Kirkkaus Kristuksen kasvoista

2. Kor. 4: 6. Sillä Jumala, joka sanoi: >>Loistakoon valkeus pimeydestä>>, on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa.
Paavali (Saulus) kohtasi ylösnousseen ja kirkastetun Kristuksen Damaskoksen tiellä. Hän vaelsi tuossa hetkessä vihassa, kiivaudessa ja pimeydessä tahtoessaan tuhota ”sen tien vaeltajat”. Tosin omasta mielestään hän kiivaili Pyhän Jumalan hyväksi. Kun on pimeydessä, ei voi nähdä missä kulkee, ei voi ymmärtää mitä valkeus on. Sauluksella oli mukanaan miehiä, jotka olivat varautuneet kahlein. Jeesukseen uskovat tuli vangita, ja Saulus oli saanut siihen virallisen luvan.

 

”Ja kun hän oli matkalla, tapahtui hänen lähestyessään Damaskoa, että yhtäkkiä valo taivaasta leimahti hänen ympärillänsä; ja hän kaatui maahan ja kuuli äänen, joka sanoi hänelle: ”Saul, Saul, miksi vainoat minua?”  (Apt. 9: 3, 4) Saulus aavisti mahdollisesti jo tuossa hetkessä kirkkauden Kristuksen kasvoissa ennen kuin hän sokeutui vähäksi aikaa, joutui täyteen pimeyteen. Ehkä juuri tuolloin hän näki mitä on pimeys hänen sisällään. Hän ehti ymmärtää, mitä on todellinen valo ja kirkkaus Kristuksessa ja hänen kasvoissaan. Hän sai myös uuden nimen, Paavali, siirtyessään jälleen näkevien maailmaan uutena ihmisenä.

 

Paavali sai vuosien ajan henkilökohtaista opetusta Kristukselta, kirkastetulta. Silti hän vain harvoin väläyttää tätä puolta, pitäytyen aina siihen, että kaiken taustalla on risti. Ristin työssä tapahtui sekin, että sydämiimme loistaa kirkkaus, joka on pysyvästi Kristuksen kasvoissa. Tässä valossa ymmärrämme anteeksisaamisen tarpeemme, myös sen että tätä meille tarjotaan lahjana Kristuksen sovitustyössä. Saamme kulkea menneistä painolasteista vapaina Jumalan lapsina eteenpäin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *