Joh. 14. luku, jakeet 1-10

Älköön teidän sydämenne olko murheellinen

Johanneksen Evankeliumi 14. luku, jakeet 1-10:

”Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen. Ja mihin minä menen – tien sinne te tiedätte.”

Tuomas sanoi hänelle: ”Herra, me emme tiedä, mihin sinä menet; kuinka sitten tietäisimme tien?”
Jeesus sanoi hänelle: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. Jos te olisitte tunteneet minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni; tästälähin te tunnette hänet, ja te olette nähneet hänet.”

Filippus sanoi hänelle: ”Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme.”
Jeesus sanoi hänelle: ”Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: ’Näytä meille Isä’? Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.” 

Näissä kymmenessä jakeessa on sanottuna niin paljon ja niin suuria asioita, että niitä on lähes mahdotonta ymmärtää. Tilanne oli meitä ajatellen hyvin otollinen, koska opetuslapsetkaan eivät voineet käsittää Jeesuksen sanoja. Vaikka Jeesus seisoi heidän edessään, niin hekin olivat ymmärtämättömiä näiden sanojen edessä. Vasta Pyhän Hengen vuodatuksen jälkeen he saivat voiman todistaa, ja kyvyn käsittää näiden sanojen merkityksen.

Me tiedämme, että nämä keskustelut käytiin ennen Jeesuksen ristin kuolemaa, ylösnousemista, taivaaseen ottamista ja Pyhän Hengen vuodatusta. Kaikki tämä tapahtui näiden edellä olevien jakeiden jälkeen. Kirkko on tahtonut muistuttaa tästä kokonaisuudesta lukuisten vuosisatojen ajan kirkkopyhien ja uskontunnustuksen kautta. Minulle on ollut aina tärkeää tietää miksi vietämme pyhäpäivää, ja sain tätäkin kautta jonkun aavistuksen Jumalan salaisuudesta Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä.

Kristityille on lahjoitettu Pyhä Henki, Kristuksen Henki. Emme ole orpoja. Myöskään kristillinen kirkko ei ole orpo silloin, kun siinä on elävä Kristuksen Henki vaikuttamassa, ja kun siinä julistetaan sanaa Raamatusta. Tähän laajasti ymmärrettyyn Kristuksen kirkkoon ja seurakuntaan kuulun minäkin.

Jeesuksen kanssa on tässä luvun kertomassa tilanteessa ymmällään olevia ja kovin lohduttomia opetuslapsia. Jeesukselle on tapahtumassa jotain käsittämätöntä. Hän on lähdössä pois oltuaan vain muutaman vuoden opetuslasten kanssa. Tämäkö on nyt kaiken loppu? Ei, vaan se mitä tapahtuu pian, on uuden alku. Ja silti sama Jumala, Isä, joka on nähtävissä Pojassa, on hetken tauon jälkeen taas hyvin lähellä jokaista nyt ihmettelevää, kyselevää ja ymmärtämätöntä opetuslasta. Hän tulee olemaan toisella tavalla läsnä kuin mitä Jeesus on fyysisesti opetuslapsilleen.

Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun.” Saamme yhä oppia tuntemaan Isää Jumalaa ja Jeesusta Kristusta, jotta meissä heräisi usko. Tämä usko antaa murheelliselle sydämelle lohdun. Voimme kasvaa Jumalan tuntemisessa. On ihmeellistä elää tällaisessa mahdollisuudessa kyselevänä ja usein vastauksia sanan äärellä löytävänä Jumalan lapsena.

Tämä on aloitus muutaman kirjoituksen sarjalle, joissa tuon esille ajatuksiani liittyen Johanneksen Evankeliumin 14. lukuun. Alku on ehkä sekavankin tuntuinen monine jakeineen. Jospa tämä tästä hiukan kiteytyy. Me olemme usein opetuslasten tavoin hapuilemassa oikeaa tietoa ja ymmärrystä, ja minusta Jeesus puhuu tässä luvussa erityisen läheisellä tavalla myös meille tämän ajan ihmisille. Älkäämme siis pelätkö, kun haparoimme, epäilemme ja olemme ymmällämme kaiken keskellä.

Ceta Lehtniemi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *