IV Conformitas Christi -jatkoa

Conformitas Christi -ajatus -rukouksesta

Martti Luther tekee rukouksenkin alueella selkeän eron suhteessa mystiikkaan. Hän on nähnyt, että mystillinen rukous perustuu hurskaan ihmisen kaipaukseen saada yhdistyä äärettömään. Mystillinen rukous on taidokkaasti valmistettu käyttäen meditaation hienoa psykotekniikkaa.

Vastakohdaksi mystilliselle rukoukselle Luther nimesi profeetallisen rukouksen. Tässä on olennaista se, että rukous kumpuaa sydämen syvästä hädästä ja pyrkimyksestä pelastuksen ja armon osallisuuteen. Profeetallinen rukous puhkeaa liikuttuneen sielun tiedottomista syvyyksistä.

Mystillinen rukous on hiljaista pyytelemistä, katselemista ja nauttimista. Profeetallinen rukous on intohimoista huutamista tai huokaamista, hillitöntä valitusta ja rukousta. Mystillinen rukous on hengen juhlallista kohoamista korkeimman hyvän puoleen -profeetallinen rukous on usein yksinkertaista sielun järkytystä.

Mystillinen rukous on pitkällistä, asteittaista kiipeämistä Jumalan näkemisen ja katselemisen korkeuksiin – profeetallinen rukous on myrskyistä hakeutumista Jumalan isänsydämelle. Lutherin rukous edustaa mahdollisimman tyypillisesti viimeksimainittua, profeetallista linjaa. Tällainen rukous on usein kuin avunhuutoa. Myös masennuksen hetkinä, jopa täysin toivottomana, se kuitenkin yhä uudelleen vetoaa Jumalan armoon ja lupauksiin.

Lutherin kirjoittaessa rukouksesta, siihen liittyvät sekä aktiivinen puoli että passiivinen puoli. Kyse on siitä, että ihmistä kehotetaan rukoilemaan. Ihminen saa ottaa tämän vastaan ikään kuin käskynä, ja tällöin ei pidä ajatella, että hän olisi jotenkin arvoton tai kelpaamaton rukoukseen. Luther ei myöskään kiellä valmiiden rukousten käyttöä. Siitä ei ole kysymys. Erityisen arvokas rukous on Isä meidän -rukous.

Rukouksen passiivisuus ilmenee erityisesti siinä, että alkusysäys rukoukseen tulee ihmisen ulkopuolelta. Jumala itse antaa kaipauksen rukoilla, ja vaikuttaa kääntymistä puoleensa. Hän itse on myös uskon lahjoittaja.

Luther arvostaa lyhyitä rukoushuokauksia. Tämä voi ilmentää yhtä mittaa salassa tapahtuvaa Kristus-yhteyttä. Tästä nousee myös ajattelu ”käsi työssä, sydän rukouksessa”. Kristityllä on sydämessään rukouksen henki, Pyhä Henki. Rukoilijan ei tarvitse katsoa omiin taitoihinsa tai voimiinsa, vaan hän saa vedota Kristuksen uskollisuuteen ja työhön puolestaan. Myös kiitos voi kummuta tästä läheisestä yhteydestä.

Itsensä ehkä huonoksi tunteva rukoilija voi luottaa siihen, että Jumala on armahtava ja lastaan kuuleva Isä. Näin rukouksesta ei tule jotain kummallista tai liian ylevää tavoitteiltaan. Se saa olla lyhyitä huokauksia tai lauseita arjen keskeltä. Silloin saa luottaa, että sanaton tuska, tai sairauden tuoma uupumus hajanaisine ajatuksineen, on arvokasta rukousta pyrkiessään tarttumaan Jumalan armoon ja lupauksiin.

Ceta Lehtniemi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *