Lain ja evankeliumin julistamisesta
Tiedän kirjoittavani nyt hyvin vaikeasta asiasta. Meille on sanoilla usein erilainen merkitys. Kun minulle sanotaan, että on julistettava lakia ja evankeliumia, koen asian olevan toisin. Ja vielä selvemmin koen väärän vivahteen, kun näen kirjoitetun rinnakkain: on julistettava lakia ja evankeliumia.
Löydän kaksi asiaa liittyen siihen miksi en itse voi sanoa noin. Ensimmäinen koskee sanaa ”julistaa”. Se on minusta pitää esillä, levittää, viedä sanomaa tai antaa jokin julistus. Levitys ja esillä pito tapahtuu sanoilla tai esimerkiksi julistein, joka tulee samasta sanajuuresta. Hengellisessä mielessä levitämme ja julistamme oman käsitykseni mukaan Jumalan sanaa ja evankeliumia Kristuksen sovitustyöstä, emme lakia. Rinnakkain asettelu viittaa jotenkin kuin saman arvoiseen tai verrattavaan asiaan, ja näinhän ei mielestäni voi olla.
Toiseksi tahdon pitää mielessäni, että Abrahamin usko oli ennen lakia. Myös lain annon yhteydessä Jumala muistutti armostaan. Samoin lain rinnalle annettiin uhrilaki ja mahdollisuus näin viattoman uhrieläimen kautta saada sovitus synneistä. Voimmeko edes lain annosta Jeesuksen sovituskuolemaan saakka puhua laista asettaen sen armolupauksen ja eläimen uhriveren tuoman anteeksiannon rinnalle? Eikö armoistuin asetettu tuolloinkin lain arkun päälle, ja Vanha Testamentti osoitti jo Jeesuksen Kristuksen kuolemaan puolestamme? Jeesus tuli oman verensä kautta armoistuimeksi meille syntien anteeksiantoa tarvitseville. Mielestäni tämä aikaväli lain annosta Jeesuksen sovituskuolemaan oli sitä, mistä Paavali totesi: ”Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme”(Gal.3:24).
Nyt eletään seurakunnan aikaa. Jeesuksen ristin sovitustyö on täydellinen. Pelastumme yksin uskosta, jonka ainoa perusta on Jeesuksen työ puolestamme. Tehtävämme on viedä eteenpäin sovituksen sanomaa eli julistaa evankeliumia. Näin tekivät jo apostolit, he olivat Jeesuksen ristin kuoleman ja ylösnousemuksen todistajat.
Silti laki on yhä tärkeä ja sen merkityksestä on syytä opettaa mielestäni juuri sen vuoksi, että synti ei ole vielä poistunut maailmasta eikä yhdestäkään ihmissydämestä. Kuitenkaan synti ei häviä ihmisen toimin. Syntivelka on sovitettu Kristuksen ristin työssä, ja sen tuomio on poistunut Kristuksen ansioon turvaavilta. Hengen hedelmä näkyy kyllä jossain määrin. Lopullinen maailman tuomion sekä synnin ja perkeleen hävityksen aika tulee myöhemmin Jumalan aivoitusten mukaan. Me kuitenkin odotamme Herramme Jeesuksen Kristuksen paluuta ja uutta Jeesuksen täyden hallinnan aikaa. Kaipaamme aikaa, jolloin synnin turmelus on pois maailmasta ja meistä itsestämme.
Lakia tarvitaan jo ihan järjestyksen vuoksi. Jumalan sana ilmoittaa myös maailmalle synnin, vanhurskauden ja tuomion, mutta ainoastaan Pyhän Hengen avaamana. Laki omalta osaltaan kertoo meille Jumalan pyhyydestä ja rakkaudesta ja vanhurskaasta tahdosta. Tämän täyteen ymmärtämiseen saati omistamiseen ei yksikään ihminen voi milloinkaan yltää. Laki kertoo myös ihmismielen turmeluksesta, synnistä Jumalaa ja lähimmäisiä kohtaan. Tämän kaltaiseen ”peiliin” katsomme nimenomaan ollessamme jo Jumalan omia, jolloin meillä on samalla myös Kristuksen tuoma lohdutus ja vakuutus lapsen oikeudesta.
Usko Kristuksen työhön syntyy evankeliumin julistuksen kautta; se on uskosta ja armosta. Vain siinä on pelastuksemme perusta. Ennen muuta saamme elää Jumalan lapsina, ja tunnistaa sen miten pieneksi jää kaikki käsityskykymme. Tämä on yksi rakkauden ja palvelun perusta tämän ajallisen vaelluksemme aikana. Se on mielestäni tämän ajan kaipaamaa nöyryyttä ja pienuutta.
