Saksalainen uskonto

Johdantoa aiheeseen

Saksalainen uskonto syntyi Hitlerin aikana 1930-luvulla kristillisen kirkon ulkoisiin raameihin, mutta täysin ilman kristinuskon sisältöä. Sitä voi jopa luonnehtia antikristilliseksi. Risto Santala käsitteli tätä aihetta osana kirjaansa ”Kirkkolaivamme pohjakosketus” (sivuilla 27-35). Kun viitteenäni on Santala ja sivunumero, viittaan tähän kirjaan. Kirjassa on mainittu paljon henkilöiden nimiä, ja tuotu esille laajasti teologian muuttumista. Risto Santala mainitsee erityisesti Rudolf Bultmannin, ja kehityksen, jossa tahdotaan riisua kristinusko myyteistä ja yliluonnollisesta. Koen, että joudun ottamaan hieman toisen lähestymistavan kirjoitukseeni, vaikka luonnollisesti kristinuskon muuttuminen sisältä käsin on oleellisen tärkeä aiheen kannalta.

Kirjan alusta, sivulta 9 lähtien, otan esiin joitain käsitteitä. Matteuksen Evankeliumin 11. luvun 12. jakeessa Jeesus sanoo: ”Johannes Kastajan päivistä tähän asti hyökätään taivasten valtakuntaa vastaan, ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen”. Hyökkääjät, taivasten valtakunnan vastustajat, voivat temmata valtakunnan virallisen edustuksen itselleen. He voivat tunkeutua rintamalinjojen taakse ja vallata kirkon johdon.

Santala käsittelee kirjan alussa myös chamas -sanaa. Paitsi, että se juutalaisuudessa liitettiin väkivaltaisuuden ja demonivaltojen henkeen, se liittyy myös Matteuksen 24. luvun laittomuus – eli anomia -käsitteeseen (Matt. 24:12, 2. Tess. 2:3,7) Laittomuuden ihmisellä (2. Tess. 2:3) tarkoitetaan perinteisesti anti-Kristusta, jossa pahuus kerran personoituu.

Laittomuudella on myös toinen merkitys, väkivalta (Santala, s.10). Kuolleenmeren rannalta Qumranista löydetyissä kääröissä esiintyy sitä vastaava käsite ”sood chamas” eli ”väkivallan salaisuus”. Jeesus lienee viitannut lopunajan puheissaan tähän heprealaiseen sanaan. Hän vertasi viimeisiä aikoja Nooan päiviin. 1. Moos. 6 luku toistaa tuosta ajasta kahdesti, että ”maa tuli täyteen väkivaltaa”. Tässä on siis käytössä heprean sana ”chamas”. Palestiinalaisen hamas -liikkeen nimi viittaa juutalaisten tajunnassa väkivaltaan ja terrorismiin, vaikka nimi ei tule chamas -sanasta.

Santala mainitsee lyhyesti, että Jerusalem on keskeisessä asemassa lopun ajan tapahtumissa. Se on pakanain tallattavana kunnes pakanain ajat täyttyvät – tällä tarkoitetaan pakanalähetyksen aikakautta. Sen jälkeen seuraa ahdistuksen aika.

Silloin ”kansat ovat ahdistuksen ja epätoivon vallassa” (Luuk. 21:25) Vuoden 1992 raamatunkäännös sanoo ”kaikki lamaantuvat pelosta”, Kreikka käyttää sanontaa ”apopsykhontoon”, joka merkitsee sitä, että syntyy ”pelon psykoosi”, joka ”on kohtaava ihmiskuntaa”. Kreikka käyttää siinä käsitettä ”oikumenee”. Silloin vallitsee jonkinlainen hädän ekumenia. Koko ihmiskunta globalisoituu eli maapalloistuu. Pelon perussyy on siinä, että ”taivaitten voimat järkkyvät”. Tätä ilmaisevat sanat ”dynameis toon uranoon”. (Santala, s.10)

Vaikuttaa siltä, että lopunajan tapahtumiin liittyy niin ulkoista väkivaltaa, rakkauden kylmenemistä, luonnonvoimien pelottavia ilmiöitä kuin myös kristillisen kirkon sisältä käsin tapahtuvaa sisällön tuhoamista ja valtaan ottamista. Saksalaista uskontoa, joka syntyi 1930 -luvun Saksassa voisi pitää esimerkkinä juuri tästä viimeisimmästä kohdasta.

Risto Santalan kirjaa lukiessani nousi mieleeni eräs asia, jota hän ei ehkä varsinaisesti sanonut. Mielestäni pitkään on ollut voimakasta halua irroittaa Uusi testamentti Vanhasta testamentista, juutalaisuudesta tai vaikkapa Jeesukseen liittyvistä ennustuksista. Jo ennen 1930-luvun saksalaisen uskonnon aikaa oli tätä piirrettä, sitä oli saksalaiseen uskontoon liittyen, ja sitä on yhä. Minulla on kuin aavistus siitä, että tämä asia vaikuttaa aivan kaikkeen, niin diakoniaan kuin ehtoolliseenkin. Suunnaksi tulee väistämättä yhä enemmän ihmisen omille ajatuksille rakennettu kirkko ja kristikunta. Jumalallinen väistyy, ja ihminen on kaikessa etualalla, ja inhimillisen tason yhteyttä korostetaan. Käsitys Jumalasta, ihmisestä ja luomakunnasta muuttuu, kun Uusi testamentti on kuin repäisty irti Vanhasta testamentista. Tämä suunta voi näkyä missä kirkkokunnassa hyvänsä, myös ns. vapaissa suunnissa. Tästä aihepiiristä joku voisi jatkaa.

Jollakin tavoin tämä kaikki hämminki on ymmärrettävintä juuri Hitlerin aikakaudella, menneisyydessä. Ja siltikin Hitlerin toimintaa ja valtaa on vaikea käsittää. Minun täytyy sanoa, etten pysty ajattelemaan näin vääristynyttä aikaa ilman, että yhdistän sen saatanaan ja antikristilliseen henkeen. Silti on hyvä muistaa, että antikristillinen henki on vaikuttanut koko kristikunnan ajan. Sen on määrä jopa yhä voimistua. Sen vuoksi näen aiheeni tärkeäksi.

 

Saksalaisen uskonnon opin perustasta

Hitlerin hengellisenä aisaparina toimi Leipzigin yliopiston professori Ernst Bergmann, jota pidetään saksalaisen uskonnon laatijana. Häneltä ilmestyi Die 25 Thesen der Deutschreligion, ein Katechismus. Valtiollinen ja hengellinen valta toimivat yhdessä, mutta taustalla vaikuttaneet hengelliset virtaukset eivät sittenkään syntyneet hetkessä. (Santala, s.27 alkaen)

Saksalaiseen uskontoon liittyi myös Bergmannin laatima uskontunnustus Confessio Germanica Deutschapostolicum. Uuden uskonnon sisällys oli seuraava: ”Minä uskon saksalaisen uskonnon jumalaan, joka vaikuttaa luonnossa, korkeassa ihmishengessä ja hänen kansansa (Saksan) voimassa ja hätäauttajaan kristukseen, joka taistelee ihmissielun jalouden puolesta ja Saksaan, uuden ihmiskunnan kehitysmaahan.”

Tuon varsinaisen saksalaisen uskonnon rinnalla vaikutti Alfred Rosenbergin 1930 luoma positiivinen kristinusko. Ilmeisesti tämä oli samaa liikettä kuin ns. saksalaiset kristityt. Heidän tarkoituksensa oli muodostaa myönteinen kristinusko, mikä vastaisi ”saksalaisen rodun sankarillista hurskautta ja Luther-henkeä”.

 

Ernst Bergmannin luomista saksalaisen uskonnon teeseistä joitain kohtia

1. teesistä: ”Saksalaisella on oma uskontonsa, mikä kumpuaa elävänä hänen tyypillisestä katsomuksestaan, tuntemuksestaan ja ajattelustaan. Kristinusko on olemukseltaan vierasta saksalaiselle siksi, että se perustuu olennaisesti itämaiseen ajatteluun ja vanhan ja uuden liiton juutalaisten pyhiin kirjoituksiin. Se on miltei kaikissa kohdin vastakkaista germaaniselle siveellisyyden ja moraalin käsittämiselle. …” Tässä olennaista on kirjoitusten hylkääminen, sekä ihmisen omien katsomusten, tuntemusten ja ajattelun korottaminen ylimmäksi periaatteeksi. Teesi puhui myös saksalaisista uuden ihmiskunnan sivistyskansana, jolle on annettu korkea tehtävä taistella kristillisen maailmankatsomuksen keskiaikaisia, luontoa ja todellisuutta vihaavia voimia vastaan. (Santala, s.29)

Siirryn hieman meitä ajallisesti lähempiin teemoihin hetkeksi. Laitan kunkin teesin jälkeen omaa pohdintaani ohi Santalan kirjan. Nyt on viime vuosikymmeninä tapahtunut paljon muutoksia siveellisyyden ja moraalin käsittämisessä. Moni kokee, että EU:n aika on tuonut näitä muutoksia. Ovatko ne lähtöisin EU:n ytimestä vai maailmalta, en tiedä? Varmasti lähteet ovat moninaiset ja ajallisesti paljon kauempaa. Silti voisi olla hyvä tarkkailla erityisesti kristillistä kirkkoa, sekä myös lainsäädännön ja vallan keskittymistä Euroopassa. Saksan kristillisdemokraateilla (CDU) on yllättävän keskeinen rooli EU:n liittovaltiokehityksessä. He ovat myös eläneet tässä käsiteltävän saksalaisen uskonnon maaperällä, ja toisaalta tämän erityisen vaikean historian varjossa, minkä Hitlerin aika jätti. Otan hieman tietoja Itä-Saksan kristillisyydestä. Itä-Saksahan luotiin toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1949.

Entisen Itä-Saksan alueen kristillisyydestä 

Itä-Saksan 40 vuoden pituinen jakso on väistämättä vaikuttanut sekä Saksan kristillisyyteen, että kristillisdemokraattien politiikkaan. Entisen Itä-Saksan alueella vain todella pieni osa kuuluu nykyisin kristilliseen kirkkoon, noin 20%. Saksan maallistunein alue sijaitsee uskonpuhdistaja Martti Lutherin entisellä vaikutusalueella. Wittenbergin kaupungissa, jossa reformaatio sai vuonna 1517 alkunsa, evankeliseen kirkkoon kuuluu noin 14 prosenttia kaupungin väestöstä. Lutherin syntymäkaupungissa Eislebenissä lukema on kymmenen prosentin tuntumassa. Irtautuminen uskonnollisista yhteyksistä ei kuitenkaan liity Lutheriin.

– Kiinnostus protestanttisiin kirkkoihin alkoi heiketä Keski-Saksassa 1800-luvulla. Ongelma syveni kansallissosialismin ja sosialismin aikakaudella, eikä tilanne ole parantunut. Kirkko tavoittaa vain pienen osan itäsaksalaisista.

Itä-Saksan aikaan kirkoista tuli vähitellen rauhan-, ympäristö- ja kansalaisliikeaktivistien tapaamispaikkoja. Kirkkoon kuuluminen sen sijaan aiheutti perheen syrjimistä työpaikkoihin ja  lapsen opiskeluun liittyen. Nykyisin entisen Itä-Saksan alueen kirkot tahdotaan pitää hyvässä kunnossa kulttuurisista syistä, ja niissä järjestetään mm. konsertteja. Kirkollisen toiminnan sisällöstä en saanut artikkelin kautta viitteitä. (viite 1)

EU:n liittovaltiokehityksestä, kansallismielisyydestä ja sananvapaudesta

Toiset ovat nykyisin pitäneet uhkaavana kansallismielisiä ajatuksia, jopa liittäneet asian 1930-luvun ilmapiiriin. Tämä on minusta väärä tulkinta nimenomaan kristinuskoon liittyviä muutoksia ja harhoja tarkasteltaessa. Kansallisvaltioiden kannattajat ovat usein konservatiivisempia ja säilyttävämpiä liittyen kansallisiin perinteisiin, ja joutuneet jo asemansa vuoksi sananvapauden puolustajiksi, samalla jopa hyvin salliviksi erilaisia näkemyksiä kohtaan. Eivät kansallismieliset ole missään rakentamassa omaa uskontoa tai sen tapaistakaan, saati kiinnittämässä uskonnollista ideologiaa ja valtaa toisiinsa. Sen sijaan meillä kaikilla kristityillä on uhkana sanan hylkääminen ja kiinnittyminen maallisiin. Yhteinen uhka meillä kaikilla on ylpeys. Kansallinen ylpeys voi saada vääriä vivahteita, ja ylpeydentunne ei rakenna keskustelua eikä yhteyttä.

Vaikka otan artikkeliini mukaan EU:n liittovaltiota haluavien ja sitä vastustavien kansallismielisten jakauman, en pidä sitä silti ydinkysymyksenä. Itse olen ollut EU:hun liittymistä vastaan, ja vastustan myös liittovaltiokehitystä. Tämä on ollut minulle johdonmukainen valinta. Moni ajattelee toisin. Minä ajattelen, että meillä on myös historian Jumala. On ollut jokin merkitys kansojen historialla ja valtioiden sijainnilla tai yhteen liittoutumisilla. EU:n liittovaltiokehityskin saattaa lopulta palvella Jumalan aivoituksia. Asiat ovat vaikeita ymmärtää meille jokaiselle.

Nyt alkaa näkyä merkkejä siitä, ettei kristillisessä yhteisössä saisi opettaa vapaasti oman perinteen mukaisesti, tai ohi sen mitä Suomen luterilaisen kirkon kirkolliskokous pitää oikeana, tai ohi sen minkä maallinen laki on muuttanut ja ”ajanmukaistanut”. Valvonta, tarkkailu ja vallan omistamisen henki on ehkä lisääntynyt sekä kirkollisella että maallisella taholla, ja demokratian kunnioitus on vähentynyt. ”Vihapuheen” yhteydessä on myös viitattu kansallissosialismin nousuun 1930 -luvulla. ”Kiihotus kansanryhmää vastaan” on tullut EU:n kautta Suomenkin rikoslakiin ehkä juuri tämän historiallisen taustan vuoksi.

Onko sanavapauteen puututtu jo niin, että se aiheuttaa arkuutta kirjoittaa tietyistä asioista? Sallitaanko kirkon ja valtion taholta mielenosoitukset ja liikehdinnät ennemmin kuin arvioivat kirjoitukset internetissä? Sensuuri ja arvostelun sammuttaminen ei ole hyväksi nyt, eikä se ollut sitä Hitlerin aikana, eikä myöskään Itä-Saksassa. Sensuuri ei ole hyväksi myöskään EU:ssa, mihin suuntaan se sitten kehittyneekään. Katastrofaaliset opit, kuten saksalainen uskonto, kehittyvät usein siellä, missä on rajoittunut sananvapaus, ja tietysti nämä kasvavat rinnakkain.

 

2. teesissä kerrotaan, että saksalainen uskonto on ajanmukainen uskonnon muoto. Siinä tuodaan esiin ikuiset arvot ajanmukaisella tavalla. (Santala, s.29)

Milloin on puhuttu Euroopassa ja Suomessa niin paljon ihmisarvosta kuin nyt? Tästä on muodostunut eräänlainen nykyaikainen dogmi, joka ymmärretään hyvin eri tavoin. Mitkä ovat ikuisia arvoja? Ehkä tulevaisuudessa poimitaan ihmisen hyväksi katsomia lausahduksia eri uskontojen mestareilta ja kerrotaan, että tässä on ikuiset arvot ja niitä tulee jokaisen noudattaa. Ehkä tulevaisuudessa tuomitaan kaikki fundamentalismi. Sitä nähdään varmaan kaikkialla, missä suhtaudutaan vakavasti oman uskonnon pyhään kirjaan, ja sen hengelliseen arvoon. Jo toista uskontoa arvostelevia saatetaan pitää fundamentalisteina tai rasisteina, ainakin kiihottajina kansanryhmää vastaan. Tosin kristittyjä on aina saanut arvostella.

Ajanmukaisuuden vaatimus on ollut aina pinnallisena leijumassa jokaisen aikakauden yllä. Konservatiivisuudesta tehdään pilkkaa kuuntelematta ja syventymättä perusteisiin. Nykyihmisen ajatellaan ehkä olevan edistynein, tietävin ja moraalisesti valveutunein. Konservatiivinen kristitty joutuu hyvin kärsivällisesti ja rakkaudella perustelemaan ajatuksiaan.

 

3. teesin väittämiä. ”Saksalaisella uskonnolla ei ole sairaus- ja suvunheikkousilmiöitä. Kristinusko sensijaan syntyi 2000 vuotta sitten sairaan, väsähtäneen ja epätoivoisen ihmiskunnan sydämessä, joka oli menettänyt uskon elämään, joka halveksi maailmaa ja odotti Kristuksen tuloa ja maailmanloppua. Saksalainen uskonto pyrkii tarttumaan tämänpuoleisiin ja reaalisiin ongelmiin ja voittamaan ne. Filosofi Fichte nimitti omaa uskontoansa ’ iloisen oikein tekemisen uskonnoksi”. ”Tämä uskonto ei halveksi maailmaa, luontoa, ruumista ja sukupuolisuutta eikä ristiinnaulitse lihaa.” (Santala, s.30)

Filosofi Gottlieb Fichte vaikutti Immanuel Kantin tavoin Saksassa 1700 -luvulla.  ”Fichte koettaa osoittaa, että kaikki olevainen ja koko maailman järjestys on hengen välttämätön tuote. Tietoisuuden perimmäinen olemus on Fichten mukaan Ego. Jumala on hänestä eettinen maailmanjärjestys, myöhemmin absoluuttinen olevainen, joka ilmenee vain eettisessä toiminnassa.” (viite 2.)

