Ja kun se oli ottanut kirjan, niin ne neljä olentoa ja kaksikymmentä neljä vanhinta lankesivat Karitsan eteen, ja heillä oli kantele kullakin, ja heillä oli kultaiset maljat täynnä suitsutuksia, jotka ovat pyhien rukoukset,… (Ilmestyskirja 5:8)
Ja tuli eräs muu enkeli ja asettui alttarin ääreen pitäen kultaista suitsutusastiaa, ja hänelle annettiin paljon suitsukkeita pantavaksi kaikkien pyhien rukouksiin kultaiselle alttarille, joka oli valtaistuimen edessä. Ja suitsukkeiden savu nousi pyhien rukousten kanssa enkelin kädestä Jumalan eteen. (Ilmestyskirja 8:3-4)
Kun tein haun sanalla ”rukoil”, sain 331 kohtaa 1933/38 Raamatusta. Eli sanoja rukoilla, rukoili, rukoile jne. oli noin runsaasti. Etsin haulla ”rukou”, ja sain 133 kohtaa. Kyseessä ovat sanat rukous, rukoukset, rukouksiin jne. Erityisesti nämä Ilmestyskirjan kohdat jäivät puhuttelemaan. Oikeasti lähes hätkähdin näiden jakeiden edessä. Olen lukenut ne vaikka kuinka monta kertaa, ja olen kuullut ne useita kertoja. Mutta nyt ne nousivat esiin aivan erilaisella vahvuudella.
Vertailun vuoksi otan esille Vanhasta Testamentista seuraavaa. Ilmestysmajassa, jonka Mooses rakensi Herran käskystä, oli suitsutusalttari, jolla poltettiin suitsuketta. Suitsutusalttari tehtiin akasiapuusta, ja se päällystettiin puhtaalla kullalla sekä päältä että sivuilta. Suitsutusalttari sijoitettiin pyhään, kaikkeinpyhimmän esiripun eteen, että suitsutus nousisi kaikkeinpyhimpään Herran eteen. VT:n aikana ylipappi poltti suitsuketta joka aamu ja ilta. (2 Moos. 30: 1 – 10)
Nyt Jeesus on Ylimmäinen Pappimme. Emme tarvitse samassa mielessä pappeutta enää kuin VT:n aikana. Jeesuksen ristinkuoleman yhteydessä temppelin esirippu repesi. Meille avautui mahdollisuus rukoilla Jumalaa, ja tähän ehkä sopii vertauskuvaksi myös VT:n kuvaama suitsutus alttarilla Ilmestysmajan pyhässä aivan esiripun edessä. Kuitenkin nyt esirippu on poissa, ja tällä hetkellä on avoin yhteys kaikkeinpyhimpään. Rukousaikojakaan ei tarvitse määrittää. Ilmestyskirjan kohta vahvistaa ajatusta, että rukousta verrataan suitsukkeeseen.
Me tavalliset, pienet uskovat saamme rukoilla Isää Jeesuksen nimessä. Voimme luottaa, että Pyhä Henki auttaa meitä. Olemme pyhiä yksin Jeesuksen Kristuksen ansiosta. Olemme myös hengellisiä pappeja Raamatun mukaan. Yhä elämme aikaa, jolloin rukoillaan hengessä ja totuudessa, Kristuksen Hengessä.
Aivan pyhimpään paikkaan, alttarille, Jumalan ja Karitsan eteen tuotiin enkeliolentojen käsissä pyhien rukoukset kultaisissa suitsutusastioissa. ”Pyhät” ei tarkoita nyt erityisiä, ihmisen nimityksen perusteella pyhiksi sanottuja ihmisiä, kuten katolisen kirkon opetuksesta saattaisi ymmärtää. Ja eikö muissakin kirkkokunnissa tahdota yhä enemmän muistaa pyhiä ihmisiä, ennen eläneitä? Uskon pyhillä tarkoitettavan kaikkia meitä tavallisia Jumalan omia, miehiä, naisia ja keskenkasvuisia lapsia. Meidän rukoilemisemme on vaatimatonta, epämääräistä ja usein kuin pelkkiä huokauksia. Ja kuinka usein nukahdammekaan kesken rukouksen omiin vuoteisiimme.
Miten tämä on edes mahdollista? Eikö näihin suitsutusmaljoihin olisi ollut laittaa jotain jalompaa? Ehkä arvostamme hiukan väärin painotuksin erilaisia uskoon liittyviä asioita. Emme tiedä millä on merkitystä ja mikä on kehällistä. Hyvä opetus on tärkeää, sen tiedämme kaikki. Hyvät teot merkitsevät suuresti. Suitsutusmaljoissa ei ollut kuitenkaan hyviä tekoja tai opetuspuheita, vaan pyhien rukouksia. Rukouksen kautta viivymme Jumalan edessä kiittäen ja tuoden esiin tarpeitamme liittyen omaan tai toisten elämään. Jeesus opetti rukousta ja myös Paavali pyysi puolestaan esirukousta.
Miksi nämä kohdat ovat Ilmestyskirjassa? Voisivatko ne rohkaista meitä rukoukseen? Voisimmeko tämän kautta saada näkyä siitä, että vaatimaton rukous leviäisi esimerkiksi vanhusten luo. Itse olen pyrkinyt laittamaan kirjoihini Isä meidän -rukouksen. Kortteihin olen usein laittanut Herran siunauksen. Meillä on kullakin oma paikkamme ja meille annetaan erilaisia asioita sydämelle. Tätäkin saamme kysyä rukoillen.
Ceta Lehtniemi
Lisään loppuun vielä Isä meidän -rukouksen siinä muodossa, missä se yleisimmin rukoillaan. Tämä ei ole suoraan mistään käännöksestä. Ehkä vieraampi sana ”velka” on tahdottu näin välttää, ja säilyttää silti asiasisältö samana. Näin sen minäkin laitoin pikkukirjaani Hyvän Paimenen hoidossa. 
Kiitos, liisa taas. Olin liikaa kiinni siinä, että suitsutus kuvaa rukousta. Nyt esiripun ollessa poissa, niin ei pitäisi ehkä puhuakaan enää pyhästä. Täytynee lisätä yksi lause vielä. Viittasin VT:n kuvaan ja Ilmestysmajaan, jossa suitsutusastia oli vielä esiripun takana pyhässä, vaikka suitsukkeen tuoksu menikin kaikkeinpyhimpään.
Yritin jotenkin saada selvemmäksi itseäni puhutellutta vertauskuvaa. Laitoin myös sanan ”ehkä”, koska en voi tietää meneekö tämä teologisesti oikein. Nyt olen pienellä reissulla, eikä keskittymiseni tähän onnistu.
Kiitos tekstistä. Kuitenkin tämän asia jäi askarruttamaan. Kirjoitit: – ”Meille avautui mahdollisuus rukoilla Jumalaa ikään kuin Ilmestysmajan pyhässä, esiripun edessä. Kuitenkin nyt esirippu on poissa, eikä rukousaikojakaan tarvitse määrittää.”
Kuitenkin Heprealaiskirjeessä ovat sanat:
19 Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään,
20 jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta—
Kun rukoilemme ”pyhässä” esiripun edessä, ja se on poissa, rukoillemmehan me todellisuudessa ”kaikkeinpyhimmässä”, koska pääsy sinne on vapaa? Jeesuksen uhri oli kertakaikkinen. Pääsemme Pyhän Jumalan yhteyteen suoraan, ilman uhria, suoraan armoistuimen eteen, tai sen kautta. Jeesus itse on armoistuin, Hän avasi pääsyn sinne verensä kautta.