Ceta Lehtniemi
Kiitos, Liisa, jälleen. Jatkoinkin suoraan uuden artikkelin. Jotenkin se vaan nousi näistä yhteisistä ajatuksista ja omasta väsymisestäkin.
Ihanaa on se, että saa olla heikko, osaamaton, harmistunutkin. Saa olla vanheneva, – ikääntyvä, kuten nykyisin kauniisti sanotaan. Minua on lohduttanut viime aikoina suuresti nämä Jesajan sanat: Teidän vanhuuteenne asti minä olen sama, hamaan harmaantumiseenne saakka minä kannan; niin minä olen tehnyt, ja vastedeskin minä nostan, minä kannan ja pelastan. Jes. 46:4
Ikävä kyllä numeroita karttuu ikään, hiuksissa on harmaata, ja jaksamisessa toivomisen varaa. Vaikka tahtoisi olla pirteä, aktiivinen, osaava, – no, ehkä myös täydellinen – , yhä uudelleen törmää vajavuuteensa.
Tämä sopii kyllä myös tähän lakipohdiskeluun. Tätä ensisijassa tulee julistaa. Jumala itse pelastaa kansansa itsensä tähden, ei sen tähden, että se on noudattanut lakia. Hänen rakkautensa omiaan kohtaan on väkevä ja loppumaton. Ja Jeesuksessa kaikki on täytetty, synti sovitettu lopullisesti.
Hän nostaa ja kantaa, on se ihmeellistä. Sen saa omakohtaisesti kokea ja uskoa todeksi.
Tämä on aina alku, johon voi palata yhä uudelleen. Ja tässä on lepo ja autuus. Hän, Isä Jeesuksessa, antaa rauhan ja levon väsyneelle, turhautuneelle, ja niillekin, jotka ovat tuskastuneet omaan yrittämiseensä lain tai muiden vaatimusten noudattamisessa.
Kiitos, Liisa, jotenkin noin ajattelen minäkin.
Kävin lisäämässä ”sanan pisaroita”. Vähän hymyilytti tuo ”älkää peljätkö”, nyt pisaroista viimeinen. Tänään olen ollut kyllä vähintään yhtä hukassa kuin nuorena opiskelijana. Tuli ongelmia tietokoneen CD-ohjelmien kanssa, ja uuvuin aivan totaalisesti.
Eilen olinkin edestakaisin Nokialla. Täydellinen Jumalan varassa oleminen heikkona ja osaamattomana on nyt ensi sijalla, ainoastaan Kristuksen ansiot. En toisaalta muuta lohtua osaa tarjota iäkkäälle vuodepotilaallekaan, jota käyn katsomassa; eli jaamme nyt joitain tunteita yhdessä. Kyllä evankeliumi pelkistyy.
En syyllistä itseäni enää siitä, etten jaksa enkä osaa mitä toivoisin. Kuitenkin harmistun, ja luulen iän lisääntyessä harmistuvani jatkossakin. Ajatuksia laista on kyllä vaikea sovittaa tähän tilanteeseen.
Vilkaisin noita muita käännöksiä. Niissä ”synnin tunto” on tosiaan käännetty sanoilla synnin tunteminen, sen tunteminen, mitä synti on. Se ei siis tarkoita välttämättä sitä, että koemme itsemme syntisiksi, tunnemme syyllisyyttä tms. Tai että huomaamme olevamme syntisiä. Laki kertoo, mitä synti on. Ja lopulta se on kapinaa Jumalaa kohtaan, jonka seurauksena syntyy synnin tekoja. Synti on laittomuus, niin on. Sen vastakohta on lain noudattaminen täydellisesti. Ja siihen ei kukaan pysty. Elämme siis laittomasti itse kukin, itsessämme, ja tarvitsemme sovitusta.
Tässä mielessä olisi hyvä pitää Jumalan sanaa esillä niin, että synti sanotaan synniksi. Mutta ei kuitenkaan pidä julistaa sitä evankeliumin rinnalla, koska evankeliumi on ilosanoma synnin sovituksesta iankaikkisesti.
Kyllä niin on kuin sanot, että vaatimus lain noudattamiseen vie väärään. Niin puhuu Paavali galatalaiskirjeessä. Kuitenkin meillä on aina mahdollisuus lipsua juuri siihen, johonkin suorittamiseen. Ja pahimmassa tapauksessa sitten toiseen suuntaan, eli lihan tekoihin.
