Paneuduin aiheeseen 3. Mooseksen kirjan ja Hebrelaiskirjeen pohjalta käyttäen kirkkoraamattua 1933/38. Kuuntelin myös kertauksena Karkun evankelisen opiston opetusta ”Raamattu läpi vuodessa”.
Kolmas Mooseksen kirja käsittää mm. uhrilait. Keskeiseksi meitäkin ajatellen nousee päivä kerran vuodessa, jolloin sovitettiin kansan synnit. Tämä päivä on Jom Kippur. Ylipappi uhrasi ensin sonnin itsensä ja perheensä puolesta ja sen jälkeen uhrattiin kaksi pukkia syntiuhriksi. Tämä on hyvin puhuttelevaa, joten täsmennän vielä kuvausta. Toinen pukki uhrataan ja veri pirskotetaan kaikkein pyhimmässä liitonarkin eteen ja kannelle. Toisen pukin (syntipukin) päälle lasketaan kansan synnit ja se ajetaan erämaahan.
Jeesus on verellään tehnyt meistä pyhiä ja puhtaita, Jumalan yhteyteen kelpaavia. Kristus on se suuren sovituspäivän ylipappi, joka on sovittanut koko maailman synnin omalla verellään. (Hepr. 9:7-14, 24-25, 10: 19-22.)
Voimme rinnastaa pitkänperjantain Vanhan Testamentin suureen sovituspäivään samoin kuin sanoa, että Jeesus on tämän suuren sovituspäivän ylipappi. Ainoa Mooseksen lain määräämä paastopäivä on Jom Kippur, suuri sovituspäivä. Silloin tuli pitää pyhä kokous, paastota ja tuoda uhri Herralle. (3. Moos. 23:27) Tähän liittyi ohjeeksi myös seuraavat sanat: ”Kurittakaa itseänne paastolla älkääkä yhtäkään askaretta toimittako” (3. Moos. 16:29), ”Se on olkoon teille levon päivä” (3. Moos. 16:31) Tätä Mooseksen lain vuorokauden mittaista paastoa noudattivat israelilaisten lisäksi myös muukalaiset, jotka asuivat israelilaisten keskellä.
Voisimmeko myös nykyisin ajatella, että viettäisimme pitkänperjantain pyhäpäivää rauhallisena levon päivänä, jona ajettelemme kiitollisena Jeesuksen sovituskuolemaa Golgatan keskimmäisellä ristillä. Paasto voisi olla sitä, ettemme viestittele älylaitteilla tai touhua muutakaan tarpeetonta.
Lapsuudessani 1950 -luvulla pitkäperjantai vietettiin hiljaisuudessa aivan riippumatta siitä oliko perheen tausta kristillinen. Lapsi muistaa sen, ettei tuolloin saanut mennä pyytämään leikkikaveria ulos. Perheiden piti saada viettää päivää omissa oloissaan ja hiljaisuudessa. Ehkä näin haluttiin antaa tilaa itse sanomalle, myös levolle. Jumalanpalvelus kuunneltiin radiosta, eikä sitä saanut lapsikaan keskeyttää. Lapselle päivä oli pitkä, todella pitkä perjantai. Se oli kyllä ihan tarpeellista levon opettelua ja myös pyrkimystä ymmärtää mistä on kysymys.
Päivä, jolloin kansan synnit uhrataan oli kuulutettu Mooseksen lain mukaan kaiken kansan paastopäiväksi. Se oli suuri ja pyhä juhlapäivä, jolloin pääsi vapaaksi synneistä. Ehkä oli niin, että paastoon liittyi itsensä kurittämisen ohessa itsetutkistelu, sopiminen vihamiesten kanssa, Jumalan ajatteleminen? Ilmestysmaja oli kansan keskellä näkyvissä oleva Israelin Jumalan asumus, mutta tiedämme miten helposti pyhä voi muodostua arkipäiväiseksi ja itsestään selväksi. Sen vuoksi tuli israelilaisillakin olla tilaa tämän suuren asian ajatteluun ja juhlaan valmistautumiseen. Levon yhdistäminen vuoden suurimpaan juhlaan on myös mielenkiintoista. Itse sain tästä paljon ajateltavaa.
Kristillinen kirkko puhuu paaston ajasta ennen pääsiäisen juhlapäiviä. Alun perin kristillisessä kirkossa paastottiin keskiviikkoisin ja perjantaisin ja 300-luvulta lähtien 40 päivää ennen pääsiäistä, mikä on edelleen tapana varsinkin katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa. Tästä paastosta ovat myös luterilaisen kirkon kirkkovuoden viisi paastonaikaista sunnuntaita edelleen muistona.
Tuo 40 päivää esiintyy Jeesuksen elämässä kasteen jälkeen, kun Henki vei Jeesuksen erämaahan perkeleen kiusattavaksi. Silloin Jeesus paastosi. Sama 40 päivää esiintyy Mooseksen kohdalla useinkin. Hän oli 40 päivää ja yötä syömättä ja juomatta ja rukoili kansan edestä, joka oli tehnyt kultaisen vasikan Mooseksen ollessa Siinain vuorella hakemassa lain sanoja kivitauluihin. Toisella kerralla uusien lain taulujen yhteydessä Jumala huusi Moosekselle: ”Herra, Herra on laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen ja suuri armossa ja uskollisuudessa.” (2 Moos. 34:6) Minua on koskettanut tämä mitä Jumala huusi mahdollisesti edelleen vihastuneelle, kansaan pettyneelle ja ainakin paastosta heikentyneelle johtajalle.
Kun nyt ajattelemme paastoa, olisiko paras tapa ajatella sitä evankeliumin ja Jeesuksen ristin työn kautta. Galatalaisille ei ollut evankeliumi miksikään hyödyksi, jos he tahtoivat palata ympärileikkauksen ja muun ulkoisen harjoituksen perustalle. Sen sijaan Kristukseen juurtuminen ja Hengessä vaeltaminen oli oikea tie, joka kantaisi hedelmää ja veisi perille.
Meillä saattaa olla erilaisia tapoja, jotka auttavat meitä hiljentymään erityisesti nyt pääsiäisen edellä. Jumala on ilmaissut meille armonsa, laupeutensa ja pitkämielisyytensä ja suuren rakkautensa, kun hän antoi ainokaisen Poikansa uhriksi puolestamme. Jumalaa ei tarvitse lepyttää millään, eikä meillä voi olla minkäänlaisia omia ansioita pelastuksen asiassa. Voimme sen sijaan etsiä niitä mahdollisuuksia elämäämme, jotka auttavat meitä ymmärtämään Kristuksen työtä puolestamme. Voimme tutkia tapoja, jotka auttavat meitä hiljentymään ja sallivat rauhan myös toisille.
Jos joku kokee saavansa tähän avun varsinaisella paastolla ja ymmärtää Jumalan kutsuvan tähän, niin mielestäni olisi hyvä silti huomioida läheiset. Perheillä ei ole liikaa yhteisiä hetkiä. Usein yhteinen ateria on tämä hetki, myös yhteiset harrastukset tai jumalanpalvelus eli messu. Onko myöskään hyväksi pitää paaston asiaa esillä siten, että se on viemässä lain alle tai murheelliseksi muita kristittyjä? Monelle paastoaminen on mahdotonta tai jopa terveydelle vaarallista, eikä siihen koeta kutsuakaan. Omasta mielestäni kristillisen paaston ei pitäisi olla asia, jota nostetaan erityisesti esille tai johon kehotetaan muita.
Rukoukseen sen sijaan on Uudessa Testamentissa runsaasti kehotusta. Paastoa esiintyi esimerkiksi tehtävään asettamisen yhteydessä ja toki varmaan muulloinkin. Paastoamiseen en löydä kuitenkaan minkäänlaista kehotusta Uudesta Testamentista. Se oli enemmän yksityinen tai seurakunnan vastuunkantajien yhteinen asia. Tavoite oli selkeästi Jumalan tahdon löytämisessä hiljaisuudessa ja rukouksessa.
Jeesuksen työ on valmistanut meille pääsyn Isän kasvojen eteen. Olemme saaneet rauhan Jumalan kanssa ilman minkäänlaista omaa ansiota. Tästä iloitkaamme. Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, niin pitäkäämme kiinni tunnustuksesta. Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan. (Hebr. 4: 14-16)
Ceta
Lisälehti Paasto ja karismaattinen käsitys Jumalan voimasta
Linkki Antti Aurasen YouTube -kanavalle https://youtube.com/@anttiauranen?si=uYpLzUAUXUCcaLyz
Kiitos sinulle kommentoinnista ja esirukouksista.
Kiitos paljon näistä kaikista!
Kiitos, Keijo! Minä aivan kaipaan näitä vastauksia. Kirjauduin tarkistamaan kommentointiasetuksiani.
Hei, kyllä tuo pitämäsi puhe/teksti tosiaan on Kristuskeskeistä, rohkaiseva ja hyvin evankeelista. Minusta oli hyvää pohdintaa mm. tuo paastoteemaan liittyvä. Ja kuten tuossa 3. Moos. kirjan tekstissä nousee esiin että suuri sovituspäivä oli levon päivä, mikä viittaa Kristuksen työhön edestämme.
Ja todellinen lepo ja rauha syntyy juuri siitä, että Kristus kantoi meidän puolestamme sen syntitaakan, jota meidän ei enää tarvitse kantaa. Saamme laskea sen Kristuksen päälle.
UT:ssa on tosiaan paljon kehotuksia rukoukseen, hiljentymiseen ja toki paljon muihinkin asioihin. Mutta kuten tuossa teksissäkin näkyy se, että rukoukseen ja hiljentymiseen johtavana motiivina kristittynä on Kristuksen työ edestämme vs. ansioituminen.
Tuli tähän liittyen mieleeni Room. 12:1: ”Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi Jumalalle ototolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne.”
Siinä Paavali lyhyesti ja ytimekkäästi kuvaa, mikä on syy ja mikä seuraus, mikä juuri ja mikä hedelmä. Hän vetoaa Jumalan armahtavaan laupeuteen ja siltä perustalta antaa kehotuksia, joista monet näyttävät olevan paljolti periaatteellisia. Ja periaatteellisia mahdollisesti siitä syystä, että konkreettiset sovellukset vaihtelevat niin yksilöistä kuin erilaisista tilanteistakin hyvin usein ja paljon.