Saksassa vaikutti 1800-luvulla filosofi Feuerbach, jonka mukaan kristinusko ja idealistinen filosofia ovat esteitä ihmisen onneen johtavalla tiellä. Jos ihmiset lakkaisivat uskomasta jumalaan, alkaisivat he lopultakin uskoa itseensä ja ryhtyisivät poistamaan sitä todellista kurjuutta, jonka heijastusta jumalusko on. Näin uskonnollinen usko ja rakkaus korvautuvat ihmissukua kohtaan tunnetulla uskolla ja ihmisrakkaudella. Kristinuskon tilalle astuu humanismi. Tällä on ollut suuri vaikutus vasemmistolaisiin, ”ei idealistisiin” Hegelin kannattajiin. (viite 3) Friedrich Engelsin filosofia ja Karl Marxin opit syntyivät osin myös tältä perustalta. Itse en näe irrallisina tätä saksalaisen uskonnon halua kiinnittyä yksin tämänpuoleisiin ja reaalisiin ongelmiin. Kyllä pohjaa tälle löytyy jo 1700 – ja 1800-luvun opeissa ja filosofioissa. Samoin tämä kaikki on vaikuttanut nykyisen Saksan, ja varsinkin entisen Itä-Saksan, tilanteeseen.

Meille kristityille on ensiarvoisen tärkeää pitää huolta heikommista, ja toisaalta nähdä myös omat rajoitteet ja heikkoudet. Onneksi kaikki vähänkään rodunjalostukselta kuulostava on hylätty kaikkialla länsimaissa. Silti juuri nyt tuntuu siltä, että ihmistä tahdotaan muokata kauniiksi, rohkeaksi ja voimakkaaksi, ja tähän käytetään aikaa ja rahaa. Tuon kolmannen teesin laatija varmasti tietää miten nuo hengelliset käsitteet näin väärin muunneltuina satuttavat vilpittömiä kristittyjä. Teesien tarkoituskin oli tehdä kristillinen usko naurunalaiseksi. Moni kokee myös tätä naurunalaiseksi tekemistä tänäkin päivänä.

 

4. teesi vakuuttaa vielä, ettei saksalainen uskonto tunne opinkappaleita. Nämä ovat sen mukaan käsitevoimistelua, eivät uskontoa. Saksalaisessa uskonnossa puhutaan korkeasta uskosta ihmiseen, mikä perustuu maailman tosiasioiden avoimeen tunnustamiseen. 

5. teesi lisää, ettei saksalainen uskonto ole mikään ilmoitususkonto. Se perustuu enemmänkin luonnolliseen jumalallisten voimien ilmoitukseen maailmassa ja ihmishengessä. Meidän jumalamme sana kaikuu kirkkaana ja selvänä sydämissämme. Sinne on ”pyhä kirjamme” kirjoitettu, tuo ’kolmas testamentti’, josta jo Mestari Eckart puhuu. Onhan suurta mielettömyyttä, että Kantin ja Goethen kansa lainaisi ilmoituksia juutalaisilta. Nykyaikana erikoisesti on mielettömyyden huippu, että juutalaisten kirjoituksia tulisi pitää edelleen uskontomme ainoina kelvollisina ilmoitus- ja evankeliumikirjoina.

6. teesi. Saksalainen uskonto on täydellinen uskonto. Saksalainen uskonliike tosin hylkää kristinuskon vierasperäisenä, mutta vain asettaakseen tilalle aidon saksalaisen hurskauden. Monet hurskaat saksalaiset pakenevat nykyään kristillisistä kirkoista, koska siellä on puhetta Siionista ja Saalemista, Daavidin Pojasta ja Aabrahamin siemenestä. Missä kristinusko lakkaa, siellä alkaa meidän uskontomme. Usko persoonalliseen Jumalaan, ilmoitukseen ja pelastukseen on taikauskoa, mutta ei uskontoa. Uskontomme ei ole enää kansainvälistä kristinuskoa, mikä ei kyennyt estämään Versailles’n rauhanpäätöksiä. Uskontomme kasvaa tänään elävänä, suurena, pyhänä ja hehkuvana kaipuuna meissä, sammuttaakseen tuhatvuotisen saksalaisen kärsimyksen ja sovittaakseen, mitä juutalais- ja kristillishenkinen vierasperäinen uskonto on rikkonut germaanista sielua vastaan. (Santala, s.30)

Saksalainen uskonto tahtoo hylätä niin ilmoituksen kuin opinkappaleet, ja koko kristinuskon juuret ja syntyhistorian. Se hylkää näin myös täysin ajatuksen Isästä Jumalasta, Jeesuksesta Kristuksesta ja Pyhästä Hengestä. Saksalainen uskonto ei perustu kirjoituksiin. Se on täysin inhimillinen uskonto, ihmisen näköinen ja ihmisen tekemä. Sen hedelmä oli ihmisen hedelmä. Ihmisen uskonnon hedelmä on ollut tässä 1930 -luvun saksalaisessa uskonnossa kaikkien nähtävissä jälkikäteen. Silti harva katsoo nyt, että itse puu olisi ensin tehtävä hyväksi, jotta hedelmä olisi hyvä. Yhä rakennetaan ihmisen uskontoa, yhä ylpeillään ihmisestä ja ihmisen ylevistä arvoista ja teoista. Ja tämä tehdään usein kristillisen uskon nimissä.

Kristinusko on olemukseltaan kansainvälistä. Jo ensimmäiset Jeesuksen seuraajat lähetettiin ”kaikkeen maailmaan” viemään evankeliumia, hyvää sanomaa. Myös Ilmestyskirja kuvaa miten vielä lopussa on kaikista kansoista, kansanheimoista ja kielistä ihmisiä ylistämässä Karitsaa, eli Kristusta. (Ilm. 5:9 ja 7:9) Suomalainen kristillinen lähetystyö toi meille maailmaa tutuksi aina pieniä kirkonkyliä myöten. Harvoin tulee edes ajatelleeksi miten tärkeitä yhteyksiä lähetystyöntekijät loivat.

Kun meillä Suomessa jo marsalkka Mannerheim puhui käsitteistä ”koti, uskonto ja isänmaa”, tässä oli tarkoituksena puolustaa ja säilyttää hyviä, perinteisiä arvoja, jotka olivat vakavasti uhattuina sodan vuoksi. Sama ajatus on nykyisillä konservatiiveillä ja ns. kansallismielisillä, ainakin enimmällä osalla. Kristinusko tahdotaan säilyttää silloinkin, kun sen sanomasta ei kaikkea pysty ymmärtämään tai usko on henkilökohtaisella tasolla vieras asia. Saksalainen uskonto tahtoi lakkauttaa kristinuskon: ”missä kristinusko lakkaa, siellä alkaa meidän uskontomme”.

Itselläni on huoli siitä, että EU:n sisällä alkaisi muodostua eräänlainen ”kristillinen” uskonto ilman sidoksia kristinuskon juuriin ja pyhiin kirjoihin saksalaisen uskonnon tapaan. Nyt on merkkejä EU:n lainsäädännön toimista, joilla tahdotaan ohjata myös kristillistä julistusta ja opetusta, ennen muuta internetissä näkyviä tekstejä. Tavallaan kristillinen alue on yhteiskunnan valvonnassa ja arvostelun alla paremmin kuin uudemmat ja Euroopalle vieraammat uskonnot.

Ehkä jossain päin on halua muuttaa hiljalleen kristinuskoa suuntaan, mikä sopii paremmin niin islamiin kuin idän uskontoihin? Silloin lopputulos voisi hengeltään lähestyä saksalaista uskontoa, mutta nimi olisi tietysti toinen. Kristinuskoahan tämä uskonto ei tietenkään enää olisi. Sen sijaan se voisi tulevaisuudessa omistaa kirkkojen ja seurakuntien rakennukset. Näin syntyisi ”maltillinen, sivistynyt ja humanistinen kirkko”, joka ottaisi jokaisen mukaan seremonioihinsa. Pyhä Henki olisi hiljalleen jättänyt kirkon. Kirkon usko perustuisi ehkä ”luonnolliseen jumalallisten voimien ilmoitukseen maailmassa ja ihmishengessä” kuten saksalainen uskonto.

7. teesi. Saksalainen uskonto ei ole kirkon vihollinen. Luther irrotti Saksan kirkon kansainvälisestä paavinkirkosta, mikä ei ole suinkaan vähemmän rohkea toimenpide kuin nykyinen Saksan kirkon irrottaminen kristillisestä ajattelusta. Saksalainen uskonto ei siis pyri olemaan kirkoton. Päinvastoin: se vaatii ja edistää kirkollista elämää. Luther saattoi voittaa Rooman vain Kristuksen kanssa. Ja niin me tämän päivän saksalaista uskoa tunnustavat uskomme, että kirkko voidaan voittaa vain kirkon kautta. ”Tule siis tykömme, sinä saksalainen pastori, joka olet sisimmässäsi vieraantunut juutalais- ja kristillishenkisestä muukalaisuskosta ja tunnet itsesi sydämeltäsi saksalaiseksi.”  (Santala, s.31)

Tämä seitsemäs teesi kuvastaa hyvin saksalaisen uskonnon rohkeutta ja ylimielisyyttä. Samalla maaperällä oli tapahtunut uskonpuhdistus, reformaatio, Lutherin toimesta. Tämä meneillään oleva ”uudistus” olisi kuin oikeutettua jatkoa sille, mitä historiassa oli tapahtunut, ja mikä oli levinnyt laajalti ympäröiviin maihin. Saksalainen uskonto ilmoitti olevansa kirkon ystävä, ei suinkaan vihollinen.

Edellä on esimerkkejä saksalaisen uskonnon sisällöstä. Sivulla 32 on tiiviisti saksalaisen uskonnon kirkollisista juhlista, millaiseksi niitä kaavailtiin tai millaisiksi ne ehtivät muodostua. Jouluna oli tarkoitus puhua syntyvyydestä ja lapsissa vaikuttavasta uudesta elämästä, keväällä taas esiin purkautuvista kevään voimista. Keskikesällä olisi ollut keskikesän auringon juhla. Syksy olisi pyhitetty kuoleman ajatukselle, jolloin kansa kunnioittaisi kaatuneita sankareitaan. Kaikki oli tarkoitus toimittaa juhlallisesti ja taiteellisesti, usein metsissä ja vuorenkukkuloilla. Kasteen sijaan tuli nimivihkimys. Saksalainen uskonto hoitaisi kansaa kehdosta hautaan, jolloin vielä toimitettaisiin kuolleitten vihkimys. (Santala, 32)

”Syntien anteeksiantamus kaivaa maata uskonnollisen siveysopin alta ja turmelee kansan moraalin. Hedelmistään te heidät tunnette” ”Saksalainen uskonto ei ole Jumalan orja, vaan itsessään olevan jumalallisen herra.” ”Me tahdomme itse olla Kristuksia ja toimia kristuksina.” ”Saksalainen uskonto ei tuntenut oppia sielunvihollisesta ja pahasta.” Kaksituhatta vuotta on ihminen etsinyt Jumalaa tämän maailman tuolta puolen – eikö ole aika löytää Jumalan tosi asumaseutu maailmasta, minkä saksalaisen uskonnon usko korkeaan ihmishenkeen osoittaa.” ”Saksalainen uskonto tuntee eräällä tavalla Kristuksen ilman kärsimystä.” Nämä olivat Bergmannin ajatuksia ja sanoja luomastaan uskonnosta. (Santala, sivut 32 ja 33)

Hengelliset juuret eivät myöskään häviä hetkessä. Vain pieni vähemmistö voi tavallaan havaita antikristilliset hengelliset säikeet nykyisen kristillisyyden keskellä, saati pyrkiä erottautumaan niistä. Enemmistö näkee vain ulkonaisen, joka ei välttämättä ole muuttunut paljonkaan vuosisatojen saatossa. Itse näin vaivaa tutkia hieman aihepiiriä. Maailma on nyt hyvin globaali, ja uskonnolliset sekä filosofiset vaikutteet moninaiset.  

Meillä Suomessa on onneksi vielä jäljellä hyviä hengellisiä juuria ja perinteitä. On olemassa Raamatun ohessa hyvää hengellistä kirjallisuutta. Voimme myös kokoontua vapaasti sanan äärelle. Samoin aina on mahdollisuus rukoukseen sekä yhdessä, että yksinään. On oikeastaan paljon kiitoksen aihetta. Pelkoja luodakseni en näitä kirjoittele. Päinvastoin pikemminkin. Käyn läpi vanhoja hengellisiä kirjojani oppiakseni niistä. Nyt oli tämän vuoro. On vahinko, ettei Risto Santala ole enää keskuudessamme. Hänellä olisi paljon annettavaa.

