Arvostavasta kohtaamisesta

Arvostavasta kohtaamisesta

Itse mietin viimeisimmässä kirjoituksessani sitä, miten olen saanut paljon toisten ihmisten kautta. Ajatuksissani oli kirjoittaessani ennen muuta ihmiset, joihin olen yhteyksissä puheluiden ja erilaisten viestien tai kirjeiden kautta, tai parhaimmillaan toki tavaten ihan kasvokkain. Vuorovaikutus on ihmiselle niin ominaista ja tärkeää. Näissä erilaisissa toisen kohtaamisen tilanteissa on jotain hyvin merkityksellistä, emmekä voi oikein määrittää kuka on auttavana tai antavana osapuolena, eikä tarvitsekaan. Näin on ainakin silloin, kun emme tarkoita ammatissa työskenteleviä avun antajia.

Usein käsitellään sitä negatiivista jälkeä, mikä on saattanut jäädä huonosta kohtelusta, ja vähemmän myönteistä. Ja kuitenkin jokin pahalta ja vaikealta tuntuva saattaa muuttua jopa voimavaraksemme. ”Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat”, tämän lohdutuksen voi löytää Roomalaiskirjeen kahdeksannesta luvusta. Arvelen, että erityisesti kristityllä on Jumalan lapsena mahdollisuus nähdä elämässään uskollista huolenpitoa ja saada sellaista lohdutusta, mikä kuljettaa vaikeuksien ja jopa vääryyksien yli. Lohdutus tulee usein sanan kautta, Raamatusta.

Nyt kuitenkin tahtoisin viivähtää hetken ajatellen hyviä kohtaamisia. Mietin myös sitä, olisiko näitä mahdollista lisätä jollakin tavoin elämässä. Kysymys on siitä mitä arvostan, mihin tahtoisin vielä suunnata ajatukseni ja tekemiseni minulle annettuna aikana.

Keijo mietti kirjoitukseni kommentissa tähän tapaan: ”Kun tulee miettineeksi joitakin kohtaamisia ihmisten kanssa, jotka ovat olleet hyvin myönteisessä mielessä merkityksellisiä. Mietin, että mikä siitä tekee merkityksellisen? Itselleni nousi mieleeni, että ainakin se, että ko. kohtaamisessa tulee ymmärretyksi, kuulluksi, kunnioitetuksi ja arvostetuksi ja jollain tavalla enemmän tietoiseksi omasta itsestään, ajattelustaan, kiinnostuksistaan, tunteistaan, toiveistaan, tavoitteistaan jne. Sellaiset kohtaamiset ovat suuremmoisia Jumalan lahjoja.”

Pirkko Viherkoski pohti näitä asioita kirjassaan ”Kaiken lohdutuksen Jumala”. Hän mietti yhteisiä piirteitä elämässään tärkeisiin ihmisiin liittyen erityisesti lohdutuksen näkökulmasta. ”Ihmiset, joiden kautta olen erityisesti tullut lohdutetuksi, ovat 

-osanneet kuunnella ja heillä on ollut aikaa minulle

-olleet minusta kiinnostuneita ja olen ollut heille tärkeä

-ovat olleet uskollisia ja välittäneet huolenpitoa

-olen luottanut heihin, eivätkä he ole tuominneet minua

-he ovat viestineet omalla elämällään, että elämä on elämisen arvoista vaikeuksista huolimatta.”

Itse olen huomannut, että kaikenlainen kiire voi haitata kohtaamisissa, samoin se, ettei jotenkin ole vaan tilaa toiselle. Itseäni on joskus saattanut häiritä tilanteen nopea muuttuminen, jokin täysin odottamaton asia. Parhaimpiin kohtaamisiin on liittynyt rauha ja lepo. Se on voinut tulla joko ajan riittämisen kautta. Se on tullut ehkä kuin lahjana, kuin johdatuksena.

Minun on vaikea etsiä juuri nyt tilanteita ja kohtaamisia, jotka olisivat olleet erityisen tärkeitä itselleni. Enemmän tulee mieleen ihmisiä, jotka ovat merkinneet paljon hyvinkin erilaisista ja epätäydellisistä kohtaamisista huolimatta. Heidän merkitystään ei vähennä monenlainen osaamattomuuskaan. Arvostamisen, rakastamisen ja rinnalla kulkemisen viesti on välittynyt vahvana kaiken läpi. 

Anteeksiantamisen ja anteeksisaamisen armo liittynee myös tähän aiheeseen jopa usein kipeällä tavalla. Näillä alueilla joutuu kulkemaan, jotta voi suunnata eteenpäin, ja jotta löytyy tilaa uudelle. 

Olen miettinyt paljon sitä miten vähän nykyisin ollaan antamassa vanhuksille aikaa ja arvostusta. Kiireiset ja pakolliset huoltotoimet eivät mielestäni riitä, kun ihminen on siirtymässä kohta pois tästä elämästä. Vanhuksetkin kaipaavat samoja asioita kuin me paremmissa voimissa olevat. He kaipaavat arvostavaa kohtaamista, ja uskoisin, että useimmiten myös hengellistä tukea. Kenellä on lupaa tai edes jonkinlaista mahdollisuutta olla vaikuttamassa tähän?

Kohtaamisten arvo ajatellaan herkästi vain tämän elämän perspektiivistä. Itse en oikein voi kristittynä näin ajatella. Toki elämässämme on rakentunut paljon sen kautta mitä olemme itse saaneet tai miten meitä on kohdattu. Kuitenkin tulisi pitää mielessä myös iankaikkiset näköalat, sekä hyvä elämä viimeisiä päiviä myöten. 

Tein oikeastaan kirjani ”Virvoita sanallasi” erityisesti vanhukset tai hoitolaitokset mielessäni. Mietin sitä, että kuvan ja sanan yhdistelmä voisi puhutella ja rohkaista. Tekstin jätin lyhyeksi ja isolle fontille. Samoin viimeisimmän youtubeni, kahden minuutin hartauden, tein vanhuksia ja väsyneitä ajatellen. Linkki siihen https://youtu.be/itZoJInTVsU 

Nämä sydämelleni lasketut asiat eivät oikein mene eteenpäin. Tulisi olla ihmisiä, jotka voisivat liittää nämä oman elämänsä kohtaamisiin, heitä, jotka arvostavat samoja asioita. Ehkäpä ne eivät ole tarkoitetutkaan etenemään. Jospa ne palvelevat sinä aikana, jolloin minä itse olen varsinainen vanhus. Näin voin ajatella, ja rukoilla, että Isä antaisi minulle vuosia.

Mitähän mietteitä sinulle nousee aiheesta?

Ceta Lehtniemi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *