Aihearkisto: Yleinen

Kuvakertomus helluntaina 2020

On aamupäivä. Lähden tabletti kädessäni puutarhaan lintujen laulaessa ja kevyen tuulen puhaltaessa. Sinitiaisen ja harmaasiepon ensimmäisen pesueen poikaset ovat maastossa. Muuten vaikuttaa siltä, että muissa pöntöissä ja pesissä poikasten ruokinta on nyt vilkkaimmillaan. Tämä kuvan angervopensas on aivan mökin nurkalla. Mahdun sentään sen ja mökin välistä eteenpäin kohti puutarhaa.

Matkalla isompaan puutarha-aitaukseen näen nämä narsissit. Ne ovat kehällä, koska joskus paikalla on kasvanut omenapuu. Puu kuoli, koska peurat söivät sitä ja hankasivat itseään runkoa vasten. Nämä narsissit kukkivat hiukan myöhemmin kuin muut. Pidän niistä eniten.

Puutarha-aitauksen sisällä heti portin vieressä minulla on kasvilava. Nyt helluntaina siellä on parhaimmillaan tilli, rukola ja tämä punertava salaatti, joka on minulla parhaiten menestynyt keväisessä lavassa. Kaikkea on jo käytetty aterioiden lisukkeena.

Tämä on vanha omenapuu, bergius, joka tekee kauniin punaisia omenoita. Teen omenahillon aina kuorineen. Kun laitan joukkoon jokusen punaisen omenan, saan hillosta kauniin värisen. Muutama vuosi sitten leikkasen puun ja maalasin isommat oksan tyngät. Istutin myös runsaasti narsissin sipuleita ojan ja puun väliin, koska siellä oli joitain myyrän käytäviä. Puu on kiittänyt hoitajaansa runsailla sadoilla.

Kirsikkapuu kukkii vielä. Enin osa kukista on jo kuihtunut. Nämä kuitenkin ovat vielä kauniit. Sain sinistä taivasta myös kuvaan. Kirjoitin tähän asti rantapenkillä istuen. Nyt alkoi tuulla, ja tulin sisälle viimeistelemään kirjoitukseni.

Helluntai on kirkollinen juhlapäivä, mutta se on paljon muutakin juuri ajankohtansa vuoksi. Se on kesän alun juhlaa. Päivään liittyy niin iloa kuin haikeuttakin. Laitoin tähän useamman kuvan. Vain vihanneksista voin sanoa, että minä kylvin ne. Kaikissa muissa kuvissa on sellaista, joiden istuttajat ovat jo perillä kirkkaudessa. Toki voi olla, että juuri tämä kirsikkapuu on noussut taimena myöhemmin, mutta se alkuperäinen ja ensimmäinen ei ole meidän istuttama.

Viime syksynä saaressa kaadettiin puita. Kävi oikein metsäkone ja iso lautta. Nyt on riittänyt siivoustöitä, mutta olen myös istuttanut uutta. Tuomi, saarni, rododendronit ja pensashanhikit ovat hyvällä alulla. Joku niitä katsoo vielä vuosien tai vuosikymmenten jälkeen. Täällä kaikki on rakkaudella hoidettua. Kaikki on täynnä tunnetta.

Ceta Lehtniemi

2. Aaronin sauva Mooseksen kädessä

Otan hieman taustoja tähän alkuun. Kirjoitin joitain vuosia sitten Koorahin kapinasta. Itse ymmärsin tämän kautta, että pyhää Jumalaa ei voinut lähestyä muutoin kuin välimiehen kautta. Aaron ja leeviläiset toimittivat vanhan liiton aikaan pyhiä papillisia tehtäviä. Koorah joukkoineen katsoi, että heille olisi pitänyt kuulua samat oikeudet. Näin itse näin keskeisimmän sanoman. Dr Owuor ja Koorahin kapina

Koorahin joukoilla oli ollut omat hiilipannut Herran edessä suitsutusta varten. Nyt ne taottiin alttarin päällystykseksi, jossa ne olivat kaikkien nähtävissä. Ymmärtääkseni oli kyse esipihan vaskialttarista.
Niin pappi Eleasar otti ne vaskiset hiilipannut, jotka nuo tulen polttamat miehet olivat tuoneet, ja ne taottiin alttarin päällystykseksi, muistuttamaan israelilaisille, ettei kukaan syrjäinen, joka ei ole Aaronin sukua, lähestyisi polttamaan suitsuketta Herran edessä, niin ettei hänen kävisi samoin kuin Koorahin ja hänen joukkonsa, niinkuin Herra oli hänelle Mooseksen kautta puhunut (4. Moos. 16: 39-40).

Tämä edellä oleva vie hiljaisuuteen ja oikeastaan kunnioitukseen. Jumala on säätänyt asioita, ja niitä ei voi ohittaa. Herran kasvojen eteen, hänen yhteyteensä meillä on pääsy vain Jeesuksen sovitusveren kautta. Muuta tietä ei ole. Jeesus on tämä tie, hän on portti, meidän ylimmäinen pappimme. Hänessä on kaikki elämä, hengen ja tiedon aarteet.

Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, (1. Timoteus 2:5)
Mutta te olette ”valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja”, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa; (1. Pietarin kirje 2:9)

Kuitenkin jo seuraavana päivänä napina jatkui, ja ymmärtääkseni juuri siinä paikassa mihin hyvin näkyi edellisen päivän mustuneet hiilipannut, nämä alttariin taotut. Ne tehtiin ”muistuttamaan israelilaisille, ettei kukaan syrjäinen, joka ei ole Aaronin sukua, lähestyisi polttamaan suitsuketta Herran edessä.”

Mutta seuraavana päivänä kaikki israelilaisten seurakunta napisi Moosesta ja Aaronia vastaan sanoen: ”Te olette surmanneet Herran kansaa. Mutta kun kansa kokoontui Moosesta ja Aaronia vastaan, niin he kääntyivät ilmestysmajaan päin, ja katso, pilvi peitti sen, ja Herran kirkkaus näkyi. Silloin Mooses ja Aaron menivät ilmestysmajan edustalle.

Ja Herra puhui Moosekselle sanoen: ”Poistukaa tämän joukon luota, niin minä tuokiossa heidät tuhoan.” Silloin he lankesivat kasvoillensa. Ja Mooses sanoi Aaronille: ”Ota hiilipannu ja viritä siihen tuli alttarilta, pane siihen suitsuketta ja vie se nopeasti seurakunnan luo ja toimita heille sovitus, sillä viha on lähtenyt liikkeelle Herran tyköä, vitsaus on jo alkanut. (4. Moos. 41-46)

Tässä käytetään kansasta nimitystä ”seurakunta”. Jumalan seurakunnalle tuli toimittaa sovitus Jumalan vihan tähden. Vitsaus oli vanhemmassa käännöksessä ”rangaistus”, englanninkielisessä käännöksessä se viittasi kulkutautiin, ruttoon. Tuntui hyvältä vanhan Biblian käyttämä sana ”rangaistus”. ”Rangaistus oli hänen päällänsä” (Jesaja 53:5) viittaa luonnollisesti Jeesuksen ristin sovitukseen.

Sitten Aaron palasi takaisin Mooseksen luo ilmestysmajan ovelle, ja vitsaus oli tauonnut (16:50). Mutta mitä sitten tapahtuikaan.

 

Aaronin versonnut sauva

Ja Herra puhui Moosekselle sanoen: ”Puhu israelilaisille ja ota heiltä, kaikilta heidän ruhtinailtansa, sauva kutakin sukukuntaa kohti, heidän sukukuntiensa mukaan, kaksitoista sauvaa. Kirjoita kunkin nimi hänen sauvaansa, mutta Leevin sauvaan kirjoita Aaronin nimi, sillä tämänkin sukukunnan päämiehellä olkoon sauvansa. Pane ne sitten ilmestysmajaan lain arkin eteen, missä minä teille ilmestyn.

Ja tapahtuu, että kenen minä valitsen, sen sauva versoo. Siten minä lopetan israelilaisten napinan, niin että pääsen kuulemasta heidän napinaansa teitä vastaan.” Ja Mooses puhui tämän israelilaisille, ja kaikki heidän ruhtinaansa antoivat hänelle kukin sauvansa sukukunnittain, yhteensä kaksitoista sauvaa, ja Aaronin sauva oli heidän sauvainsa joukossa.

Ja Mooses pani sauvat lain majaan, Herran eteenKun Mooses seuraavana päivänä meni lain majaan, niin katso, Aaronin sauva, joka oli siinä Leevin sukukunnan puolesta, oli alkanut versoa, siihen oli ilmestynyt silmuja, puhjennut kukkia ja kasvanut kypsiä manteleita.

Ja Mooses vei ulos kaikki sauvat Herran kasvojen edestä kaikkien israelilaisten tykö; ja he katselivat niitä ja ottivat kukin sauvansa. Ja Herra sanoi Moosekselle: ”Vie Aaronin sauva takaisin lain arkin eteen säilytettäväksi merkkinä uppiniskaisille, ja lopeta heidän napinansa, niin että minä pääsen sitä kuulemasta, jotta he eivät kuolisi.” Ja Mooses teki sen; niinkuin Herra häntä käski, niin hän teki. (4. Moos. 17:1-11)

 

Mooses sai pitää kädessään Aaronin versonnutta sauvaa. Siinä oli elämää, sekä kukkia että jopa kypsiä manteleita. Eikö hän ajatellut seitsenhaaraista lampunjalkaa, joka oli tehty puhtaasta kullasta ja koristeltu mantelinkukan nupuin. Itse näen tässä lupauksen elämästä, jonka Kristus lahjoittaa meille, ylösnousemuksesta. Hän vei sauvan lain majaan, Herran kasvojen eteen. Tämä on hyvä pitää kuin kevana mielessä, kun jatkamme eteenpäin.

 

Kun Mooses löi kalliota sauvalla

Mutta kansalla ei ollut vettä; niin he kokoontuivat Moosesta ja Aaronia vastaan. Ja kansa riiteli Moosesta vastaan ja sanoi näin: ”Jospa mekin olisimme hukkuneet silloin, kun veljemme hukkuivat Herran edessä! Minkätähden toitte Herran seurakunnan tähän erämaahan, kuollaksemme karjoinemme tänne?  Ja minkätähden johdatitte meidät pois Egyptistä tuodaksenne meidät tähän pahaan paikkaan, jossa ei kasva viljaa eikä viikunoita, ei viiniköynnöksiä eikä granaattiomenia, ja jossa ei ole vettä juoda?”

Mutta Mooses ja Aaron menivät seurakunnan luota ilmestysmajan ovelle ja lankesivat kasvoilleen. Silloin näkyi Herran kirkkaus heille. Ja Herra puhui Moosekselle sanoen:  Ota sauva ja kokoa seurakunta, sinä ja veljesi Aaron, ja puhukaa heidän silmiensä edessä kalliolle, niin se antaa vettä, ja sinä saat vettä tulemaan heille kalliosta ja juotat joukon ja sen karjan.”

Niin Mooses otti sauvan Herran kasvojen edestä, niinkuin hän oli häntä käskenyt.