Sanot: ”Meitä ei tee syntisiksi lain tarkka noudattaminen. Sen sijaan saamme olla Jumalan sanan puhuttelussa, ja tutkia sitä Jumalan kasvojen edessä, Jumalan rakkaina lapsina.” Juuri näin ajattelen minäkin. Lain tarkka noudattaminen vie sitä paitsi väistämättä myös synnin tekoihin, koska me emme pysty sitä noudattamaan. Siksi suunta on väärä.
Paavalikin kysyi. onko meidän siis tehtävä syntiä, että armo suureksi tulisi? Ja vastaa: pois se!
Mutta jos me katsomme vapauden lakiin ( Jaak. :25 ), rakkauden lakiin, emme noudata enää käskyjä, tai suorita mitään hengellisiä rituaaleja, vaan koska Jumalan rakkaus on meissä, mekin rakastamme. Hengen hedelmä kasvaa. Vapauden laki on juuri se, jota meidän tulee katsoa, eli elämmekö rakkauden mukaan todella.
On hyvä nähdä itsensä syntiseksi, sen, ettei itsessään tuota muuta kuin huonoja hedelmiä. Ja samalla nähdä itsensä armahdetuksi Jumalan lapseksi. Siitä syntyy vapaus, ilo ja todellinen nöyryys.
Kiva, kun tulit kirjoittamaan tästä tärkeästä asiasta. Siirryn jonkun päivän perästä ihmiskäsitykseen, nyt on dekkari vielä kesken.
En koe mitään ristiriitaa tuohon nähden mitä sanot, jatkan vain ehkä hiukan totuttua vapaammin.
Lain kautta tulee synnin tunteminen, laki ilmoittaa synnin.
Room.3:20 ”…sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.” Mielestäni KR 1938:n käännöksen ”synnin tunto” poikkeaa hieman muista käännöksistä. Ajattelen tuon kohdan tarkoittavan samaa, minkä Johannes ilmaisee näin: ”Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja synti on laittomuus” (1. Joh. 3:4). Toisin sanoen laki ilmoittaa meille mikä on laittomuus tai synti, tulee synnin tunteminen.
Meille on nyt ilmoitettu Jumalan vanhurskaus ilman lakia, Kristuksen ristin sovitustyössä. Ei tämä meitä laittomuuteen johda. Onhan meillä lupaus, että Kristuksen Henki johtaa totuuteen ja muistuttaa meille Sanasta, ja erityisesti myös Jeesuksen sanoista.
Mielestäni se, että tuo uskonelämään lain noudattamisen vaatimuksen yksinkertaisen uskon lisäksi, vie väärään. Se hävittää sen ilon, minkä voimme kokea Jumalan lapsina. Meitä ei tee syntisiksi lain tarkka noudattaminen. Sen sijaan saamme olla Jumalan sanan puhuttelussa, ja tutkia sitä Jumalan kasvojen edessä, Jumalan rakkaina lapsina.
Synti on hengellinen käsite, kuten myös vanhurskaus. Myös tuomio on siinä mielessä hengellinen käsite, että tähän liittyy Jumalan pyhyys, sekä synnin ja vanhurskauden ymmärtäminen aivan uudesta näkökulmasta. Sen vuoksi juuri Pyhä Henki voi ilmoittaa maailmalle synnin, vanhurskauden ja tuomion Jumalan sanan kautta. Ja kaikkeen tähän liittyy ihmisen turmeltuneisuus, syntiinlankeemuksen syvyys. Siihen liittyy ihmiskäsityksemme, ja myös se millä ja miten voimme vastaanottaa armon evankeliumin, ja miten elää sen varassa. Tähän kaikkeen liittyy Jumalan ilmoituksen merkitys. Väärä henki vie väärään juuri näissä perustuksissa.
Tuosta tulikin paljon ajatuksia. Ehkä siis vielä jatkan. Kirjoitit: ”Room. 7, etenkin muistaen Galatalaiskirjeen sanomaa, ei tarkoita lain suorittamista.” Ei todellakaan. Paavali tuntee lain hyvin, koska on entinen fariseus. Ja tultuaan uskovaksi hän huomaa, että laki, käskysana, saakin hänet tekemään syntiä, ennemmin kuin tekemään sen mukaan.
Hän puhuu siitä, miten Jumalan Pyhä Henki meissä taistelee lihaa vastaan., ja liha Henkeä vastaan. Mutta Kristuksessa meillä on voitto synnin vallasta. Pyhä Henki näyttää kyllä todeksi synnin, ei tarvitse yrittämisillä ”tulla syntiseksi”. Siis: ei pidä julistaa lakia, vaan todeta totuus, että olemme syntisiä,
Jeesus sanoo, että joka vihaa veljeään, on jo murhaaja. Eli viha on murhan siemen. Ja nämä siemenet itävät meissä jatkuvasti. On mahdotonta täyttää laki. Ei kannata edes yrittää. Olemme alunalkaen syntisiä. Meistä ei tule syntisiä siksi, että teemme lakia vastaan, vaan teemme vastoin lakia, koska olemme syntisiä, – näin joku on sanonut.
Jumalan kymmenen käskyä ovat toisaalta suojaksi. Ja toisaalta ne ovat oikeastaan jokaisen ihminen tajunnassakin. Kukaan ei halua itseään kohdeltavan väärin. Laki on siis itsessään ”pyhä, vanhurskas ja hyvä”. Onhan se Jumalan antama, eli ”hengellinen”, kuten Paavali sanoo.
Kyllä tämä kytkeytyy ihmiskäsitykseen. Jos realistisesti ajattelee, sen näkee myös totuudeksi. Jos ihmiskäsitys on se, että ihmisessä itsessään on jokin Jumalallisen hyvyyden siemen, armo ei ole enää pelkästään armo. Siihen liittyy se, että ihminen kehittyy jumalallisuudessa omin suorituksin tai itse tehdyin jumalanpalveluksin. Ja hyvin nopeasti se, että olemmekin eriarvoisia, tai eri tasolla toisiin nähden.
Tätä ajattelua on paljon. Kun tullaan uskoviksi, sitten pitää pyrkiä kohti Jumalaa, ja tehdä hyvää, ja Jumalan armo sitten tekee sen lopun, jota ihminen ei vielä osaa. Seurataan Kristusta vain esimerkkinä. Hän ei olekaan Jumalan Poika, jonka ristin kautta Jumala sovitti maailman itsensä kanssa.
Toisaalta, ihminen kykenee tekemään paljon hyviä tekoja, vaikka ei olisikaan uskossa Kristukseen. Mutta hyvyys sekoittuu omavanhurskauteen, hyötyajatteluun, vastavuoroisuuteen, ja joissain ääritilanteissa jopa väkivaltaan, ruumiilliseen, henkiseen tai hengelliseen.
Paavali sanoo Galatalaiskirjeessä: – Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: ”Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi”. Samoin sanoo Jeesus itse. Ja rakkaus on Hengen hedelmässä ensimmäisenä.
Ajattelen, että ei riitä peilata itseään Mooseksen saamaan kymmenen käskyn lakiin, – toki siihen ensin, vaan uudessa liitossa rakkauden lakiin: – Pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys— ( Hengen hedelmä ) Se kaikki koskee suhdettamme toisiin ihmisiin. läheisiimme, sekä uskonveljiin ja -sisariin, ja lopulta kaikkiin ihmisiin.
Itse törmäilen tähän peiliin useasti. Kai on myönnettävä, että joka päivä, Jumala rakastaa minua Kristuksen kautta tällä rakkaudella. Ja Jeesuksen käsky on: – rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen teitä rakastanut!
Meniköhän vähän jo off-topic? Mutta totta on, mitä sanot lopuksi:
”Tällöinhän ainoastaan pelastuksemme voi olla meille lahjaa ja yksin Jumalan armoteko Jeesuksessa Kristuksessa, Hänen uhrikuolemassaan.”
Onneksi on näin, kaikki on armoa ja lahjaa. Kiitos Hänelle!
Huomasin mahdollisuuden keskustella ilman kirjautumista. Olen junassa nyt ja minulla on aikaa.
Minulla oli aihepiiristä keskustelija, joka sanoi, että täytyy yrittää noudattaa lakia ja sitä kautta tulla ’syntiseksi’, täytyy julistaa lakia ja evankeliumia. Näistä kahdesta ajatuksesta syntyivät kaksi viimeistä artikkeliani.
Room. 7, etenkin muistaen Galatalaiskirjeen sanomaa, ei tarkoita lain suorittamista. Mielestäni lakia voi katsoa, sen voi myöntää oikeaksi, sitä voi miettiä Jumalan kasvojen edessä. Se voi sanoa ja puhua meille Pyhän Hengen avaamana. Lain kautta saamme hengellisen ymmärryksen itsestämme ja Jumalasta.
Emme lähde kuitenkaan lain vaatimusten kautta noudattamaan lakia, koska tämä vie aina omaan tekemiseen lihassamme, ja tekee evankeliumin turhaksi. Toivomme lepää yksinomaan Kristuksessa, joka on tullut pelastukseksemme. Hänen Henkensä tekee meissä työtään, se on kaikki lahjaa.
Sen, että laki tekee vanhalle ihmisellemme eräänlaista ’tappotyötä’, myönnämme hyväksi asiaksi. Lakia voi jopa ylistää hyväksi, kun ihminen mieleltään yhtyy siihen, vaikka näkee itsessään, lihassaan, pelkkää taipumusta hyvää lakia vastaan.
Minusta tämä ajattelu kytkeytyy juuri ihmiskäsitykseen, ja syntiinlankeemuksen ymmärtämiseen niin, että ihminen on täysin turmeltunut, pois poikennut Jumalan tahdon tieltä.
Tällöinhän ainoastaan pelastuksemme voi olla meille lahjaa ja yksin Jumalan armoteko Jeesuksessa Kristuksessa, Hänen uhrikuolemassaan.
Kyllä olet, Ceta, aivan oikeassa. Vilkaisin sanaa ”julistaa” sekä Vanhasta, että Uudesta Testamentista. Vanhassa Testamentissa julistetaan Herran suuria tekoja, Jumalan Sanaa, ilosanomaa, rauhaa—-. Ja Uudessa lähes poikkeuksetta julistetaan evankeliumia, siis oikeastaan ihan samaa.
Suurin Jumalan teko on se, että Hän itse tuli ihmiseksi, oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa. Meillä on rauha, Jeesuksen antama rauha. – Hänen Sanansa on edelleen voimassa, ja sitä tulee ensisijassa tutkia. Hän itse puhuu kullekin Sanan kautta. Jumalan armollisuus on päällimmäisenä läpi Raamatun, ja vakuutus Jumalan lapseudesta Hänen omilleen.
Lakia ei ”julisteta”. Mutta syyllinen voidaan Vanhassa Testamentissa julistaa syylliseksi. Ja tänä päivänä edelleen Jumalan Sana julistaa minut myös syylliseksi Hänen edessään.
Me emme siis julista lakia, mutta Jumalan pyhyys ja siihen liittyvä iankaikkinen laki sisältyy kuitenkin evankeliumin julistukseen, tai sen pitää sisältyä. Kyllä se sisältyy myös Paavalin julistuksessa. Lihan teot ovat ilmeiset. Ja Hengen hedelmä myös, joka on rakkaus, ilo, rauha jne. Siitä Paavali sanoo, että sellaista vastaan ei ole laki.
Miten me tarvitsisimme evankeliumia sovituksesta Kristuksen ristin kautta, ellemme näe syntisyyttämme, ja kapinaamme Jumalaa kohtaan, ja sitä, että itsessämme olemme kääntyneet poispäin Jumalasta, tai turvautuvamme omaan hyvyyteemme, erinomaisuuteemme, tietoomme, kokemuksiimme jne. ?
Minä ainakin tarvitsen tätä evankeliumia joka päivä. Joka päivä tarvitsen Jumalan Sanaa, ja julistusta siitä, että olen pelkästään armosta pelastettu. Ellei muuta ”syntiä” itsessäni ole näkyvissä, salassa on kuitenkin jotain luuloa omasta hyvyydestäni Jumalan edessä. Ja se taitaa olla kaiken synnin juuri, tai jopa maaperä.
Tässä kohtaa olemme alusta loppuun asti, siitä huolimatta että olemme uskossa Kristukseen, aina syntisen paikalla suhteessa Pyhään Jumalaan, ja aina tuota mainitsemaasi peiliä myös tarvitsevia.
Muutama ajatus. Jumala on pyhä, ja ihminen on syntinen ja itsessään kykenemätön edes näkemään tilaansa ilman Jumalan Sanan ja Hengen vaikutusta. Pelastusta ei voi vastaanottaa, ellei sitä koe tarvitsevansa. On ensin tultava syntiseksi, eli ymmärrettävä, että ilman Jeesuksen sovitusta on mahdotonta tulla Jumalan eteen.
Meidän tulee julistaa anteeksiantamusta, toisin sanoen sitä, että Jumala oli Jeesuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa. Paavali kehottaa: – antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa (2. Kor.5:20)
Aika radikaalisti on kaikki sanottu Raamatussa. Paavali puhuu lihan teoista ja Hengen hedelmästä aika suoraan.
