KRIITTISIÄ kannanottoja, dancemessusta, demoneista, äärikarismaattisuudesta

Hengellisiä kannanottoja

NETTIKIRJANI 250 sivua Sovituksen syrjäytymisestä sivuraiteelle

Tulen tähän kokoamaan jo valmiita kirjoituksiani. Samoin laitan tarpeen mukaan tuoreita ajatuksia. Pyrin vastailemaan myös vieraskirjaani tuleviin kysymyksiin laajemmin täällä. Samoin kommentoin ajankohtaisia kristillisiä aiheita.

1. Dancemessusta ajatus

2. Ylen MOT ”Riivaajat kirkossa”, dokumentti

3. Eräästä Anne Miettisen puheesta tai saarnasta

4. Arvioita Kirkonrakentajien Foorumilta (viimeistelemättä)

_______________________________________________________________

1. Dancemessusta ajatus

Näin nuoria kosiskellaan kirkkoon: Jumalanpalvelus konemusiikin tahdissa!

Torstai 28.3.2013 klo 08.22 (päivitetty klo 13.22)

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013032816839878_uu.shtml

Lainaus:

”Vaikka dancemessun kohdalla väännetäänkin peistä musiikista ja tanssista, vastakkainasettelun syvempi taso löytyy pastori Kari Kanalan mukaan akselilta vakavuus-iloisuus.

– Miksi meidän toiminnassa ei näy enemmän ilo ja huumori? Minua harmittaa, että meillä kaikki kääntyy niin vakavaksi. Mitä Raamatusta luen, Jumala on aikamoisen huumorintajuinen. Kyllä kirkko on suomeksi sanottuna välillä turhan paskanjäykkä.

Kanalan mielestä tietynlainen karkelointi kuuluu kirkkoon. Hän viittaa psalmiin 149:

”Ylistäkööt tanssien hänen nimeään, soittakoot hänen kiitostaan rummuin ja harpuin”. Kanala sanoo, että luterilainen pappi kokee kerran kymmenessä vuodessa hengellisen kokemuksen.

Dancemessu on tarjonnut hänelle sellaisen.

– Olen huono tanssija, mutta tanssin kuten muukin porukka. Messun jälkeen olen onnellinen, mutta väsynyt. Messu on tarjonnut irtaantumisen tunteen. Ollaan kaikki yhdessä, mutta silti voi olla vapaa. Jos haluaa, sitä voi kutsua Pyhäksi Hengeksi.”

Puutun ainoastaan noihin punaiseksi värjäämiini kohtiin. Kari Kanala sanoo artikkelin mukaan tuossa lopussa, että Pyhäksi Hengeksi voi kutsua sitä, kun koetaan irtaantumista, ollaan kaikki yhdessä ja ollaan vapaita. Pyhäksi Hengeksi voi hengellisessä mielessä kutsua ainoastaan Pyhää Henkeä, tämänhän pitäisi olla aivan selvää. Emme voi päättää mitä kutsumme Jumalaksi tai Kristuksen Hengeksi.

Artikkelissa luetellut asiat kuten irtaantumisen tunne ja yhdessä olo liitettynä vapauteen, viittaavat lähinnä sielulliseen kokemustasoon. Kyse ei siis mielestäni ole hengellisestä kokemuksesta, ja ei siinäkään tapauksessa Pyhän Hengen vaikutuksesta. Ei ole myöskään viisasta yleistää omaa kokemusmaailmaansa siten, että voi puhua kaikkien luterilaisten pappien puolesta.

Juuri nuorten kohdalla pitäisi mielestäni tehdä selkeäksi ero sielullisen ja hengellisen kokemusalueen välillä. Antautuessaan sielullisten tunteiden valtaan ja vietäväksi, ihminen hyvin harvoin päätyy omistamaan hengellisesti rakentavaa ja hyvää. Kristuksen tuntemiseen ei päästä tätä kautta. Päinvastoin vaarana on joutua kauemmaksi todellisista uskon perusteista tai kiinnittyä ihan vääriin asioihin.

Tuossa alussa Kari Kanala ehkä kaipaisi keskustelun siirtymistä pois pelkästä tanssista ja musiikkityylistä. Näin saattaa todella jossain mielessä olla, mutta akseli vakavuus-iloisuus unohtaa myös pääasian. Siinä tulee helposti jako ”meihin tosikkoihin” ja ”teihin iloisiin”, tai päinvastoin. Näin myös ohitamme nuorten tarpeen oppia tuntemaan Kristusta ja päästä aidosti elämään uskoa niin arjessa kuin juhlassa.

Ceta Lehtniemi

 

_______________________________________________________________

2. Ylen MOT ”Riivaajat kirkossa”, dokumentti

http://areena.yle.fi/tv/1806105/#/play
17:33 min. kohdalta eteenpäin

Pirkko Jalovaara, sairaus ja demonit.

Ajatuksiani Aamupostin 8.3.2013 artikkelin ja Ylen ohjelman pohjalta

Pirkko Jalovaaran pääsy useaan luterilaiseen kirkkoon peruttiin ohjelman saaman kohun vuoksi. Riihimäen rukousiltaan Jalovaara saa luvan tulla, ja taisi saada artikkelin myötä lisää mainostakin. Hänen pääsynsä kirkkoon perustellaan siten, että kirkkoherra saa Jalovaaran puheen etukäteen ja osallistuu henkilökohtaisesti rukousiltaan.

Asia ontuu jo alkutekijöissään siinä, ettei huomioida MOT -ohjelman pätkän olevan osan rukousta. Kyse on nyt siitä, tapahtuiko rukous oikeassa hengessä. Ei ole niinkään nyt kyse siitä, millaisen puheen Jalovaara pystyy kirjoittamaan. Sekin on toki tärkeää.

Laitan Aamupostin lainaamana Ylen ohjelmassa olleen pätkän Jalovaaran rukouksesta: ”Herra, me käsketään niitä sairauden henkiä, mitä täällä moni kantaa mukanaan, syövän henkeä ja kipujen henkeä, demonisia voimia, jotka on saanut tuon sairauden alun, ja joka etenee etenee ilman, että ymmärrät, mistä se on tullut.” Mm. näin Jalovaara rukoili Kallion kirkossa 27.1., kun MOT oli paikalla.

Tuo rukous ei tapahdu oikeassa hengessä eikä oikeassa tiedossa. Se on minun mielestäni täysin väärin sekä hengellisesti, että lääketieteellisesti arvioiden. Kyseessä on rukous, joka muuttuu kuin sairausten alkusyitä kuvaavaksi puheeksi. Lisäksi ”Herra, me käsketään” ilmaus on äärikarismaattisuuden esiin nostama. Jumalan lapsen rukous on anomista, kiittämistä, ja asioiden luovuttamista Jumalan haltuun. Se on usein myös esirukousta ja avun odotusta Häneltä, joka kaiken hallitsee.

Kun Jeesus ajoi ulos riivaajia, hän käski niitä ulos, kohdisti siis sanansa itse riivaajalle. Kun äärimmäisen harvinaisessa tilanteessa joku on ollut riivattu, niin tällöinkin esim. lähetyssaarnaaja on Jeesuksen nimessä lyhyesti käskenyt riivaajaa ulos, ja ihminen on vapautunut hetkessä niin että ulkoinen olemuskin on muuttunut kokonaan.

Kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, Kristus on kaiken keskuksena. Voimme itse kukin tutkia mitä meillä on pois pantavaa, ja missä on syytä nöyrtyä. Kristuksen ristin työhön keskittymällä asettuvat muutkin hengelliset kysymykset vähitellen kohdalleen, ja opimme huomioimaan lähimmäisiämme. Etenkin heikot ja sairaat tulisi huomioida myös niin, ettei jää tilaa vakaville väärinkäsityksillekään.

Meidän on hyvä muistaa, että elämme seurakunnan aikaa. Jeesuksen ristin sovitustyö on mahdollistanut pääsyn Jumalan, Taivaallisen Isämme, lähelle rukoilemaan lapsen tavoin. Pyhä Henki on meihin vuodatettu Kristuksen Henki, joka kirkastaa Kristusta.

Sitä on tarkattava, tapahtuuko puheemme ja rukouksemme Jeesuksen Kristuksen Hengessä. Tässä on asian ydin.

Ceta Lehtniemi

 

Demoneista

Lainauksia omasta sähköisestä kirjastani ”Sovituksen syrjäytymisestä sivuraiteelle”

 

Lainaus sähköisestä kirjastani ”Sovituksen syrjäytymisestä sivuraiteelle” s.57

4.2.6. Uskon kouluja ja henkien ulosajoa

Menestysteologiaan perustuvia kouluja alkoi tulla vähitellen maailmalle. Ensimmäinen oli Kenneth Haginin v.1974 perustama Rhema Bible Training Center. Uppsalaan Ruotsiin perustettiin Livets Ord Bibelcenter vuonna 1983. Osloon perustettiin Ny Visjon -troskole v.1984. Johannesburgiin Etelä-Afrikkaan ja Perthiin Ausraliaan syntyi uskon koulut. Tanska sai myös oman uskon yliopiston Rhema Bibelcenterin. Raamattukouluja on myös mm. Venäjällä, Israelissa ja Intiassa.

Koko kansan raamattukoulu aloittaa ensimmäisen lukuvuotensa Helsingissä 3. syyskuuta 2009. Raamattukoulussa, joka on yksivuotinen, pidetään kolme oppituntia aamupäivisin maanantaista perjantaihin. Håkan Westergård on vastuussa raamattukoulusta, ja hän toimii myös pääopettajana. Muita opettajia ovat mm. Seppo Pehkonen, Katariina Salmi, Peter Hackzell ja Jonathan Westergård. Koulu liittyy juuri maaliskuussa toimintansa aloittaneeseen kahdesta seurakunnasta muodostettuun Elämän Sana City seurakuntaan. Seppo Pehkonen tuo seurakuntaan selvästikin torontolaisuuden vaikutteet ja Håkan Westergård puolestaan menestysteologisen, ”uskonsanalaisen” Elämän Sana-liikkeen näkemyksen.

Aivan hiukan laitan tähän vielä historiaa. Håkan Westergård, joka asui vaimonsa Pian ja lasten kanssa Ruotsissa, opiskeli Livets Ordin raamattukoulussa Uppsalassa lukuvuoden 1985-86 eli heti koulun perustamisen jälkeen. Tämän jälkeen hän teki tiuhaan tahtiin matkoja Suomeen, usein tiimin kanssa. Myöhemmin Håkan ja Pia muuttivat kahden nuorimman lapsensa kanssa Suomeen aloittaakseen Elämän Sana -seurakunnan Turussa, yhdessä avustaja- ja ystäväryhmän kanssa. Seurakunta perustettiin yhteisymmärryksessä pastori Ulf Ekmanin kanssa, Uppsalan Livets Ordin ”istutuksena” 26. elokuuta 1990. Håkan ja Pia Westergård pitävät nykyisin raamattukoulutilaisuuksia ja kokouksia Helsingissä, Oulussa, Kemissä, Pohjanmaalla ja muilla paikkakunnilla Suomessa ja ulkomailla.

Wikipedian mukaan Elämän Sana on osa ns. uskonliikettä, jonka taustalla vaikuttaa yhdysvaltalaisperäinen menestysteologia. 2000-luvulla Elämän Sana -liike on kuitenkin pitänyt matalaa profiilia menestysteologisista kytköksistään ja pyrkinyt luomaan yhteiskristillistä imagoa.

Luin juuri hiljattain (v.2009) Tormud Engelsvikin kirjan Vapaaksi Paholaisen vallasta. Se on alunperin kirjoitettu vuonna 1978. Kuitenkin esipuhe uudempaan painokseen on vuodelta 1994. Tuosta esipuheesta tahdon ottaa tähän lainauksen: ”jos olisin kirjoittanut kirjan vasta nyt, olisin ottanut selvemmin etäisyyttä epäraamatullisiin ja epäterveisiin pahojen henkien karkottamiskäytäntöihin. Tähän olisi ollut tarvetta, koska tästä alueesta on tullut menestysteologien temmellyskenttä. Mainittu suuntaus on saanut jalansijaa Norjassakin, ja sillä on läheiset yhteydet Ruotsissa toimivaan Livets ord -liikkeeseen.”

 

Lainaus kirjastani ”Sovituksen syrjäytymisestä sivuraiteelle”  s.62

Ritva ja Kristian Sandin kirjasta Isän sylissä

Kirjassa on todella runsaasti demonologiaa eli oppia pahoista hengistä. Sen toistelu on minusta paljon ikävämpää kuin muiden opillisten näkemysten esiin kaivaminen. Käy ilmi monessa kohtaa, että tavallista uskovaa voi hallita monen nimiset henget. Hallinta ei kuulemma uskovan kohdalla ole yleensä sentään 100%:sta. Sivulla 145 sanotaan kirjassa: ”On tärkeää, että kaikki minäkuvansa kanssa kamppailevat tietävät tarpeeksi paholaisesta ja hänen demoneistaan, niin että he voivat erottaa niiden työn ja vapautua niistä.”

Sivulla 86 Sand uskoo, että Jumala käyttää hänen kirjaansa ”vapauttaakseen profeetallisessa hengessä sisäänpäin näkemisen Suomessa”. Uuden testamentin vapautumista tarvinneet olivat kirjan mukaan hyvin tavallisia ihmisiä: kalastajia, perheenäitejä, sukulaisia, lapsia ja synagoogassa kävijöitä. ”Kuka tahansa tavallinen ihminen voi tarvita vapautumista – eivät vain hullut, okkultistit tai epäjumalanpalvojat.” (s.146) En pidä näistä lauseista. En näe niitä Raamatun mukaisina. Viimeisin virke on hyvin ikävä, koska minusta ei pitäisi käyttää kenestäkään sanaa ”hullu”. Okkultistit ja epäjumalanpalvojat eivät hyödy henkien ajosta, vaan siitä, että saavat syntyä uudesti ylhäältä ja saada syntinsä anteeksi. Heidän tulee sanoutua irti kaikesta entisestä okkultismista ja epäjumalanpalvomisestaan.

 

Kristian Sand on yksi Päivi Heikkilän kirjan ”Herra antaa teille kaupungin” suosittelijoista, ja hän on kirjoittanut kirjaan johdannon. Kyse on nyt paljon levinneestä esirukoustoiminnasta.

 

Lainaus kirjasta ”Sovituksen syrjäytymisestä sivuraiteelle” s.67

5.4. Palaan hetkeksi demoneihin

Luin jo jonkin aikaa sitten Tormod Engelsvikenin kirjoittaman kirjan Vapaaksi Paholaisen vallasta. Kirja vaikutti hyvin luotettavalta ja oli samalla helppolukuinen ja selkeä. Minulla jäi vain mielikuvia, jotka nousevat esiin kuukausien jälkeen. Ensinnäkin kristityssä ei ole pahoja henkiä. Muutoinkin Raamatussa kehotetaan vastustamaan perkelettä niin se pakenee. Jaak.4:7 sanoo: ”Olkaa siis Jumalalle alamaiset; mutta vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee.” Demoneita ei käsketä vastustamaan. Minun muistikuvani mukaan kirjassa kerrottiin, että jos ihmisessä on demoni tai demoneja, niin ne ilmaisevat itsensä juuri tilanteessa, jossa on esillä sanoma Jeesuksesta. Tällöin riivattu paljastaa pakonomaisin liikkein, erikoisella äänellä ja puheella sekä mahdollisesti yliluonnollisin voimin riivaustilansa. Hengellisesti kokenut henkilö puhuu hengelle hyvin lyhyesti kysyen sen nimen, ja ehkä milloin se on mennyt henkilöön. Henki käsketään Jeesuksen nimessä poistumaan riivatusta, ja tämä muuttuu tilanteessa täysin. Yleensäkin Raamatussa askarrellaan hyvin vähän koko demonikysymyksen kanssa. Missään ei ajeta henkiä Jeesuksen vastaanottaneista henkilöistä.

… jatkuu omakohtaisella kertomuksella eräästä hengellisestä tilaisuudesta

_______________________________________________________________

3. Kriittinen arvio Anne Miettisen puheesta

 

Tähän laitan erään arvioimani opetuspuheen. Kyseessä on juuri ”Uusi viini” -tyyppinen opetus ja toiminta, mihin viitattiin myös eräässä vieraskirjan kommentissa. Tämän kaltainen opetus häivyttää Jeesuksen ristin merkityksen. Vain ihmeet ja suuret teot ovat jotain tärkeää. Ja ”lattialla lilluminen” hengen vaikutuksesta esitetään myönteisessä valossa. Jumalan armoa ja hyvyyttä pienen ihmisen arkielämässä ei tästä ”uuden viinin” karismaattisesta opetuksesta löydy. Olemme kulkemassa kohti pääsiäisen aikaa ja hiljentymässä Jeesuksen ristin työn äärellä. Siihen keskittykäämme.

Ihmeisiin perustuva oppi eräässä Anne Miettisen puheessa

Olen kuunnellut kriittisellä mielellä eräitä julkisuudessa esillä olevia opetuksia voidakseni kulkea aikamme ihmisten rinnalla auttaen heitä Kristuksen tuntemiseen. Kuuntelin sen vuoksi Anne Miettisen 1.6.2012 Helsingin Risteyspaikka-seurakunnassa pitämän puheen. Hän on vieraillut myös mm. Tuusulan Evankelisluterilaisessa seurakunnassa sanan ja rukouksen illoissa.

Saarnan kesto on toista tuntia. Alkupuolella sen lähes ainoa sisältö on kuvausta puhujan aikaansaannoksista Papua Uusi Guineassa ja Filippiineillä. Toki asia tulee esiin siinä muodossa, että kuka tahansa tavallinen kristitty voi tehdä samaa. Miettinen kertoo parantumisista, perustamistaan kouluista ja seurakunnista hyvin mukaansatempaavasti, rönsyillen ja laveasti. Parantaminen avasi hänen mukaansa tien mm. 53 seurakunnan perustamiselle.

Anne Miettinen kertoo puheessaan eräästä ”inspiraatiokokouksesta”, mitä ei ole ennakkoon ilmoitettu. Sama henki johti ihmiset yhteen. Osoittautui, että kaikki osanottajat olivat kokeneet v.1994 ns. ”Rannikon herätyksen”. Tällä tarkoitetaan luultavasti ”torontolaisuutta” tai ”Toronton siunausta”. Yhtäkkiä tuli voima (Miettisen mukaan Jumalan voima), ja ihmiset kaatuivat ja lilluivat hengessä, eivätkä päässeet ylös lattialta.

Pyhä Henki ei toimi näin. Tällaisessa toiminnassa vaikuttaa eksyttävä henkivalta, joka näemmä pystyy toimimaan myös henkioppaan tavoin. Kun Pyhä Henki osoittaa meidät syntisiksi ja syyllisiksi Jumalan edessä, me tunnustamme syntimme ja uskomme siihen sovitukseen, jonka saamme Jeesuksen ristin työn kautta. Tämä tapahtuu ymmärryksellämme ja samalla hengessämme. Saamme sisimpäämme Pyhän Hengen, ja olemme näin uskon tiellä Jumalan lapsina.

Tuossa opetusvideossa esiintyy väite, että vanhurskaus tarkoittaa sitä, että pystyy voimatekoihin ja luoviin ihmeisiin. Tämä jo yksinään osoittaa sen, ettei puhuja ole ymmärtänyt lainkaan sitä mitä uskonvanhurskaudella tarkoitetaan luterilaisessa, ja yleensäkin raamatullisessa uskonkäsityksessä. Anne Miettisen mukaan vanhurskas pystyy tekemään suorastaan mitä vaan. Tämä toteutuu hänen mukaansa, koska kristityllä, kristityssä, on Kristuksen auktoriteetti. Auktoriteetti on hänen mukaansa valta vapauttaa ja parantaa. Tämä ajattelu ei perustu Raamattuun.

Miettinen nimittää Pyhää Henkeä ”voimaviiniksi”. Raamatun mukaan evankeliumi on Jumalan voima. Eräässä tilanteessa entinen huumeenkäyttäjä oli täynnä henkeä. Anne Miettinen kysyi mieheltä miten hän pitää voitelun kunnossa. Ratkaisu oli siinä, että henkilö kuuntelee koko ajan ylistysmusiikkia. Tämä ”voimaviini” saattaa henkilön usein riippuvaiseksikin huumeen kaltaisella tavalla.

1 Joh. 2:27: Mutta te – teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.

Olen noiden jakeiden äärellä lohduttautunut lukuisia kertoja. Pyhä Henki on kerta kaikkiaan lahjoitettu Jumalan lapsen sisimpään. Sitä ei tarvitse jostain hakea. Nyt ymmärrän tämän tarkoittavan myös sitä, ettei sitä tarvitse millään tietyllä menetelmällä tai ponnistuksella ylläpitää. Ihminen yksilönä heikkenee usein vanhuuden ja sairauden vuoksi. Juuri puhuttaessa yksilön uskosta ja Pyhän Hengen ilmenemisestä hänessä, tulisi olla aralla mielellä.

