Ainutlaatuinen Jumalan teko – aito evankeliumi

Ainutlaatuinen Jumalan teko – aito evankeliumi

Room. 3:21-24 Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.

Evankeliumi ilman lakia on kuin hullutusta meille ihmisille. Miksikö? Sehän riisuu meidät täysin omista töistämme. Se saa meidät kaikki tasavertaisiksi lain edessä ja pyhän Jumalan edessä. Tässä on jo kylliksi loukkausta meille, jotka arvioimme asioita omien mittatikkujemme mukaan. Emme hyväksy ajatusta, että kaikki ovat ”rikollisia”, jos mennään ihmisen sisimmän syvyyksiin asti. Raamattu kertoo asian siten, että se sanoo kaikkien tehneen ja tekevän syntiä. Toisin sanoen kaikki rikkovat pyhää lakia vastaan, nekin jotka luulevat voivansa sen täyttää.

”Sillä ei ole yhtään erotusta”. Jumalan silmissä kaikki ihmiset tekevät syntiä, parhaimmatkin. Ja oikeastaan ei ole parhaimpia ja huonoimpia lainkaan. On niitä, jotka tahtovat pukeutua Jeesuksen Kristuksen ansioon, ja sovituksen tuomaan lahjavanhurskauteen; ja on niitä jotka ajattelevat selvitä omin ansioin perille, tai pitävät uskoa vielä muuten mahdottomana omistaa. Uskokin on lahjaa, se on hyvä muistaa. Jumalan hyvä työ odottaa joskus, vaikka me olisimme kiirehtimässä lähes kaikkea mahdollista.

Ihminen ei pelastu siis omin teoin, vaan joutuu tekoihinsa turvaten Jumalan lain eteen jossain vaiheessa ajallisen elämänsä jälkeen. Armo on jotain täysin muuta. Se kuvaa myös sitä, miten rikollinen armahdetaan, vapautetaan tuomiosta. Jumala armahtaa ne, jotka turvaavat Jeesuksen ristin työhön. Tätä tarkoittaa se, että meillä on armoistuin Jeesuksessa Kristuksessa: Room. 3:25: … jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit.   Onhan toki armoistuin jotain muuta kuin tuomioistuin, jopa aivan vastakkaista. Kuitenkin molemmissa on kyse vanhurskaudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Armahdettuna turvaamme toisen ansioon puolestamme, Jeesuksen sovitusvereen, joka vuoti tähtemme.

Paavali kuvaa uskovia näin: Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista” (1. Kor. 1:26) Tämä on jonkinlainen särö meissä myös tänä päivänä. Aika moni on joutunut syystä tai toisesta ennen aikojaan työkyvyttömäksi, olemme usein heikkoja ja sairaita. Harva voi ylpeillä edes sukujuuristaan. Hengellisesti viisas puhe tai kirjoitus on inhimillisesti mitaten aivan arvotonta. Tässä on ilmaistuna myös jotain ristin tien salaisuudesta. Nisunjyvän tie oli Jeesuksen tie, ja se on myös hänen omiensa tie tässä maailmassa.

Eino Sormunen nimesi yhden kirjoistaan: Kerjäläisiä me olemme. Alaotsake kuuluu: Tutkielmia Lutherista ja luterilaisuudesta. Esipuheensa lopussa hän kirjoittaa huomanneensa työssään yhä uudelleen, että mietteliäs suomalainen haluaa ammentaa sielulleen virvoitusta puhtaista lähteistä ja tutkia joka päivä, onko niinkuin hänelle sanotaan (Apt. 17:11). Kirja on painettu v.1947. Nyt eletään kyllä toisenlaista aikaa Suomessa. Nykyisin piispakin saisi suuren hämmästyksen aikaan, jos kirjoittaisi tai sanoisi jotain edellisen kaltaista.

Otan piispa Eino Sormusen kirjasta lainauksen koskien ihmisen tilaa ennen syntiinlankeemusta ja sen jälkeen. ”Alkutilassa ollessaan ihminen oli lapsellisessa luottamuksessa, nöyryydessä ja rakkaudessa kääntynyt Jumalaan ja kokonaan riippuvainen hänestä. Langenneessa tilassaan ihminen on kääntynyt pois Jumalasta, ainoasta ja muuttumattomasta hyvästä, ja kääntynyt ajallisten, muuttuvien ja katoavien puoleen.” (s.96)

Myöhemmin Sormunen sanoo hyvin osuvasti: ”Ihmisen vaikein kohta ei ole siinä, ettei hän voi pelastua muuten kuin yksin armosta, vaan siinä, ettei hän halua pelastua yksin armosta.” (s.99)

Ceta Lehtniemi

Kirjallisuusviitteet: KR 1933/38, Eino Sormunen, Kerjäläisiä me olemme

 

7 thoughts on “Ainutlaatuinen Jumalan teko – aito evankeliumi

  1. cetalena Artikkelin kirjoittaja

    Liisan viestistä: ”Kirjoitit: ’Kuitenkin se (uni) vaikuttaa jollain tasolla omassa mielessäni kaataen syvälle juurtuneita ennakkokäsityksiäni´. Kerrohan lähemmin, mitä on mielessäsi.”

    Ehkä tuossa sanoin vähän väärin. Eihän yksi uni toki voi paljon vaikuttaa. Kyse on lukuisista pienistä asioista. Lähinnä ne liittyvät kristityn vapauteen. Eli kyse on siitä, että voi tehdä jonkun asian toisin. Tai ei aina tarvitse kysyä ihmisiltä lupaa. Jonkun vanhan kommentin voi jo unohtaa, lannistavia sanojahan on tullut varmaan meille kaikille. Kyse on myös naisena elämisestä tässä miesten maailmassa. Tavallaan kyse on myös järjestöistä irtaantumisesta, ainakin henkisesti.

    Konkreettinen asia oli, että laitoin liikkeelle 14kk sitten puhumani CD:n. Olin unohtanut sen, koska pidin sitä jotenkin huonona. Ja ajattelin kuunteluttaa sen, ja kysyä lupaa muutaman CD:n antamiseen halukkaille erään kokoontumisen yhteydessä. Nyt sen sijaan tein tästä puheestani muutaman CD:n ja postitin eteenpäin. Samoin kortteihini olen alkanut laittaa myös kotisivuni osoitetta. Toivon myös yhä vaihtelevampia yhteyksiä ja kokoontumisia. Tavallaan etsin uudenlaista vapautta kuulla kutsua, joka vie ehkä muualle mitä olen tottunut.

  2. cetalena Artikkelin kirjoittaja

    Nyt tekstini nousi ylös, koska laitoin säädön, etteivät nämä kommentointisivut veny kovin pitkiksi, eli ettei tarvitsisi etsiä tekstiä kovin alhaalta. Laitan yhden kuvan tuonne ”Puuhailujani, tuntojani” -kohtaan. Kyseessä on eräänlainen rukouskuva. Tämä on linjassa myös uneni kanssa. Voidaan toki myös siellä keskustella.

  3. liisa

    Unesi näyttää siltä, että se ei unohdu. Tyhjä arkinen huone, tyhjät pöydät ja tuolit kuin odottavat ihmisiä kuulemaan sanomaa Jeesuksesta ristillä. Hän on jo siellä, valmiina kutsumaan luokseen. Tämä oli ensimmäinen ajatus, mikä tuli mieleen.

    Kirjoitit: ”Kuitenkin se (uni) vaikuttaa jollain tasolla omassa mielessäni kaataen syvälle juurtuneita ennakkokäsityksiäni”. Kerrohan lähemmin, mitä on mielessäsi.

  4. cetalena Artikkelin kirjoittaja

    Hei! Kirjoitin uneni kohtaan ”Puuhailujani, tuntojani”. Tervetuloa ihmettelemään, tai ehkä se vaan unohtuu niin kuin unet yleensä tekevät.

  5. liisa

    Kyllä tässä on todella miettimistä. Mukava olisi kuulla lisää ajatuksiasi asiasta. Ehkä kirjoitat siitä? Ja tulinpa aika uteliaaksi unestasikin. Jumala puhuu tavalla ja toisella.

  6. cetalena Artikkelin kirjoittaja

    Kiitos, Liisa, oli kyllä puhutteleva ja paljon antava vastaus. Toivottavasti moni lukee sen. Kirjoituksesi sopisi mihin vain julkaistavaksi. Nyt se on onneksi täällä.

    Tiedätkö, minua on mietityttänyt seuraava asia. Koen, että ajatuksemme evankeliumista ohjaa paljonkin sen julistusta, missä ja miten elämän sana on tarjolla. Ymmärryksemme liittyen jokaisen ihmisen tarpeeseen kuulla evankeliumi, vaikuttaa siihen miten pidämme sitä esillä näiden ihmisten arkiympäristössä. Näin tähän aiheeseen liittyvän hyvin puhuttelevan unen, jota en kirjoita tänne ainakaan vielä. Kuitenkin se vaikuttaa jollain tasolla omassa mielessäni kaataen syvälle juurtuneita ennakkokäsityksiäni.

  7. liisa

    Kiitos artikkelista. On hyvää, ja vapauttavaa puhetta. Tapani mukaan aloin taas pohdiskella asiaa edelleen. Sanot: ”Evankeliumi ilman lakia on kuin hullutusta meille ihmisille. Miksikö? Sehän riisuu meidät täysin omista töistämme.” – Juuri näin on. Sen tunnistaa itsessään hyvin usein.

    Sisältä nousee vastalause: Liian helppoa, liian yksinkertaista, olenhan sentään sitä ja tätä, olen ollut lapsesta asti uskossa, en ole tehnyt sitä ja tätä väärää sentään. Jotainhan on tehtävä pelastuakseen. Oma hyvyys, jopa usko, ja tekojen puolustelu nousee kuin perusteluksi Jumalan edessä siitä, että Hänen tulisi hyväksyä minut noin vain.

    Toisaalta niinkin käy, että omat pahat tekoni nousevat syyttämään minua. Ne tulevat Jumalan rakkauden ja itseni väliin. Ne ovat kuin muuri, jota en voi ylittää. Niitä en voi tehdä tyhjäksi. Syyllisyys, todellinen, tai joskus yliherkkä, peittää minulta evankeliumin. Olen tässäkin samassa tilanteessa, – tekojen ja lain ansassa.

    Tuskastuneena totean, että mitä tahansa teenkin, tai olen tehnyt, hyvääkin tarkoittaen, teen sen oman tahtoni mukaan, lähinnä itsekkäistä motiiveista. Ja todellisuudessa olen tehnyt oikeasti myös pahaa. Ja yritän taas tehdä parannusta ja elää paremmin. Ja siinä sitä ollaan, en itsessäni kykene. Ja tulee lisää syyllisyyttä.

    Jumalan sanasta tulee minulle joko tuomari, tai sitten vetoan niihin tekoihin, ja asenteisiin, jotka mielestäni olen tehnyt kuitenkin, Raamatun mukaankin, ”ihan oikein”. Kummassakin tapauksessa olen ”lain alla”. Unohdan, että evankeliumi on ilosanoma vapaudesta Kristuksessa. Tuomio on jo kärsitty, Hän kärsi sen. Laki on jo täytetty, minun ei tarvitse sitä täyttää. Armo on joka päivä minua varten.

    Tämän edessä omavanhurskauteni on todella kuin saastainen vaate. Tämän edessä myös syyllisyyden muuri murtuu. On Jumalan lahjaa se, että voin ottaa tämän uskossa vastaan omalle kohdalleni. Tämä on myös nöyryyttävää. Synnin teot saan anteeksi. Mutta synnin tekojen ja asenteiden seuraukset jäävät. Mitään puolusteluja ei ole. On vaan pyydettävä, että Jumala on voimallinen korjaamaan senkin, minkä minä olen rikkonut.

    Sormusen sanat ovat todellista totta: ”Ihmisen vaikein kohta ei ole siinä, ettei hän voi pelastua muuten kuin yksin armosta, vaan siinä, ettei hän halua pelastua yksin armosta.”

    Miten helposti olemme tällä paikalla, vaikka olemme kokeneet monta kertaa. että pelastus on vain armosta. Vihollinen tarttuu juuri tähän asiaan, – Oletko nyt ihan varmasti ”tehnyt kaiken” pelastuaksesi? Uskonut ”oikein”? Tullut uskoon ”oikealla tavalla”?
    Jne. Tai: – Olet tehnyt niin paljon väärin uskonelämäsi aikana, että oletkohan edes tullut koskaan uskoon?

    Mutta meillä on pääsy armoistuimen eteen. Hän itse, Jeesus on armoistuin. Se on jotain niin ihmeellistä ja huikaisevaa, niin käsittämätöntä, että vain hivenen siitä kykenemme ymmärtämään. Mutta se kokemus, että saamme syntimme anteeksi, todistaa, että se on totta, ja se on tarpeeksi. Vapaus ja rauha on suunnaton.

    Tuomion sijasta saamme armahduksen, omat teot hajoavat turhina pois. Jumala onkin rakastava Isä, joka vain odottaa saavansa armahtaa lapsiaan. Hän hallitsee kaiken. Hän ottaa särkyneen käsiinsä ja hoitaa lempeydellä. Hän muuttaa pahankin hyväksi. Senkin Hän tekee rakkaudessaan.

Kommentointi on suljettu.