Lapsina ja aikuisina

Jumalan lapsina ja samalla aikuisina ihmisinä

Olen aina rakastanut Raamatun kohtia, joissa puhutaan meistä Jumalan lapsina. Ja tällä tarkoitan todella pitkää ajanjaksoa, vuosikymmeniä. Minulle se ei ole koskaan merkinnyt viittausta ominaisuuksien puolesta Jumalan läheisyyteen, johonkin jumalisuuteen.

Kyse on asemasta, suhteesta, turvallisuudesta, halusta kuunnella Taivaallista Isää. Kyse on omasta avuttomuudestani ja pienuudestani ennemminkin, jos välttämättä ajatellaan ominaisuuksia. Kyse on siitäkin, että puhun paljon Isälle. Kerron huoleni ja iloni, kysyn johdatusta ja apua itselleni, läheisille ja ystäville. Kannan monia asioita Jumalalle, vaikka Hän tietää kaiken.

Itselleni on selvää, että tämä asema ja usko on lahjoitettu Jeesuksen Kristuksen sovitustyössä. Silti tämä on aivan mahdoton asia selittää, mutta se avataan ”isoaville” ja ”janoaville”. Tässä samassa mielessä Jumalan lapsina ei voi pitää kaikkia ihmisiä, vaikka olemme toisillemme toki usein rakkaitakin lähimmäisiä.

Maailma ei voi varmaan mitenkään tuntea minua tai muita Jumalan lapsia. Ensin mietin jättää pois jakeen loppuosan. Se tuntui negatiiviselta. Mutta kyllähän asia on niin, ettei uskosta osaton voi ymmärtää mitä tämä elämä Isän yhteydessä on. Tämä on outoa, ihanaa, ja tässä on myös aivan erilaiset surunsa ja ilonsa. Ja onhan sekin kummallista, että olemme täällä maan päällä vasta matkalla Isän kotiin.

Ceta Lehtniemi