Lakia ei kai tule julistaa vanhatestamentillisessa mielessä. Mutta myös Abrahamin aikaan, ja myös sitä ennen oli ihmisiä. jotka olivat kuuliaisia Jumalalle, ja ne, jotka eivät olleet. Totuutta tulee julistaa kuitenkin. Mutta jos julistetaan Jumalan Sanan mukaan syntien anteeksisaamista Jeesuksessa, tulee tämäkin totuus tietty esiin.
Liiton arkki on edelleen olemassa, myös Ilmestyskirjan mukaan. Heprealaiskirjeessä puhutaan myös liiton tauluista, jotka ovat arkissa. Jeesuksen sanojen mukaan laista ei katoa pieninkään piirto. Me elämme uudessa liitossa, ja todella armoistuin on lain taulujen päällä. Jeesus täytti koko lain. Ja me saamme elää vapaina ja armon alla, uskon kautta Hänen vereensä.
Uudessa liitossa laki on siis täytetty rakkaudessa. Eli se, mikä elämässämme ei tapahdu rakkauden mukaan, on lain rikkomista. Näin ajattelen.
Hei Keijo!
Tuo vastauksesi on minulle suorastaan arvokas.
Minulla on tässä käsissäni ruskea pehmeäkantinen kirja ”Piirteitä Paavalin ihmiskäsityksestä” Ajattelin lukea sen Kuopion viikonlopun jälkeen jo ties kuinka monetta kertaa. Tuon kirjan on kirjoittanut Eetu Rissanen v.1942, se on synodaalikirjoitus Kuopion hiippakunnan pappeinkokoukseen. Samoin vanha Lutherin ”Roomalaiskirjeen selitys” sekä Tarvaisen ”Corformitas
Christi-ajatus Lutherin teologiassa” on otettuna esiin. Luultavasti kirjoitan jotain ihmiskäsitykseen liittyvää näiden kirjojen pohjalta.
Edellisessä artikkelissani ”Te olette alhaalta, minä olen ylhäältä” viittasin juutalaisen fariseuksen ihmiskäsitykseen lyhyesti. Kyllä ihmisessä on halu uskoa johonkin sisimmästä löytyvään hyvään. Jumalan Pyhä Henki voi näyttää totuuden. Nämä ovat minun mielilukemistoa, nämä tässäkin mainitsemani kirjat. Luulen, että sen vuoksi niitä luen ja mietin.
Hyvä ja herätteitä antava kirjoitus. Itsekin olen tätä asiaa paljon miettinyt. Muistaakseni Paavali useinmiten mainitsee, että hänen tehtävä on julistaa evankeliumia ja evankeliumin salaisuutta. Senstad muistaakseni toteaa jossakin teoksessaan, että evankeliumi on primääri, ensisijainen ja laki on toissijainen ja asetettu synnin tähden. Evankeliumiahan oli jo kaikki se kun Jumala loin maailman, antoi, lahjoitti jne. Evankeliumi on myös viimeisin, mikä näkyy ristillä Jeesuksen huudahduksessa; ”se on täytetty”. Lain osalta ajattelen, että sehän ei tarkoita vain 10- käskyä, vaan kaikkea mitä Raamatun lehdiltä on luettavissa eli kaikki mitä Jumala käskee, vaatii, kieltää, kehoittaa jne. Olen miettinyt sitä, että tulisiko evankeliumin rinnlla julistaa enemmän sitä, että mihin se on vastaus, mihin ihmisen olemassaolosta se on vastausta? Tällöin tullaan siihen, että tulee myös puhua oikeasta, raamatullisesta antropologiasta, ihmiskäsityksestä. Ihmisessä ilmeisesti on hyvin syvässä usko tai ainakin halu uskoa omaan hyvyyteen ja kun saa olla terve, menestyvä jne., silloin ihminen voi hyvinkin olla vakuuttunut omasta hyvyydestään ja riittävyydestään, jopa Jumalan edessä. Olen miettinyt sitäkin, että sekin lienee tietyssä mielessä uskon asia kun ihminen alkaa vakuuttumaan omasta syvästä turmeltuneisuudestaan mikä ei päädy vain käyttäytymisen tasolle. Ja tarvitseeko tämäkin ”usko” syntyäkseen Jumalan sanan ”julistamista”, samoin kuin usko Kristukseen, evankeliumiin syntyy Kristuksen sanan kautta. Keijo