Erämaan kukka

Erämaan pienen kukan hengellinen rohkaisu

Kuljin Fuerteventurassa kuivassa ja kuumassa maastossa vesipullo repussani. Nousin melko korkealle nähdäkseni kauas. Kuitenkin huomasin näkeväni myös lähelle. Kuivassa maassa oli piikikkäitä pensaita. Kiinnitin huomioni siihen, etteivät ne olleetkaan kokonaan harmaat. Niissä oli jotain aavistuksen vihertävää. Niissä oli eloa.

Otettuani kuvia näistä pensaista kauempaa, ja kumartuessani alas lähikuvaa varten, näin ihmeekseni yhden aivan pienen keltaisen kukan. Kun osasin katsella oikealla tavalla, näin useita kukkia ja myös pieniä nuppuja. Ne olivat kuin pensaan piikkien suojassa.

Jossain hyvin syvällä, missä pensaan juuret ovat, on vettä. Kasvi tarvitsee ravintonsa veden mukana. Miten kätkössä piikkien alla saattaa olla näin kaunista elämää? Miten kaunis onkaan pikkuruinen, vaatimaton kukka keskellä kuivaa ja karua erämaata.

Hämmästyin havaitessani, että Raamatussa (1933/38 käännöksessä) esiintyy 316 kertaa sana erämaa. Se kuvaa aina autiota, kuivaa, karua ja vedetöntä aluetta. Usein erämaa kuvataan myös vaaran paikaksi.

Erämaassa ei voinut tehdä myöskään työtä. Ei siellä voinut viljellä tai kalastaa. Sinne oli myös hyödytöntä rakentaa mitään, koska vesi puuttui. Hengellisesti voimme olla myös erämaassa ja vailla kykyä tehdä työtä. Ymmärrämme, että elävä vesi puuttuu. Olemme hengellisesti jostain tärkeästä riippuvaiset, ja meillä on jano ja nälkä. Meidänkin tulisi juurtua syvälle Kristuksen tuntemiseen. Tämä ei tapahdu hetkessä, eikä aina helpoissa olosuhteissa.

Psalmin 107 jakeet kuvaavat mielestäni sitä, miten me Jumalan omatkin koemme olevamme hengellisessä mielessä kuin harhailemassa erämaassa, ja etsimässä paikkaa, mihin asettua. Kaipaamme ravintoa, yhteyttä toisiin ja jotain sellaista, missä on rauha ja hyvä olla. Kaipaamme myös sitä, että voimme tehdä työtä ja kasvaa hengellistä hedelmää.
Hän muutti erämaan vesilammikoiksi ja kuivan maan vesilähteiksi.
Ja hän asetti nälkäiset sinne asumaan ja he rakensivat kaupungin asuaksensa.
Ja he kylvivät peltoja ja istuttivat viinitarhoja, jotka tuottivat satoisan hedelmän.
(jakeet 35-37)

Vesi voi saada ihmeitä aikaan. Kun puhumme vesilammikoista tai vesilähteistä, emme välttämättä puhu suurista vesistä. Olennaista on se, ettei veden lähde kuivu. Vesi voi olla pinnalla tai hyvin syvällä, mutta vain yhä uudelleen virtaava vesi on hyödyllistä ja puhdasta.

Kristus on sanonut Pyhästä Hengestä näin:
Mutta juhlan viimeisenä, suurena päivänä Jeesus seisoi ja huusi ja sanoi: ”Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon. Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat.” Mutta sen hän sanoi Hengestä, joka niiden piti saaman, jotka uskoivat häneen; sillä Henki ei ollut vielä tullut, koska Jeesus ei vielä ollut kirkastettu. (Joh. 7:37-39)

Tiedän, että me uskovat koemme usein olevamme erämaassa ja janoisia. Meillä on kutsu tulla Jeesuksen tykö ja kutsu juoda. Nyt Jeesus on kirkastettuna Isän tykönä kärsittyään ristinkuoleman tähtemme. Tähän kätkeytyy tärkeä salaisuus. Me saamme juoda ja tyydyttää janoamme, mutta silti janomme ei sammu pysyvästi ajassa. Ja kuitenkaan emme tahdo pois tämän lähteen ääreltä. Me tiedämme, että tämä elävä, iankaikkisuuteen kantava virta ei kuivu milloinkaan.

Lähde, josta vesi ei ehdy

Sinä lohdutat
pienillä puroilla, pienillä aluilla.
Kunhan lähde on oikea,
saamme juoda elävää vettä,
Kristuksen aitoa rakkautta.
Se hiljentää, se hoitaa.
Siitä kumpuaa hiljainen kiitos,
usein kyynelsilmän läpi.


Elävän veden virrat

Elävän veden virrat,
usein kuin pieni lähde,
tuskin kunnolla nähtävä,
mutta silti niin kirkas,
ravitseva ja puhdas vesi.
Pienelläkin purolla voi viipyä.
Miksi kaivata suurille virroille?
Saahan imeä pisaran kerrallaan.

Kun viivymme elävän veden lähteellä, Kristuksen lähellä, hän itse lahjoittaa meille sitä ravintoa mitä tarvitsemme. Hän itse on meille lahja. Hän on myös elävä sana. Kristuksen salaisuuden äärellä saamme viipyä ja juurtua häneen.

Ehkä se mitä Kristuksen Henki meissä vaikuttaa, näyttää samalta kuin tuo piikkipensaan kukka. Voisin olla jopa varma siitä, että moni näkee ensin vain harmaan ja kuivan kasvin. Mutta sehän ei ole totuus, vaan pensas kukkii runsaasti, koska sen juuret ovat syvällä veden lähteillä.

Pieni kukka on äärettömän puhutteleva. Se kuin kätkisi jonkun erityisen selviämisen salaisuuden. Janoinen erämaan kulkija, joka etsii elävää vettä, näkee pienen kukan. Tällöin hän ajattelee, että kukka saa ihmeellisesti voimaa ja vettä. Tästä salaisuudesta tahdon minäkin päästä osalliseksi.

Ceta Lehtniemi

4 vastausta artikkeliin ”Erämaan kukka

  1. liisa

    Kiitos, Keijo! Olipa ihmeellistä, että juuri nyt kirjoitit tästä. Olen erilaisista syistä juuri viime päivinä ajatellut tätä asiaa, erämaata, sekä Raamatun kuvauksissa, että uskovan ihmisen elämässä. Omassa elämässäni on ollut niin monta erämaataivalta, että se maisema tuntuu olevan yhä tutumpi, minun polkuni kulkee pääasiassa siellä. Tunnen joitain ihmisiä, joita Jumala on kuljettanut myös samankaltaista polkua.

    Kirjoitit: – ”—Israelin kansan keskuudessa heräsi mitä erilaisimpia jännitteitä, valituksia, kapinointia, vastustelua, epäluottamusta, nurinoita jne. Erämaa taitaa vuosituhansien jälkeenkin meissä edelleen kutsua esiin näitä samaisia puolia ja ilmiöitä.”

    Ihan juuri näin. Ja viisaasti, ja juuri omaan elämäänikin soveltuvasti jatkat: – ”—matkanvarrella ja Jumalan antamien erämaavaiheiden kautta Hän särkee meitä yhä pienemmäksi, vähäisemmäksi, syntisemmäksi, tietämättömimmiksi ja yhä riippuvaisimmiksi yksin Kristuksesta ja hänen armostaan..”

    On ihanaa, että vähitellen voi – Jumalan armosta – suostua tähän, koska silloin saamme kokea tätä, mitä psalminkirjoittaja kertoo Jumalan sanovan Hänen uskovalle:

    Ps.91:
    14 ”Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni.
    15 Hän huutaa minua avuksensa, ja minä vastaan hänelle, minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus, minä vapahdan hänet ja saatan hänet kunniaan. ”

    Erämaa on myös kaunis, siellä puhkeavat kukat loistoonsa ajallaan, ja Herra johdattaa juuri oikeaan aikaan lepopaikalle, veden ääreen, jossa saa taas kokea virvoittuvansa. Hän tietää, mitä jaksan.

  2. Keijo

    Hyvin mielenkiintoinen tämäkin erämaa- teema. Tosiaan varsin usein ko. teema Raamatussa mainitaan. Voinee todeta, että sillä on merkittävä viesti meille. Erämaahan tosiaan oli Israelin kansalle hyvin tuttu sen vaeltaessa kohti luvattua maata 40- vuoden ajan. Mietin niitä monia kohtia ko. vaelluksen aikana, jolloin Israelin kansan keskuudessa heräsi mitä erilaisimpia jännitteitä, valituksia, kapinointia, vastustelua, epäluottamusta, nurinoita jne. Erämaa taitaa vuosituhansien jälkeekin meissä edelleen kutsua esiin näitä samaisia puolia ja ilmiöitä. Kuinka sidottukaan sitä on tähän näkyvään? Jumalan toimintatavat näyttävät olevan aina niin toisenlaiset ja oikeastaan täysin vastakkaiset kuin ihmisen ajatus on.