Vahvistukseksi Pyhään Henkeä koskevaan opetukseensa, Miettinen poimii eräänlaisia tutkimuksia. Yksi viittasi aivojen antamiin positiivisiin tai negatiivisiin signaaleihin. Hänen mukaansa immuniteettitaso laskee negatiivisuudesta, ja positiivisuudesta koko keho valmistautuu parantumaan. Tällaisilla asioilla voi toki olla myös biologista pohjaa jonkin verran, mutta niiden vetäminen näin hengelliseen opetukseen on väärin.

Toiseksi Miettinen otti esille aiheen elävästä vedestä viitaten ilmeisesti japanilaisen Masaru Emoton tutkimuksiin, joista on kirjoitettu viimeisen kymmenen vuoden aikana myös suomalaisissa rajatiedon lehdissä. Rinnastus liittyi ymmärtääkseni veden oletettuun energiavärähtelyyn. Ihminen on vettä, ja Miettisen mukaan hengellisen ylistysmusiikin kuuntelu vaikutti energiaa ja voimaa.

Vaikka yritin seurata Miettisen ajatuskulkua, se tuotti välillä ongelmia. Koko ajan liikuttiin osittain kristillisyydessä termien puolesta ja osittain New Agessa. Puheen tässä vaiheessa hän painottaakin jo, että Jumalan voima on sinussa. Sinussa on luova voima. ”Jeesuksen Kristuksen nimessä parane, sano näin ja ala laittaa käsiä päälle”, kehottaa Miettinen. Tässä liikutaan selvästi uushenkisyyden alueella.

Miettinen kertoi myös miten hän ’tuli uskoon’. Hän oli mennyt johonkin kokoukseen sen loppupuolella, koska mainostoimisto teki juttua saarnaajasta. Hän oli nostanut kätensä käskettäessä, ilman että olisi ollut edes kiinnostunut uskosta. Tässä hetkessä tulikin voima kehoon, iloöljy hänen mukaansa ja paraneminen. Miettinen ajatteli olevansa kai uskossa, kun kerran paranikin.

Miettinen opettaa vielä, että Jumalan virta liikkuu ja meidän on liikuttava mukana. Samoin hän sanoo, että epäusko mitätöi Jumalan voiman sinussa. Hän kertoo, että Jumala on varannut kohtalon jokaiselle ihmiselle ja se kohtalo on hyvä. Sairauksien parantamisesta Miettinen toteaa: Jos se kelpasi Jeesukselle, se kelpaa sinulle.

Usein juuri luterilaisessa kirkossa sanan ja rukouksen illan vetäjällä ja seurakunnalla on oma hillitsevä vaikutuksensa, mutta tämä ei estä vierailevan puhujan väärän opetuksen ja väärän hengen haittoja. Nämä vauriot voivat olla mittavia ja ilmenevät ehkä viiveellä. Kyse voi olla uupumisesta, ahdistuksesta tai mielenterveyden horjumisesta. Uudessa karismaattisuudessa on itse asiassa hyvin paljon samoja asioita kuin uushenkisyydessä ja rajatiedon piirissä yleensäkin. Aikamme on tosin niin monin tavoin haastava ja vaikea, ettei näitä asioita pysty kovin tarkoin erittelemään.

Kun tulisi ohjata lepoon, rauhallisuuteen ja sanan äärelle, niin seurakunnissakin ohjataan uupunut tai ahdistunut henkilö usein väärän opetuksen ja eksyttävän hengen vaikutuspiiriin. Samoin voi käydä ainakin hetkellisesti kenelle tahansa kristitylle. Emme ymmärrä miten kuluttavista asioista on kysymys, emmekä näe tämän ajan sirpaleisuutta.

Ceta Lehtniemi

_______________________________________________________________

4. Arvioita Kirkonrakentajien Foorumilta

Otan arviointiini seuraavan kirjoituksen. Laitan sen kokonaan esille, mutta oma tekstini erottuu sinisenä itse kirjoituksesta. Sinisellä olevat raamatunjakeet ovat siis myös minun lisäämäni, sekä luonnollisesti arviointi. Oikeastaan rakennan pienen oman kirjoituksen tämän Heikkilöiden kirjoituksen/puheen ympärille. Pekka ja Anna-Liisa Heikkilä puhuivat Hengen Uudistuksen kesäpäivillä v.2010 Turussa. Viimeksi nämä päivät olivat Lohjalla, edellisen kerran Hyvinkäällä, ja sitä ennen Rovaniemellä.

Kirkonrakentajien Foorumi

Kädenojennus 3/2010, Pekka ja Anna-Liisa Heikkilä, Mikaelin kirkko 31.8.2010

Toivon näköaloja

“Se toivo meille on ikäänkuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti” Hebr 6:19. Vapaa käännös Amblified biblesta: ”..ulottuu Hänen läsnäolonsa varmuuteen esiripun sisällä”.

KR38: Hebr.6:19-20: Se toivo meille on ikäänkuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti, jonne Jeesus edelläjuoksijana meidän puolestamme on mennyt, tultuaan ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan, iankaikkisesti.

Kaikki yleisesti hyväksytyt käännökset tyytyvät yksinkertaisesti toteamaan ”esiripun” tai ”väliverhon sisäpuolelle”. Ruotsiksi sama kuului vuoden 1917 Raamatussa ”innanför förlåten”. Oikeastaan ensimmäisen kerran havahduin siihen, että toinen ruotsinkielen anteeksi pyyntöä merkitsevistä sanoista, on ilmeisesti lähtöisin myös väliverhoa merkitsevästä sanajuuresta (ruotsiksi voimme pyytää anteeksi: ”förlåt mig”). Minusta tämä havaintoni on hyvin syvällinen ja lohduttava. Ruotsinkielellä Isä meidän -rukouksessa muistutetaan siitä, että Jeesus on mennyt väliverhon sisäpuolelle ja lahjoittanut meille näin anteeksiannon Isän edessä.

Oikeastaan perinteiselle kristitylle on selvinnyt hyvin varhain se, että tuo hebrealaiskirjeen kohta viittaa Jeesuksen ristinkuolemaan, ja silloin kuolinhetkellä tapahtuneeseen temppelin esiripun repeämiseen. Jeesuksen ristinkuolema lahjoitti sovituksen ja anteeksiantamuksen. Jeesuksesta tuli meille armoistuin ja pääsy Isän Jumalan yhteyteen. Muuta ei tarvita. Miksi siis tähän tahdottiin ottaa tuo Amblified biblen käännös, joka viittaa läsnäoloon, tai ajatuksissa ehkä jo läsnäolon kokemukseen? Tämä selviää myöhemmin.

 

Puhuessaan Turussa Mikaelin seurakunnassa järjestetyssä Hengen uudistuksen kesäjuhlassa Pekka ja Anna-Liisa Heikkilä nostivat esille kirkossa kohtaamiaan ja Pyhän Hengen heille avaamia toivon näköaloja:

 1. Kasvava jano päästä Jumalan läsnäoloon – oppia enemmän Isän luonteesta, Jeesuksesta sekä Pyhästä Hengestä ja Hänen lahjoistaan.

Tälle on nyt selkeästi olemassa sekä tila että tilaus. Se on nähtävissä sekä yksilön että seurakuntien tasolla. Viime keväänä saimme yllättävän puhelun eräästä lähialueen srk:sta. Srk:n työntekijä soitti ja sanoi ”Täällä tarvitaan nyt opetusta Pyhästä Hengestä, voitteko tulla opettamaan?” Lupauduimme välittömästi ja uskon että se käynti sai olla yksi impulssi siinä selkeässä herätyksessä, joka paikkakunnalla on nyt lähtenyt liikkeelle.

Myös Alfa-kurssit ovat olleet todella erinomainen Herran työväline tässä suhteessa. Niitä on alettu järjestää yhä useammissa srk:ssa ja ne ovat tuottaneet hedelmää, avanneet tietä, tehneet tilaa Pyhälle Hengelle. Saamme Alfan PH:n viikonlopussa opettaa kiihkottomasti ja käytännön läheisesti siitä Kuka on Pyhä Henki, mitä Hän tekee ja kuinka hän täyttää… Näemme selkeästi tästä opettaessamme sen miten monelta on puuttunut ihan selkeitä perusteita, ilmassa voi olla pelkoa, huonoja kokemuksia tai jopa väärää tietoa. Ei riitä se että jaamme pelkästään Pyhään Henkeen liittyvän teoriatiedon, vaan meidän pitää tarjota sellainen PH:n kokemuksellinen tunteminen, josta esim Joh 14 16-20 puhuu. (vahvistin itse tämän)

Joh.14: 16-20: Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti, totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva. En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne. Vielä vähän aikaa, niin maailma ei enää minua näe, mutta te näette minut; koska minä elän, niin tekin saatte elää. Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni, ja että te olette minussa ja minä teissä. (KR38)

Tuossa ei mielestäni viitata pääasiana kokemukselliseen tuntemiseen, vaan Jumalan omaan pelastustyöhön Jeesuksessa Kristuksessa, ja Jumalan omaan uskollisuuteen. Jeesus kuoli ristillä, haudattiin, nousi kuolleista ja astui ylös kirkkauteen Isän tykö. Silti yksikään Jeesukseen uskova ei kulje maailmassa orpona, vaan Pyhä Henki on lahjoitettu hänen sisimpäänsä. Tunnemme Jeesuksen ennen muuta uskon kautta hänen pelastustyöhönsä. Vähitellen opimme hengellisen elämämme aikana juurtumaan Kristukseen. Saamme myös oppia paljon uutta esimerkiksi hyvän raamatunopetuksen kautta. Samoin eläessämme kristityn elämää Jumalan hoidossa ja johdatuksessa, opimme tuntemaan Vapahtajaamme, Hyvää sielujemme Paimenta.

Missään katsomassani raamatunkäännöksessä ei tuossa kohtaa viitattu kokemukselliseen tuntemiseen. Emme pyri mihinkään fiiliksiin. Myös englannin kielellä sanotaan tuossa Raamatun kohdassa ”know” eikä ”feel”. Yleensäkään ei ole syytä puhua tai kirjoittaa Pyhästä Hengestä siten, että voimme ymmärtää Hänet erillisenä toimijana ja vaikuttajana. Jumala on yksi. Hän on aina yksi, ja erityisesti kun puhumme Pyhästä Hengestä ja armolahjoista, tätä on syytä painottaa. Jos nostetaan kokemuksellinen tunteminen esiin erityisen tärkeänä asiana, ja sen perään puhutaan ainoastaan Pyhästä Hengestä, niin ollaan jo jonkinlaisessa vaaravyöhykkeessä.

Heikkilöiden kirjoitukseen liittyy vielä tämä viittaus siihen, että aiemmat asiasta puhuneet ovat ehkä kokeneet jotain huonoa tai pelkäävät suotta Pyhän Hengen kokemista: ”Näemme selkeästi tästä opettaessamme sen miten monelta on puuttunut ihan selkeitä perusteita, ilmassa voi olla pelkoa, huonoja kokemuksia tai jopa väärää tietoa.” Tuo on toki myös totta. Kuitenkin huonot kokemukset voivat usein olla merkkinä myös siitä, että aidosti näemme Raamattuun perustuen asiat eri tavoin. Kukaan ei jaksaisi paneutua arviointiin, jos taustalla olisivat ainoastaan pelot tai omat huonot kokemukset. Hengellinen arviointi on myös yksi osa hengellistä palvelua. Myös siihen pyydetään Jumalan viisautta ja sanan avautumista Pyhän Hengen kautta.

 

2. Toivon merkki on myös se, mitä nuorten ja nuorten aikuisten parissa tapahtuu.

Eräässä Turun lähialueen seurakunnassa rippikoulunsa käyneille ja siellä syttyneille nuorille syntyi kova halu tulla yhteen ja oppia enemmän. Oma srk ei syystä tai toisesta pystynyt järjestämään sopivaa toimintaa. Muutamat asiasta huolestuneet äidit saivat asian sydämelleen. Sen seurauksena yksi koti avasi ovensa nuorille.

Ensimmäiseen kokoontumiseen tuli vajaa kymmenkunta nuorta. Ensimmäisten kk:n aikana kokoontumisten aiheina oli käskyt. Voisi kuvitella ettei aihe olisi nuorten listalla aivan ykkösenä, mutta kiinnostus vain kasvoi kasvamistaan ja porukka lisääntyi, viime keväänä mukana oli jo 40 nuorta. Mitkä asiat olivat suosion taustalla? Kiva yhdessäolo ja hyvät tarjoilut loivat tietysti mukavat puitteet, mutta paljon tärkeämpää oli kuitenkin selkeä raamatun mukainen opetus ja sanomaan sitoutuneet opettajat. Kun Pyhälle Hengelle annetaan tilaa toimia niin jano vaan kasvaa (lihavoin lauseen). Viimeksi nuoret vaatimalla vaativat että he haluavat myös oman armolahjaseminaarin ja sellaisen sitten heille tämän kuun alussa järjestimme. Tuloksena oli se että monet tulivat voimakkaasti Hengen koskettamiksi, useat saivat uusia lahjoja ja pääsivät kokeilemaan miten ne toimivat käytännössä. Äitien aloitteesta tälle porukalle aletaan vetää omaa Alfa-kurssia syyskauden alkaessa.

Tässä tietysti tulee mieleeni kysyä mihin janomme kohdistuu. Ei kai se sentään kohdistu siihen, mitä voisimme saada lisää ja lisää: lisää henkeä ja lisää lahjoja. Kyllähän janomme kohdistuu haluumme tuntea Kristusta paremmin, ja elää Hänen yhteydessään. Tähän aito Pyhän Hengen työ on meitä johtamassa.

Iloitsen siitä, että nuoret ovat kiinnostuneet uskosta. Totta kai itsekin tahdon juuri sitä. Samoin suhtaudun armolahjoihin myönteisesti. Tiedän kuitenkin miten helposti avautuu aivan muita voimia, jos opetus ei ole Kristus-keskeistä, ja jos arviointi puuttuu. Useimmiten kyse on sielun voimista ja ehkä vain hyväntahtoisesta oppimisleikistä, missä tahdotaan puhua hyviä asioita toiselle. Silti on syytä varoittaa, onhan niin moni kiinni uushenkisyydessä ja okkultismissa joko suoraan avoimesti tai sitten esim. äärikarismaattisuuden kautta. Myös Hengen uudistuksen piirissä olen itse havainnut paljonkin erilaista sekavuutta.

