Nyt kirjoitan arkista asiaa

Nyt kirjoitan arkista asiaa

 

Joudun lähes päivittäin ihmettelemään ajan kulumista. Enkö todellakaan ehdi päivässä yhtään enempää? Enkö jaksa mitään uutta, mitään rutiinista poikkeavaa? Silti saattaa olla hyväksikin tällainen siirtymävaihe elämässäni. Nytkin istun tietokoneeni ääressä; mistä olen siirtymässä ja minne?

 

Olen lapsena ja nuorena ollut aktiivinen oman kyläni harrastuksissa. Oppikouluun oli matkaa kyllä ja siellä toki omat koulutoverit. Aina on myös ollut mahdollista kirjojen kautta tutustua vaikka koko maapallon elämään. Nyt on aika muuttunut. Lapsuus, nuoruus, työvuodet, lapsiperheen elämä on takana. Ne vuodet, jolloin kiersin puhujana hengellisissä tilaisuuksissa, ovat takana.

 

Minulla on facebookin kautta ystäviä, on harrastusryhmiä, on keskustelua. Hyvä näin. Kuitenkin etsin mielessäni sellaista pohjaa, joka olisi kestävä nyt ikääntyessäni. Eli etsin paikallisia harrastuspiirejä, seurakuntayhteyksiä, retkeilykavereita, keskustelukavereita. Etsin myös niitä yhteyksiä, joiden kautta voin vaikuttaa täällä Lohjalla asioihin. Olen nimittäin ollut pitkään huolissani siitä, että arjen pienten asioiden sijaan arvostetaan hyvin näyttäviä ja kalliita asioita. Suomen taloudellinen tilanne on heikko. Jääkö meillä rahaa pieniin hyviin asioihin, jotka lopultakin säästäisivät rahaa? Vähäpätöisiltä näyttävät asiat loisivat kenties arkista yhteyttä ja sujuvuutta tavallisille ihmisille.

 

Kuljen päivittäin rantalenkeillä. Otan puhelimellani kuvia, ja laitan asioita järjestykseen omassa mielessäni. Maisema ja sen yksityiskohdat tuovat minulle lepoa ja auttavat myös osaltaan asioiden jäsentämisessä. Vaikka pää on ajatuksia täynnä, niin ulospäin näytän hyvin kiireettömältä ja joutilaalta. Aina joskus joku pysähtyy vaihtamaan kanssani jonkun sanan. Ehkä tämäkin elämänvaihe on paikallaan. En niin innokkaasti odota kovin kiireellistäkään elämää. Hyvä, että ajatukseni viipyvät nyt aikansa täällä Lohjalla, kuin paikalleen pysähtyneinä. Kohta jo suunnittelen, mitä laitan kasvamaan ensi kesänä saaristomökille. Nyt vielä olen täällä näissä maisemissa.

     

Ceta Lehtniemi

 

12 vastausta artikkeliin ”Nyt kirjoitan arkista asiaa

  1. Eero Tolvanen

    ”Ne vuodet, jolloin kiersin puhujana hengellisissä tilaisuuksissa, ovat takana.”
    Kaipailetkohan sinä noita aikoja? Vuodet ovat vierineet ja myös minä muistelen aikoja, jolloin minua kutsuttiin puhujavastuuseen, kristillisten leirien vetäjäksi, opettamaan jostain Raamatun aiheesta tai vetämään jotain sielunhoidollista tai raamattupiiriä. Eräässä vaiheessa kävin erään ystäväni kanssa julistamassa evankeliumia vankiloissa ja eräissä päihdealan yksiköissä. Vaikka toimintani ei ollut säännöllistä, niin aika ajoin kutsuja kuitenkin tuli ja omassa heikkoudessanikin koin nuo ajat hyvin virkistäviksi. Miksi nuo ajat ovat jääneet taakse – onko yksinkertainen syy se, että on tullut vanhemmaksi ja nyt on nuorempien vuoro?
    Nuo ajat eivät millään tavalla olleet helppoja; rukousta ja Sanan lukemista, että Herra armossaan voisi puhutella sekä itseäni että kuulijoita. Onko oikein haikailla noita aikoja nyt kun tässä iässä on joutunut syrjään ja siinä mielessä ”pienelle paikalle”? Monet muuttamiset ovat saaneet minut aloittamaan usein uudella paikkakunnalla nollatilanteesta. Huomaa, että ihmiset, joiden kanssa aikaisemmin toimin, eivät enää olekaan uudella paikkakunnalla läsnä. Mitä vanhemmaksi tulee, niin uuden seurakuntayhteyden luominen on vaikeampaa. Menneisyyden aktiivisista seurakunta-ajoista puhuminen tuntuu vastenmieliseltä – tyytyminen syrjässä olemiseen kaikesta entisestä maistuu raskaalta.
    2.Korinttolaiskirje 10:18 ”Sillä ei se ole koetuksen kestävä, joka itse itseään suosittelee, vaan se, jota Herra suosittelee.”
    Onko niin, että seurakuntien elämä on entistä enemmän ”pappiskeskeistä” eikä hengelliselle papistolle ole entisaikojen tapaan enää tilaa? Lisäksi uskovien käsitykset mm. armosta, laista, synnistä, pyhityksestä ja Pyhästä Hengestä ovat usein niin erilaisia, että todellinen yhteys puuttuu, vaikka sitä haluaisi. Minun laillani monet uskovat jäävät toivottaman yksin ja syrjään.
    Ehkä jaksaisimme jotain uutta, jos vain jotain sellaista uutta tulisi elämään, johon vielä voisi tarttua. Jos eri-ikäiset, eri armolahjoilla varustetut ihmiset kutsuttaisiin seurakunnallisiin tehtäviin, niin ehkä jaksaisi paremmin sekä arjessa, että ”pyhänä” seurakunnassa. Nyt on tyydyttävä tekemään ”maallista uutta”: pelaan monta kertaa viikossa sulkapalloa, käyn uimassa ja kuntoilemassa, hiihtämässä tai lenkillä. Mikä on hengellisessä elämässäni sitten muuttunut? Surukseni olen joutunut tilanteeseen, ettei minulla ole hengellistä kotia, eikä uskovia ystäviä. Joskus oli ja niitä kaipaan – ilman noita kahta seurakunnallinen aktiviteetti sammuu.
    Joskus saan vielä kutsun puhumaan jostain aiheesta miesten piiriin, tai paremminkin alustamaan illan keskustelua varten. Kokemukset ovat olleet pysäyttäviä. Törmään tämän tästä tuohon aikaisemmin mainitsemaani erilaisiin käsityksiin uskosta. Hämmästyttävää on olla huomata, kuinka vanhemmatkin ihmiset vakuuttavat uskon varmuudella, että Jumalan Sana lupaa meille jo tässä ajassa taloudellisen hyvinvoinnin, terveyden ja sisäisen eheydyn. Mainitessani, että menestyksen vaatimus on kuin jälkiaalto torontolaisuudesta, minua varoitettiin, etten vain syyllisty pilkkaamaan Pyhää Henkeä. Olen kohdannut paljon hengellisen työn tekijöitä, jotka puhuvat uskostaan, mutta elävät mitä räikeimmissä synneissä. Kaipaan aikoja, jolloin uskovat olivat murtuneita, syntinsä tuntevia ja – toisiaan kohtaan rakkaudellisia. Kaikki näyttää nyt olevan toisin.
    On rukoiltava, että Jumala armossaan auttaisi näkemään Hänen hyvyyttään kaikkialla, pieniä rakkauden tekoja, joilla ilahduttaa muita ja avun tarpeessa olevia kärsiviä lähimmäisiä. Onko niin, että yksinäisenä uskovana ilman seurakuntaa jää omien ajatustensa kehään ja sokeutuu monelta sellaiselta, jonka Taivaan Isä haluaisi minullekin näyttää? Kysyit: ”Enkö jaksa mitään uutta, mitään rutiinista poikkeavaa? ” – jakaisiko, jos jotain uutta, haastavaa ja sytyttävää elämään vielä tulisi, joka katkaisisi rutiinin oravanpyörän?

    Vastaa
    1. cetalena Artikkelin kirjoittaja

      Kiitos! Tämän lukeminen merkitsee minulle äärettömän paljon. Luen vielä uudelleen ja kirjoitan jotain vähitellen ajan kanssa.

