Kirjat apunani ovat: Kirje heprealaisille, Adolf Saphir ja Teologi ja sielunpaimen, Keijo Nissilä. Käytän KR33/38 raamatunkäännöstä. Syy tähän yksinkertainen: muistan jo jotain tämän käännöksen kautta ja olen löytänyt myös yhteyden VT:n ja UT:n välillä. Luen myös paljon vanhaa suomenkielistä hengellistä kirjallisuutta. Mm. Vapahtajan nimi ”Ihmisen Poika” löytyy parhaiten juuri vanhasta käännöksestä ja vanhoista kristillisistä kirjoista.
Ensimmäinen luku on kuin Pojan, Jeesuksen Kristuksen ylistystä.
Hebrealaiskirje:
1:1 Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta,
1:2 on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut
1:3 ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa,
1:4 tullen enkeleitä niin paljoa korkeammaksi, kuin hänen perimänsä nimi on jalompi kuin heidän.
1:5 Sillä kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: ”Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin”; ja taas: ”Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani”?
1:6 Ja siitä, kun hän jälleen tuo esikoisensa maailmaan, hän sanoo: ”Ja kumartakoot häntä kaikki Jumalan enkelit”.
1:7 Ja enkeleistä hän sanoo: ”Hän tekee enkelinsä tuuliksi ja palvelijansa tulen liekiksi”;
1:8 mutta Pojasta: ”Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti, ja sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka.
1:9 Sinä rakastit vanhurskautta ja vihasit laittomuutta; sentähden on Jumala, sinun Jumalasi, voidellut sinua iloöljyllä, enemmän kuin sinun osaveljiäsi.”
1:10 Ja: ”Sinä, Herra, olet alussa maan perustanut, ja taivaat ovat sinun kättesi tekoja;
1:11 ne katoavat, mutta sinä pysyt, ja ne vanhenevat kaikki niinkuin vaate,
1:12 ja niinkuin vaipan sinä ne käärit, niinkuin vaatteen, ja ne muuttuvat; mutta sinä olet sama, eivätkä sinun vuotesi lopu”.
1:13 Kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: ”Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi”?
1:14 Eivätkö he kaikki ole palvelevia henkiä, palvelukseen lähetettyjä niitä varten, jotka saavat autuuden periä?
Saphirin mukaan jo neljä ensimmäistä jaetta sisältää lyhennettynä koko kirjeen. Pääasiaksi on nostettu vastakkaisuuden kuvaaminen vanhan ja uuden liiton välillä. Ilman yhtäläisyyden tuntemista on mahdotonta ymmärtää vastakkaisuutta. Uutta liittoa ei aseteta vanhaa liittoa vastaan siten kuin Jumalan tuntemisen kirkkaus pannaan pakanuuden pimeyttä vastaan. Vanhakin liitto on Jumalalta ja omaa sen tähden jumalallista kirkkautta. Suuri on vanhan liiton kirkkaus; suurempi kirkkaus on kuitenkin uudella armotaloudella, jolloin Jumala ajan täyttyessä lähetti oman Poikansa ja antoi meille kaiken sen mitä hän oli esikuvissa ja profeettojen kautta ilmaissut. Jeesus Kristus itse todistaa, että Mooses ja profeetat puhuivat hänestä.
Pyhän Raamatun perustavan merkityksen ja jumalallisen valtuuden juhlallinen tunnustaminen oli omiaan alusta pitäen voittamaan heprealaisten veljien luottamusta ja vahvistamaan heidän sydämiänsä. (Sivut 26, 27)
Adolf Sapirin kirjasta sivuilta 38, 39 löydän profeettojen ja Pojan välisen vertailun: Jumala on puhunut meille nyt toisella ja kirkkaammalla tavalla kuin profeetoille. Hän on puhunut Poikansa kautta. Profeettoja oli monta – Poika on yksi. Profeetat olivat palvelijoita – Poika on Herra. Profeetat elivät vähän aikaa – Poika pysyy iankaikkisesti. Profeetat olivat vajavaisia – Poika on täydellinen, niinkuin Isäkin täydellinen on. Profeetat olivat syynalaisia – Poika ei ollut ainoastaan puhdas, vaan oli kykenevä puhdistamaan niitä (meitä), jotka olivat (olemme) täynnä syntiä ja saastaisuutta. Profeetat viittasivat tulevaisuuteen – Poika viittaa itseensä ja sanoo: ”Minä se olen”.