Ceta Lehtniemi

Kirkkolaivamme pohjakosketus, Risto Santala, Kuva ja Sana, 2003

viite 1.  https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/kommunistinen-ddr-kitki-uskonnon-luterilaisuuden-sydanmailta-ihmisilla-ei-ole-enaa-suhdetta-uskontoon-

viite 2. https://fi.wikipedia.org/wiki/Johann_Gottlieb_Fichte

viite 3.   https://fi.wikipedia.org/wiki/Ludwig_Feuerbach

Aiheesta muualta. Etsin seuraavat linkit artikkelin kirjoittamisen jälkeen:

https://www.ristinvoitto.fi/ristin_voitto/muut/natsit_vaarensivat_raamatun/?numero=7/2016

http://lukio.palkane.fi/raamattunet/natsikko.html

http://www.kristitynfoorumi.fi/uutis2006.html  Osa KF:n uutisvirrasta vuodelta 2006:

”Natsien Raamattu

Saksalainen instituutti löysi natsien raamattukäännöksen, jonka Adolf Hitler oli tarkoittanut syrjäyttämään muut käännökset. Kuten odottaa saattaa, natsien raamattu puhdisti myös raamatuntekstin kaikista viittauksista juutalaisiin. 750-sivuisen kirjan löysi arkistosta Hansjoerg Buss. Sitä painettiin vuonna 1941 ja toimitettiin tuhansiin kirkkoihin ympäri natsien valtaamaa Eurooppaa. Kirjat hävitettiin myöhemmin melko totaalisesti.

Hitlerin raamatunkääntäjät, tai pikemmin raamatunkirjoittajat, koska varsinaisesta käännöstyöstä ei tässä yhteydessä voida puhua, kirjoittivat uudestaan jopa 10 käskyä ja lisäsivät niihin kaksi muuta. Hitlerin raamatun nimeksi piti tulla ”Saksa Jumalan kanssa” ja yhdessä Hitlerin elämänkerran kanssa kirjojen piti kuulua jokaisen saksalaisen kodin peruskalustoon.

Hitler ihaili seremonioita ja loistokkuutta, myös kirkossa. Mutta kirkon opetusta hän halveksi. Saksalaisen herrarodun ei pitänyt tuntea sääliä alempiarvoisia kohtaan. Hitler tiesi, että kirkon vaikutusta ei pyyhittäisi ihmisten mielistä heti. Hänen piti jopa luopua suunnitelmista murhata vammaiset ja mieleltään sairaat koska kirkon piispat alkoivat puhua sitä vastaan.

Kirkko tuli vähitellen muuttaa natsi-ideologian palvelijaksi. 1939 alettiin kirjoittaa natsiraamattua. Tehtävään Hitler nimitti myötämielisiä professoreja, joiden työnä oli pyyhkiä Raamatusta pois kaikki viittaukset juutalaisiin: ”Puhdistaa kirkollinen teksti kaikesta ei-arjalaisesta vaikutteesta”.

Natsiraamatun 12 käskyä olivat: Kunnioita Jumalaa ja usko Häneen kokosydämisesti, Tavoittele Jumalan rauhaa, Vältä kaikkea ulkokultaisuutta, Pyhä on sinun terveytesi ja elämäsi, Pyhä on sinun hyvinvointisi ja kunniasi, Pyhä on sinun totuutesi ja uskollisuutesi, Kunnioita isääsi ja äitiäsi – lapsesi ovat sinun apusi ja sinun esimerkkisi, Pidä veri puhtaana ja kunniasi pyhänä, Kunnioita ja lisää esi-isiesi muistoa, Ole aina valmis auttamaan ja antamaan anteeksi, Kunnioita herraasi Valtakunnanjohtajaa (Hitler), Palvele ilolla kansaa töin ja uhrauksin. Tätä Jumala meiltä haluaa”.

Hitlerin raamattu poisti juutalaiset sanat, kuten esim. ”halleluja”, ”Siion”, ”hoosianna”, ”Mooses”, ”Jehova” ja ”Jerusalem”, jonka sijaan tuli sanonta ”Jumalan ikuinen kaupunki”. Hitler sanoi muistiossaan koskien raamattuaan: ”Kirjan tulee palvella taistelussa kuolematonta juutalaista vihollista vastaan”.

Hitler perusti instituutin nimeltä ”Instituutti tutkimaan ja poistamaan kaikki juutalainen vaikutus Saksan kirkollisesta elämästä”. Yksi suurimpia tavoitteita oli poistaa Jeesuksen juutalainen tausta ja muuttaa se arjalaiseksi. Instituutin johtaja Walter Grundmann kirjoitti 1941: ”Raamatusta pitää tulla täysin juutalaisvapaa ja Saksan kansan tulee nähdä, että juutalaiset ovat kuolevainen vihollinen joka uhkaa sen olemassaoloa”. Myös virret oli aikomus arjalaistaa. Raamatun ja virsien uudelleenkirjoittamisen parissa toimi suurimmillaan 50 hengen tiimi.

Mutta kaikki tuo oli vain savuverhoa Hitlerin ja hänen läheistensä lopulliselle tavoitteelle. Tavoite oli kokonaan pakanallinen yhteiskunta, ihanteenaan raudanluja johtajuus ja sitä uskollisesti totteleva kansa. Natsitutkija Ulrich Messner: ”Ihmisystävyys ja moraalinen myötätunto siten kuin ne ilmaistaan Raamatussa, olivat heille naurunaihe”. (lähde: Daily Mail, Iso-Britannia, 7.8.06)”

8 thoughts on “Saksalainen uskonto

  1. cetalena Artikkelin kirjoittaja

    Kiitos! Yllättävän paljon sait kiteytettyä kommenttiisi. Sain myös rohkaisua. Jatkan siis varmaan kirjoittamista kotisivuilleni. Kerrot lähipiiristäsi. Tahdon muistaa teitä rukouksin. Oma hiljaisuus sivuillani johtuu myös siitä, että kirjoitan nyt muuta itsekseni, sellaista mitä en osaa jakaa tässä vaiheessa. Kovasti puhuttelee tämä: ” Odotan, että Jumala johdattaisi asioita ja ihmissuhteita, että Hän voisi tulla meissä näkyviin.”

  2. iwaloh

    Olen 69 vuotias, vaimon kanssa on vietetty koronan sävyttämää ajanjaksoa kuin näytelmää, joka ei tunnu ollenkaan loppuvan.
    Palasin tauon jälkeen sivuillesi, ja koin virkistyväni taas. Maailma pauhaa ympärillä kiihtyvällä voimalla ja saa tarkkaan katsoa mihin aikoo seuraavan askeleen laittaa. Käsite ”saksalainen uskonto” oli minulle uusi ja herätti kysymyksiä ja antoi avaimia vastauksillekin. Jatka foorumiasi, tällaisia keskusteluita tarvitaan kipeästi.
    Eksyin sivuille aikoinaan vuosia sitten, kun hain arviota eräästä suositun julistajan, ja nyttemmin johtohenkilön, kirjasta. Löysin vahvistusta sille, mitä itse ajattelin. Arvioinnista olen oppinut myöhemmin, että aina ei arvioinnin sisällön tarvitse, eikä saakaan tukea omia ennakko-oletuksia.
    Hengellinen kenttällä käy melkoinen kuhina, jota ei ennen nähnyt, koska oli peite silmillä. Nyt, kun peitteen alta alkaa nähdä, ei tahdo uskoa todeksi. Vielä vähemmän kukaan lähipiiristä kallistaa asioille korvaansa. Odotan, että Jumala johdattaisi asioita ja ihmissuhteita, että Hän voisi tulla meissä näkyviin.
    Nyt on sairaita lähipiirissä tosi paljon: toivottomalta näyttävä syöpä, selkäkipu, johon ei löydy kuin koukuttavia lääkkeitä, nukkumisvaikeuksia, psykoosi, alkoholiton maksatulehdus ja keuhkoveritulppa, aivovamma, aivoinfarkti, als ja krooninen väsymysoireyhtymä. Muistakaa meitä!

  3. cetalena Artikkelin kirjoittaja

    Kiitos, Keijo! Hyvä, kun otit esille nämä asiat. Risto Santala otti esille lyhykäisesti niin Bultmannin kuin ”lundilaisuuden”. Hän käsitteli aika paljon Dietrich Bonhoefferin vaikutusta nykyteologiaan, erityisesti hänen vankeusajan kirjoituksiansa. Hän korosti, että Bonhoefferiltä oli muuta tuotantoa, muilta kausilta, joissa sanoma oli toinen, ja se tulisi huomioida. Näin nyt mistään tarkistamatta muistaisin Santalan arvostaneen sen ajan kirjoituksia, jotka olivat syntyneet aikana, jolloin Bonhoeffer oli yhteyksissa muihin kristittyihin, ja kenties rukousyhteyksissä. Eristyksissä ja vankeudessa olo ei, jos ymmärsin oikein, tuottanut tässä tapauksessa niitä parhaita tekstejä. ”Kirkkaista vesistä” olisi voinut puhua lähinnä varhaisimpien tekstien yhteydessä.

    Filosofi Immanuel Kant on kyllä ollut merkittävässä roolissa, kuten myös saksalainen teologi Rudolf Bultmann. Itselleni tuntui jopa hieman hämmentävältä se runsaus, mikä Santalan kirjassa oli eri teologien nimiä. Tuli olo, että juuri luterilaisen teologian sydämessä on tapahtunut hyvin outoja asioita. Kiitos, kun kerroit tuon mitä sait verraten jouheasti esiin. Ihan tärkeää asiaa.

  4. Keijo

    Hei, oli varsin mielenkiintoinen teksti saksalaisesta uskonnosta. Siitä nousi monia yhtymäkohtia mm. niihin teologisiin näkemyksiin mikä on lundilaisen teologisen ajattelun taustalla. Merkittäviä henkilöitä, jollei merkittävin ko. teologisen ajattelun taustalla on ollut nimenomaan Immanuel Kant ja Albrecht Ritshl (saksalainen dogmaatikko), joka edusti ns. uuskantilaista teologiaa eli perusti ajatuksensa Kantin käsitykseen todellisuuden luonteesta. Ritschlin pääajatus oli, että kristinuskon ydin on etiikassa ja moraalisessa käyttäytymisessä. Kanthan ei tiettävästi kiistänyt metafysiikkaa, fysiikan tuolla puolen olevaan todellisuutta. Hänen päätelämät olivat, että ihminen ei teoreettisen järjen tasolla voi tietää tuonpuoleisesta mitään. Ihminen ajattelee ajan ja paikan kategorioiden puitteissa, ja vain niihden piiriin kuuluvasta ilmiömaailmasta voidaan tietää jotain varmaa. Mutta vaikka ihminen ei kykene todistamaan mitään tuonpuoleisesta, voidaan siitä olettaa jotain käytännöllisen järjen eli moraalin tasolla. Ko. velvoittava moraalilaki asuu ihmisessä, mikä vaatii oikeuden lopullista toteutumista ja hyvää. Näin Kant päätyi siihen, että koska ihminen tietää mikä on oikein ja hyvää, hän on myös velvollinen tekemään sen mukaan. Tätä kuvaa hänen lanseeraamansa termi kategorinen imperatiivi.

    Kun nyt tosiaan olen hieman tutustunut tuohon lundilaiseen teologiaan mm. Iustitia-kirja-sarjan puitteissa. Custav Aulen joka kirjoittanut aikoinaan teoksen Kristus Victor, joka käsittelee ns. voittoisaa Kristusta. Aulenin teologisen ajattelun taustalla vaikuttaa hyvin keskeisesti mm. juuri Immanuel Kantin filosofiset pohdinnat/näkemykset. Ymmärsin niin, että ko. Kristus Victor-ajattelun merkittävänä johtoajatuksena ja ihanteena on irrottaa henkilökohtaisuus. Eli ihmisen ei tarvitse tehdä mitään yksilöllistä ja henkilökohtaista. Ajatus siitä, että Jumalan edessä ei mitään sovitusta tapahdu, vaan Kristus voittaa kosmisessa taistelussa, eikä Jumalan mieli muutu. Ko. voittoisan Kristuksen mallin viljely ei kuitenkaan vastaa niihin vaikeuksiin, joissa ihmiset kamppailee, koska se ei tarjoa sovituksen henkilökohtaista apua. Aulen tässä jakanee em. Ritscln ajatuksen ihmiskäsityksen muuttumisesta. Eli, että ihmiset elävät ilman omaa syytään paholaisen vallan alla kunnes Kristuksen voittoisa työ tämän tilanteen muuttaa. Tällöin pelastuksesta tulee vapauttamista ja silloin siellä ei puhuta sovituksesta mitään. Ihminen vapautetaan vs. ihminen on syyllinen ja siinä on juridinen aspekti, hänet täytyy julistaa vanhurskaaksi Kristuksen työn tähden. Aulenin mallissa on periaatteen tasolla ajatus, että ihmisparka on otettu vangiksi ja hänet täytyy vapauttaa, hän on periaatteessa olosuhteiden uhri.

    Cetan tekstissä oli ilmeni myös R. Bultmann, joka kyllä näiden teologisten asioiden kanssa askarrellessani näkyy olleen hyvin keskeinen vaikuttaja teologiseen ajatteluun. Bultmannhan tosiaan halusi tehdä Raamatun sanoman ymmärrettäväksi nykyihmiselle. Tähän tarvittiin kahta asiaa: yhtäältä Uusi testamentti pitää vapauttaa mytologisesta/myyteistä ja vanhentuneesta maailman kuvasta ja toisaalta on tulkittava Jeesuksen julistus eksistentiaalisesti eli ihmisen eksistenssiä ja itsetulkintaa koskevaksi sanomaksi. Hänen mukaansa myytit eivät ole vain yliluonnollisia tapahtumia tai ihmeitä, vaan yleensä sellaista uskonnollista puhetta, joka pyrkii esieellistämään, siis objektivoimaan uskon kohteen. Uusi testamentti Bultmannin mukaan käytti esiineellistäviä käsitteitä puhuessaan Jumalasta ja tuonpuoleisesta. Tämän Bulmann ajatteli olevan myyttinen puhetapa ja kertoi sen aikaisesta maailmankuvasta, jota moderni ihminen ei enään voi omaksua. Bulmannin filosofinen ratkaisu oli siis se, että jokainen uskonnollinen puhe muuttuu myyttiseksi aina jos sen kohde objektivoidaan. Hänen mukaan moderni ihminen ei kasvaneen tietoisuutensa vuoksi enää käsitä Raamatun myytttejä objektiivisiksi lausumiksi tai kosmologisiksi väitteiksi, vaan ymmärtää ne antropologisesti, siis ihmisen omaa itsetulkintaa koskevaksi sanomaksi.
    Tällainen herättää tietysti kysymyksen filosofian ja kristinuskon suhteesta. Noiden Bultmannin ajatutusten perustella joutuu kyllä toteamaan, että filosofiasta on tullut ikäänkuin kompassi, joka osoittaa mihin suuntaan tulee kulkea. Ts. filosofia määrää sen mitä Uudessa testamentissa sanotaan.

  5. cetalena Artikkelin kirjoittaja

    Liisa, kiitos! Laitan tekstin kokonaan. Ihan hyvä näin. Sanassa ja rukouksessa pysyminen on tärkeää. Se on aivan olennaista.
    On se vaan kumma, että yhä vaan kaipaa tarkoituksen ja johdatuksen tuntua. Myös rukous on usein osa tätä kokonaisuutta. Jumala ei ihmettele aiheita, jotka vaihtelevat siten, että lukijaa hymyilyttäisi, jos kirjoittaisin näkyviin.

    Saksalainen uskonto oli aiemmin lähes vain sanana tuttu, mutta nyt minulla oli tarvetta paneutua siihen. Jotain johdatusta oli ehkä mukana kirjoitustyössäkin.

  6. liisa

    Luin juuri tekstisi kokonaan. Sanon siitä vain lyhyesti, että olen samoilla linjoilla, sekä huomannut ja ajatellut samaa, mitä sinä. Tunne on sekä huoli, että samalla ilo ja turvallisuudentunne siitä, että Jumala kuitenkin hallitsee kaiken. Ja myös yhä enemmän tulee vakuuttuneeksi siitä, että on pysyttävä Sanassa, ja myös sekä yksityisessä että yhteisessä rukouksessa.

    Tämä seuraava Psalmin 91 jae on ollut mielessäni nyt muutaman päivän ajan, ja koko Psalmi jo pitkään.
    ”14 ”Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska
    hän tuntee minun nimeni.”

    Kerrot, että sinulla oin kuin muutoksen aika. Olet miettinyt ikääntymistä. Se onkin tavallaan uusi elämänvaihe. Ehkä tarkoitat sitä? Siihen kuitenkin saa eväät Jumalalta, olen sen kokenut. Niin sanot itsekin uskovasi ja luottavasi – Hän pitää huolta meistä vanhuuteemme asti. Tarkoituksen ja johdatuksen tuntua löytyy edelleen ja ihmeekseni minua tarvitaan, vaikka ikää on jo kertynyt. Ja olen vakuuttunut siitä, että niin sinuakin:)

    Olen n. viisi vuotta sinua edellä,. Kohta sinulla on merkkipäivä. Sitä varmaan vietät matkalla. Iloa ja siunausta kaikin tavoin ja kaikissa asioissa sinulle!

    Harkitse taas, mitä haluat laittaa esille, kaikkea ei tietty tarvitse.

  7. cetalena Artikkelin kirjoittaja

    Kiitos! On tärkeää tietää, että joku lukee. Tarvitsin tätä rohkaisua. Tahdoin laittaa tämän näkyviin itseni tähden. Palaan lukemaan tätä, kun koen turhaksi tämän kotisivullani olon. Vaikka koen tämän Isän antamaksi, niin välillä tulee kaikenlaisia epäilyksiä mieleen.

  8. liisa

    Aloin lukea tätä tekstiäsi mielenkiinnolla. Nyt juuri en ehdi siihen paneutua, mutta varmasti luen sen kokonaan, kun on aikaa, siis lähiaikoina. Jo nyt heräsi ajatuksia. Kaikkea en ole tiennyt.

    Halusin vaan kertoa, että käyn edelleen sivuillasi. Ja luen kaiken uuden. Ja haluan rohkaista sinua jatkamaan artikkelien kirjoittamista ja raamatunjakeiden laittamista esille. Siunauksin, L.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *