Ihminen uutena Kristuksessa
Pohjana on edelleen Eetu Rissasen kirja Paavalin ihmiskäsityksestä. Jälleen poikkean paljon varsinaisesta pappein synodaalikokoukseen kirjoitetusta 1940 -luvun alun kirjasta. Jo otsakkeeni poikkeaa kirjan otsakkeesta, joka oli yksinkertaisesti ”Uusi ihminen”. Teen tämän muutoksen jo sen tähden, että olen peilannut kristillistä Paavalin ihmiskäsitystä humanistisen psykologian ihmiskäsitykseen. Myös kirjoitukseni lukijat, jos heitä on, ovat muita kuin 1940 -luvun teologeja. Näin siis täsmennän jo otsakkeessa, että kirjoitan kristillisestä ihmiskäsityksestä. Kirjoitukseni on jatkoa kahteen edelliseen artikkeliin.
Paavali käytti itse paljon ilmaisua ”olla Kristuksessa”. Se kuvasi voimakkaasti ihmisen uutta tilaa Kristukseen uskovana, Kristukseen kastettuna. Se kuvasi elämää Kristuksen Hengen, sanan ja seurakuntaruumiin yhteydessä. Paavalille tämä merkitsi myös erityistä tehtävää apostolina, seurakuntien perustajana ja opettajana. Itselleni on merkinnyt paljon se miten Martti Luther ja suomalaiset vanhemman polven Luther -tutkijat ovat käsitelleet Paavalin kirjeitä.
Olen myös törmännyt sellaiseen käsitykseen, että Luther käsitteli ”vain” Paavalin kirjeitä, mikä ei pidä paikkaansa. Olen myös kuullut jonkun pitävän Paavalin osuutta Raamatun kokonaisuudessa vähäisenä. Itselleni miettiessäni ihmiskäsitystä ja Kristuksen ristin sovitustyötä tässä kokonaisuudessa, juuri Paavalin kirjeet ja Lutherin opetukseen perehtyneet kirjat ovat olleet ratkaisevan tärkeät. Meillä on Suomessa ollut myös poikkeava yhteys saksan kielen opetukseen, mitä on aiemmin pidetty merkitsevänä teknisillä aloilla. Uskoisin sillä olleen suuri merkitys myös siinä, että meillä on niin erinomaisia vanhoja kirjoja liittyen juuri keskeiseen kristilliseen opetukseen.
Jumalan työ
Kun laki ei ollut elämän tie elämäksi, vaan kuoleman tie kuolemaksi, avasi Jumala hyvyydessään aivan uuden pelastustien: armon tien. Kristuksen ristissä ja veressä on tapahtunut vapautuminen synnin syyllisyydestä, jota Paavali kuvaa erityisesti Roomalaiskirjeen 1-5 luvuissa. Synnin syyllisyydestä vapautumiseen liittyy vielä elämän vapautus eli vapautuminen synnin vallasta, josta Paavali puhuu Roomalaiskirjeen 6 ja 8 luvuissa. Lisäksi Kristus on lunastanut meidät vapaiksi turmiovalloista, joiksi Paavali luki synnin, kuoleman, perkeleen, lihan ja lain. (s.68)
Uusi elämä
Uusi elämä otetaan vastaan uskossa. Kyse ei ole kuitenkaan ihmisen olemuksen muutoksesta siten kuin näemme esimerkiksi perhosen metamorfoosissa tapahtuvan. Kuitenkin Jumala itse oman Henkensä kautta vaikuttaa meissä jopa niin, että kristittyä voi verrata Pyhän Hengen temppeliin, joka hän myös on. Ja samalla uusi elämä on saviastiassa, edelleen heikossa ja erehtyväisessä ihmisessä. Tähän uuteen meidät on kastettu tai kastetaan. Olemme Kristuksen yhteyteen otetut, ja tahdomme vaeltaa uskossa aina perille saakka, taivaaseen, Isän kotiin, jossa saamme viimein nähdä mitä kaikkea tämä Kristuksen meille lunastama uusi elämä merkitsee. Paavalin kirjeissä on hyvin paljon läsnä kuolema ja iankaikkinen elämä. Se vaikuttaa hyvällä tavalla toivoa ja elämän kunnioitusta luoden. Se tulee kuin osaksi tätä maanpäällistä elämää.
”Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut” (2 Kor. 5:17) Uusi aiooni on alkanut, ”sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu” (Room. 5:5) Ei ole siis kysymys ainoastaan periaatteellisesta suhteen muuttamisesta Jumalan ja ihmisen välillä, vaan siitä, että ihminen todella on valkeuden lapsi ja uusi ihminen Kristuksessa. Kristuksen sovitustyön osallisuus ei siten ole vain ulkopuolellamme (extra nos), vaan myös sisäpuolellamme (in nobis). (s.76)
Uusi elämä ja ihminen
Paavalin kirjeissä ihminen ei ole yksin, vaan on osana seurakuntaa, Kristuksen ruumista. Se on minusta hyvä muistaa, vaikka nyt aiheena onkin ihmiskäsitys. Tämä on hyvä muistaa myös nyt, kun näemme ehkä kukin paljon vaikeaa tämän ajan seurakunnissa. En usko Jumalan tarkoittavan sellaista kristillistä elämää, jossa ei oltaisi yhteydessä muihin kristittyihin, tai josta puuttuisi sana, ehtoollinen tai rukous yhdessä toisten kanssa. Silti uskoa Jumalan herättämänä voi olla sielläkin missä emme sitä näe tai arvaa olevankaan. Tämän edellä olevan kirjoitin myös itselleni, koska minulla on ollut vaikeuksia näillä alueilla. On ollut helpointa pitää kirjoja seurana ja keskustelukumppanina. Olen myös kasvanut tänne saaristoon ja sen luonnon keskelle, missä pääasiassa kirjoitan.
Uusi elämä ja liha. Koska ihminen kokonansa, koko hänen olemuksensa, on syntinen, täytyy hänen kokonansa kuolla. Tätä tarkoitetaan, kun Paavali puhuu lihan kuolemisesta. ”… ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen” (Gal. 5:24). Uusi elämä ei ole vaeltamista lihan mukaan, vaan Hengen (Room. 8:12-14) (s.79)
Ihmisen jäsenet, jotka ennen annettiin synnin palvelijoiksi laittomuuteen, annetaan uudessa elämässä vanhurskauden palvelijoiksi pyhitykseen (Room. 6:19). Synnin palvelijasta, jopa voi sanoa orjasta, on tullut Kristuksen orja. Paavalilla tämä tarkoitti suurta tehtävää pakanain apostolina, josta ei voinut kieltäytyä: ”Voi minua, ellen evankeliumia julista!” (s.80)
Uuden ihmisen olemukseen kuuluu, että hän luopuu vanhasta. Tämä ei kuitenkaan Paavalin mukaan ole välttämätön paha, vaan se on Jumalan armon osoitus. Siitä johtuu, että uskon kuuliaisuus on kristitylle vapauden täyttymys eikä mikään orjuuttava laki. Jos tämä jätetään huomioon ottamatta, kristillinen etiikka kutistuu synnin karttamiseen ja johtaa askeesiin ja lainomaisuuteen. Kuitenkin kristillinen elämä on iloa ja rauhaa sekä luottamusta Jumalaan vaikeuksienkin keskellä. Se on elämää anteeksiantamuksen turvissa. Aina on edessä uusi mahdollisuus erehtyvälle ja heikolle, joka tahtoo elää Jumalan yhteydessä. Lapsen turvallisuus on tosiasia. Rukouksessa saamme sanoa ”Abba” ”Isä”.
Uusi elämä ja ruumis. Ihminen elää ruumiissa niin tämän maallisen elämänsä kuin myös tulevan elämänsä ylösnousemuksen jälkeen. Jumala luo ihmiselle uuden ruumiin (2. Kor. 15:35 eteenpäin) Tämä nykyinen ruumis häviää, ja sen tilalle tulee toinen, joka ei enää vaella uskossa, vaan katselee Herraa kasvoista kasvoihin. Siihen elämään Paavali ikävöi (2. Kor. 5:7-8) Tämä ruumis, missä käydään taistelua syntiä ja epäuskoa vastaan on ”alennuksen ruumis”, tuleva ruumis on ”kirkkauden ruumis”.
Ruumiilla on niin suuri merkitys, että se on tarkoitettu olemaan Herraa varten, ja ruumiin jäsenet ovat Kristuksen jäseniä sekä ruumis on Pyhän Hengen temppeli (1. Kor. 6:13 eteenpäin) Tämän vuoksi Paavali kehoittaa korinttolaisia kirkastamaan Jumalan ruumiissaan. Tämä kehoitus ei Paavalilla tarkoita jotain ylihengellistä, vaan arkista elämää, jossa ruumiin erilaiset tarpeet huomioidaan raittiilla tavalla. (s.81)
Jos ruumis on Pyhän Hengen asuntona ja vaikutuspaikkana (1. Kor. 6:19), on ihminen ruumiinsa kautta Kristuksen jäsen ja häneen sidottu, jonka kautta hän saa osallisuuden ylösnousemukseen. Itse myönnän ymmärtäväni heikosti näitä suuria kokonaisuuksia. Kuitenkin kaikessa tässä paino on siinä, että Kristus on antanut elämäämme ikuisen arvon, joka toteutuu hänen teossaan, hänen yhteydessään, hänen Hengessään. Tämä iankaikkinen ja jotenkin käsittämättömän ihmeellinen elämän merkitys on näkynyt jo luomisessa, mutta särkynyt ihmisen syntiinlankeemuksen seurauksena. Nyt se on uudelleen valmistettu meille Kristuksessa.
Uusi elämä ja sisäinen ihminen. Paavali puhuu useammassa kohdassa ”sydämestä”. Sillä tarkoitetaan hyvin yksinkertaisesti ihmisen sisintä, koko ihmistä. Kohdassa Roomalaiskirje 5:5 Paavali sanoo, että Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu. Myöskin Galatalaiskirje 4:6 mukaan sydän on se paikka, johon Jumala lähettää Poikansa hengen. Sydämeen vuodatetun Hengen sisältönä on mm. rakkaus. (s.85)
Paavali toivoo, että Kristus asuisi uskon kautta kristittyjen sydämissä, siis kristityissä (Ef. 3:17). Mitä Paavali tarkoittaa tällä? Seuraavat jakeet ovat lähes runollisen kauniit ja pysäyttävät. Paavali toivoo, että kristityt olisivat rakkauteen juurtuneet ja perustuneet. Hän toivoo, että kristittyinä käsittäisimme ”mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on” ja oppisimme tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä, ja tulisimme täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä. Jo aiemmin samassa kirjeessä Paavali kehotti avaamaan ”sydämen silmät” (Ef. 1:18).
Myös Room. 10:9 sanoo uskon tapahtuvan sydämessä. Paavali toivoo, että Herra ohjaisi tessalonikalaisten sydämet Jumalan rakkauteen ja Kristuksen kärsivällisyyteen. Paavali puhuu vakavasti myös kuuliaisuudesta ja mielen uudistuksesta ( esim. 2. Kor. 10:5 ja Room. 12:2) Uudistuminen koskee sisäistä ihmistä ja hänen ajatus- ja tahtoelämäänsä.
Paavali vetoaa ihmisten ymmärrykseen ja ajatteluun hyvin usein. Myös omatunto on lähellä näitä käsitteitä. Kuitenkin tässä kaikessa on olennaista se, että Kristuksen henki, Pyhä Henki, asuu kristityssä. Sydämen usko ja elävä yhteys Herraan kasvattaa rakkautta ja juurtumista, mistä edellä on ollut puhe. Paavalin teksti on paljolti vetoamista sanojen ymmärtämiseen ja vastaanottamiseen silloinkin, kun hän käyttää ilmauksia ”sydämen silmät” tai ”sydän”. Emme voi ohittaa pinnallisesti hengellisiä opetuksen tai kehotuksen sanoja, vaan niiden edessä tulee pysähtyä, ja niiden tulee saada uudistaa ihmistä ja kiinnittää häntä Kristukseen.
Seuraava väliotsake Eetu Rissasen kirjassa on ”Uusi ihminen elämän todellisuudessa”. Teen tästä vielä uuden kokonaisuuden. Eli ”Ihmiskäsityksestä 4.” on vielä tulossa. Kun kaikki osat ovat valmiina, niin pyrin lukemaan ne läpi ja tarkistamaan.
Ceta Lehtniemi