Saphir, s. 43: Iankaikkinen elämä on Kristuksessa, Pojassa, ennen kuin maailma luotiin. Nämä kaksi aatetta ovat aina yhdistetyt Paavalinkin opetuksissa: laki ja aika, jotka katoavat – sekä ihminen, evankeliumi ja iankaikkisuus, Jumalan Poika ja ikuinen armopäätös.
Saphir kuvaa syvällisesti kirjeen ensimmäistä lukua yli sadan sivun verran. Usein virkkeet ovat kovin mutkikkaita ja joudun pysähtymään pitkäksi aikaa yhteen kohtaan. Joudun valitettavasti muuttamaan sanojen järjestystä toiseksi ja lopulta kysymään itseltäni: ymmärsinkö oikein? Kuinka helppoa olisikaan etsiä kirjasta vain yksinkertaisia virkkeitä tai kopioida hankalat, tärkeältä tuntuvat sellaisenaan. Samoin voisin antaa tuttujen raamatunjakeiden vain lipua silmieni ohi.
Jumala lähetti ihmistä varten sanansa profeettojen kautta ja lain antamisen kautta. Viimein Jumala lähetti aikaan ihmistä varten oman Poikansa, joka on iankaikkinen. Saamme uskolla omistaa evankeliumin, ikuisen armopäätöksen ja saamme ikuisen elämän Jumalan Pojan yhteydessä. Kaikki tämä on vanhurskauden tähden, syntiin langenneen ihmisen pelastuksen tähden. Evankeliumi on meille elämän ja kuoleman kysymys. Ja kuitenkin se on käsittämätön armopäätös ja ilosanoma. Se on rakkautta ja valtava lahja jo ajassa.
Toisesta luvusta poimin joitain ajatuksia.
2:1 Sentähden tulee meidän sitä tarkemmin ottaa vaari siitä, mitä olemme kuulleet, ettemme vain kulkeutuisi sen ohitse.
2:3 kuinka me voimme päästä pakoon, jos emme välitä tuosta niin suuresta pelastuksesta, jonka Herra alkuaan julisti ja joka niiden vahvistamana, jotka olivat sen kuulleet, saatettiin meille,
Näissä ensimmäisissä jakeissa kiinnitän huomioni siihen, että sana oli puhuttu ja julistettu. Se oli kuultu ja otettu vastaan. Enkelien kautta puhuttu sana tarkoittaa Mooseksen lakia. Paljon tätä suurempi on Herran Jeesuksen Kristuksen kautta saatu pelastus. Sanamuodot ”ettemme”, ”me voimme”, ”saatettiin meille” liittävät kirjeen kirjoittajan saumattomasti vastaanottajien yhteyteen, yhdeksi heistä, samalla paimeneksi ja sielunhoitajaksi.
2:5 Sillä enkelien alle hän ei alistanut tulevaa maailmaa, josta me puhumme.
2:6 Vaan joku on jossakin paikassa todistanut, sanoen: ”Mikä on ihminen, että sinä häntä muistat, tai ihmisen poika, että pidät hänestä huolen?
2:7 Sinä teit hänet vähäksi aikaa enkeleitä halvemmaksi, kirkkaudella ja kunnialla sinä hänet seppelöitsit, ja sinä panit hänet hallitsemaan kättesi tekoja;
2:8 asetit kaikki hänen jalkojensa alle.” Sillä, asettaessaan kaikki hänen valtansa alle, hän ei jättänyt mitään hänen allensa alistamatta. Mutta nyt emme vielä näe kaikkea hänen valtansa alle asetetuksi.
Tällä kertaa lainaan Nissilän tutkielmaa sivulta 37: ”On seurattava Pojan pelastuskutsua (2:3). Pojan ylemmyyttä enkeleihin nähden perustellaan seuraavasti (Ps. 8:5-7): ”Mikä on ihminen, että sinä häntä muistat, tai ihmisen poika, että sinä pidät hänestä huolen. . .” Vaikka psalmi ei kerrokaan Pojasta vaan Jumalan huolenpidosta ihmislapsia kohtaan, se tukee Hebr:n argumentaatiota sen takia, että siinä on synoptisen tradition käyttämä kristologinen nimitys ”Ihmisen Poika”. Jumalan pelastavasta huolenpidosta ihmislapsia kohtaan seuraa, että ”Ihmisen Poika” on tehty vähäksi aikaa enkeleitä halvemmaksi ja (sitten) seppelöity kirkkaudella ja kunnialla ja asetettu hallitsemaan Jumalan kätten tekoja.
Katkaisen tähän kirjoitukseni ja jatkan seuraavassa artikkelissa.
Ceta