Tiililän kirjan pohjalta 2

Miksi kristinuskoa ei voi uudistaa? 2. osa

Mikä olisi harhaoppia?

Tässä artikkelissani käsittelen harhaoppeja siten, että professori Tiililän ajatukset vuorottelevat jonkin verran omien ajatusteni kanssa. Tämä ei ole pelkästään kirjan arviointia, vaan myös omien ajatusteni muokkaamista sanoiksi. Kirjakin on kirjoitettu noin 50 vuotta sitten, ja mieleni tekee vetää tuon ajan ajatuksia nykypäivään.

Tiililä jatkaa sivulla 26 selvitystä siitä, mikä tulisi ymmärtää harhaopiksi. Harhaoppisyytökset eivät ole kohdistuneet kirkon historian aikana hurskauden saamiin muotoihin silloin, kun kilvoituksen, rukouksen, jumalanpalveluksen, eettisen toiminnan ja muun kristillisen elämän perusta on säilytetty alkuperäisenä.

Kun varhaiskirkossa kokoonnuttiin suuriin synodeihin tarkoin määrittelemään , mihin oli uskottava, siis uskon kohdetta, tämä oli aivan muuta kuin olisi ollut puuttuminen siihen, oliko rakkautta osoitettava noin tai näin, oliko joku askeetti mennyt askeettisuudessaan liian pitkälle, oliko jotakin jumalanpalveluksen muotoa pidettävä suositeltavana ja toista vähemmän suositeltavana jne. 

Kristityt joutuivat alusta pitäen joissain korostuksissaan erilaisille linjoille, sillä evankeliumi jätti heille tietyn vapauden. Siitä mihin uskottiin, ensimmäiset kristityt olivat kuitenkin yhtä mieltä. Kristuksen ristinkuolema ja ylösnouseminen uskon ainoana perustana antoi kaikelle muulle todellisen pohjan ja suunnan. Samoin käsitys Jumalasta Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä oli selkeänä ja yhtenevänä kaikilla apostoleilla, niinkuin muutkin uskon keskeiset asiat.

Nykyisin kiinnitetään paljon huomiota siihen, miten hyvinvoivat kristityt suhtautuvat vaikkapa toisella puolella maapalloa asuviin lähimmäisiin, tai heihin, jotka tulevat tänne apua tai parempaa elämää hakemaan. Ehkäpä kirjan kirjoittamisen aikoina 1960-luvun lopulla tämä huoli kaukaisista maista oli erityisen vahvasti esillä. Se vaikutti nuorten kristittyjen ajatteluun. Itsekin olin osa tätä nuorisoa, mutta varmaan omat huolen aiheeni kavensivat tällä kohdin ajatteluani. Minulla ei ollut edes edellytyksiä paneutua koko maapalloa kattaviin epäoikeudenmukaisuuksiin.

Tulee pystyä erottamaan selkeästi uskon perusta siitä mikä on mahdollisesti laiminlyöntiä tai välinpitämättömyyttä liittyen käytännön kristilliseen elämään. Uuden Testamentin kirjeissä on sekä uskon perusteisiin liittyvää opetusta että myös kiitosta tai kehotusta esimerkiksi avustamista tai muuta kristillistä elämää koskien. Kuitenkin löydämme kaikkialta niin kirkkaana jo Vanhan Testamentin osoittamassa Kristukseen, ja Kristuksen merkityksen jokaiselle ihmiselle henkilökohtaisena Vapahtajana.

Etenkin harhaoppeja käsiteltäessä toivoisin itse, ettei tähän sekoitettaisi mukaan moraalin tai virkakäsityksen kysymyksiä myöskään nykyaikana. Täällä Suomessa tälläkin hetkellä olemme kukin kovin erilaisissa tilanteissa. On kiinnitettävä huomio siihen, että evankeliumi julistetaan selkeästi ja puhtaana. Olen todella huolissani siitä, miten uskon ainoa perusta näyttää kuin kätkeytyvän nykyaikana.

Luther ei aikoinaan protestoinut aluksi Rooman kirkon oppeja vastaan, vaan piti arvossa varhaisen kirkon uskontunnustuksia. Hän oli ensin kirkon räikeitä väärinkäytöksiä vastaan. Vasta, kun hän huomasi miten ”ihmissäädökset” olivat syrjäyttäneet kirkossa alkuperäisen ilmoituksen eli Jumalan sanan selvän sanoman, hän alkoi pitää Roomaa jopa antikristillisenä.

Lainausta Tiililältä: ”Rooma myöntää selvemmin kuin protestantismi kehityksen yleisen lain soveltuvan jopa kristinuskon perustaankin. Itse uskon kohdekaan ei Rooman käsityksen mukaan ole stagnatisoitu eli jäykistetty paikoilleen. Kun Rooma asettaa uskon tradition eli piirissään vähitellen muotoutuneet opinkäsitykset ja kirkollisen käytännön Raamatun rinnalle, tämä merkitsee itse apostolisen sanoman käsittämistä kehityksenalaiseksi. Kehityksen mukana saatava valo ei kuitenkaan poista entistä, vaan tuo siihen lisiä.”

Rooman ajattelu on johtanut siihen, että se on suurissa konsiileissaan ja myös pelkästään paavin päätöksin esittänyt uusia dogmeja. Erityisesti on hyväksytty erilaisia Neitsyt Mariaa koskevia dogmeja, esimerkiksi liittyen tahrattomaan sikiämiseen ja taivaaseen ottamiseen. Miten nämä ovat siis perusteltavissa Rooman kirkon mukaan? 

Tiililältä jälleen lainausta: ”Kirkon tradition katsottiin kaikissa näissä tapauksissa tukevan näitä toimenpiteitä, joten voitiin – kirkon uskon mukaisesti – Jumalan kirkolle antamin valtuuksin ja Pyhän Hengen johtamina julkisestikin liittää tällaiset tarkoin määritellyt lisät kirkon oppiin (oikeastaan siis vain virallisesti ilmoitettiin, mitä jo kauan oli uskottu).”

Tältä pohjaltakin ajatellen on hämmästyttävää miten usein protestantismin piirissä on luovuttu raamattuperiaatteesta ja otettu oma arvostelukyky ylimmäksi johtotähdeksi. Ajanhengen vaikutus ja yleisen mielipiteen painostus näkyy protestanttisella taholla usein lähes hillittömänä uudistusmielenä. Mutta se onkin jo yksi seuraavan artikkelin aiheista.

Ceta Lehtniemi