    Tulee mieleen tässä yhteydessä kasvu. Luonnollisessa elämässä ihmisen kasvu menee aivan toisin kuin hengellinen kasvu. Pieni lapsi on aivan avuton ja täysin riippuvainen huoltajistaan. Vähitellen hän alkaa ryömiä, konttailla, kävellä ja tulla yhä riippumattomammaksi, autonomiseksi. Hengellisessä elämässä lienee lähes aina niin, että ensin ollaan suuria, osaavia, tietäviä, pystyviä jne..Kunnes matkanvarrella ja Jumalan antamien eräämaavaiheiden kautta Hän särkee meitä yhä pienemmäksi, vähäisemmäksi, syntisemmäksi, tietämättömimmiksi ja yhä riippuvaisimmiksi yksin Kristuksesta ja hänen armostaan..Mutta sanoohan Jeesus, että meidän tulee tulla lasten kaltaisiksi.

  3. liisa

    Runo, tuo jälkimmäinen siis, on kirjassasi lähes samanlainen 🙂 Raamatun lukeminen on elintärkeää, siinä kuulee Jumalan äänen. Ilman sitä näännymme. Se on juuri sitä vettä ja ravintoa, josta kirjoitat.

    Kirjoitit myös näin: – ”Kun viivymme elävän veden lähteellä, Kristuksen lähellä, hän itse lahjoittaa meille sitä ravintoa mitä tarvitsemme. Hän itse on meille lahja. Hän on myös elävä sana. Kristuksen salaisuuden äärellä saamme viipyä ja juurtua häneen.”

    Elävä Sana, sitä Hän juuri on, ensisijaisesti. Kuulemme Hänen äänensä läpi Raamatun. Pyhä Henki kirkastaa Hänet, muistuttaa, mitä Hän sanoi, kääntää ajatuksemme ristiin ja ylösnousemukseen. Ja lopulta hiljentymään sen eteen, että Jumalan armo pysyy iankaikkisesti, ja Hän rakastaa meitä iankaikkisella rakkaudella. Mikään muu ei ole niin tärkeää, ja ihmeellistä.

    Hän on meitä lähellä, aina, varsinkin särkyneiden ja niiden, joilla on arka tunto Hänen sanansa edessä. Ei niin pelkästään, toki niinkin, että me olemme Häntä lähellä, vaan Hän rakastaa meitä aktiivisesti, kutsuu yhä uudelleen kääntymään puoleensa, että saisi armahtaa ja rakastaa. Armo ulottuu paljon syvemmälle kuin edes osaamme aavistaa.

    Kirjoitit myös: – ”Jossain hyvin syvällä, missä pensaan juuret ovat, on vettä. Kasvi tarvitsee ravintonsa veden mukana. Miten kätkössä piikkien alla saattaa olla näin kaunista elämää? Miten kaunis onkaan pikkuruinen, vaatimaton kukka keskellä kuivaa ja karua erämaata.”

    Tästä tuli mieleen, miten ehkä itse olemme tuo piikkipensas, harmaa ja vaatimaton. Joku ihminen, sisaremme tai veljemme, myös voi näyttää ulospäin siltä, että hän saa unohtua, jäädä sivuun, ja unohtuukin helposti enemmän näyttävien ja itseään esillä pitävien uskovien rinnalla.

    Mutta juuri siellä, vaatimattomuudessa, tai kärsimyksen keskellä, erämaassa, voi olla nöyrä ihminen, joka kukkii kauniisti, koska on ulottanut juurensa syvälle elävän veteen, Jeesuksen tuntemiseen. Kukkia eivät kaikki huomaa, vaan kulkevat ohitse.

    Mutta Jumala näkee kukat, ja tietää, että ne kantavat myös hedelmää. Joku, joka tarvitsee kärsimyksissä koetellun uskovan viisautta, ja rakkautta, löytää jotain todella arvokasta ja auttavaa.

    Pääasia ei ole vain selviäminen erämaassa, vaan se, että erämaakin on täynnä elämää, jonka Jumala on luonut, ja että kannamme hedelmää kulkiessamme sen kautta, tai eläessämme siellä kuin se piikkipensas, sielläkin saamme kaiken, mitä tarvitsemme. Jumalalta. itseltään.

  4. cetalena Artikkelin kirjoittaja

    Jouduin vielä yöllä nousemaan korjailemaan omaa runoani. En löytänyt siitä netistä kuin alun. Nyt lisäsin jotain mitä luulen siinä olleen ja yhden sanan lisää. On se hyvä, kun tekijänoikeudet on minulla. Joskus lisään runojani myös tänne kotisivuilleni. Olennaista on myös nyt löytynyt tunne, että saa viipyä milloin vain yhden raamatunjakeen äärellä, milloin useamman. Siinä on Kristusta lähellä. Se ei ole turhaa. Nettiraamattukin on hyvä. Kun alkaa nousta mieleen sana, sen voi aina tarkistaa mukana olevalla laitteella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *