Tiililän kirjan pohjalta 1

Miksi kristinuskoa ei voi uudistaa?

Miksi kristinuskoa ei voi

ei tarvitse

eikä saa

uudistaa?

Kirjoittanut Osmo Tiililä 1969, WSOY, 137s.

Kirja koostuu kolmesta Helsingin Vanhassa kirkossa pidetystä luennosta sekä jälkisanoista. Kirjan sanottiin vastustavan etenkin nuorten kristittyjen piiriin levinnyttä vallankumousmielialaa. Itse usko ja sen soveltaminen käytäntöön tulisi erottaa. Nyt ehkä uudistusintoilun lähtökohdat ja päämäärät ovat hieman toiset kuin 1969 -luvun lopussa, mutta kirjasta löytää yhä tavattoman paljon näkemyksiä, jotka eivät saisi jäädä unohduksiin.  Pidän kirjaa kuitenkin melko vaikeasti luettavana sen rakenteen vuoksi, sekä sen vuoksi, että siinä mainitaan runsaasti erilaisiin virtauksiin liittyviä nimiä.

Uskon, että on syntymässä artikkelisarja tämän kirjan pohjalta; ja siinä esittelen myös omia ajatuksiani ja huolen aiheitani liittyen tämän hetken kristinuskon painotuksiin. Oma huoleni on se, että nykyisin kielletään herkästi se mahdollisuus, että on olemassa yksi usko, joka perustuu historiaan, Jumalan Pojan kuolemaan ristillä, ja tämä tapahtuma sai valvistuksensa siinä, että Jeesus voitti kuoleman ja nousi kuolleista ja elää tänäkin päivänä. Nyt Jeesus Kristus on Isän luona kirkkaudessa, mutta hän on palaava vielä kerran maan päälle.

Kirjan alkuosassa kerrotaan lyhyesti maapallon pitkästä historiasta. Sen jälkeen tuodaan esiin erilaisia ideologioita ja ihmisen aikaansaamaa kehitystä monilla aloilla. Nämä saivat aikaan kehitysoptimismia. Nyt voisi puhua ehkä länsimaissa kehityspessimismistäkin, koska on suuri huoli maapallon tulevaisuudesta. Jossain kohtaa kirjassa tuodaan esille myös itämaisiin uskontoihin liittyvä spiraalimainen jatkuvan kehityksen ajatus tai kuin ympyrään sulkeutuva kehityskierto. Juutalaisuuden ja kristinuskon ajattelu on täysin toinen. Se perustuu lineaariseen ajatteluun, ja elävän Jumalan osallisuuteen kaikessa, niin luomisessa kuin tämän nykyisen elämänmuodon päätetapahtumisissakin. Tämä ei tietenkään poista millään tavoin ihmisen vastuuta koskien luontoa, toisia ihmisiä tai itseä.

Nyt siirryn kohta ensimmäiseen lainaukseen kirjasta. Se on sivulta 23. Edellä on kuvattu kehitysoptimisteja, myös sitä ettei tähän ajatteluun kuitenkaan liity menneiden polvien aikaansaannosten todellinen arvostaminen. Kurkotellaan ehkä malttamattomasti eteenpäin rakentamatta maltilla hyväksi ja oikeaksi todetulle pohjalle. Ja tässä tuo lainaus:

”Esittämäni lyhyt historiallinen tausta osoittanee joka tapauksessa, ettei ajatus jonkin elämänalan muuttumattomana säilymisestä ole mitenkään yleisesti hyväksytty, päinvastoin. Pelkästään jo takana päin olevan pitkän historian valossa vaikuttaa puhuminen siitä, että niin lyhykäinen ilmiö kuin vasta kaksituhatta vuotta vanha kristinusko säilyisi samanlaisena läpi aikojen, perin arvostelukyvyttömältä, etten sanoisi typerältä.

Miksi siis koko aiheemme?

Vastauksen voisi jo heti alussa pelkistää tällaiseksi: Jos kristinusko perustuu Jumalan kertakaikkiseen historialliseen tekoon Kristuksessa Jeesuksessa sillä tavoin, että hän on säätänyt tämän teon merkityksen pysyväksi, niin mikään luomakunnassa tapahtuva vähittäinen muuttuminen ei siihen vaikuta. Se on toisin sanoen suhdanteista, ajasta ja oloista riippumatonta. Jos siis Jumala todella on puuttunut historian kulkuun sillä tavoin, että hän on sen tiettyyn kohtaan sijoittanut alati samana pysyvän uskonnon perustan, niin tämä perusta pysyy, vaikka kaikki muu muuttuisikin.”

Kristillisen uskomme kohdetta, Jumalan ilmoitusta, ei voi uudistaa. Tiililä tarkoittaa Jumalan ilmoituksen kokonaisuutta, johon sisältyy luonnollisesti myös Vanhan Testamentin osuus jo osoittamassa Kristukseen. Peruslähtökohtana on itse Jumalan muuttumattomuus. Jumalan sanan, Raamatun, arvovalta ja muuttumattomuus perustuu myös tähän samaan lähtökohtaan. Sanan pysyvyyttä ei Tiililä kuitenkaan käsittele tässä kirjassaan. 

Harhaoppeja on käsitelty kirkon historian aikana. Aina on keskiössä ollut uskon kohde, uskon sisältö, se mikä pysyy, se mihin jokaisen polven ihmisen tulisi perustaa uskonsa ja elämänsä. Mutta tästä jatkan myöhemmin. Avaan kommentointimahdollisuuden vasta, kun koko kirjoitussarja on valmiina. Kirjoitan tätä tabletilla avonainen kirja sylissäni, ja kirjoitan pätkän kerrallaan. Joskus myöhemmin on viimeistelyn aika.

Ceta Lehtniemi