 

3. Toivon merkki on meneillään oleva srk:laisen roolin muutos.

Se prosessi koskettaa tällä hetkellä erityisesti työikäisiä. Sen kokeneet ovat havahtuneet siihen ettei Jumala ole koskaan tarkoittanut kristittyjen jäävän passiivisiksi srk:n palveluiden käyttäjiksi /penkin kuluttajiksi, vaan jokainen on kutsuttu toimimaan elävänä kivenä omassa srk:ssaan ja lähiympäristössään.

Tälle heräämiselle (lihavoin sanan) on ollut monenlaisia esteitä. Joissakin srk:ssa tai jopa herätysliikkeissä on tietoisesti pidetty jäseniä vaipoissa eikä heille ole annettu mahdollisuutta kasvaa. Nyt talouslama, srk:laisten herääminen, oikeanlainen ja tervehenkinen opetus ja Pyhän Hengen työ ovat olleet avaamassa portin tälle positiiviselle kehitykselle. Samalla olemme kirkossa ehkä edes hitusen havahtuneet siihen ajatukseen ettei kaikkea viisautta ja ymmärrystä ole jaettu vain papeille, vaan meidät muutkin on yhtä lailla kutsuttu palvelemaan omilla lahjoillamme. Jokaiselle on annettu lahjat juuri sitä omaa kutsua ja tehtävää varten.

 

4. Toivonmerkki on havainto, että Jumala parantaa myös arjen keskellä, rukouspalvelujen ulkopuolellakin.

Herra kaikessa luovuudessaan ei ole sidottu meidän aikatauluihimme. Olemme nähneet miten Jumala on esimerkiksi vapauttanut ihmisiä riippuvaisuuksista mielialalääkkeisiin. Nämä eivät useinkaan tapahdu silmänräpäyksessä. Yksikin ystävä kertoi jossakin lastensa leikkimielisessä kilpailussa päätyneensä ahtaaseen luolaan, huomaten ettei vanha ahtaan paikan kammo millään tavalla sitonut häntä ja hän oli täysin parantunut! Toki meidän täytyy olla varovaisia ja viisaita lääkehoitojen kanssa ja erityisesti niiden lopettamisen kanssa, mutta Jumala todellakin toimii meidän elämässämme. Mahdottomissakin tilanteissa. Ja omalla aikataulullaan! Joskus vasta pitkänkin ajan päästä rukouksen jälkeen.

 

5. Toivon merkki on tasapainoisen ja terveen armolahjaopetuksen lisääntyminen ja sen vaikutus srk-rakenteeseen.

Armolahjat oli vuosikymmenet vapaiden suuntien mandaattialuetta ja etuoikeutta. Se ei ole kuulunut oikeaan ja tervehenkiseen luterilaisuuteen. Sitten kun opetus mahdollistui, niin se oli pitkään pääasiassa teoriatiedon jakamista tai muulla tavoin värittynyttä. Nyt tilanne on yllättäen kääntynyt päälaelleen, saamme itse kutsuja tulla opettamaan aiheesta myös vapaalle puolelle, niin helluntai- kuin vapaaseurakuntiin.

Miten opetus sitten eroaa aiemmasta? Edelleen tarvitaan tietty määrä pohjatietoa lahjojen jakajasta, Pyhästä Hengestä ja itse lahjojen luonteesta (lihavoin lauseen). Mutta vielä tärkeämpää on se että opitaan tuntemaan Pyhä Henki kokemuksellisesti (lihavoin lauseen), löydetään omat lahjat, viritetään niitä kättenpäällepanon kautta toimintaan, päästään kokeilemaan ja harjoittelemaan lahjojen käyttöä, saadaan maistaa sitä siunausta, jota lahjojen oikea ja terve käyttö srk:n rakentamiseen ja Kristuksen kirkastamiseen saa meissä aikaan.

Kun tämä opetus saa läpäistä voimakkaammin koko Suomen siionin niin tulemme näkemään yhä enemmän esimerkkejä myös siitä miten että armolahjaperusteinen srk-malli voidaan asettaa ennalleen (lihavoin lauseen).

Tällä toiminnalla ei olla ”asettamassa ennalleen armolahjaperusteista seurakuntamallia”, eikä se edes olisi meidän tehtävämme. Ainoa Jeesuksen asettama tehtävä on mennä kaikkeen maailmaan viemään Hänen evankeliumiaan, ja me kyllä tiedämme mikä tämä evankeliumi on. Se on sanoma ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta Herrastamme. Tähän Pyhä Henki sitoutuu. Apostolit olivat ensimmäiset silminnäkijät ja todistajat viemässä eteenpäin tätä sanomaa Pyhän Hengen voimassa. 

Tiedän hyvin, että Hengen uudistus kirkossamme on tiivistänyt näkynsä muotoon: ”Hengen uudistus kirkossamme ry:n tehtävänä on tukea ja rakentaa Pyhän Hengen voimassa eläviä yhteisöjä ja lähettää niiden jäseniä maailmaan”. Heikkilöiden opetuksen mukaan armolahjaperusteinen seurakuntamalli voidaan asettaa ennalleen. Moni menee niin pitkälle tässä ajattelussa, että oletetaan apostolin viran toimivan samoin kuin aivan alussa oli. Näistä asioista puhutaan siten kuin ihmisellä olisi jokin valta rakentaa, jakaa ja hallita herätyksiä ja seurakuntia. Joskus puhutaan herätyksestä kuin kyseessä olisi jokin liikekannalle pano ja toiminta ylipäätänsä. Tulisi puhua siitä mikä liikuttaa ihmisen sisintä. Usko syntyy Jumalan sanan kuulemisesta.

Ennalleen asettamisesta puhutaan nykyisin paljon juuri karismaattisissa piireissä. Tähän liitetään alkuseurakunnallisten virkojen uudelleen asettaminen, ja juuri alkuseurakuntamalliin tavalla tai toisella palaaminen. Heikkilöiden opetuksessa ei ehkä ole kysymys aivan tästä, mutta siinä luodaan kyllä innostusta mm. profeetan tehtävään ja karismaattiseen liikkeeseen ylipäätänsä. Ennalleen asettamisen ajatus liitetään usein myös uskolla parantamiseen.

 

6. Toivon merkki on yhteyden kasvu seurakuntien ja kirkkokuntien välillä.

Lokakuussa 2008 Turussa järjestetty Kristus-päivä ja siihen liittyneet kuviot avasivat hengessä tilaa uudenlaiselle yhteydelle. Sitä ovat jatkaneet mm. Tuli on irti -tapahtumat, Turun alueen kirkkoherrojen kokoontumiset, pastorien yhteiset rukoushetket, Rory Kayen alkuun laittamat hengellisten johtajien tapaamiset, Mikaelin srk:n uraauurtava tavoittava työ ja sen moninaiset uudet muodot, mm Kohtaamispaikka, NAMI-illat, Ilta Lauran kanssa -talk Show ym ym.

YHTEENVETO: Olemme tässä nostaneet niitä toivon näköaloja joita itse olemme saaneet katsella. Toivo on meille siis ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu Hänen läsnäoloonsa, Kaikkein Pyhimpään, esiripun taakse!! Jeesukseen ja Hänen ristiinsä. Kallioon joka ei järky!

Tässä kohtaa kirjoituksessa/puheessa mainitaan myös Jeesus ja Hänen ristinsä. Tähänkin värittyy tämä alussa esiin tullut vapaa käännös Amblified biblesta: ”..ulottuu Hänen läsnäolonsa varmuuteen esiripun sisällä”. Voi miten vaikea on selittää näitä vivahde-eroja. Yritän kuitenkin.

Koko uskonelämän alku lepää Kristuksen sovitustyössä. Vaikka Kristus on Isän luona kirkkaudessa ja siellä myös Karitsana, niin risti jäi tänne alas. Tämä aika maan päällä on myös Jeesuksen omille ristin tietä, nisunjyväntietä. Olemme alhaisuudessa kuten Herrammekin täällä maan päällä ollessaan oli. Kristus asuu kuitenkin Henkensä kautta omissaan, meitä ei jätetty orvoiksi. Samoin meillä on yhteys Isään Pojan kautta.

Joskus ylösnousemuksessa saamme kirkkauden ruumiin, kuten Jeesus edellä on saanut. Silloin on kaikki toisin. Pääsemme katsomaan Jeesusta Kristusta, Jumalan Karitsaa, kasvoista kasvoihin. Meillä on siis kirkkauden toivo, kun olemme yhteen liitetyt Herraamme Jeesukseen, joka on edellä juoksijana ja kuoleman voittaneena jo perillä.

KR38: Hebr.6:19-20: Se toivo meille on ikäänkuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti, jonne Jeesus edelläjuoksijana meidän puolestamme on mennyt… Näin kuuluu tuo jae omassa Raamatussani ja sen vuoksi kirjoitin asiasta siten kuin kirjoitin. Lisäksi yritin tutkia mihin viittaavat sanat ”se toivo”. Minusta viittaus menee lähinnä tuonne: Hebr. 6:12: ”…että teistä tulisi niiden seuraajia, jotka uskon ja kärsivällisyyden kautta perivät sen, mikä luvattu on. ”

Emme saa unohtaa sitä, että tarvitsemme Jeesuksen ristintyötä uskomme alussa ja koko uskonelämämme ajan. Syy on se, että olemme syntisiä ja heikkoja ihmisiä. Pyhä Henki on Jeesuksen Kristuksen Henki, jonka päätehtävä on kirkastaa Kristusta ja Hänen ristiään.

 

2 Kor 4:8 ”Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia.”

Kun ankkurimme on Jumalan todellisessa läsnäolossa, Hänen olemuksessaan ja Hänen Pyhyydessään emme ole umpikujassa, emmekä toivottomat. Ankkuriköysi pitää!

Hän kutsuu meitä astumaan esiin rohkeasti. Sinulla on oma paikkasi Isän sydämellä ja sieltä käsin Pyhän Hengen varustamana astut eteenpäin.

Jumala on kokoamassa joukkojaan, kutsumassa ja varustamassa! Anna elämäsi Hänelle kokonaan, ilman omia ehtoja ja määriteltyjä rajoja.

Loppuun on minusta laitettu tuo Raamatun sana ja Paavalin kirjoitus ehkä ainoastaan ”toivo” -sanan tähden. Apostolin saama virka julistaa Jumalan sanaa oli äärettömän raskas, vaikka hän toteaa senkin vastaanottamisen perustuvan Jumalan laupeuteen. Hän joutui kohtaamaan vainoa ja jopa kristittyjen hyljeksymistä. Paavalille kaikkein tärkeintä oli säilyttää aito evankeliumi, ja pitää se esillä ilman peitettä. Hän vielä muistuttaa, että tämä aarre on meillä loppuun asti saviastioissa. Kannamme Kristuksen kuolemaa ruumiissamme, hyvin harva tosin onneksi Paavalin tavoin. Jumala tietää, mitä Hän itse kullekin antaa. Saviastian osa on hyvä osa jokaiselle kristitylle. Laitan siis kirjoituksessa esiin tulleen kohdan huomattavasti laajempana näkyviin:

2 Kor.4:1-10: Sentähden, kun meillä on tämä virka sen laupeuden mukaan, joka on osaksemme tullut, me emme lannistu, vaan olemme hyljänneet kaikki häpeälliset salatiet, niin ettemme vaella kavaluudessa emmekä väärennä Jumalan sanaa, vaan julkituomalla totuuden me suositamme itseämme jokaisen ihmisen omalletunnolle Jumalan edessä. Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat, niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva. Sillä me emme julista itseämme, vaan Kristusta Jeesusta, että hän on Herra ja me teidän palvelijanne Jeesuksen tähden. Sillä Jumala, joka sanoi: ”Loistakoon valkeus pimeydestä”, on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa. Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä. Me olemme kaikin tavoin ahdingossa, mutta emme umpikujassa, neuvottomat, mutta emme toivottomat, vainotut, mutta emme hyljätyt, maahan kukistetut, mutta emme tuhotut. Me kuljemme, aina kantaen Jeesuksen kuolemaa ruumiissamme, että Jeesuksen elämäkin tulisi meidän ruumiissamme näkyviin.

Julistuksen kohteena tulee olla Jeesuksen Kristuksen. Häntä ei saa korvata edes Pyhällä Hengellä, saati ihmisellä itsellään.

Sininen teksti on minun, Ceta Lehtniemi

__________________________________________

 

Otan toisen tekstin Kirkonrakentajien Foorumilta. Sitä olisi mahdollisuus myös kommentoida suoraan blogissa. Minulla ei todennäköisesti ole mahdollisuuksia edetä kahdenkeskisen keskustelun kautta, koska virallinen kirkollinen tietämykseni on onnettoman kehnoa. Tässä on kirjoitus, jonka otan esille. Kirjoitan omat kommenttini ruskealla ja vähitellen käytännön syistä johtuen. Karmel-yhdistys on johtajavaihdoksen jälkeen liittynyt selkeästi uuskarismaattisen liikehdinnän piiriin, johon Hengen uudistus myös kuuluu nykyisin. Eli senkin vuoksi otin tämän kirjoituksen esille.

 

 

 

Ennalleen asetettu auktoriteetti

Petri Kauhanen 

http://www.hengenuudistus.fi/blogi/ennalleen_asetettu_auktoriteetti/

Kirkon nykyisen kriisin juuret ovat vanhaa perua. Luodun palvominen ja jumaloiminen Luojan sijasta kuului jo Luciferin toimintaohjelmaan.  ”Onko Jumala todellakin sanonut: ’Älkää syökö kaikista paratiisin puista’?”, kuului ensimmäinen raamattukriittinen kysymys. Sittemmin Jumalan ilmoitussanan arvovalta on ihmisten käsissä kokenut monenlaisia kohtaloita. Uskonpuhdistajien päämäärä oli puhdistaa usko katolisen kirkon väärinkäytöksistä ja antaa Jumalan ilmoitus kansan käteen. Pastorin, papin virka sanan paimenena nousi esiin. 1700-luvun lopun Ranskan suuren vallankumouksen jälkeen kirkon ulkonainen auktoriteetti ei enää sitonut ihmisen uskon ja ajatuksen vapautta. Myös tieteellinen tutkimus ”vapautui” kirkon holhouksesta. 1800-luvun lopun humanistisen manifestin jälkeen naturalistinen maailmankuva vähitellen syrjäytti Raamattuun perustavan supranaturalistisen maailmankuvan luonnontieteissä. Maailman ja elämän syntyminen voitiin selittää tapahtuneen ilman Luojaa. Tieteelliseen maailmankuvaan perustuvat menetelmät ohjasivat myös Raamatun tutkimusta ja tulkintaa. Kirkko oli tämän kehityksen edessä voimaton. Sen arvovaltaa vähensivät vielä 1800-luvun lopulta alkaen vahvistuneet ideologiset vallankumousaatteet.


Tänä päivänä voimme todeta, että aika ja historia ovat käsitelleet ankarasti aatteita ja maailmankuvia, ei ainoastaan kirkkoa. Aikuisopiskelijana voin todeta, että jo kättelyssä minulle tarjotaan tutkimukseni lähtökohdaksi neljästä viiteen erilaista maailmankuvaa. Mikään niistä ei edusta ehdotonta totuutta. Lopputulokset riippuvat siitä, millaisen tutkimuslinjan valitsen. Maailma on muuttunut nopeasti. Muutoksen on kokenut myös käsitys inhimillisen tiedon luonteesta, tai ”totuudesta” sen perustana. 


Uskonpuhdistus pani kirkossa liikkeelle ennalleen asettamisen ketjun. Reformaatiosta alkaen myös erilaiset Kristuksen ruumiin palveluvirat on asetettu ennalleen. Efes. 4:11. Ensin asetettiin ennalleen pastorit, sitten tulivat evankelistat 1700-luvulta alkaen. Karismaattinen liike toi tullessaan opettajan viran, ja 1990-luvulla tulivat profeetat. Viimeisessä vaiheessa seurakuntaan tulee apostolinen auktoriteetti takaisin. Pyhät tehdään valmiiksi palveluksen työhön.  Kirkon voimattomuuden syynä on pidetty sitä, että se on saanut auktoriteettinsa ihmisiltä. Totuudesta voidaan äänestää demokraattisesti. Tällaiseen johtopäätökseen voi tulla, kun seuraa julkista keskustelua kirkon asioista. Kaikenlainen manipulaatio, leimaaminen, valheellisuus ja syyttäminen ovat ilmeisiä. Kirkon ei kuitenkaan tule luopua uskonsa perusteista, joista nyt vahvimmin ovat esillä Jumalan sanan arvovalta ja luomisusko. Luopumiseen ei ole mitään syytä. Päinvastoin nyt on kurssin korjaamisen aika.

 

Kirjoituksen otsake viittaa siihen, että alkuosa on johdattelua loppuhuipentumaan, joka on ennalleen asetettu auktoriteetti. Samoin kirjoittaja johdattelee ajatuksemme siihen, että uskonpuhdistus olisi aloittanut ennallistavan kehityksen kirkossa. Mitenkähän laajana tässä ymmärretään kirkko?

Augsburgin tunnustuksessa sanotaan virasta (5. artikla): ”Tällaisen [vanhurskauttavan] uskon saamista varten Jumala on asettanut saarnaviran ja antanut evankeliumin ja sakramentit.” Tämä on käännös saksalaisesta laitoksesta. Latinaisessa laitoksessa sama asia: ”Jotta saisimme tämä [vanhurskauttavan] uskon, on asetettu evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen virka.” Viran tarkoituksena on taata evankeliumin julistus ja sakramenttien jakaminen.

Tältä osin kirjoituksessa on varmaan todellista sanomaa. Mutta eikö opettajan virka tämänkin todisteluketjun mukaan olisi tullut samalla kuin pastorin virka asetettiin. Kuitenkin Petri Kauhanen kirjoittaa, että karismaattinen liike toi tullessaan opettajan viran.

Kirjoituksessa sanotaan, että profeetat tulivat 1900-luvulla takaisin kirkkoon. Nyt siis liikutaankin ilmeisesti maailmanlaajuisessa kirkossa. Profeettaliike sai alkunsa 1900-luvulla karismaattisen liikkeen sisällä, mutta nyt puhummekin vallan erilaisista profeetoista, mitä Raamattu tai edes alkukirkko edustavat. Väärät profeetat ennen muuta nousivat julkisuuteen 1900-luvulta lähtien karismaattisen liikkeen sisällä.

”Viimeisessä vaiheessa seurakuntaan tulee apostolinen auktoriteetti takaisin”, kirjoitti Kauhanen. Jos auktoriteetilla ymmärretään valtaa, voimme todeta sen aina pysyneen Jumalalla. Jo Ilmestyskirjakin kertoo useassa kohdassa vallasta, että se annettiin aina Jumalan toimesta. Esim. Ilmestyskirja 9:5: ”Ja niille annettiin valta vaivata heitä viisi kuukautta …” tai Ilm. 13:7: ”Ja sille annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät”.

Kauhanen ilmeisesti kuitenkin tarkoittaa valtaa, minkä Jeesus henkilökohtaisesti antoi opetuslapsilleen ja ensimmäisille apostoleille. Tästä vallan antamisesta on muutama esimerkki löydettävissä kyllä Uudesta testamentista, lähinnä evankeliumeista. Kuitenkaan mistään emme voi lukea, että apostolinen valta tai auktoriteetti olisi luvattu lopun ajan seurakunnalle tai ylipäätään kirkolle. Sanaa ”auktoriteetti” en löydä Raamatusta.

Jeesuksen seuraajien osaksi tuli ristin kantamisen tie. Se ei ole vallan ja voiman mukaista, se ei miellytä ihmistä. Jumalan valtakunta on luvattu sisäisesti ihmiselle. Valta, voima ja kunnia on Jumalan. Miksi Jeesus ei tullut kunniassaan ja täydessä vallassaan heti reilut 2000v sitten? Näin hän olisi ollut myös juutalaisten odottama Messias. Jumala näki kuitenkin hyväksi lähettää Poikansa maailmaan syntien sovittajaksi kärsimään sen rangaistuksen, joka olisi kuulunut meille. Koko Vanha Testamentti myös osoittaa tähän ristin tapahtumaan, syntien anteeksisaamiseen uhrin kautta. Uhrikaritsana on kuitenkin Jumalan oma Poika.

Kerran vielä Jeesus Kristus tulee valta mukanaan. Ja kaikkien luotujen, jotka ovat taivaassa ja maan päällä ja maan alla ja meren päällä, ja kaikkien niissä olevain minä kuulin sanovan: ”Hänelle, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalle ylistys ja kunnia ja kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti!” (Ilm. 5:13)