Hengellinen päiväkirjani, uuttaa ja vanhaa
Kirjoitan pienen kirjasen tabletillani. Laitan kotisivuilleni tämän ihan varmuuskopiona. Jos tästä tulee jokin ”pahvikantinen” painotuote, niin joudun ehkä etsimään alkuperäisiä kuvia. Nyt kuitenkin etenen ihan rennosti naputellen tabletillani. Tällainen rento kirjoittelu tuntuu nyt hyvältä.
14.11.2020 Aamulla herätessäni näin silmissäni kuin puhtaan paperin. En hämmästynyt, koska herään usein johonkin kuvaan. Mutta nyt heräsin kuin valkaistuun paperiarkkiin. Olin vielä hetken valveilla paperi silmieni edessä, ja mielestäni siihen syntyi teksti ”Ei kaikkea pyyhitä pois”. Samoin tuli halu alkaa täyttää sanoilla ja kuvilla tyhjiä papereita, joista näkemäni oli ensimmäinen. Tästä syntyy hengellinen päiväkirja. Työnimenä on ”Ei kaikkea pyyhitä pois”.
Usein pyyhitään jotain pois, jotta jokin arvokas voisi olla näkyvissä. Minulla on ollut sisimmässäni tunne, että usein vanhaa tahdotaan pyyhkiä pois hyvin harkitsemattomasti, jopa hengellistä vanhaa. Samoin minulla on välillä pelko, että jokin tärkeä voi hävitä aikana, jolloin talletetaan arvokasta sähköiseen muotoon. Tämän vuoksi olen alkanut tehdä kirjoja. On syytä huolehtia siitä, että oppii erottamaan arvokkaan arvottomasta. Tämä on tärkeää etenkin hengellisissä asiayhteyksissä. Kirjoituksen ja puheen on oltava selkeää. Sen tulisi olla kuin juosten luettavaa. Jos on paljon vääriä yksityiskohtia tai epäpuhtauksia, tärkeästä sanomasta ei voi saada selvää.
Nyt en kirjoita oppikirjaa kristillisistä asioista. Kirjoitan päiväkirjaa poimien ajatuksia, kuvia ja tekstejä varmaan hyvin monesta paikasta omista lähteistäni. Samoin varmaan kirjoitan hyvin spontaania tekstiä. Kaikessa pidän mielessäni, että jostakin paljouden tulvasta ja suuresta määrästä annan enimmän osan pyyhkiytyä pois. Pyrin poimimaan päiväkirjaani jotain arvokasta ennen kuin sekin on hävinnyt.
Ja Herra vastasi minulle ja sanoi: ”Kirjoita näky ja piirrä selvästi tauluihin, niin että sen voi juostessa lukea.” (Habakuk 2:2)
Olen tehnyt paljon eräänlaisia kuvatauluja, jaekortteja. Ne ovat kaikki sellaisia, joita voi juostessa lukea tai niiden ääreen voi pysähtyä. Itse olen tahtonut myös tekstin näkyvän selvänä. Vain silloin kuva ja kirjoitus puhuvat yhdessä jotain tärkeää. Kyse ei ole luonnollisesti näystä siinä mielessä kuin tuossa esiin ottamassani jakeessa. Kuitenkin kyse on näkemyksestä ja näkemisestä. Tärkeän on syytä erottua. Vuoden 1776 Biblia sanoo näin:
”…kirjoita se näky, ja piirrä tauluun, että ohitsekäypä sen lukis.”
Kun ihminen on asunut meren äärellä kaikki kesänsä, niin tämä raamatunjae Miikan kirjasta on tullut eläväksi. Lapsena viihdyin rannassa, ja heitin usein kiviä mereen katsoen niiden jättämää jälkeä veden pinnassa. ”Kaikki heidän syntinsä sinä heität meren syvyyteen.” Voisiko asiaa ytimekkäämmin sanoa? Voisiko mikään kuva kertoa tätä paremmin.
Joskus kuvittelemme Jumalaa sellaiseksi kuin ihminen. Hänkö kaivelisi meren pohjasta syntikiviämme? Hänkö säilöisi niitä veden peittoon? Ei näin. Kyllä syntimme on tarkoitettu jäämään peittoon ja täysin piiloon. Ne on pyyhitty pois. Se tapahtui meidän vuoksemme, iankaikkiseksi parhaaksemme.
Se ei tapahtunut meidän ansiostamme tai edes tahdostamme. Emme ehkä edes näe tätä tarvetta, koska niin mielellämme katselemme syntikiviä ja keskustelemme niistä. Aloite tuli Jumalalta. Koko toteutus oli Jumalan työtä. Vanhan testamentin puolella katsotaan kuin tulevaan. Kuitenkin nämä kuvataulut ovat kirkkaat ja selkeät osoittaessaan eteenpäin kohti Kristuksen ristiä ja siellä tapahtunutta syntien sovitusta.
Pyhä Jumala ei vain mitätöinyt syntiä, pyyhkinyt pois, unohtanut. Hän maksoi siitä kalliin hinnan, uhrasi oman Poikansa, osoitti rakkautensa ja tahtonsa olla yhteydessä luomiinsa ihmisiin. Sen vuoksi katsomme Kristukseen samalla, kun näemme kiven jättämät renkaat veden pinnassa.