Kuva kirjasesta

Asetin kirjasen kuluneille portaille. Kansikuva on saaristosta reilu kilometri avomeren suuntaan. Tilasin kirjasia muutaman tässä asussa, mitä olen laittanut esille. Vieraskirjaan voi laittaa pyynnön, jos tahtoo tämän hintaan 8€+postimaksu. En siis julkaise pyyntöä, vaan postitan kirjasen saamaani osoitteeseen.

Rukoukseni kirjaa tehdessäni on ollut: ”Auta, Isä, sanomaan asioita tahtosi mukaan, ja anna taidollisuutta ja voimia.” Nyt joutuessani kirjoittamaan tämän uudestaan uudella ohjelmalla, on rukoukseni ollut tuo sama. Siksi olen rohjennut laittaa tämän nyt valmistuneen kirjan esipuheeseen, että koen saaneeni Jumalalta apua. Olen kiitollinen, kun vielä pystyn ja jaksan näitä vaatimattomia kirjasia valmistaa. Se ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Saatan tuon lauseen vielä muotoilla toisinkin, vaikka se kuvaa erinomaisesti tämän hetken oloani.

Kaikkeen tekemiseen jää aina astian maku ja tulee virheitä, samoin ymmärrämme sanoja eri tavoin omista erilaisista lähtökohdista johtuen. Kuitenkin meidän on hyvä olla toistemme rinnalla meille annettujen lahjojen ja voimien mukaan kiitollisina vähästä.

Meillä on kaikilla omat murheemme ja vaikeutemme. Itse olen ollut huono nukkumaan ja huono keskittymään. Oikeastaan keskityn tavallaan hyvin, mutta yhteen asiaan kerrallaan. Nyt kirjalliset ”työni” ovat liittyneet näihin Ifolor-kirjoihin. Tämän vuoksi poistin kommenttikentät. Jätin kommentointimahdollisuuden vain vieraskirjaan ja esirukoukseen.