimeinen runo on:Raamattukoulu Olen vanha ja horjun, ja luissani Se on ravinnon etsinyt Sanasta. Oli nääntyä sielu ja ruumiskin, Sanan Henki kun aukaisi elävän, Vuosikymmenet näin ovat vierineet, Nyt vanhana vasta sen ymmärrän Vielä eessä on tutkinto viimeinen, Mitä vastata, poloinen, voisinkaan! |
Pimeimmässä pimeydessä eläväksi tullut Jumalan sana
Hilja Aaltonen nosti Martta Kaukomaan kirjan esipuheeseen erään runon viimeisen säkeen. Runon nimi on Kuoleva vehnänjyvä.
Ei vehnänjyvä kuolematta
voi tuottaa uutta elämää.
Ja tuskatta ei siemen kuole,
kun mullan alle yksin jää.
Ja kuitenkin se tie on hyvä.
Sen kuljit, Jeesus, Sinäkin.
Sä kuolit, tosi Vehnänjyvä.
Siis kuoloon suostun minäkin.
Loppusanoissa Martta Kaukomaa kertoo, että kirjan pääsisältö on syntynyt tunneliöitten pimeydessä, kauhuissa, taisteluissa. Kuitenkin pimeimmässä pimeydessä on joka kerta välähtänyt salama: eläväksi tullut Jumalan sana.
Jeesus sanoo: ”Olkaa turvallisella mielellä”
Markuksen evankeliumi:6:50 … sillä kaikki näkivät hänet ja peljästyivät. Mutta heti hän puhutteli heitä ja sanoi heille: ”Olkaa turvallisella mielellä, minä se olen; älkää peljätkö.”
Nuorena kristittynä pidin tuosta kohdasta. Ajattelin myrskyn keikuttamaa venettä ja Jeesusta kävelemässä veden päällä. Koin uskon, Jeesuksenkin, ja tulevaisuuden pelästyttävänä. Ja kuitenkin sain kuulla nuo niin tärkeät sanat Jeesukselta: ”Olkaa turvallisella mielellä, minä se olen; älkää peljätkö.”
Ajattelin: ”Tahdon tuntea Jeesuksen, pelottaa, en ymmärrä, en näe, myrskyää.” Koen, että Martta Kaukomaan runot ja tekstit puhuvat minulle tätä samaa elämän meren myrskyissä opittua turvallisuutta.
Johanneksen evankeliumi:
16:33 ”Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman.”
Nyt ovat toisenlaiset ahdistukset. Ja yhä Jeesus vakuuttaa hallitsevansa kaiken. Yhä tahdon tuntea Jeesusta, ja kätkeytyä Häneen ja Hänen armonsa osallisuuteen. Nyt on myös paljon niitä nuorempia, joille tahtoisin sanoa, että Jeesuksen sanat ovat olleet sittenkin totta aina tähän asti.
Toivoisin myös nuorten löytävän näitä vähän vanhempia kirjoja. Ehkä näin hiukan avattuina, ja joitain näkökohtia esiin poimittuina, niistä voisi olla lohtua ja Kristuksen tuntemisen tuoksua useallekin lukijalle.
Ceta Lehtniemi
Paluu sivulle yleinen eli julkaistaviin artikkeleihin
Voi miten kiva, että pidät kirjasivuistani. Tuotakin voisin jatkaa.
kiitos kirjasivuista
Valitettavasti tuossa Martta Kaukomaan kirja-arviossa meni jotain sekaisin kotisivujeni uudistuksen yhteydessä. Eli tuo pitäisi kirjoittaa uudestaan. Hyvä silti, että se palvelee myös näin. Kiitos sinulle, Marjut.
Kiitos kirja-arviosta Olen ihminen, Martta Kaukomaa.
Todella rohkaisevaa luettavaa.
on oikein terveellistä lukea näitä sivuja-kiitos niistä.