Avainsana-arkisto: kristinusko

Jeesus, sä ainoa

Virren 318 mieleen nostamia ajatuksia

Tämä virsi nousi yllättäen esille eräässä puhelinkeskustelussa. Luin internetistä virrestä, sen synnystä. ”Virren kirjoittanut norjalainen pappismies Ole Th. Moe (1863-1922) toimi 1900-luvun alussa Oslon kaupunkilähetyksen palveluksessa. Hänen tyttärensä on muistellut, miten isä eräänä iltana 1904 tuli kotiin väsyneenä ja järkyttyneenä pitkän työpäivän jälkeen. Hän oli kotikäynneillään nähnyt paljon hätää ja kurjuutta. Kykenemättä syömäänkään hän vetäytyi työhuoneeseensa. Siellä, rukouksessa ja päivän kokemusten kertautuessa rukoilijan mielessä, syntyi sinä iltana se hänen lauluistaan, josta oli tuleva niistä tunnetuin: Jesus, det eneste . . .”

Vaikka emme olisi hengellisissä tehtävissä tai kohtaisi läheskään vastaavaa hätää, voimme tunnistaa tuon riittämättömyyden tunteen. Me uuvumme niin helposti, kun voimamme ja taitomme eivät riitä. Toki myös itse työn määrä voi olla kohtuuton. Ja ei meistä kukaan pääse hätää kokonaan pakoon. Jos sitä ei tule vastaan työtehtävissä tai kotona, niin se tulee silmiimme ja korviimme viestimien kautta. Haavoitumme myös monin tavoin.

Olemme myös joskus itsellemme uusien asioiden edessä. Tällainen voi olla esimerkiksi läheisen lähestyvä kuolema. Kukaan ei voi valmentaa tähän tilanteeseen. Riittämättömyyden ja osaamattomuuden tunteet saattavat nousta mieleen. Moni meistä kuuntelee ystäviä puhelimessa. Tuntuu, että nykyisin toistuu se, etteivät ihmiset saa apua. Kuuntelijalle jää ehkä olo, ettei voinut auttaa toista. Saattaa jäädä tunne, ettei osannut edes kuunnella niin kuin olisi pitänyt, saati sanoa niitä oikeita sanoja. 

Aikoinaan olin mukana järjestämässä seurakunnassa erilaisia tilaisuuksia. Tämä virsi tuli hyvin tutuksi. Sitä toivoin itsekin laulettavan, vaikka en laulanut mukana. Kuuntelin ja luin sanoja. Arvelen, että sanat yhdessä turvallisen ja levollisen sävellyksen kanssa koskettivat syvällisesti henkeä joka kerta. Virren syntyyn, suomennokseen ja sävellykseen on selvästikin vaikuttanut Pyhä Henki.

Virren sanoja katsellessa tulee mieleen myös raamatunpaikkoja. Jumala on hylkäämistä vastaan, näitä paikkoja löytyy Raamatusta paljon. Ehkä kuitenkin ensin tulee mieleen nämä Jeesuksen sanat: ”Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos.” ( Joh. 6:37). Tässä kuvataan Jeesusta. Hän ei mitenkään voisi hylätä hänen luokseen tulevaa. 

Jeesus kyllä väsyi eläessään maan päällä. Hän väsyi mm. matkasta, ruuan puutteesta, kenties myös jatkuvista avun tarvitsijoista. Hän oli kuitenkin synnitön, erilainen kuin me tässä suhteessa. Hän tuntee mitä meissä on. Hän tuntee uupumuksemme ja hätämme. Silti on aivan oikein sanoa hänestä ”auttaja uupumaton”. Hän on juuri tämän kaltainen, luokseen kutsuva, ainoa uupumaton auttajamme, täydellinen ymmärtäjämme. Hän on kirkkaudessa Isän tykönä, ja samalla Henkensä kautta lähellämme.

On käsittämätöntä kuinka suuren rohkaisun voimme saada. ”Kun uuvun haavoitun, huomassas, Herra, sun, suuren ja siunatun, levätä saan.” Tämä on jotain samaa mitä luemme psalmista 23: ”Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa.” Saamme levätä Herran läheisyydessä. Tämä ei ole meille useinkaan helppoa, ei ainakaan minulle. Virvoitus on saatavilla, aivan lähellä. Ja kuitenkin unohdamme tämän. On ihme ja lahja, kun tämän levon saa kokea.

Meiltä puuttuu välillä sanoja. Tämä virsi tarjoaa sanoja rukoukseen: ”Herrani, armahda, ohjaa ja taivuta, minne ja milloinka tahtosi vie.” Nämä ovat lähelle tulevia sanoja. Päivämme ja hetkemme ovat hyviä Herran johdatuksessa. Itse rukoilen joskus näillä sanoilla.

Ceta Lehtniemi

https://virsikirja.fi/virsi-318-jeesus-sa-ainoa/