Käytän kirkkoraamattua 33/38. Kirje heprealaisille, Adolf Saphir, 1899 WSOY, 782 sivua, englannin kielestä suomentanut Matti Tarkkanen. Alkuperäinen teos julkaistiin 1874. Eksegeettinn tutkielma Teologi ja sielunpaimen, Keijo Nissilä, Heprealaiskirjeen kirjoittaja sielunhoitajana, Helsinki 1981, 123 sivua. Näitä kirjoja olen lukenut rinnalla.
Edellinen Heprealaiskirjeen artikkeli oli luvusta 11. Kirjoitin sen kokonaan ilman lähdeteoksia. Nyt jatkan kirjojen avulla tai vapaasti luvusta 5. Miksi tuo koukkaus uskon lukuun 11? Uskon kautta ymmärrämme ja olemme tarttuneet näkymättömiin. Tahdoin varmaan tuonkin luvun kautta selkeyttää itselleni mitä on yksinkertainen usko. Sanon usein itselleni, että usko Jeesukseen riittää. Evankeliumi on yksinkertainen ja selkeä. On niin hyvä olla Taivaallisen Isän lapsena.
Samoin sanon sen tavalla ja toisella yksinäisille ja iäkkäille vaikka raamatunjaekorttien kautta. Sama asia on mielessäni, kun kohtaan kenet tahansa arjessa. Juuri tämä perusta on sisälläni, kun saan viestin ystävältä, joka kaipaa minua yhtymään rukousaiheeseensa. Kuuntelen, olen mukana, yhdessä luotamme.
Tutkin sanaa, koska sen äärellä saan yksinkin olla jonkin pyhän kanssa tekemisissä. Irrottaudun myös hetkeksi kaikesta muusta. Saphir sanoo kirjassaan sivulla 321 seuraavaa: ”Mahdotonta on eroittaa Herraa Jeesusta Israelista tai Raamatusta. Usko Jeesukseen, oikeaan ja todelliseen Jeesukseen, joka kuoli ja nousi ylös Raamatun mukaan, vie välttämättä lapselliseen ja kunnioittavaan Raamatun uskomiseen Jumalan innoitettuna ja täydellisenä sanana.”
Hebrealaiskirje:
5:1 Sillä jokainen ylimmäinen pappi, ollen ihmisten joukosta otettu, asetetaan ihmisten puolesta toimittamaan sitä, mikä Jumalalle tulee, uhraamaan lahjoja ja uhreja syntien edestä,
5:2 ja hän voi säälien kohdella tietämättömiä ja eksyviä, koska hän itsekin on heikkouden alainen,
5:3 ja tämän heikkoutensa tähden hänen täytyy, samoinkuin kansan puolesta, niin itsensäkin puolesta uhrata syntien edestä.
5:4 Eikä kukaan sitä arvoa itselleen ota, vaan Jumala kutsuu hänet niinkuin Aaroninkin.
5:5 Niinpä Kristuskaan ei itse korottanut itseänsä ylimmäisen papin kunniaan, vaan hän, joka sanoi hänelle: ”Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin”;
5:6 niinkuin hän toisessakin paikassa sanoo: ”Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan”.
5:7 Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden.
5:8 Ja niin hän, vaikka oli Poika, oppi siitä, mitä hän kärsi, kuuliaisuuden,
5:9 ja kun oli täydelliseksi tullut, tuli hän iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi kaikille, jotka ovat hänelle kuuliaiset,
5:10 hän, jota Jumala nimittää ”ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan”.
5:11 Tästä meillä on paljon sanottavaa, ja sitä on vaikea selittää, koska olette käyneet hitaiksi kuulemaan.
5:12 Sillä te, joiden olisi jo aika olla opettajia, olette taas sen tarpeessa, että teille opetetaan Jumalan sanojen ensimmäisiä alkeita; te olette tulleet maitoa tarvitseviksi, ei vahvaa ruokaa.
5:13 Sillä jokainen, joka vielä nauttii maitoa, on kokematon vanhurskauden sanassa, sillä hän on lapsi;
5:14 mutta vahva ruoka on täysi-ikäisiä varten, niitä varten, joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta.
Heprealaiskirje on vanhan liiton ja uuden liiton rinnakkain laittoa. Se on ymmärryksen kasvattamista ja keskittämistä olennaiseen – Kristukseen. Tilanne Jerusalemin Jeesukseen uskovien juutalaisten seurakunnassa oli vaikea. Uudet vainot olivat vieneet heidät tilanteeseen, jossa he olivat joutuneet jättämään synagogan ja temppelipalveluksen. He olivat löytäneet luvatun Messiaan Herrakseen, mutta samalla joutuneet pois siitä, mikä näkyvästi ja konkreettisesti oli ilmentänyt Messiaan työtä syntien sovittajana sukupolvien ajan.
Jotain tämän kaltaista voi käydä myös meille. Sairaus, etäisyydet, yksinäisyys tai arkuus voi jättää Jeesuksen oman erilleen seurakunnan yhteydestä. Hän on irti uskoa vahvistavista asioista, sanasta, virsistä ja ehtoollisesta, ystävien läheisyydestä. Tähän ei tietenkään liity sitä vihamielisyyttä, mikä kohtasi Heprealaiskirjeen vastaanottajia omien taholta. Tämä nykyisten hiljaisten uskovien kipu on kuitenkin hyvä nähdä.
Viidennen luvun sanoma keskittyy hyvin olennaiseen ja on mielestäni selkeä. Aaron toimitti Jumalan tähän tehtävään kutsumana uhripalvelusta. Kirjeen kirjoittajan sanat kohdistuvat nyt Kristukseen. Näemme, että tässä seurakunnan tilanteessa on mahdotonta käydä selittämään yksityiskohtaisesti salaisuuksia, mitkä liittyvät Kristuksen asettamiseen Ylimmäiseksi papiksi. Tästä meillä on paljon sanottavaa, ja sitä on vaikea selittää, koska olette käyneet hitaiksi kuulemaan.
Ehkä tämä viittaa sekä Kristuksen iankaikkiseen alkuperään, miten Jumalan Poika astui alhaisuuteen edessään ristin kärsimys. Getsemanen rukous tulee mieleen väistämättä: Isä, vapahda minut tästä hetkestä, kuitenkin olen sitä varten tullut. Nämä sanat tuli nyt vähän vapaasti. Ajattelen, että on ehkä kulunut noin 30 vuotta siitä, kun Jeesus rukoili Getsemanessa ja sitten kärsi ristillä hirveän kuoleman ihmisen vuoksi, ihmisen pelastuksen tähden. Eli aika on lyhyt näihin tapahtumiin. Silminnäkijöitä ja silminnäkijöiden kuulijoita on ollut paljon seurakunnassa, joka vastaanotti kirjeen.
5:7 Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden.
Jeesus oli kaikkina ”lihansa päivinä” murheiden mies ja surulle tuttu. Tämä tuli juuri Getsemanessa niin näkyväksi. Herra jopa pyysi lähimmät opetuslapset rinnalleen. Sanat ”lihansa päivät” ovat vastakohta hänen ylennyksensä tilalleen hänen täydellistymisensä jälkeen, siis ylösnousemuksen ja taivaaseen astumisen jälkeen.
5:9 ja kun oli täydelliseksi tullut, tuli hän iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi kaikille, jotka ovat hänelle kuuliaiset,
Voin vain vähäisesti kuvitella opetuslasten tilannetta, kun he näkivät Herransa tuskan ja tien. He näkivät kyyneleet ja kärsimyksen, mutta myös ylösnousseen Herran. Heidän uskonsa lujittui ja kasvoi täysi-ikäisen uskoksi, kun he saivat ymmärrystä siitä, että juuri näin pitikin tapahtua Jumalan sanan mukaan.
Heprealaiskirjeen vastaanottajilla oli kovin vaikea ja hämmentävä tilanne. He olivat tulleet uudelleen kuin lapsiksi, joille kirjeen kirjoittaja joutui valikoimaan tarkoin mitä kirjoittaa. Kirjeen tarkoitus oli nostaa ja vahvistaa seurakuntaa, joka oli vaarassa fyysisesti, mutta myös hengellisesti. Nyt ei ollut mahdollisuutta käydä syviin oppikysymyksiin käsiksi. Ei ollut ehkä myöskään viisasta nostaa kirjoittajan omia kokemuksia esiin. Kuinkahan tämä kirje jatkuu seuraavassa luvussa?
Ceta