Ja Mooses ja Aaron kokosivat seurakunnan kallion eteen, ja hän sanoi heille: ”Kuulkaa nyt, te niskurit! Onko meidän saatava teille vettä tästä kalliosta?” Niin Mooses nosti kätensä ja iski kalliota kahdesti sauvallansa, ja siitä lähti runsaasti vettä, niin että kansa ja sen karja saivat juoda.  Mutta Herra sanoi Moosekselle ja Aaronille: ”Koska ette uskoneet minuun ettekä pitäneet minua pyhänä israelilaisten silmien edessä, niin te ette saa viedä tätä seurakuntaa siihen maahan, jonka minä heille annan.”( 4. Moos. 20: 2-12)

Tuossa edellä sanottiin, että Mooses otti sauvan Herran kasvojen edestä. Tuossa paikassa, lain majassa, Herran edessä, oli ainoastaan Aaronin sauva, jossa oli versoja, mantelipuun kukkia ja kypsiä manteleita. Mooses totteli Herraa ja otti sauvan mukaansa kootessaan israelilaiset kallion luo. Kuitenkin kohta kerrotaan, että Mooses iski kalliota kahdesti sauvallansa. En voi tätä ymmärtää muulla tavoin kuin niin, että Mooseksella oli mukanaan myös hänen oma sauvansa, jolla hän nyt löi kalliota kahdesti. Ehkä tuolloin liikuttiin pitäen sauvaa mukana. Nyt tapahtumaa seuraamassa oli ”seurakunta”, ei vain sukujen vanhimmat.

Jo aikaisemmin kerrotaan tapahtumasta, kun Mooses loi sauvalla kalliota, ja sieltä tuli vettä. Silloin tapahtui näin: Herra vastasi Moosekselle: ”Mene kansan edellä ja ota mukaasi muutamia Israelin vanhimpia. Ja ota käteesi sauva, jolla löit Niilivirtaa, ja mene. Katso, minä seison siellä sinun edessäsi kalliolla Hoorebin luona; lyö kallioon, ja siitä on vuotava vettä, niin että kansa saa juoda.” Ja Mooses teki niin Israelin vanhimpain nähden. (2. Moos. 17: 5-6) Kuitenkin tuo sauva oli ymmärrykseni mukaan Aaronin sauva. Niinivirtaan liittyi jo veden ja veren symboliikkaa. Sauva ei ulkonäöltään varmaankaan poikennut juuri Mooseksen sauvasta. Aaronin sauvalle sen sijaan rakentuu hengellistä sisältöä.

Olen miettinyt mitä tässä lopulta tapahtui. Tässä on hyvin paljon symboliikkaa, mitä en voi ymmärtää. Tuossa aiemmin sanottiin, että Herra seisoo Mooseksen edessä kalliolla. Mooses oli Herran kasvojen edessä lyödessään kalliota sauvalla vanhinten seuratessa tapahtumaa. Nyt jälkimmäisessä tilanteessa sanotaan, että seurakunta oli koottu kallion eteen. Mikä oli muuttunut tällä välin? Oli rakennettu ilmestysmaja, Herran asumus. Siinä oli tapahtunut ylimmäispapilliset toimitukset, mm. sovitusuhrit.

Ymmärtäisin, että Mooseksen olisi pitänyt puhua kalliolle pitäen Aaronin versonnutta sauvaa esillä, sauvaa, joka oli otettu Herran kasvojen edestä. Seurakunta olisi nähnyt näin Jumalan pyhyyttä, ja saanut silmiensä edessä katsoa ylösnousseen Herran vertauskuvaa samalla, kun kalliosta vuotaa vettä. Seurakunta oli vihmottu uhrivedellä syntien sovitukseksi. Kristuksen kylkihaavasta vuosi verta ja vettä. Jeesus kulkiessaan maan päällä antoi lupauksen Pyhästä Hengestä, joka on kuin elävä vesi.

Rangaistus ei tullut vain Moosekselle ja Aaronille, jotka olivat johtajia ja seurakunnan edessä. Voisi sanoa, että siinä missä seurakunta olisi johdatettu Jumalan pyhyyteen ja salaisuuksien ymmärtämiseen, se eksytettiin jatkamaan oman tahdon ja oman voiman tietä. On niitä, joiden tulisi kulkea kuin edellä. He ovat niitä, joiden tulisi ymmärtää Jumalan salaisuuksia. Itse koen halua rukoilla hengellisten johtajien puolesta.

Ceta Lehtniemi

 

Tässä mitä kirjoitin, voi olla yksityiskohdissa paljon virheitä. Pyydän, että ne annettaisiin anteeksi. Jossain vaiheessa käyn vielä läpi nämä kaksi sauvoihin liittyvää kirjoitusta. Ehkä saan ne helppolukuisemmiksi, ja korjaan mielelläni myös virheeni. Kirjoitan nykyisin suoraan tabletillani, ja julkaisen samalla. Muistutan myös siitä, että olen 70 vuotias eläkekkeellä oleva hammaslääkäri. En ole teologi. En tahdo opettaa millään auktoriteetilla. Kaikki tämä on kyselyä sanan äärellä.

1. Aaronin sauva Mooseksen kädessä

1. Aaronin sauva Mooseksen kädessä

Minua on puhutellut Raamattua lukiessani usein yksittäiset sanat. Olen pysähtynyt näiden äärelle, tutkinut missä muualla sana esiintyy. Oikeastaan käyttämäni 1933/1938 raamatunkäännös on palvellut minua näissä lukuhetkissäni tai tutkimusmatkoillani, joihin pyrin lähtemään rukoillen.

Sauva on yksi tällainen suuri sana minulle. Joudun tekemään suuren rajoituksen jo kirjoitukseni alussa. Katson aihetta ”Aaronin sauva Mooseksen kädessä”. Me katsomme Mooseksen kirjojen tapahtumia siitä tiedosta käsin, että Aaron asetettiin ylimmäiseksi papiksi, ja hän oli esikuva Jeesuksesta. Tiedämme, että tähän liittyi sovitus veren kautta, uhrikäytäntö, ja ylipapin toimiminen välimiehenä. Näen Aaronin sauvan ilmaisevan myös Kristuksen pyhyyttä ja tehtävää.

2. Mooseksen kirja

7:8 Ja Herra puhui Moosekselle ja Aaronille ja sanoi: 

7:9 ”Kun farao puhuu teille ja sanoo: ’Tehkää jokin ihmetyö’, niin sano sinä Aaronille: ’Ota sauvasi ja heitä se faraon eteen, niin se muuttuu käärmeeksi’.” 

7:10 Niin Mooses ja Aaron menivät faraon tykö ja tekivät, niinkuin Herra oli käskenyt. Aaron heitti sauvansa faraon ja hänen palvelijainsa eteen, ja se muuttui käärmeeksi. 

7:11 Ja faraokin kutsui maansa viisaat ja velhot; ja nämä Egyptin tietäjät tekivät samoin taioillansa: 

7:12 he heittivät kukin sauvansa maahan, ja ne muuttuivat käärmeiksi. Mutta Aaronin sauva nieli heidän sauvansa. 

Käärme on Raamatussa aina eri merkityksessä mitä me sen ymmärrämme biologiasta. ”Kristus on polkeva käärmeen pään” kaikuu läpi Vanhan testamentin. Viholliselle odotetaan voittajaa. Mooses teki erämaassa vaskikäärmeen, jota katsomalla käärmeen puremat eivät tappaneet. Johanneksen evankeliumi: ”Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän” (Joh. 3:14). Kristus on vihollisen voittaja. Hänet naulittiin ristin puuhun meidän tähtemme, syntiemme vuoksi.

2. Mooseksen kirja

7:13 Ja faraon sydän paatui, eikä hän kuullut heitä, niinkuin Herra oli sanonutkin. 

7:14 Sitten Herra sanoi Moosekselle: ”Faraon sydän on kovettunut, hän kieltäytyy päästämästä kansaa. 

7:15 Mene faraon tykö huomenaamuna, kun hän menee veden luo, ja seisahdu hänen tielleen Niilivirran partaalle. Ja ota käteesi se sauva, joka oli muuttunut käärmeeksi, 

7:16 ja sano hänelle: ’Herra, hebrealaisten Jumala, on lähettänyt minut sinun luoksesi ja käskenyt sanoa: Päästä minun kansani palvelemaan minua erämaassa. Mutta katso, sinä et ole totellut tähän asti. 

7:17 Sentähden Herra sanoo näin: Tästä olet tunteva, että minä olen Herra: katso, minä lyön sauvalla, joka on kädessäni, virran veteen, ja se muuttuu vereksi. (Biblia 1776: Sentähden sanoo Herra näin: tästä pitää sinun tunteman minun olevan Herran: katso, minä lyön tällä sauvalla, joka on minun kädessäni, veteen, joka virrassa on, ja sen pitää muuttuman vereksi)

Edellä Mooseksella oli Aaronin sauva kädessään. Häntä muistutettiin myös siitä, että sauva oli muuttunut jo kerran käärmeeksi, joka oli ylivertainen kaikkiin vihollisvaltoihin nähden niellen vertauskuvallisesti muut käärmeet. Nyt Herra oli muuttava Niilivirran veden vereksi faaraon silmien edessä. Tämä tapahtuisi Mooseksen lyödessä vettä sauvalla. Miksi tämä tapahtuisi? ” Tästä olet tunteva, että minä olen Herra.” Tämä sana oli faaraolle, mutta myös Moosekselle. Kuka löi? ”Minä” lyöjänä viittaa mielestäni sekä Moosekseen että Herraan.

Mooses ja israelilaiset pääsivät lähtemään Egyptistä. Erämaassa vaeltaminen tuntui raskaalta ja sen merkitystä oli vaikea käsittää. Myös veden puute oli kiusana. Kansan napina oli ymmärrettävää. Otan pitkästä lainauksestani esille Herran sanat: ”Mene kansan edellä ja ota mukaasi muutamia Israelin vanhimpia. Ja ota käteesi sauva, jolla löit Niilivirtaa, ja mene. Katso, minä seison siellä sinun edessäsi kalliolla Hoorebin luona; lyö kallioon, ja siitä on vuotava vettä, niin että kansa saa juoda.” Kyse on jälleen Aaronin sauvasta, ja edelliset ihmeet olivat Mooseksen muistoissa. 

2. Mooseksen kirja:

17:1 Sitten kaikki israelilaisten seurakunta lähti liikkeelle Siinin erämaasta ja matkusti levähdyspaikasta toiseen Herran käskyn mukaan. Ja he leiriytyivät Refidimiin; siellä ei ollut vettä kansan juoda. 

17:2 Niin kansa riiteli Moosesta vastaan ja sanoi: ”Antakaa meille vettä juoda!” Mooses vastasi heille: ”Miksi riitelette minua vastaan? Miksi kiusaatte Herraa?” 

17:3 Mutta kansalla oli siellä jano, ja he napisivat yhä Moosesta vastaan ja sanoivat: ”Minkätähden olet tuonut meidät Egyptistä, antaaksesi meidän ja meidän lastemme ja karjamme kuolla janoon?” 

17:4 Niin Mooses huusi Herraa ja sanoi: ”Mitä minä teen tälle kansalle? Ei paljon puutu, että he kivittävät minut.” 

17:5 Herra vastasi Moosekselle: ”Mene kansan edellä ja ota mukaasi muutamia Israelin vanhimpia. Ja ota käteesi sauva, jolla löit Niilivirtaa, ja mene. 

17:6 Katso, minä seison siellä sinun edessäsi kalliolla Hoorebin luona; lyö kallioon, ja siitä on vuotava vettä, niin että kansa saa juoda.” Ja Mooses teki niin Israelin vanhimpain nähden. 

17:7 Ja hän antoi sille paikalle nimen Massa ja Meriba sentähden, että israelilaiset siellä riitelivät ja kiusasivat Herraa, sanoen: ”Onko Herra meidän keskellämme vai ei?” 

Mooseksen oli mentävä kansan edellä Hoorebin luo. Miksihän? Vesi-ihmeen tuli tapahtua tuolla. Ehkä paikka oli myös muistutus Mooseksen kutsumisesta tehtävään. Hän, joka puhui palavasta pensaasta Moosekselle, oli hänen kanssaan ja vastasi myös kansan tarpeista. Heti vesi-ihmeen jälkeen kuitenkin amalekilaiset hyökkäsivät jo aiemmin mainitussa israelilaisten leiriytymispaikassa.

17:8 Sitten tulivat amalekilaiset ja taistelivat Israelia vastaan Refidimissä. 

17:9 Niin Mooses sanoi Joosualle: ”Valitse meille miehiä, mene ja taistele huomenna amalekilaisia vastaan. Minä asetun vuoren huipulle, Jumalan sauva kädessäni. 

17:10 Ja Joosua teki, niinkuin Mooses oli hänelle sanonut, ja taisteli amalekilaisia vastaan. Mutta Mooses, Aaron ja Huur nousivat vuoren huipulle. 

17:11 Ja niin kauan kuin Mooses piti kätensä ylhäällä, oli Israel voitolla; mutta kun hän antoi kätensä vaipua, olivat amalekilaiset voitolla. 

17:12 Mutta kun Mooseksen kädet väsyivät, ottivat he kiven ja asettivat sen hänen allensa, ja hän istui sille, ja Aaron ja Huur kannattivat hänen käsiänsä kumpikin puoleltansa. Näin hänen kätensä kestivät vahvoina auringon laskuun asti. 

17:13 Ja Joosua voitti amalekilaiset ja heidän sotaväkensä miekan terällä. 

17:14 Ja Herra sanoi Moosekselle: ”Kirjoita tämä kirjaan muistoksi ja teroita se Joosuan mieleen: Minä pyyhin pois amalekilaisten muiston taivaan alta.” 

17:15 Ja Mooses rakensi alttarin ja pani sille nimeksi: ”Herra on minun lippuni.” 

17:16 Ja hän sanoi: ”Minä nostan käteni Herran istuinta kohden: Herra sotii amalekilaisia vastaan sukupolvesta sukupolveen.” 

Mooses asettui vuoren huipulle ”Jumalan sauva” kädessään. Kyse on jälleen Aaronin sauvasta, koska uusia tietoja ei anneta. Vuori on käsittääkseni Hooreb, jonka juurella oli juuri tapahtunut vesi-ihme. Mooses oli vuorella sauva kädessään kädet kohotettuina aamusta lähtien aina auringon laskuun saakka. Joosua, jota pidetään Jeesuksen esikuvana taisteli saman ajan vihollisjoukkoja vastaan. Näen tässä myös vertauksen jo siihen päivään, kun Jeesus taisteli ristillä voittaen vihollisen ja sovittaen minunkin syntini. Taistelun tunnit aamusta auringonlaskuun voisivat viitata tähän. 

Mooses rakensi alttarin, jonka nimeksi tuli: ”Herra on minun lippuni.” Tästä nousi mieleeni Juudan kuninkaan Hiskian lausumat sanat vihollisestaan: ”Hänen kanssansa on lihan käsivarsi, mutta meidän kanssamme on Herra, meidän Jumalamme, meitä auttamassa ja meidän sotiamme sotimassa.”(2. Aikak. 32:8) Minulle ei tule mieleen kokonaisia lauseita. Tässäkin ajattelin sanoja ”lihan käsivarsi”, ja palautin lauseen sitä kautta mieleeni. Mekin sodimme hengellisiä sotia yhä. Mikään ei menesty, ellei Herra ole kanssamme.

Me uuden liiton Herraan turvaavat saamme olla rukousalttarilla vaikka itseksemme kodin hiljaisuudessa. Tämän mahdollisuuden on Jeesus avannut meille ristillä. Me emme voi tehdä mitään ilman Jeesusta. Kuitenkin tiedämme, että elämä on rukouksen ohessa monenlaista työtä ja tehtävää. Moni kokee kutsunaan olla esirukoilijana niille, jotka ovat ehkä kuin eturintamassa taisteluissa. Voimme myös hiljaa kysellä mitä Herra antaa sydämelle. Hänen pienet ihmisensä ja vähäpätöisiltä näyttävät asiansa voivat olla hyvinkin tärkeitä. 

Kun joukot taistelivat sotalippujen alla, niin Mooses piti ”Jumalan sauvaa” koholla ylöspäin. Ymmärtäisin, ettei sauva ollut mikään pieni keppi. Sitä tuli pitää koholla vuorella kuin lipputankoa. ”Herra on minun lippuni.” Alttarin nimessä on sisältö, jonka ei luulisi unohtuvan. 

Ceta Lehtniemi

Kylvön ja odottamisen aikaa

Tänä aamuna vuoteessani tuli mieleeni, että on kylvön aika. Ei se ole ihme, koska olen ostanut puutarhaani erilaisia siemeniä ja lukenut pussien kyljestä ohjeita, millaista maata tai lämpötilaa kukin kasvi vaatii. Olen myös tutkinut kuinka paljon kasvi tarvitsee kastelua, ja milloin sato on kypsä. Nyt koin saman asian aamulla hengellisessä mielessä. 

Monet menneet julistajat, kristityt opettajat, hartaus- ja opetuskirjojen tekijät ovat olleet kuin kylväjiä, joiden tietämys, Jumalan läheisyydessä viettämä aika ja kylvötyö ulottuu myös meidän aikaamme. Tänäkin aikana on oma kylvöjoukkonsa, joka ammentaa sanasta ja muiden muokkaustyön kantamasta sadosta siementä kylvettäväksi.

Tuon jälkeen olin rukouksessa muistaen heitä, jotka tekevät nyt sanan kylvötyötä. Koin myös sitä iloa ja rikkautta, mitä erilaisuutemme pitää sisällään. Sitten laitoin facebookiin hengellisen youtubeni tekstillä ”sunnuntaille”. Kun ystäväni tervehti ”Hyvää lauantaita, Ceta”, huomasin mitä päivää muut elivät ja korjasin otsakkeeni. 

Kylvötyöhön ja sadon kasvattamiseen liittyy paljon odotusta. Hengellisessä mielessä me ihmislapset olemme sekä satoa että kylväjiä. Jumala antaa kasvun. Tämä hiljentää. On vaikea nähdä asioiden syvyyttä. On halu käsittää ja tietää. On halu nähdä tuloksia ja aikaansaannoksia. Jumalan edessä näitä on hyvä kysellä luottaen, että hän ymmärtää ja tekee omaa kylvö- ja korjuutyötään. Hän huolehtii ja hoitaa. Hän armahtaa, sitoo haavojamme ja tukee horjuvaa. Hän antaa sateen ja lämmön. Hänen on sato.

Jesaja 55: 9-11: Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne. Sillä niinkuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin.

Minä olen kovin malttamaton kylväjä. Tahtoisin nähdä sadon syntyvän nopeammin. Käyn päivittäin katsomassa onko itua näkyvissä. Kun on kyse siemenistä, jotka laitan maahan, voin pussin kyljestä lukea milloin satoa on odotettavissa. Kun on kyse hengellisestä kylvöstä ja kypsymisestä, en voi siitä lukea mitään päivämääriä. Sadon valmistuminen vaatii myös huonoja säitä, ehkä myrskyjäkin, pettymyksiä ja sellaista, mitä emme odota. On paljon silmiltämme ja ymmärrykseltämme salattua.

Psalmi 27:14 Odota Herraa. Ole luja, ja vahva olkoon sinun sydämesi. Odota Herraa.

Psalmi 31:25 Olkaa lujat, ja olkoon teidän sydämenne rohkea, te kaikki, jotka Herraa odotatte.

Psalmi 130:5 Minä odotan Herraa, minun sieluni odottaa, ja minä panen toivoni hänen sanaansa.

Miika 7:7 Mutta minä panen toivoni Herraan, odotan pelastukseni Jumalaa: minun Jumalani on minua kuuleva.

Tahdon liittää tähän vieraskirjastani erään kirjoittajan ajatuksia: ”Kun pääsemme siihen luottamukseen, että Herra hoitaa asiamme, sekä myös auttaa meitä ahdistuksessamme – tulee se sitten sisimmästämme tai ulkopuoleltamme, odottamiseen saamme rauhan. Vaikka vihollinen olisi jatkuvasti vastassa, kuten Daavidilla, vaikka sydän olisi ahdistusta täynnä, vaikka olisi koetusta ja kiusauksia, silti voimme kehottaa sydäntämme odottamaan Herran apua. Voimme olla hädässä vaikka omien ajatustemme ja pelkojemme kanssa, omaistemme takia, tai syyllisyyttä kokien.

Jumala antaa apunsa, kun on sen aika. Koetukset ovat vahvistukseksi. Niissä voi tuntua liian helteiseltä, kipeältä, masentavalta. Mutta niiden läpi kuljettuamme, ja saatuamme Jumalan avun, ylitse ymmärryksen käyvän rauhan, ilo voi täyttää sydämen, vaikka varsinainen ahdistusta aiheuttava asia ei katoakaan elämästämme.”

Minulla on ollut jo pitkään jokin suru siitä, kun yksinäni luen, kirjoitan ja rukoilen. Tuntuu, että kaikki lentää kuin tuuleen. Välillä ajattelen: mitätöntä, turhaa, taitamatonta. On jokin ristiriita olemassa. Voin hyvin, olen kiitollinen, mutta samalla tunnen kuin pettymyksen ympärilläni ja kaikessa tekemisessäni. Nyt pari keskustelua on avannut tätä asiaa itselleni. Odotan väärin. Olen lukenut tai tulkinnut ikään kuin ajallisin silmin ajattomia, maallisin silmin sitä mitä tulisi katsoa ja odottaa näkyväksi sisäisin sydämen silmin.

Olen yksinäisyydessä ja odotuksessa kokenut hylkäämisen tunteita. Jopa muistoihin on palautunut tilanteita, joissa olen joutunut pois yhteyksistä tai on ilmaistu minusta ikäviä asioita. Tämä koronan vuoksi ihmiskontaktien välttäminen on korostanut tätä. Samoin otettuani itse puhelimitse tai sähköpostilla yhteyttä ystäviin, olen joutunut myös pettymään. On tullut tunne, että on syytä varoa myös tämän kaltaisia kontakteja. Toisaalta yhteydenotto on saattanut käynnistää jotain hyvää, mitä ei heti näe.

Ystävä kirjoitti vieraskirjaan: ”Psalmissa 43 Daavid kokee jopa Jumalan hylänneen hänet, ja silti hän odottaa Jumalan apua. Ja hän on kokenut, että se tulee varmasti. Nyt hänestä vaan todella tuntuu, että Jumala on hylännyt hänet. Tämä on lohdutukseksi sellaiselle uskovalle ihmiselle, joka kokee juuri näin.”

Psalmi 43:

2 Sillä sinä olet minun Jumalani, minun linnani. Miksi olet minut hyljännyt? Miksi minun täytyy käydä murhepuvussa, vihollisen ahdistamana?

3 Lähetä valkeutesi ja totuutesi. Ne minua johdattakoot, viekööt minut sinun pyhälle vuorellesi, sinun asuntoihisi,

4 että minä saisin tulla Jumalan alttarin eteen, Jumalan eteen, joka on minun iloni ja riemuni—

5 Miksi murehdit, minun sieluni, ja miksi olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan kiittää häntä, minun kasvojeni apua, minun Jumalaani.

Ceta Lehtniemi

 

Mietteitä avaran maiseman edessä

Kirjoitan matkalla, ja minulla on edessäni laaja merinäköala. Yölläkin olen tavallaan saman avaruuden, lämmön, ajan ja valon syleilyssä. Vaikka olen seurannut uutisia ja ollut yhteyksissä ihmisiin, sen osuus on ollut melko vähäistä. Olen tämän matkan aikana ollut sillä tavoin Jumalan edessä, että olen antanut menneen nousta mieleeni, ja samalla suuntautunut kohti tulevaa.

”Saksalaisen uskonnon” kirjoittaminen Santalan kirjan nostattamana oli rankkaa, mutta samalla sain laitetuksi pois jotain. Pääsin yllättävän nopeasti tuon jälkeen hiljentymään Jumalan edessä, ja jotenkin koin, että olen riittävän heikko ollakseni kyllin vahva rehellisyyteen oman elämäni kysymyksissä. Syntyi Jumalan armon, hoidon ja johdatuksen äänetön huuto sisimmässäni.

Minulle merkitsi paljon Raamatun sanan paikat, jotka vakuuttivat minut siitä, että Jumala huolehtii elämästäni aivan loppuun saakka. Vielä nytkin saan kuin uudelleen luovuttaa kaiken Herralle, pyytää uudistusta ja voimia Hänen askelissaan kulkemiseen. Tämä ei omalta puoleltani tarkoittanut jotain suoritusta, vaan sitä luotanko, ymmärränkö oikein.

Luin myös ajatuksella läpi runokirjani, jonka julkaisin täällä pdf-muodossa:  Runokirja Pieniä siemeniä erämaasta Nämä osittain samat runot ovat eläneet eri muodossa julkaisuissani. Nyt en lukenut runojani miettien julkaisua. Luin näitä kuten lukija. Samoin annoin raamatunpaikkojen tulla sydämelle.

Mietin myös runokirjani kansikuvaa. Pienen pieni veden virtaus on piirtänyt hiekkaan kuvan, kuin verson tai liekin. Vain liike voi piirtää. Jumalan lapsen elämä on tällaista liikettä. Se on sitä usein jopa enemmän silloin, kun konkreettinen liike on pysähtynyt.

Johanneksen evankeliumi:
7:17 ”Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani.” Tuttu jae, Jeesuksen sanat, kuulostivat joskus nuorempana vaatimukselta, kehotukselta.

Ehkä ne tuntuivat siltä vielä hetki sitten. Jokin uusi avautui. Liike ja virtaus olivat edellytyksiä kuvan synnylle.  Tahto olla Jumalan oma, luottaa Häneen elämänsä kysymyksissä, on liikkeelle lähtöä ja liikkeellä oloa. Ja liike piirtää kuvaa sisimpään. Minun sisimpääni on ehtinyt piirtyä kuva huolehtivasta ja armollisesta Jumalasta, anteeksiannosta Kristuksen sovitustyön tähden. Sydämeeni on piirtynyt kuva uuden alun mahdollisuudesta. Jeesuksen sanojen sisältämä lupaus on totta.

Juuri tämä sisääni jo rakentunut luottamus vahvistaa sen, että saan yhä uudestaan uudessa elämänvaiheessani painautua luottavaisesti Jumalan turviin. Saan yhä kokea miten Jumalan sana on totuus ja siunaus. Tämä minun tarpeeni saada apua on Hänen oma tahtonsa. Tämä on minun tekoni, että turvaudun. Tämä on liikettä. Jumala tulee hoitamaan minua murehduttavat asiat kuntoon. Hän sen tekee. Saan olla siinä mukana. Hänen anteeksiantonsa, hänen paimenen mielensä ja yli ymmärryksen käyvä rakkautensa saa yhä tulla ilmi.

Nykyisin kuulee paljon puhetta teoista. Sitä tuo ”saksalainen uskonto” myös oli. Se oli ihmisen uskonto. Sillä oli ihmisen opit, kun se hylkäsi Jumalan opit. Sillä oli karmea hedelmä. Tekojen korostaminen pelottaa, kun tunne on: en riitä. Tekojen korostaminen pelottaa myös ajatellen kristinuskoa yleensäkin.

Raamatussa sanotaan, että hedelmästä puu tunnetaan. Kuitenkin on niin, että me emme näe oman elämämme hedelmää, eikä sitä toisetkaan yleensä näe. Me saamme kuitenkin oppia tuntemaan paremmin Jumalaa, ja saamme vahvistua kristillisen uskon sanomasta. Se on Jumalasta. Saamme rohkaista toisiamme. Saamme tulla rinnalle.

On niin paljon sellaista, minkä saamme jättää Jumalan käsiin ilman tarkkailua tai edes odotuksia. Miksi olisi näin? Ajattelen tällä sitä, että oma tarkkailuni tai omat odotukseni ovat usein kuin hiukan harhaan menneitä. Jumalan kypsyttämä hedelmä kasvaa Jeesuksen yhteydessä. Sen ei tarvitse näkyä keskeneräisenä, eikä sen välttämättä tarvitse näkyä ihmisen ajattelemalla tavalla koskaan.

Ceta Lehtniemi

Saksalainen uskonto

Johdantoa aiheeseen

Saksalainen uskonto syntyi Hitlerin aikana 1930-luvulla kristillisen kirkon ulkoisiin raameihin, mutta täysin ilman kristinuskon sisältöä. Sitä voi jopa luonnehtia antikristilliseksi. Risto Santala käsitteli tätä aihetta osana kirjaansa ”Kirkkolaivamme pohjakosketus” (sivuilla 27-35). Kun viitteenäni on Santala ja sivunumero, viittaan tähän kirjaan. Kirjassa on mainittu paljon henkilöiden nimiä, ja tuotu esille laajasti teologian muuttumista. Risto Santala mainitsee erityisesti Rudolf Bultmannin, ja kehityksen, jossa tahdotaan riisua kristinusko myyteistä ja yliluonnollisesta. Koen, että joudun ottamaan hieman toisen lähestymistavan kirjoitukseeni, vaikka luonnollisesti kristinuskon muuttuminen sisältä käsin on oleellisen tärkeä aiheen kannalta.

Kirjan alusta, sivulta 9 lähtien, otan esiin joitain käsitteitä. Matteuksen Evankeliumin 11. luvun 12. jakeessa Jeesus sanoo: ”Johannes Kastajan päivistä tähän asti hyökätään taivasten valtakuntaa vastaan, ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen”. Hyökkääjät, taivasten valtakunnan vastustajat, voivat temmata valtakunnan virallisen edustuksen itselleen. He voivat tunkeutua rintamalinjojen taakse ja vallata kirkon johdon.

Santala käsittelee kirjan alussa myös chamas -sanaa. Paitsi, että se juutalaisuudessa liitettiin väkivaltaisuuden ja demonivaltojen henkeen, se liittyy myös Matteuksen 24. luvun laittomuus – eli anomia -käsitteeseen (Matt. 24:12, 2. Tess. 2:3,7) Laittomuuden ihmisellä (2. Tess. 2:3) tarkoitetaan perinteisesti anti-Kristusta, jossa pahuus kerran personoituu.

Laittomuudella on myös toinen merkitys, väkivalta (Santala, s.10). Kuolleenmeren rannalta Qumranista löydetyissä kääröissä esiintyy sitä vastaava käsite ”sood chamas” eli ”väkivallan salaisuus”. Jeesus lienee viitannut lopunajan puheissaan tähän heprealaiseen sanaan. Hän vertasi viimeisiä aikoja Nooan päiviin. 1. Moos. 6 luku toistaa tuosta ajasta kahdesti, että ”maa tuli täyteen väkivaltaa”. Tässä on siis käytössä heprean sana ”chamas”. Palestiinalaisen hamas -liikkeen nimi viittaa juutalaisten tajunnassa väkivaltaan ja terrorismiin, vaikka nimi ei tule chamas -sanasta.

Santala mainitsee lyhyesti, että Jerusalem on keskeisessä asemassa lopun ajan tapahtumissa. Se on pakanain tallattavana kunnes pakanain ajat täyttyvät – tällä tarkoitetaan pakanalähetyksen aikakautta. Sen jälkeen seuraa ahdistuksen aika.

Silloin ”kansat ovat ahdistuksen ja epätoivon vallassa” (Luuk. 21:25) Vuoden 1992 raamatunkäännös sanoo ”kaikki lamaantuvat pelosta”, Kreikka käyttää sanontaa ”apopsykhontoon”, joka merkitsee sitä, että syntyy ”pelon psykoosi”, joka ”on kohtaava ihmiskuntaa”. Kreikka käyttää siinä käsitettä ”oikumenee”. Silloin vallitsee jonkinlainen hädän ekumenia. Koko ihmiskunta globalisoituu eli maapalloistuu. Pelon perussyy on siinä, että ”taivaitten voimat järkkyvät”. Tätä ilmaisevat sanat ”dynameis toon uranoon”. (Santala, s.10)

Vaikuttaa siltä, että lopunajan tapahtumiin liittyy niin ulkoista väkivaltaa, rakkauden kylmenemistä, luonnonvoimien pelottavia ilmiöitä kuin myös kristillisen kirkon sisältä käsin tapahtuvaa sisällön tuhoamista ja valtaan ottamista. Saksalaista uskontoa, joka syntyi 1930 -luvun Saksassa voisi pitää esimerkkinä juuri tästä viimeisimmästä kohdasta.

Risto Santalan kirjaa lukiessani nousi mieleeni eräs asia, jota hän ei ehkä varsinaisesti sanonut. Mielestäni pitkään on ollut voimakasta halua irroittaa Uusi testamentti Vanhasta testamentista, juutalaisuudesta tai vaikkapa Jeesukseen liittyvistä ennustuksista. Jo ennen 1930-luvun saksalaisen uskonnon aikaa oli tätä piirrettä, sitä oli saksalaiseen uskontoon liittyen, ja sitä on yhä. Minulla on kuin aavistus siitä, että tämä asia vaikuttaa aivan kaikkeen, niin diakoniaan kuin ehtoolliseenkin. Suunnaksi tulee väistämättä yhä enemmän ihmisen omille ajatuksille rakennettu kirkko ja kristikunta. Jumalallinen väistyy, ja ihminen on kaikessa etualalla, ja inhimillisen tason yhteyttä korostetaan. Käsitys Jumalasta, ihmisestä ja luomakunnasta muuttuu, kun Uusi testamentti on kuin repäisty irti Vanhasta testamentista. Tämä suunta voi näkyä missä kirkkokunnassa hyvänsä, myös ns. vapaissa suunnissa. Tästä aihepiiristä joku voisi jatkaa.

Jollakin tavoin tämä kaikki hämminki on ymmärrettävintä juuri Hitlerin aikakaudella, menneisyydessä. Ja siltikin Hitlerin toimintaa ja valtaa on vaikea käsittää. Minun täytyy sanoa, etten pysty ajattelemaan näin vääristynyttä aikaa ilman, että yhdistän sen saatanaan ja antikristilliseen henkeen. Silti on hyvä muistaa, että antikristillinen henki on vaikuttanut koko kristikunnan ajan. Sen on määrä jopa yhä voimistua. Sen vuoksi näen aiheeni tärkeäksi.

 

Saksalaisen uskonnon opin perustasta

Hitlerin hengellisenä aisaparina toimi Leipzigin yliopiston professori Ernst Bergmann, jota pidetään saksalaisen uskonnon laatijana. Häneltä ilmestyi Die 25 Thesen der Deutschreligion, ein Katechismus. Valtiollinen ja hengellinen valta toimivat yhdessä, mutta taustalla vaikuttaneet hengelliset virtaukset eivät sittenkään syntyneet hetkessä. (Santala, s.27 alkaen)

Saksalaiseen uskontoon liittyi myös Bergmannin laatima uskontunnustus Confessio Germanica Deutschapostolicum. Uuden uskonnon sisällys oli seuraava: ”Minä uskon saksalaisen uskonnon jumalaan, joka vaikuttaa luonnossa, korkeassa ihmishengessä ja hänen kansansa (Saksan) voimassa ja hätäauttajaan kristukseen, joka taistelee ihmissielun jalouden puolesta ja Saksaan, uuden ihmiskunnan kehitysmaahan.”