      Vastaa
    2. liisa

      Ceta lupasi kirjoittaa jotain, mutta uskaltaudun nyt kuitenkin jotain sanomaan. Laitan kysymyksesi, ja siihen ajatuksia. Niiden vaihtaminen on hyödyllistä.

      ”Miksi nuo ajat ovat jääneet taakse – onko yksinkertainen syy se, että on tullut vanhemmaksi ja nyt on nuorempien vuoro?” – Vastaisin, että sekä on, että ei. Nuoret tulevat väistämättä vanhenevien tilalle, jaksavat enemmän. Mutta vanhenevien kokemusta tarvitaan. On huono asia, jos sitä ei arvosteta seurakunnissa. Kaikenikäisiä tarvitaan, vähintään rukoilemaan.

      ”Onko oikein haikailla noita aikoja nyt kun tässä iässä on joutunut syrjään ja siinä mielessä ”pienelle paikalle”? ” – Elämässä on erilaisia aikoja, on vuorimaisemia ja on erämaapolkuja, kuiviakin. Sanoisin, että meitä ei oikeastaan uskovina koskaan laiteta syrjään. Jumala on lähellä, siinä ”pienellä paikallakin” eläessä. Sillä ajalla on jokin merkitys. Ehkä Jumala valmistaa johonkin aivan uuteen, ehkä siinä näkee myös ne pienet asiat, pienet rakkauden teot? Ehkä jäädään ”pienelle paikalle”, ja se alkaakin tuntua hyvältä?

      Jumalan maailmassa pieni on suurta, ja suuri pientä. Hän voi aina käyttää astioitaan omiin tarkoituksiinsa. Hän tuntee meidät ja sen, mitä tarvitsemme.

      Olen itse joillain kriteereillä jo hyvinkin ikääntynyt. Se on muutosten aikaa. Koen, että tarvitsen yhä enemmän luottamusta Jumalaan, että voisin sanoa itselleni: – Odota Herraa! – ja Jumalalle: – Sinun tahtosi on hyvä, tapahtukoon se. Hän vie eteenpäin, ehkä vielä uusiin tehtäviinkin, ehkä ei.

      Se, mitä kirjoitat erilaisista uskonkäsityksistä on tuttua, ja surullista.

      ”Surukseni olen joutunut tilanteeseen, ettei minulla ole hengellistä kotia, eikä uskovia ystäviä. Joskus oli ja niitä kaipaan – ilman noita kahta seurakunnallinen aktiviteetti sammuu.”

      Tämä ei ollut kysymys, mutta uskallan silti sanoa siihen jotain. Hengellinen koti voi joskus olla myös kourallinen uskovia koolla Raamatun ääressä, ja yhdessä rukoilemassa. Seurakuntien sisällä löytyy niitä, jotka ovat todella,- kuten sanot hyvin: – ”-murtuneita, syntinsä tuntevia ja – toisiaan kohtaan rakkaudellisia.” Jospa löytäisit jonkun heistä?

      ”Onko niin, että yksinäisenä uskovana ilman seurakuntaa jää omien ajatustensa kehään ja sokeutuu monelta sellaiselta, jonka Taivaan Isä haluaisi minullekin näyttää?”

      Toivottavasti niin ei ole. Toisaalta se on mahdollista. Toistan kuitenkin sen, mitä jo kirjoitin. Meillä on elämässä erilaisia aikoja. Se, että kyselee tällaista, on jo rukous Jumalan puoleen, – ”Etkö, Herra, antaisi minulle joitain ihmisiä tuekseni, rohkaisemaan, vahvistamaan?” ”Etkö, Herra, näyttäisi minulle selvästi polkua eteenpäin?” ”Etkö Herra, antaisi luottamusta siihen, että uskallan odottaa johdatustasi?” ”Etkö vahvistaisi, puhuisi Sanasi kautta, vaikka olen yksin?”

      ” – jaksaisiko, jos jotain uutta, haastavaa ja sytyttävää elämään vielä tulisi, joka katkaisisi rutiinin oravanpyörän?”

      Tähän en uskalla oikeastaan sanoa mitään. Itse ajattelen, että jos Jumala antaa minulle jotain uutta, Hän johdattaa selvästi, ja Hän antaa siihen voiman. Hän vaikuttaa siis tahtomisen ja tekemisen.

      Vastaa
      1. cetalena Artikkelin kirjoittaja

        Eerolle vielä. Arvelen, että uusi ja haastava on tullut elämääni kuin hiipien ja erilaisena kuin kuvittelin. Mutta tämä kaikki näyttäytyy vähitellen. Erityisen iloinen olen melko hyvästä terveydestäni, samoin läheisteni. On myös tuntunut mieluisalta tämä tunne Lohjasta kotipaikkanani. Minun on vain maltettava.

        Vastaa
    3. cetalena Artikkelin kirjoittaja

      Eero, varmaan vastaan yksi osa-alue kerrallaan. Puhumiseen ja sielunhoitoon julkisissa tilaisuuksissa liittyy kovin paljon vastuuta. Oikeastaan voisin sanoa, että juuri tämä toi sekä positiivista että myös joitain raskaampia alueita elämään. Luin paljon Raamattua ja rukoilin itsekseni. Koin myös tuolloin usein sitä, että tuki puuttuu tällaiselta henkilöltä, joka ei ammatikseen toimi näillä alueilla. ”Maallikko” joutuu kokemaan usein sitä, ettei ole oikeanlainen silloinkaan, kun itse kokee olevansa paikalla mihin Jumala on johdattanut. Nyt arvelen, että nämä hiukan toisistaan poikkeavat vaiheet järjestöissä ja seurakunnissa ovat takana. Ehkä jotain kaipaan, mutta enemmän kuitenkin iloitsen tämän uudenlaisen vaiheen syntymisestä elämääni. Voin kuitenkin olla ystävänä ja esirukoilijana heille, jotka jatkavat puhujina tai sielunhoitajina.

      Vastaa
  2. Lilja

    Kiitos ajatuksista ja Raamatunpaikoista. Olen, Keijo, pohtinut samoja Raamatun paikkoja viime aikoina ja samoja asioita. Mikä meille merkitsee? Olemmeko tukevasti Kalliolla vai horjummeko hiekalla. Toki elämäntilanteiden muuttumiset tekevät suunnanvaihtoja ja pysähtymistä. Hyvä niin.
    Olen kiitollinen Jumalan armosta ja ihmeellisyydestä. Koen tarvitsevani väyliä jakaa ajatuksia sillä tavoin kuin Herra on kutsunut kulkemaan. Olen edelleen jotenkin elämän risteyksessä. Erikoinen tilanne. Saamme toivoa puhtaita vaikutteita ja poikkileikkauksia vääristä lähteistä sekä pyytää ristin kirkastumista ja rauhaa. Sitä toivon jokaiselle lukijalle ja sivuilla kävijöille.

    Kiitos Jumalalle sinusta Ceta ja siitä kuinka Herra on kauttasi avannut asioita.

    Vastaa
    1. cetalena Artikkelin kirjoittaja

      Kiitos, kun olette Lilja, liisa ja Keijo. Paljon saan teiltä. Minulle on ollut joskus hyvin tärkeää puheiden valmistelu ja erilaiset kokoukset vaikka harvakseltaankin. Se on antanut merkitystä. Samoin tuolloin on ollut motivaatiota tehdä kortteja tilaisuuksiin. Tai on ollut jotain Armo riittää -lehteen. Kyllä tämä on ihan oikea muutos taas kerran. Ceta

      Vastaa
    2. liisa

      Lilja, sanasi saivat taas ajattelemaan. Mikä merkitsee? Olemmeko tukevasti Kalliolla, vai horjummeko hiekalla?

      Tuli mieleeni tämä lause : – ”Sillä kuka muu on Jumala paitsi Herra, ja kuka muu on pelastuksen kallio paitsi meidän Jumalamme?” ( 2. Sam 22:32)

      Olen ajatellut viime aikoina sitä, miten pysyvä meille on pelastus Jeesuksessa. Jumalan armo on iankaikkisesti pysyvä, ja Hän lähetti Jeesuksen syntiemme sovitukseksi, pelastukseksi. Koko elämämme lepää tällä kalliolla.

      Koet olevaisi elämän risteyksessä. Puhut myös elämäntilanteiden muuttumisesta, pysähtymisestä niissä, suunnanvaihdoista. Ehkä sinulla on nyt tällainen tilanne.

      Itse tiedän, miten joskus näissä on epävarma olo. Kuin huomaisi tien kääntyvän, eikä yhtään tiedä, mitä mutkan takana on. Se on koettelevaa. Kuitenkin niinäkin aikoina elämme Jumalan hyvässä johdatuksessa. Hän varjelee ja ohjaa polkujamme.

      Yhä enemmän minäkin iloitsen Jumalan armosta ja ihmeellisyydestä. Kukaan, eikä mikään erota meitä Hänen rakkaudestaan, joka on Jeesuksessa. Se on niin ihmeellinen asia, ettei osaa sitä sanoiksi saada, – syntinen ihminen saa olla pyhän Jumalan yhteydessä, ja lisäksi Hänen lapsenaan, iloita Hänen kirkkaudestaan, hyvyydestään, kantaa mukanaan iankaikkisien elämän toivoa.

      Mukavaa, jos jaat ajatuksiasi täällä. Pyydetään yhdessä ristin kirkastumista, sekä rauhaa Jeesuksen yhteydessä. Kiitos taas sinulle tästä toivotuksesta!

      Vastaa
  3. Keijo

    Hei, mukava oli lukea näistä havainnoistasi. Samaa on tullut tässä ihmeteltyä itsekin, että mihin aika menee kun arki ja päivät näyttävät pitkälle toistavan itseään ja menevät nopeasti ohitse. Lieneekö iän mukanaan tuomaa hitautta? Tuon hidastumisen huomaa ainakin hiihtoharrastuksen yhteydessä..Aiemmin pääasiassa muut ladulla menijät tulivat selkä edellä vastaan, nyt osat näyttää vaihtuneen…Mutta ero ehkä aiempaan on, se että suhde hiihtoon ja ylipäätään liikuntaan on erilainen..Olennaisemmaksi on tullut liike ylipäätään vs. vauhti ja määrä..

    Tästä juontuu silta tuhon pohtimaasi asiaan noista pienistä arjen asioista..Musiikkikontekstista tulee mieleen lausahdus; ”minkä volyymissa voittaa, sen melodiassa menettää”. Ja lienee lähes lainalaisuus se, että kun tavoillaan määrää, volyymiä, suuruutta, mahtavaa, näyttävää, kärsii laatu..Pienet silminnähden lähes mitäänsanomattomat yksityiskohdat ja niiden merkitys jää noteeraamatta..Ne hautautuu massojen, volyymien, ja mahtavuuden glooriaan..

    Tässä kun on saanut seurata rakkaiden lasten lasten kasvua ja kehitystä, niin on havainnut, kuinka ulkonaisesti lähes huomaamattomat, ilmaiset ja arkiset seikat ovat niitä merkittävimpiä, yhteyttä ja luottamusta vahvistavia..Lähinnä tässä ajattelen kohtaamisten merkitystä..On tutkittu miten kohtaaminen organisoi ihmisen toimintaa jopa sikiöasteella. Sikiön käsien/raajojen liike kohdussa on kuulema hyvin sattuman varaista kunnes kädet/raajat kohtaa ensimmäisen kerran kohdun seinämän. Tämän jälkeen raajojen toiminta on paljon organisoidumpaa ja kohteitaan tavoittelevaa. Tämä herätti heti oivalluksen kohtaamisen merkityksesä myös psykologisessa mielessä. Kohtaamisia meillä ihmisillä on lukemattomia elämämme aikana ja nehän kätkeytyvät yleensä arjen pieniin ulkonaisesti lähes huomaamattomiin yksityiskohtiin. Nyt jos arvona on mahtavuus, suuruus, määrät, ”tulokset”, tehokkuus etc., niin edellämainitut näiden sokaisemana jäävät noteeraamatta. Tässä yhteydessä ”pienestä” kohtaamisesta tulee mieleen tarina jonka luin jostakin tutkimuksesta..Eräältä raitistuneelta päihdekäyttäjältä kysyttiin, että mikä oli se merkittävin asia, joka oli pontimena raitistumiseen. Hän kertoi, että merkittävin seikka oli kun hän omaa tarinaansa kertoessa näki terapeutin silmät kostuneen. Tästä kohtaamisesta lähti liikkeelle toipumisprosessi. Ko. kohtaaminen alkoi organisoida merkittävällä tavalla kyseisen ihmisen elämää, suhtautumista itseensä, toisiin, päihteisiin, läheisiin jne.

    Vielä tulee mieleen Jeesuksen puhe Matt. 25-luvussa. Siellä hän nostaa merkittävään arvoon ”pienet” arkiset asiat/teot/kohtaamiset..”kun olin vankeudessa, kun olin alaston, kun olin janoinen..jne..te kävitte minua katsomassa, vaatetitte, annoitte juoda jne..”kaiken minkä olette tehneet näille vähimmille veljilleni, te olette tehneet minulle” Tämän kaiken he olivat siis tehneet Jeesukselle itselleen ja joista eivät edes itse olleet tietoisia..Olivat vähän niinkuin puusta pudonneita kun he kuulivat mitä olivat tehneet..Tämä on ollut kyllä itselleni hyvin puhutteleva kohta ja haastaa jatkuvasti kyselemään, kyseenalaistamaan ja pohtimaan kysymystä, mikä on merkityksellistä ja mikä sitä ei ole..Aikamme kyllä on sellainen että sillä on vahva kutsu ajattelemaan, arvottamaan ja mukautumaan siihen mitä maailmassa ja yhteiskunnassamme pidetään merkittävänä, arvokkaana, tavoiteltavana.

    Vastaa
    1. cetalena Artikkelin kirjoittaja

      Keijo, kirjoituksesi oli tavallaan kuin kohtaaminen. Minunkin silmiini tuli kyyneleet. Tulin tietokoneelle, koska puhelimessani ei ole kukkakuvaa. Tahtoisin muistaa viestillä henkilöä, joka oli tänään leikkauksessa. Etsin kuvan ja lähetän sen älypuhelimeeni, ja siitä eteenpäin. Muistaisimmeko toipilasta, en tiedä tunnetko tai tiedätkö, mutta hyvä Jumala tietää. Ceta

      Vastaa
      1. Keijo

        Hei, muistan kyseistä toipilasta. Tästä muistamisesta tulee mieleen ristillä Jeesuksen vierellä ollut toinen ryöväri sanoi Jeesukselle ”vain” sanat: ”muista minua kun tulet valtakuntaasi”..Ja seuraus oli järistyttävä..Paratiisiin avautui ovet..Jumala mittaa asioita niin toisin..

        Vastaa
    2. liisa

      Pari ajatusta—-. Kun tulee ikää lisää, ja tulee hitaammaksi, varsinkin kun on vaivoja ja pienet ympyrät, olen alkanut yhä enemmän ajatella, että näkee enemmän:) Näkee juuri noita pieniä yksityiskohtia, lyhyitä kohtaamisia, jää pysähtymään luonnon ääreen, peni arkinenkin tehtävä saa suuren arvon, kun ajattelen, että teen sen Herralle. Elämä on rikkaampaa, joka päivällä merkitys.

      Totta tuo: – ”Aikamme kyllä on sellainen että sillä on vahva kutsu ajattelemaan, arvottamaan ja mukautumaan siihen mitä maailmassa ja yhteiskunnassamme pidetään merkittävänä, arvokkaana, tavoiteltavana.”

      On vapauttavaa, että Jumalan maailmassa suuri onkin pientä, ja pieni suurta. Hengen hedelmä ei ole onnistumista, suuria näkyviä saavutuksia, voimakkaita kokemuksia, vaan se on hyvin yksinkertaista ja arkista, – ja iloista: ”Rakkaus, ilo rauha -”— Ja se, miten suhtaudumme lähimmäiseen: ”- pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, sävyisyys, uskollisuus, itsensähillitseminen.

      Tämä on merkityksellistä, tämä juuri. Jumalan maailma on todella jotain muuta kuin maailmassa olevat merkitykset, jotka lopulta hajoavat. Tavoitellaan jotain, jota ei kuitenkaan saavuteta. Pyritään johonkin, joka katoaa käsistä, kun sen luulee saavuttaneensa.

      Tähän ei tarvita paljon, se ei ole sen miettimistä, mitä voisin tehdä, vaan elämistä Herran kanssa. Se on niin sanotusti tässä, ja nyt, nämä hetket, nämä kohtaamiset, nämä sanat, nämä huokaukset Jumalan puoleen ihmisten, ja toistemme puolesta.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *