Avainsana-arkisto: kristillinen

Elämää pahvikansissa

Minulla on käsissäni kopio -yrityksessä painettu runokirja, omani. Käsissä on tuttu tuntuma. Olenhan lukenut lukuisia pahvikantisia hengellisiä kirjasia ja vihkosia. Omassa kirjassani on sentään aavistus kiiltoa tai pintakäsittelyä kannessa. Silti kannen materiaali ja leikkauspinta kertovat, että kirjasessa on pyritty mahdollisimman halpaan toteutukseen.

Kirjani takakansi kertoo ”rosoisesta” matkapäiväkirjasta. Elämämme on rosoista, mutta sellaisenakin arvokasta ja kaunista. Elämän jäljet ja rosoisuus, virheet ja arkisuus eivät välttämättä ole pahasta. Minusta tuntuu siltä, että voisin jatkaa sarjaa hartauskirjoituksilla tai raamatunjaekorteilla. Tekisin rennosti tabletilla poimien kotisivuiltani ja muualtaa sähköisiä tekstejäni ja kuviani.

Oman työni arvostuksen vuoksi pyydän isbn -tunnukset. Samoin pyydän kirjapaketin toimituksen postitse kotiin. Voisin tehdä 10 euron sarjaa, A5 kokoa, noin 60-70 sivua. Onkohan hyvä ajatus? Mutta tämänhän piti olla viimeinen kirjani. Ja varsinkin tabletin pages -ohjelmalla tehtynä viimeinen. Ja nyt jo suunnittelen, että se on uuden sarjan ensimmäinen.

Vaan juhlaruusun itselleni teen:

Onhan tämä elämä mielenkiintoista, kun ei tiedä mitä seuraavana päivänä suunnittelee. Eilen en edes tiennyt missä olen, kun jouduin hyppäämään pois hsl:n bussista. Vuosia vanha muovikortti ei toiminut, ja kulkuneuvossa lipun lataaminen hsl:n sovelluksesta kiellettiin 80 € sakon uhalla. Poistuin siis heti ensimmäisellä pysäkillä.

On tämä lohdullista, kun voi suunnitella elämää pahvikansiin. Se on juhlaruusun arvoinen asia.

Ceta Lehtniemi

Otin puhelinnumeron vanhaan puhelimeeni mahdollisia yhteydenottoviestejä varten. Gsm 0449892810  Vastaan myös soittoon, mutta en soita takaisin. Tilauksessa on hyvä mainita mitä tilataan, nimi, osoite ja gsm-numero, jos kirjekoko ylittyy. Käytän nimittäin postin automaattia, lokeroita. Laskun laitan lähetykseen mukaan.

E-kirjana Kunpa valosi.cetalena