Adventtiajan ajatuksia

Adventtiajan ajatuksia

Ja kun he lähestyivät Jerusalemia ja saapuivat Beetfageen, Öljymäelle, silloin Jeesus lähetti kaksi opetuslasta ja sanoi heille: ”Menkää kylään, joka on edessänne, niin te kohta löydätte aasintamman sidottuna ja varsan sen kanssa; päästäkää ne ja tuokaa minulle. Ja jos joku teille jotakin sanoo, niin vastatkaa: ’Herra tarvitsee niitä’; ja kohta hän lähettää ne.” Mutta tämä tapahtui, että kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetan kautta, joka sanoo: ”Sanokaa tytär Siionille: ’Katso, sinun kuninkaasi tulee sinulle hiljaisena ja ratsastaen aasilla, ikeenalaisen aasin varsalla.’” (Matteuksen evankeliumi 21: 1-5)

Olikohan Jeesuksen pyytämä aasin varsa kuvan varsan näköinen? Tätä lempeää eläintä katsoin todella pitkään. Selän tumma ristikuvio muistutti minua siitä, että Jeesuksen, Vapahtajamme, ristin tie alkoi lauhkean ja sävyisän, nuoren aasintamman selässä. Kyseessä oli varsa, jolla ratsastettiin ensimmäistä kertaa.

Muistan vielä elävästi, kun katsoin aaseja pari vuotta sitten Fuerteventuralla. Iäkkäämmän aasin vierellä tämä kuvaamani aasi vaikutti todellakin noin yksivuotiaalta. Arvioni perustin siihen, kun olen katsonut hirven ja valkohäntäpeurojen edellisen kesän vasoja. En houkutellut tätä nuorta aasia millään tavoin lähelleni, se vain tuli. Aasi kumartui edessäni syömään jotain kasvia maasta. Silloin näin tuon ristikuvion. Välillä minusta tuntuu siltä, että Luoja ohjaa luotujaan, samoin tietenkin Pyhä Henki muistuttaa minua Raamatun sanan kohdista. Nämä ovat sellaisia suuria, pieniä hetkiä, jotka vahvistavat uskoa.

Meidän Herramme ratsasti aasilla, nöyränä, hän ratsasti kipuun ja kärsimykseen. Jo hänen elämänsä alku oli vaatimaton. Hän syntyi talliin. Hänelle ei ollut tilaa. Hän ei nauttinut kunniaa ihmisten silmissä. Jumalan Pojan tie oli alennustie. Koko Hänen elämänsä täällä alhaalla maan päällä kertoi nöyryydestä ja kuuliaisuudesta Isää kohtaan. Kaikki tämä tapahtui tähtemme.

Kuitenkaan mikään maan päällä näkemämme kirkkaus ei voita ylösnousseen Herramme kirkkautta. Me sytytämme valoja pimeyteen. Pienetkin kynttilät lohduttavat ja antavat toivoa. Me odotamme kuitenkin myös Kristusta, josta sanotaan: ”Ei ole enää aurinko sinun valonasi päivällä, eikä valaise sinua kuun kumotus, vaan Herra on sinun iankaikkinen valkeutesi, ja sinun Jumalasi sinun kirkkautesi. Ei sinun aurinkosi enää laske, eikä sinun kuusi vajene, sillä Herra on sinun iankaikkinen valkeutesi, ja päättyneet ovat sinun murheesi päivät”. (Jesaja: 60:19,20)

Eikä kaupunki tarvitse valoksensa aurinkoa eikä kuuta; sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppu on Karitsa.” (Ilmestyskirja 21:23)

Aurinkoakin voi kuvata kameran linssin läpi vain, jos se on osittain pilven tai sumun peitossa. Mitä onkaan Kristuksen kirkkaus ja kunnia! Ja kuitenkin voimme perillä katsoa Kristusta. Olemme tuolloin itsekin muuttuneet, ja tavallaan taivaallinen olemuksemme ei ole enää maallisten lakien alainen. Kaikki on joskus uutta.

Adventtiaikaan liittyy myös läheisten ihmisten kaipaus. Useimmista rakkaistamme on jäänyt vaatimattomia muistoja, ehkä tunnelmia pienistä yhteisistä hetkistä. Ehkä muistamme jonkun rohkaisun sanan, jonkin katseen, pienen eleen. Tällöin huomaamme sen, että tavallinen arki on arvokasta, pienet asiat kantavat.

Kristinuskon sanomaan liittyy jälleennäkemisen toivo. Meidän uskomme ei ehkä ole kovin näkyvää tai merkittävää. Jospa se kuitenkin pyrkii edes hapuillen kiinnittymään Herraamme ja Vapahtajaamme. Usko on kuitenkin lahjaa ja armoa, jota ei voi ansaita millään omalla. Olemme kenties olleet arkoja uskon ilmaisemisessa, kenties peläten sen tuovan uusia vaatimuksia elämään. Adventtiaikana saamme muistaa sen, että lammaspaimenet olivat ensimmäisinä vastasyntyneen Vapahtajamme seimen äärellä.

Nyt voimme muistaa kiitollisena sitä, että Jeesus Kristus eli maan päällä ihmisen elämän. Hän tietää mitä tekoa me olemme. Hän eli elämänsä vaatimattomasti hyvin arkisten ihmisten parissa. Hän elää yhä kanssamme arjessamme, nyt eri tavoin kuin maallisen alennustiensä aikana. Hän on kuitenkin sama nöyrä Vapahtajamme, joka syntyi talliin ja ratsasti aasin varsalla.

Ceta Lehtniemi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *