Saamme olla pieniä, vähäpätöisiä kuin tämä sammaleen pieni hapsu. Suunta elämässämme ja kaipauksemme olkoon oikeaan, vaikka usein hapuillenkin.
Sydämestänne, niinkuin Herralle
Kaikki, mitä teette, se tehkää sydämestänne, niinkuin Herralle eikä ihmisille,… (Kol.3:23) Tämä Kolossalaiskirjeen kohta sanottiin palvelijoille, ehkä jopa orjan asemessa oleville henkilöille. Ja samalla se sanottiin meille jokaiselle.
On vapautta saada tietää, että todellisuudessa jokainen viime kädessä tekee kaiken Jumalan edessä ja hänelle. Olemme Herran palvelijoita, emme kenenkään orjia, vaan vapaita Jumalan lapsia.
… tietäen, että te saatte Herralta palkaksi perinnön; te palvelette Herraa Kristusta. (Kol.3:24)
Perintö, jonka saamme, ei ole tämän maallisen elämän asioita eikä aikaan annettua, vaan liittyy iankaikkisuuteemme. Iankaikkinen elämä ja ikuinen Herran läheisyys kirkkaudessa liittyy tähän, mutta varmaan myös muuta, mitä emme ymmärrä.
Hänen herransa sanoi hänelle: ’Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene herrasi iloon.’ (Matt.25:21)
Minua joskus mietitytti tämä Matteuksen evankeliumin kohta leivisköistä. Vertasin sitä, mitä kukin oli saanut. Miksi jaettiin epäoikeudenmukaisesti kenelle yksi, kaksi tai viisi leiviskää? Nyt ajattelen aivan toisin, jopa niin, että se ei ole merkityksellistä montako leiviskä kukin saa. Se merkitsee, keneltä ne saadaan, ja tahdommeko asioida niillä antajan tahdossa ja hänen edessään, itse asiassa hänelle.
Se, joka sai yhden leiviskän, hautasi sen maahan. Hän ei tahtonut olla missään tekemisissä leiviskän antajan kanssa, saada oikeaa tietoa hänestä, saati palvella häntä. Hän oli tietävinään hänet kovaksi ja ankaraksi isännäksi. Hän syytti leiviskän antanutta jopa vääryydestä, siitä, että tämä leikkaa sieltä mihin ei ole itse kylvänyt.
Sen sijaan toiset leiviskänsä saaneet ymmärsivät nimenomaan lahjoittajan toisin, voisi kenties sanoa, että ikäänkuin armon evankeliumin kautta. Lahjoittajan luonteen voimme ymmärtää Kristuksen sovitustyössä. Siinähän Jumalan armo ja rakkaus suurimpana ilmenee. Emme palvele kovaa isäntää orjina, vaan elämme vapaina Jumalan lapsina. Sydämestämme elämme hänelle ja hänessä, ja myös hänen lahjoistaan.
Nämä kohdat ovat olleet minulle jollakin tavoin vaikeat, mutta ne ovat avautuneet ainoastaan evankeliumin lähtökohdasta. Tällöin ne ovat tulleet rakkaiksi. On suurta lahjaa, kun saa elää armahdettuna Jumalan lapsena ja taivaan perillisenä. Tähän sisältyy tieto siitä, etten pysty täysin tietämään, mikä on suurta tai arvokasta iankaikkisuutta ajatellen. Kun en tätäkään tiedä, on tavallaan jopa helpompaa, silloin ei torju jotain pois pitämällä sitä liian vähäpätöisenä.
Minun ei tarvitse edes huolehtia tästä tiedosta. Tiedän, keneltä olen leiviskäni saanut, ja tiedän kenelle tahdon elää. Tiedän kuka elämäni mittaa. Onneksi se en ole minä tai muut ihmiset. Onneksi se on Herra Jeesus Kristus, joka on jo nyt kantanut pahat tekoni, erheeni ja kuormani ristille kuollessaan puolestani.
Vielä on aika kysellä niitä pieniä asioita ja tehtäviä Herran edessä. Voi olla, että kaikki ymmärretään väärin ihmisten taholta, pidetään ehkä outona tai kummallisena. Joku näkee ja ymmärtää, että teen jotain herkkää ja rakasta. Moni voi kunnioittaa sitä ymmärtämättä täysin, joku taas pitää roskana ja vähäpätöisenä, jopa haitallisena.
En välitä muusta kuin siitä, että tiedän keneltä pienet askareeni saan. Olen kiitollinen, kun saan tuntea Hänet, ja oppia Hänestä lisää.
Ceta Lehtniemi
Lähetetty iPhonesta