Tuon varsinaisen saksalaisen uskonnon rinnalla vaikutti Alfred Rosenbergin 1930 luoma positiivinen kristinusko. Ilmeisesti tämä oli samaa liikettä kuin ns. saksalaiset kristityt. Heidän tarkoituksensa oli muodostaa myönteinen kristinusko, mikä vastaisi ”saksalaisen rodun sankarillista hurskautta ja Luther-henkeä”.

 

Ernst Bergmannin luomista saksalaisen uskonnon teeseistä joitain kohtia

1. teesistä: ”Saksalaisella on oma uskontonsa, mikä kumpuaa elävänä hänen tyypillisestä katsomuksestaan, tuntemuksestaan ja ajattelustaan. Kristinusko on olemukseltaan vierasta saksalaiselle siksi, että se perustuu olennaisesti itämaiseen ajatteluun ja vanhan ja uuden liiton juutalaisten pyhiin kirjoituksiin. Se on miltei kaikissa kohdin vastakkaista germaaniselle siveellisyyden ja moraalin käsittämiselle. …” Tässä olennaista on kirjoitusten hylkääminen, sekä ihmisen omien katsomusten, tuntemusten ja ajattelun korottaminen ylimmäksi periaatteeksi. Teesi puhui myös saksalaisista uuden ihmiskunnan sivistyskansana, jolle on annettu korkea tehtävä taistella kristillisen maailmankatsomuksen keskiaikaisia, luontoa ja todellisuutta vihaavia voimia vastaan. (Santala, s.29)

Siirryn hieman meitä ajallisesti lähempiin teemoihin hetkeksi. Laitan kunkin teesin jälkeen omaa pohdintaani ohi Santalan kirjan. Nyt on viime vuosikymmeninä tapahtunut paljon muutoksia siveellisyyden ja moraalin käsittämisessä. Moni kokee, että EU:n aika on tuonut näitä muutoksia. Ovatko ne lähtöisin EU:n ytimestä vai maailmalta, en tiedä? Varmasti lähteet ovat moninaiset ja ajallisesti paljon kauempaa. Silti voisi olla hyvä tarkkailla erityisesti kristillistä kirkkoa, sekä myös lainsäädännön ja vallan keskittymistä Euroopassa. Saksan kristillisdemokraateilla (CDU) on yllättävän keskeinen rooli EU:n liittovaltiokehityksessä. He ovat myös eläneet tässä käsiteltävän saksalaisen uskonnon maaperällä, ja toisaalta tämän erityisen vaikean historian varjossa, minkä Hitlerin aika jätti. Otan hieman tietoja Itä-Saksan kristillisyydestä. Itä-Saksahan luotiin toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1949.

Entisen Itä-Saksan alueen kristillisyydestä 

Itä-Saksan 40 vuoden pituinen jakso on väistämättä vaikuttanut sekä Saksan kristillisyyteen, että kristillisdemokraattien politiikkaan. Entisen Itä-Saksan alueella vain todella pieni osa kuuluu nykyisin kristilliseen kirkkoon, noin 20%. Saksan maallistunein alue sijaitsee uskonpuhdistaja Martti Lutherin entisellä vaikutusalueella. Wittenbergin kaupungissa, jossa reformaatio sai vuonna 1517 alkunsa, evankeliseen kirkkoon kuuluu noin 14 prosenttia kaupungin väestöstä. Lutherin syntymäkaupungissa Eislebenissä lukema on kymmenen prosentin tuntumassa. Irtautuminen uskonnollisista yhteyksistä ei kuitenkaan liity Lutheriin.

– Kiinnostus protestanttisiin kirkkoihin alkoi heiketä Keski-Saksassa 1800-luvulla. Ongelma syveni kansallissosialismin ja sosialismin aikakaudella, eikä tilanne ole parantunut. Kirkko tavoittaa vain pienen osan itäsaksalaisista.

Itä-Saksan aikaan kirkoista tuli vähitellen rauhan-, ympäristö- ja kansalaisliikeaktivistien tapaamispaikkoja. Kirkkoon kuuluminen sen sijaan aiheutti perheen syrjimistä työpaikkoihin ja  lapsen opiskeluun liittyen. Nykyisin entisen Itä-Saksan alueen kirkot tahdotaan pitää hyvässä kunnossa kulttuurisista syistä, ja niissä järjestetään mm. konsertteja. Kirkollisen toiminnan sisällöstä en saanut artikkelin kautta viitteitä. (viite 1)

EU:n liittovaltiokehityksestä, kansallismielisyydestä ja sananvapaudesta

Toiset ovat nykyisin pitäneet uhkaavana kansallismielisiä ajatuksia, jopa liittäneet asian 1930-luvun ilmapiiriin. Tämä on minusta väärä tulkinta nimenomaan kristinuskoon liittyviä muutoksia ja harhoja tarkasteltaessa. Kansallisvaltioiden kannattajat ovat usein konservatiivisempia ja säilyttävämpiä liittyen kansallisiin perinteisiin, ja joutuneet jo asemansa vuoksi sananvapauden puolustajiksi, samalla jopa hyvin salliviksi erilaisia näkemyksiä kohtaan. Eivät kansallismieliset ole missään rakentamassa omaa uskontoa tai sen tapaistakaan, saati kiinnittämässä uskonnollista ideologiaa ja valtaa toisiinsa. Sen sijaan meillä kaikilla kristityillä on uhkana sanan hylkääminen ja kiinnittyminen maallisiin. Yhteinen uhka meillä kaikilla on ylpeys. Kansallinen ylpeys voi saada vääriä vivahteita, ja ylpeydentunne ei rakenna keskustelua eikä yhteyttä.

Vaikka otan artikkeliini mukaan EU:n liittovaltiota haluavien ja sitä vastustavien kansallismielisten jakauman, en pidä sitä silti ydinkysymyksenä. Itse olen ollut EU:hun liittymistä vastaan, ja vastustan myös liittovaltiokehitystä. Tämä on ollut minulle johdonmukainen valinta. Moni ajattelee toisin. Minä ajattelen, että meillä on myös historian Jumala. On ollut jokin merkitys kansojen historialla ja valtioiden sijainnilla tai yhteen liittoutumisilla. EU:n liittovaltiokehityskin saattaa lopulta palvella Jumalan aivoituksia. Asiat ovat vaikeita ymmärtää meille jokaiselle.

Nyt alkaa näkyä merkkejä siitä, ettei kristillisessä yhteisössä saisi opettaa vapaasti oman perinteen mukaisesti, tai ohi sen mitä Suomen luterilaisen kirkon kirkolliskokous pitää oikeana, tai ohi sen minkä maallinen laki on muuttanut ja ”ajanmukaistanut”. Valvonta, tarkkailu ja vallan omistamisen henki on ehkä lisääntynyt sekä kirkollisella että maallisella taholla, ja demokratian kunnioitus on vähentynyt. ”Vihapuheen” yhteydessä on myös viitattu kansallissosialismin nousuun 1930 -luvulla. ”Kiihotus kansanryhmää vastaan” on tullut EU:n kautta Suomenkin rikoslakiin ehkä juuri tämän historiallisen taustan vuoksi.

Onko sanavapauteen puututtu jo niin, että se aiheuttaa arkuutta kirjoittaa tietyistä asioista? Sallitaanko kirkon ja valtion taholta mielenosoitukset ja liikehdinnät ennemmin kuin arvioivat kirjoitukset internetissä? Sensuuri ja arvostelun sammuttaminen ei ole hyväksi nyt, eikä se ollut sitä Hitlerin aikana, eikä myöskään Itä-Saksassa. Sensuuri ei ole hyväksi myöskään EU:ssa, mihin suuntaan se sitten kehittyneekään. Katastrofaaliset opit, kuten saksalainen uskonto, kehittyvät usein siellä, missä on rajoittunut sananvapaus, ja tietysti nämä kasvavat rinnakkain.

 

2. teesissä kerrotaan, että saksalainen uskonto on ajanmukainen uskonnon muoto. Siinä tuodaan esiin ikuiset arvot ajanmukaisella tavalla. (Santala, s.29)

Milloin on puhuttu Euroopassa ja Suomessa niin paljon ihmisarvosta kuin nyt? Tästä on muodostunut eräänlainen nykyaikainen dogmi, joka ymmärretään hyvin eri tavoin. Mitkä ovat ikuisia arvoja? Ehkä tulevaisuudessa poimitaan ihmisen hyväksi katsomia lausahduksia eri uskontojen mestareilta ja kerrotaan, että tässä on ikuiset arvot ja niitä tulee jokaisen noudattaa. Ehkä tulevaisuudessa tuomitaan kaikki fundamentalismi. Sitä nähdään varmaan kaikkialla, missä suhtaudutaan vakavasti oman uskonnon pyhään kirjaan, ja sen hengelliseen arvoon. Jo toista uskontoa arvostelevia saatetaan pitää fundamentalisteina tai rasisteina, ainakin kiihottajina kansanryhmää vastaan. Tosin kristittyjä on aina saanut arvostella.

Ajanmukaisuuden vaatimus on ollut aina pinnallisena leijumassa jokaisen aikakauden yllä. Konservatiivisuudesta tehdään pilkkaa kuuntelematta ja syventymättä perusteisiin. Nykyihmisen ajatellaan ehkä olevan edistynein, tietävin ja moraalisesti valveutunein. Konservatiivinen kristitty joutuu hyvin kärsivällisesti ja rakkaudella perustelemaan ajatuksiaan.

 

3. teesin väittämiä. ”Saksalaisella uskonnolla ei ole sairaus- ja suvunheikkousilmiöitä. Kristinusko sensijaan syntyi 2000 vuotta sitten sairaan, väsähtäneen ja epätoivoisen ihmiskunnan sydämessä, joka oli menettänyt uskon elämään, joka halveksi maailmaa ja odotti Kristuksen tuloa ja maailmanloppua. Saksalainen uskonto pyrkii tarttumaan tämänpuoleisiin ja reaalisiin ongelmiin ja voittamaan ne. Filosofi Fichte nimitti omaa uskontoansa ’ iloisen oikein tekemisen uskonnoksi”. ”Tämä uskonto ei halveksi maailmaa, luontoa, ruumista ja sukupuolisuutta eikä ristiinnaulitse lihaa.” (Santala, s.30)

Filosofi Gottlieb Fichte vaikutti Immanuel Kantin tavoin Saksassa 1700 -luvulla.  ”Fichte koettaa osoittaa, että kaikki olevainen ja koko maailman järjestys on hengen välttämätön tuote. Tietoisuuden perimmäinen olemus on Fichten mukaan Ego. Jumala on hänestä eettinen maailmanjärjestys, myöhemmin absoluuttinen olevainen, joka ilmenee vain eettisessä toiminnassa.” (viite 2.)

Saksassa vaikutti 1800-luvulla filosofi Feuerbach, jonka mukaan kristinusko ja idealistinen filosofia ovat esteitä ihmisen onneen johtavalla tiellä. Jos ihmiset lakkaisivat uskomasta jumalaan, alkaisivat he lopultakin uskoa itseensä ja ryhtyisivät poistamaan sitä todellista kurjuutta, jonka heijastusta jumalusko on. Näin uskonnollinen usko ja rakkaus korvautuvat ihmissukua kohtaan tunnetulla uskolla ja ihmisrakkaudella. Kristinuskon tilalle astuu humanismi. Tällä on ollut suuri vaikutus vasemmistolaisiin, ”ei idealistisiin” Hegelin kannattajiin. (viite 3) Friedrich Engelsin filosofia ja Karl Marxin opit syntyivät osin myös tältä perustalta. Itse en näe irrallisina tätä saksalaisen uskonnon halua kiinnittyä yksin tämänpuoleisiin ja reaalisiin ongelmiin. Kyllä pohjaa tälle löytyy jo 1700 – ja 1800-luvun opeissa ja filosofioissa. Samoin tämä kaikki on vaikuttanut nykyisen Saksan, ja varsinkin entisen Itä-Saksan, tilanteeseen.

Meille kristityille on ensiarvoisen tärkeää pitää huolta heikommista, ja toisaalta nähdä myös omat rajoitteet ja heikkoudet. Onneksi kaikki vähänkään rodunjalostukselta kuulostava on hylätty kaikkialla länsimaissa. Silti juuri nyt tuntuu siltä, että ihmistä tahdotaan muokata kauniiksi, rohkeaksi ja voimakkaaksi, ja tähän käytetään aikaa ja rahaa. Tuon kolmannen teesin laatija varmasti tietää miten nuo hengelliset käsitteet näin väärin muunneltuina satuttavat vilpittömiä kristittyjä. Teesien tarkoituskin oli tehdä kristillinen usko naurunalaiseksi. Moni kokee myös tätä naurunalaiseksi tekemistä tänäkin päivänä.

 

4. teesi vakuuttaa vielä, ettei saksalainen uskonto tunne opinkappaleita. Nämä ovat sen mukaan käsitevoimistelua, eivät uskontoa. Saksalaisessa uskonnossa puhutaan korkeasta uskosta ihmiseen, mikä perustuu maailman tosiasioiden avoimeen tunnustamiseen. 

5. teesi lisää, ettei saksalainen uskonto ole mikään ilmoitususkonto. Se perustuu enemmänkin luonnolliseen jumalallisten voimien ilmoitukseen maailmassa ja ihmishengessä. Meidän jumalamme sana kaikuu kirkkaana ja selvänä sydämissämme. Sinne on ”pyhä kirjamme” kirjoitettu, tuo ’kolmas testamentti’, josta jo Mestari Eckart puhuu. Onhan suurta mielettömyyttä, että Kantin ja Goethen kansa lainaisi ilmoituksia juutalaisilta. Nykyaikana erikoisesti on mielettömyyden huippu, että juutalaisten kirjoituksia tulisi pitää edelleen uskontomme ainoina kelvollisina ilmoitus- ja evankeliumikirjoina.

6. teesi. Saksalainen uskonto on täydellinen uskonto. Saksalainen uskonliike tosin hylkää kristinuskon vierasperäisenä, mutta vain asettaakseen tilalle aidon saksalaisen hurskauden. Monet hurskaat saksalaiset pakenevat nykyään kristillisistä kirkoista, koska siellä on puhetta Siionista ja Saalemista, Daavidin Pojasta ja Aabrahamin siemenestä. Missä kristinusko lakkaa, siellä alkaa meidän uskontomme. Usko persoonalliseen Jumalaan, ilmoitukseen ja pelastukseen on taikauskoa, mutta ei uskontoa. Uskontomme ei ole enää kansainvälistä kristinuskoa, mikä ei kyennyt estämään Versailles’n rauhanpäätöksiä. Uskontomme kasvaa tänään elävänä, suurena, pyhänä ja hehkuvana kaipuuna meissä, sammuttaakseen tuhatvuotisen saksalaisen kärsimyksen ja sovittaakseen, mitä juutalais- ja kristillishenkinen vierasperäinen uskonto on rikkonut germaanista sielua vastaan. (Santala, s.30)

Saksalainen uskonto tahtoo hylätä niin ilmoituksen kuin opinkappaleet, ja koko kristinuskon juuret ja syntyhistorian. Se hylkää näin myös täysin ajatuksen Isästä Jumalasta, Jeesuksesta Kristuksesta ja Pyhästä Hengestä. Saksalainen uskonto ei perustu kirjoituksiin. Se on täysin inhimillinen uskonto, ihmisen näköinen ja ihmisen tekemä. Sen hedelmä oli ihmisen hedelmä. Ihmisen uskonnon hedelmä on ollut tässä 1930 -luvun saksalaisessa uskonnossa kaikkien nähtävissä jälkikäteen. Silti harva katsoo nyt, että itse puu olisi ensin tehtävä hyväksi, jotta hedelmä olisi hyvä. Yhä rakennetaan ihmisen uskontoa, yhä ylpeillään ihmisestä ja ihmisen ylevistä arvoista ja teoista. Ja tämä tehdään usein kristillisen uskon nimissä.

Kristinusko on olemukseltaan kansainvälistä. Jo ensimmäiset Jeesuksen seuraajat lähetettiin ”kaikkeen maailmaan” viemään evankeliumia, hyvää sanomaa. Myös Ilmestyskirja kuvaa miten vielä lopussa on kaikista kansoista, kansanheimoista ja kielistä ihmisiä ylistämässä Karitsaa, eli Kristusta. (Ilm. 5:9 ja 7:9) Suomalainen kristillinen lähetystyö toi meille maailmaa tutuksi aina pieniä kirkonkyliä myöten. Harvoin tulee edes ajatelleeksi miten tärkeitä yhteyksiä lähetystyöntekijät loivat.

Kun meillä Suomessa jo marsalkka Mannerheim puhui käsitteistä ”koti, uskonto ja isänmaa”, tässä oli tarkoituksena puolustaa ja säilyttää hyviä, perinteisiä arvoja, jotka olivat vakavasti uhattuina sodan vuoksi. Sama ajatus on nykyisillä konservatiiveillä ja ns. kansallismielisillä, ainakin enimmällä osalla. Kristinusko tahdotaan säilyttää silloinkin, kun sen sanomasta ei kaikkea pysty ymmärtämään tai usko on henkilökohtaisella tasolla vieras asia. Saksalainen uskonto tahtoi lakkauttaa kristinuskon: ”missä kristinusko lakkaa, siellä alkaa meidän uskontomme”.

Itselläni on huoli siitä, että EU:n sisällä alkaisi muodostua eräänlainen ”kristillinen” uskonto ilman sidoksia kristinuskon juuriin ja pyhiin kirjoihin saksalaisen uskonnon tapaan. Nyt on merkkejä EU:n lainsäädännön toimista, joilla tahdotaan ohjata myös kristillistä julistusta ja opetusta, ennen muuta internetissä näkyviä tekstejä. Tavallaan kristillinen alue on yhteiskunnan valvonnassa ja arvostelun alla paremmin kuin uudemmat ja Euroopalle vieraammat uskonnot.

Ehkä jossain päin on halua muuttaa hiljalleen kristinuskoa suuntaan, mikä sopii paremmin niin islamiin kuin idän uskontoihin? Silloin lopputulos voisi hengeltään lähestyä saksalaista uskontoa, mutta nimi olisi tietysti toinen. Kristinuskoahan tämä uskonto ei tietenkään enää olisi. Sen sijaan se voisi tulevaisuudessa omistaa kirkkojen ja seurakuntien rakennukset. Näin syntyisi ”maltillinen, sivistynyt ja humanistinen kirkko”, joka ottaisi jokaisen mukaan seremonioihinsa. Pyhä Henki olisi hiljalleen jättänyt kirkon. Kirkon usko perustuisi ehkä ”luonnolliseen jumalallisten voimien ilmoitukseen maailmassa ja ihmishengessä” kuten saksalainen uskonto.

7. teesi. Saksalainen uskonto ei ole kirkon vihollinen. Luther irrotti Saksan kirkon kansainvälisestä paavinkirkosta, mikä ei ole suinkaan vähemmän rohkea toimenpide kuin nykyinen Saksan kirkon irrottaminen kristillisestä ajattelusta. Saksalainen uskonto ei siis pyri olemaan kirkoton. Päinvastoin: se vaatii ja edistää kirkollista elämää. Luther saattoi voittaa Rooman vain Kristuksen kanssa. Ja niin me tämän päivän saksalaista uskoa tunnustavat uskomme, että kirkko voidaan voittaa vain kirkon kautta. ”Tule siis tykömme, sinä saksalainen pastori, joka olet sisimmässäsi vieraantunut juutalais- ja kristillishenkisestä muukalaisuskosta ja tunnet itsesi sydämeltäsi saksalaiseksi.”  (Santala, s.31)

Tämä seitsemäs teesi kuvastaa hyvin saksalaisen uskonnon rohkeutta ja ylimielisyyttä. Samalla maaperällä oli tapahtunut uskonpuhdistus, reformaatio, Lutherin toimesta. Tämä meneillään oleva ”uudistus” olisi kuin oikeutettua jatkoa sille, mitä historiassa oli tapahtunut, ja mikä oli levinnyt laajalti ympäröiviin maihin. Saksalainen uskonto ilmoitti olevansa kirkon ystävä, ei suinkaan vihollinen.

Edellä on esimerkkejä saksalaisen uskonnon sisällöstä. Sivulla 32 on tiiviisti saksalaisen uskonnon kirkollisista juhlista, millaiseksi niitä kaavailtiin tai millaisiksi ne ehtivät muodostua. Jouluna oli tarkoitus puhua syntyvyydestä ja lapsissa vaikuttavasta uudesta elämästä, keväällä taas esiin purkautuvista kevään voimista. Keskikesällä olisi ollut keskikesän auringon juhla. Syksy olisi pyhitetty kuoleman ajatukselle, jolloin kansa kunnioittaisi kaatuneita sankareitaan. Kaikki oli tarkoitus toimittaa juhlallisesti ja taiteellisesti, usein metsissä ja vuorenkukkuloilla. Kasteen sijaan tuli nimivihkimys. Saksalainen uskonto hoitaisi kansaa kehdosta hautaan, jolloin vielä toimitettaisiin kuolleitten vihkimys. (Santala, 32)

”Syntien anteeksiantamus kaivaa maata uskonnollisen siveysopin alta ja turmelee kansan moraalin. Hedelmistään te heidät tunnette” ”Saksalainen uskonto ei ole Jumalan orja, vaan itsessään olevan jumalallisen herra.” ”Me tahdomme itse olla Kristuksia ja toimia kristuksina.” ”Saksalainen uskonto ei tuntenut oppia sielunvihollisesta ja pahasta.” Kaksituhatta vuotta on ihminen etsinyt Jumalaa tämän maailman tuolta puolen – eikö ole aika löytää Jumalan tosi asumaseutu maailmasta, minkä saksalaisen uskonnon usko korkeaan ihmishenkeen osoittaa.” ”Saksalainen uskonto tuntee eräällä tavalla Kristuksen ilman kärsimystä.” Nämä olivat Bergmannin ajatuksia ja sanoja luomastaan uskonnosta. (Santala, sivut 32 ja 33)

Hengelliset juuret eivät myöskään häviä hetkessä. Vain pieni vähemmistö voi tavallaan havaita antikristilliset hengelliset säikeet nykyisen kristillisyyden keskellä, saati pyrkiä erottautumaan niistä. Enemmistö näkee vain ulkonaisen, joka ei välttämättä ole muuttunut paljonkaan vuosisatojen saatossa. Itse näin vaivaa tutkia hieman aihepiiriä. Maailma on nyt hyvin globaali, ja uskonnolliset sekä filosofiset vaikutteet moninaiset.  

Meillä Suomessa on onneksi vielä jäljellä hyviä hengellisiä juuria ja perinteitä. On olemassa Raamatun ohessa hyvää hengellistä kirjallisuutta. Voimme myös kokoontua vapaasti sanan äärelle. Samoin aina on mahdollisuus rukoukseen sekä yhdessä, että yksinään. On oikeastaan paljon kiitoksen aihetta. Pelkoja luodakseni en näitä kirjoittele. Päinvastoin pikemminkin. Käyn läpi vanhoja hengellisiä kirjojani oppiakseni niistä. Nyt oli tämän vuoro. On vahinko, ettei Risto Santala ole enää keskuudessamme. Hänellä olisi paljon annettavaa.

Ceta Lehtniemi

Kirkkolaivamme pohjakosketus, Risto Santala, Kuva ja Sana, 2003

viite 1.  https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/kommunistinen-ddr-kitki-uskonnon-luterilaisuuden-sydanmailta-ihmisilla-ei-ole-enaa-suhdetta-uskontoon-

viite 2. https://fi.wikipedia.org/wiki/Johann_Gottlieb_Fichte

viite 3.   https://fi.wikipedia.org/wiki/Ludwig_Feuerbach

Aiheesta muualta. Etsin seuraavat linkit artikkelin kirjoittamisen jälkeen:

https://www.ristinvoitto.fi/ristin_voitto/muut/natsit_vaarensivat_raamatun/?numero=7/2016

http://lukio.palkane.fi/raamattunet/natsikko.html

http://www.kristitynfoorumi.fi/uutis2006.html  Osa KF:n uutisvirrasta vuodelta 2006:

”Natsien Raamattu

Saksalainen instituutti löysi natsien raamattukäännöksen, jonka Adolf Hitler oli tarkoittanut syrjäyttämään muut käännökset. Kuten odottaa saattaa, natsien raamattu puhdisti myös raamatuntekstin kaikista viittauksista juutalaisiin. 750-sivuisen kirjan löysi arkistosta Hansjoerg Buss. Sitä painettiin vuonna 1941 ja toimitettiin tuhansiin kirkkoihin ympäri natsien valtaamaa Eurooppaa. Kirjat hävitettiin myöhemmin melko totaalisesti.

Hitlerin raamatunkääntäjät, tai pikemmin raamatunkirjoittajat, koska varsinaisesta käännöstyöstä ei tässä yhteydessä voida puhua, kirjoittivat uudestaan jopa 10 käskyä ja lisäsivät niihin kaksi muuta. Hitlerin raamatun nimeksi piti tulla ”Saksa Jumalan kanssa” ja yhdessä Hitlerin elämänkerran kanssa kirjojen piti kuulua jokaisen saksalaisen kodin peruskalustoon.

Hitler ihaili seremonioita ja loistokkuutta, myös kirkossa. Mutta kirkon opetusta hän halveksi. Saksalaisen herrarodun ei pitänyt tuntea sääliä alempiarvoisia kohtaan. Hitler tiesi, että kirkon vaikutusta ei pyyhittäisi ihmisten mielistä heti. Hänen piti jopa luopua suunnitelmista murhata vammaiset ja mieleltään sairaat koska kirkon piispat alkoivat puhua sitä vastaan.

Kirkko tuli vähitellen muuttaa natsi-ideologian palvelijaksi. 1939 alettiin kirjoittaa natsiraamattua. Tehtävään Hitler nimitti myötämielisiä professoreja, joiden työnä oli pyyhkiä Raamatusta pois kaikki viittaukset juutalaisiin: ”Puhdistaa kirkollinen teksti kaikesta ei-arjalaisesta vaikutteesta”.

Natsiraamatun 12 käskyä olivat: Kunnioita Jumalaa ja usko Häneen kokosydämisesti, Tavoittele Jumalan rauhaa, Vältä kaikkea ulkokultaisuutta, Pyhä on sinun terveytesi ja elämäsi, Pyhä on sinun hyvinvointisi ja kunniasi, Pyhä on sinun totuutesi ja uskollisuutesi, Kunnioita isääsi ja äitiäsi – lapsesi ovat sinun apusi ja sinun esimerkkisi, Pidä veri puhtaana ja kunniasi pyhänä, Kunnioita ja lisää esi-isiesi muistoa, Ole aina valmis auttamaan ja antamaan anteeksi, Kunnioita herraasi Valtakunnanjohtajaa (Hitler), Palvele ilolla kansaa töin ja uhrauksin. Tätä Jumala meiltä haluaa”.

Hitlerin raamattu poisti juutalaiset sanat, kuten esim. ”halleluja”, ”Siion”, ”hoosianna”, ”Mooses”, ”Jehova” ja ”Jerusalem”, jonka sijaan tuli sanonta ”Jumalan ikuinen kaupunki”. Hitler sanoi muistiossaan koskien raamattuaan: ”Kirjan tulee palvella taistelussa kuolematonta juutalaista vihollista vastaan”.

Hitler perusti instituutin nimeltä ”Instituutti tutkimaan ja poistamaan kaikki juutalainen vaikutus Saksan kirkollisesta elämästä”. Yksi suurimpia tavoitteita oli poistaa Jeesuksen juutalainen tausta ja muuttaa se arjalaiseksi. Instituutin johtaja Walter Grundmann kirjoitti 1941: ”Raamatusta pitää tulla täysin juutalaisvapaa ja Saksan kansan tulee nähdä, että juutalaiset ovat kuolevainen vihollinen joka uhkaa sen olemassaoloa”. Myös virret oli aikomus arjalaistaa. Raamatun ja virsien uudelleenkirjoittamisen parissa toimi suurimmillaan 50 hengen tiimi.

Mutta kaikki tuo oli vain savuverhoa Hitlerin ja hänen läheistensä lopulliselle tavoitteelle. Tavoite oli kokonaan pakanallinen yhteiskunta, ihanteenaan raudanluja johtajuus ja sitä uskollisesti totteleva kansa. Natsitutkija Ulrich Messner: ”Ihmisystävyys ja moraalinen myötätunto siten kuin ne ilmaistaan Raamatussa, olivat heille naurunaihe”. (lähde: Daily Mail, Iso-Britannia, 7.8.06)”

Ikäihmisen tai yksinäisen tukena

Ikäihmisten huomioimisesta

Olen seurannut useamman tutun tai ystävän vaiheita ikääntyneen isän tai äidin rinnalla. Jonkun kohdalla ei ole ollut kyse edes korkeasta iästä, vaan jokin muistisairaus on varhentanut ikääntymisen kuvaa ihmisen elämässä. Moni kokee, että läheinen ihminen liukuu jonnekin pois. Kaikki toivoisivat, että rakkaalla ihmisellä olisi hyvä olla.

Itse olen pitkään seurannut sitä, miten hoitolaitoksissa ja yleensä ihmisten kohtaamisessa on huomioitu tietty korrektius. Emme voi olla tarjoamassa edes kuoleman lähestyessä kristillistä sanomaa, jos se ehkä on vierasta ikäihmiselle.

Meillä on internetissä paljon erilaisia raamattutunteja. Ne ovat yleensä pitkiä, totutun luennon pituisia, noin 45 minuuttia. Itse aloitin jossain vaiheessa yrityksen luoda sarjaa 2 minuutin youtube-puheista ikäihmisille. Minulla on toive ja ajatus, että kuitenkin olisi käyttöä pienillä hengellisillä puheilla. Kun vaikuttaa siltä, että ikääntyneen tarve on hengellisellä alueella, uskon myös hoitohenkilökunnan tai omaisen ottavan mielellään vastaan puhelimeensa jonkun sopivan hengellisen sanan.

Tehdessäni pienet kirjaset ”Armon hetkiä” ja ”Hyvän Paimenen hoidossa” ajattelin myös henkilöitä, jotka ovat sairaiden ja vanhusten rinnalla. Tutuksi tulleesta pikku kirjasesta löytää niin Herran siunauksen kuin Isä meidän -rukouksenkin helposti. Ne voivat olla omassa kiireisessä aamussa pitämässä jollakin tavoin kiinni sanassa ja rukouksessa.

Armon hetkiä pdf

Hyvän Paimenen hoidossa

Nyt olen tehnyt A4 -kokoon kierrevihon ”Kukkahetki”. Ajatuksissani on, että vanhuksen tai yksinäisen rinnalla voisi katsoa yhdessä kuvakirjaa, jossa on myös joitain sanoja. Ehkä kirjan katsoja muistaa jotain omasta lapsuudestaan tai nuoruudestaan kirjasen äärellä.

”Kukkahetki” saa varmaan jatkoa. Ehkä seuraavat kirjaset ovat nimeltään ”Luontohetki” ja kenties ”Hiljentymishetki”. Yhteen tahdon laittaa hyvin lyhyesti hengellisen sanoman, keskeisimmän. Kun isäni leski oli sairaalassa 95 vuotiaana, saatoin sanoa hänelle, että emmekös me voi jättää nämä huolet Kristuksen varaan. Ja meillä on suuri ja hyvä Jumala, joka varmasti tietää miten kaikki hoidetaan. Älä murehdi mistään. Jotain tämän kaltaista saatoin sanoa.

Tavoitin kuin sattumalta sairaalapastorin vieraillessani vanhuksen luona. Ja kysyttyäni rakkaan vanhuksen omaa mielipidettä, nautimme ehtoollista verhon takana sairaalavuoteella. Itse tuin vanhusta tukevasti itseäni vasten ja kastoin leivän viiniin ennen sen suuhun viemistä. Minulla oli myös antaa kirja pastorille, joka vastasi seurakunnan diakoniatoiminnasta.  ”Ole minulle armollinen” jäi Nokian seurakunnan käyttöön. Itse olen päässyt ripille Nokian kirkossa, ja joku viikko sen jälkeen äitini hautajaiset olivat siellä vuonna 1965. Ja jälleen vuonna 2013 sai sama seurakunta olla palvelemassa vanhuksen ehtoollisen ja hautajaisten muodossa.

Itse täytän kohta 70 vuotta. Olen rukoillut Jumalalta elon vuosia ja palvelutehtäviä. Uskon, että niitä avataan. Kun ”Kukkahetki” on valmis, niin kysyn Lohjan geriatrian yksiköstä, josko voisin tarjota kukkahetken silloin tällöin jollekin vanhukselle. Kun olemme tutumpia, ja jos hengellinen kirja on valmistunut, kysyn henkilökunnalta onko sille käyttöä. En tule koskaan toimimaan muuten kuin siten mikä nähdään oikeana ja asiallisena.


Ceta Lehtniemi

Jumalan kasvojen edessä

Luin bussissa omia ajatuksiani muutaman vuoden takaa. Aihe pysäytti jälleen. Löysin tämän kohdasta ”Puuhailuja, tuntojani” ylävalikosta. Laitan kirjoitukseni sellaisenaan artikkeliksi. Yli viisi vuotta on kulunut, enkä ole muistanut kirjoittaa artikkelia. Puheen olen pitänyt aiheesta, ja puheluonnoskin on tallessa.

20.7.2014 Jumalan kasvojen edessä vai Jumalaa lähellä, läsnäolossa?

Kun uusi käännös eli 1992 Kirkkoraamattu ilmestyi, luin sitä jonkin verran. Joissain psalmeissa oli helppoutta ja runollisuutta, mistä pidin. Huomasin kuitenkin hiljakseen mm. sellaisen seikan, että vuoden 1933 käännöksessä oli käytetty runsaammin ilmausta ”Jumalan kasvojen edessä” kuin uudemmassa käännöksessä.

Joku vuosi sitten luin internetistä kielitieteellisen väitöskirjan aiheesta. Luin tutkimuksen mielenkiinnolla, vaikka se oli hyvin laaja, 100-200s., en nyt muista. Tuolloin kävin vielä itse läpi melko huolellisesti Vanhan Testamentin kohdat, joissa oli joko ”kasvot” tai ”käsivarsi”. Pidin yhden raamattutunninkin aiheesta. Ilmoitin, että tämä jää ainoaksi tästä teemasta.

On selvä, että puhun osaksi omista mielleyhtymistä, mutta myös ihan uskonnon käsitteiden muuttumisestakin ajassamme. Minulle on merkinnyt hyvin paljon ajatus elämisestä Jumalan kasvojen edessä. Tämä kertoo jo Jumalan persoonallisesta olemuksesta. Oman lapsuutemme olemme kasvaneet kasvojen yhteydessä vanhempiimme, persoonallisessa vuorovaikutuksessa. Jumalan lapseus on elinikäistä. Siinä tämä vuorovaikutus ja Jumalan kasvojen edessä eläminen on jatkuvaa.

Ps.16: 10. Sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä anna hurskaasi nähdä kuolemaa. 11. Sinä neuvot minulle elämän tien; ylenpalttisesti on iloa sinun kasvojesi edessä, ihanuutta sinun oikeassa kädessäsi iankaikkisesti. (KR1933/38)

Ps. 16: 10. Sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan, et anna palvelijasi joutua kuoleman valtaan. 11. Sinä osoitat minulle elämän tien, sinun lähelläsi on ehtymätön ilo, sinun oikealla puolellasi ikuinen onni. (KR1992)

Noissa edellä olevissa jakeissa on minulle huima ero käännöksissä. Tuo on niitä ensimmäisiä kohtia Vanhassa Testamentissa, missä huomasin niin ihanan iankaikkisen elämän lupauksen. Minulle ajatus siitä, että saan olla iankaikkisesti elävän Jumalan kasvojen edessä ja Hänen oikeassa kädessään, on tavaton.

Oikea käsi tai käsivarsi viittaa omassa ajattelussani myös jo Kristukseen. Kristuksen tulee olla Jumalan oikea käsivarsi ja Hänelle kuuluu paikka Isän oikealla puolella. Sitä paitsi ajatus läsnäolostakin ymmärretään usein kokemuksena. Minulle Jumalan kasvojen edessä eläminen on merkinnyt sitä, että saan turvata kaikessa elävään ja persoonalliseen Jumalaan, Isään.

Ps.139:7: Minne minä voisin mennä, kussa ei sinun Henkesi olisi, minne paeta sinun kasvojesi edestä?(1933)

Ps.139:7: Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta, minne voisin paeta sinun edestäsi?(1992)

Vuonna 1992 ihastuin ensin psalmin 139 uuteen käännökseen. ”Minä olen ihme, suuri ihme”, tämä ja jokin muu kohta riemastuttivat minua. Löysin runollisuutta ja kielellistä kauneutta. On vaikea löytää nyt oikeita sanoja jälleen. Tunsin jonkin siirtymän yleisuskonnollisuuteen tässäkin, kuten laajemminkin koskien uutta käännöstä. Nämä ovat pienen pieniä vivahteita – ymmärrän sen hyvin. Silti tuo edellä oleva kohta voisi kertoa jollekin uushenkisyyteen tottuneelle, että jumaluus ulottuu kaikkialle. Tahdon itse ajatella, että olen aina ja kaikkialla saman persoonallisen Jumalan kasvojen edessä. Olen Jumalan Hengen johdatuksessa ja opastuksessa.

Ps. 89:14: Sinulla on käsivarsi voimaa täynnä, väkevä on sinun kätesi, korotettu sinun oikea kätesi. 15. Vanhurskaus ja oikeus on sinun valtaistuimesi perustus, armo ja totuus käy sinun kasvojesi edellä. (1933)

Ps. 89:14: Käsivartesi on voimaa täynnä, kätesi on voittoisa ja väkevä. 15. Vanhurskaus ja oikeus ovat valtaistuimesi perusta, armo ja uskollisuus ovat sinun palvelijasi. (1992)

Jälleen moni sanoisi, ettei tuossa ole mitään eroa. Itselleni jälleen on. Minulle merkitsee tuo ”korotettu on sinun oikea kätesi” viittausta Jeesukseen Kristukseen. Sen vuoksi olen kokenut jatkon yksikkömuodon luonnollisena, eli ”vanhurskaus ja oikeus on sinun valtaistuimesi perustus”. Koen tuon ja jatko-osan ”armo ja totuus käy sinun kasvojesi edellä” edelleen viittauksena Kristukseen. Uudessa käännösessä en näe tätä yhteyttä.

”Kun olen oman kotikoneeni ja muistiinpanojeni äärellä, toivon voivani kirjoittaa näistä asioista artikkelin.” Noin kirjoitin vuosia sitten. Huomaan kirjoittavani hyvin usein muualla kuin kotona, nytkin  bussissa 29.12.2019 Minulla on aiheita, jotka nousevat mieleen muutaman vuoden välein. Ne eivät tule koskaan valmiiksi.

Kasvot Vanhassa Testamentissa Tämän puhuin Salossa Henótês – konferenssissa. Puherunko.

Ceta Lehtniemi

Joulutervehdykseni

Lämmin joulutervehdykseni kaikille lukijoilleni. Pidetään hyvää huolta niin itsestämme kuin läheisistämme. Muistetaan Jumalan rakkautta ja hyvyyttä meitä ihmisiä kohtaan. On niin paljon kaunista ja hyvää, paljon mistä voi olla kiitollinen.
Tiedän, että moni muistaa erilaisin tavoin itselleen vieraita ihmisiä. Tähän tarjoutuu juuri jouluna paljon erilaisia mahdollisuuksia. Silti moni on aivan yksin. Muistetaan heitä rukouksin. Tahdon muistaa myös heitä, joilla on kaipaus sydämessä. Joulu tuo mieleen niin herkästi heitä, jotka ovat poissa. Toivon, että joulun lämpö ja lohtu löytäisi jokaiseen sydämeen. Ceta

Adventtiajan ajatuksia

Adventtiajan ajatuksia

Ja kun he lähestyivät Jerusalemia ja saapuivat Beetfageen, Öljymäelle, silloin Jeesus lähetti kaksi opetuslasta ja sanoi heille: ”Menkää kylään, joka on edessänne, niin te kohta löydätte aasintamman sidottuna ja varsan sen kanssa; päästäkää ne ja tuokaa minulle. Ja jos joku teille jotakin sanoo, niin vastatkaa: ’Herra tarvitsee niitä’; ja kohta hän lähettää ne.” Mutta tämä tapahtui, että kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetan kautta, joka sanoo: ”Sanokaa tytär Siionille: ’Katso, sinun kuninkaasi tulee sinulle hiljaisena ja ratsastaen aasilla, ikeenalaisen aasin varsalla.’” (Matteuksen evankeliumi 21: 1-5)

Olikohan Jeesuksen pyytämä aasin varsa kuvan varsan näköinen? Tätä lempeää eläintä katsoin todella pitkään. Selän tumma ristikuvio muistutti minua siitä, että Jeesuksen, Vapahtajamme, ristin tie alkoi lauhkean ja sävyisän, nuoren aasintamman selässä. Kyseessä oli varsa, jolla ratsastettiin ensimmäistä kertaa.

Muistan vielä elävästi, kun katsoin aaseja pari vuotta sitten Fuerteventuralla. Iäkkäämmän aasin vierellä tämä kuvaamani aasi vaikutti todellakin noin yksivuotiaalta. Arvioni perustin siihen, kun olen katsonut hirven ja valkohäntäpeurojen edellisen kesän vasoja. En houkutellut tätä nuorta aasia millään tavoin lähelleni, se vain tuli. Aasi kumartui edessäni syömään jotain kasvia maasta. Silloin näin tuon ristikuvion. Välillä minusta tuntuu siltä, että Luoja ohjaa luotujaan, samoin tietenkin Pyhä Henki muistuttaa minua Raamatun sanan kohdista. Nämä ovat sellaisia suuria, pieniä hetkiä, jotka vahvistavat uskoa.

Meidän Herramme ratsasti aasilla, nöyränä, hän ratsasti kipuun ja kärsimykseen. Jo hänen elämänsä alku oli vaatimaton. Hän syntyi talliin. Hänelle ei ollut tilaa. Hän ei nauttinut kunniaa ihmisten silmissä. Jumalan Pojan tie oli alennustie. Koko Hänen elämänsä täällä alhaalla maan päällä kertoi nöyryydestä ja kuuliaisuudesta Isää kohtaan. Kaikki tämä tapahtui tähtemme.

Kuitenkaan mikään maan päällä näkemämme kirkkaus ei voita ylösnousseen Herramme kirkkautta. Me sytytämme valoja pimeyteen. Pienetkin kynttilät lohduttavat ja antavat toivoa. Me odotamme kuitenkin myös Kristusta, josta sanotaan: ”Ei ole enää aurinko sinun valonasi päivällä, eikä valaise sinua kuun kumotus, vaan Herra on sinun iankaikkinen valkeutesi, ja sinun Jumalasi sinun kirkkautesi. Ei sinun aurinkosi enää laske, eikä sinun kuusi vajene, sillä Herra on sinun iankaikkinen valkeutesi, ja päättyneet ovat sinun murheesi päivät”. (Jesaja: 60:19,20)

Eikä kaupunki tarvitse valoksensa aurinkoa eikä kuuta; sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppu on Karitsa.” (Ilmestyskirja 21:23)

Aurinkoakin voi kuvata kameran linssin läpi vain, jos se on osittain pilven tai sumun peitossa. Mitä onkaan Kristuksen kirkkaus ja kunnia! Ja kuitenkin voimme perillä katsoa Kristusta. Olemme tuolloin itsekin muuttuneet, ja tavallaan taivaallinen olemuksemme ei ole enää maallisten lakien alainen. Kaikki on joskus uutta.

Adventtiaikaan liittyy myös läheisten ihmisten kaipaus. Useimmista rakkaistamme on jäänyt vaatimattomia muistoja, ehkä tunnelmia pienistä yhteisistä hetkistä. Ehkä muistamme jonkun rohkaisun sanan, jonkin katseen, pienen eleen. Tällöin huomaamme sen, että tavallinen arki on arvokasta, pienet asiat kantavat.

Kristinuskon sanomaan liittyy jälleennäkemisen toivo. Meidän uskomme ei ehkä ole kovin näkyvää tai merkittävää. Jospa se kuitenkin pyrkii edes hapuillen kiinnittymään Herraamme ja Vapahtajaamme. Usko on kuitenkin lahjaa ja armoa, jota ei voi ansaita millään omalla. Olemme kenties olleet arkoja uskon ilmaisemisessa, kenties peläten sen tuovan uusia vaatimuksia elämään. Adventtiaikana saamme muistaa sen, että lammaspaimenet olivat ensimmäisinä vastasyntyneen Vapahtajamme seimen äärellä.

Nyt voimme muistaa kiitollisena sitä, että Jeesus Kristus eli maan päällä ihmisen elämän. Hän tietää mitä tekoa me olemme. Hän eli elämänsä vaatimattomasti hyvin arkisten ihmisten parissa. Hän elää yhä kanssamme arjessamme, nyt eri tavoin kuin maallisen alennustiensä aikana. Hän on kuitenkin sama nöyrä Vapahtajamme, joka syntyi talliin ja ratsasti aasin varsalla.

Ceta Lehtniemi