Tänä aamuna vuoteessani tuli mieleeni, että on kylvön aika. Ei se ole ihme, koska olen ostanut puutarhaani erilaisia siemeniä ja lukenut pussien kyljestä ohjeita, millaista maata tai lämpötilaa kukin kasvi vaatii. Olen myös tutkinut kuinka paljon kasvi tarvitsee kastelua, ja milloin sato on kypsä. Nyt koin saman asian aamulla hengellisessä mielessä.
Monet menneet julistajat, kristityt opettajat, hartaus- ja opetuskirjojen tekijät ovat olleet kuin kylväjiä, joiden tietämys, Jumalan läheisyydessä viettämä aika ja kylvötyö ulottuu myös meidän aikaamme. Tänäkin aikana on oma kylvöjoukkonsa, joka ammentaa sanasta ja muiden muokkaustyön kantamasta sadosta siementä kylvettäväksi.
Tuon jälkeen olin rukouksessa muistaen heitä, jotka tekevät nyt sanan kylvötyötä. Koin myös sitä iloa ja rikkautta, mitä erilaisuutemme pitää sisällään. Sitten laitoin facebookiin hengellisen youtubeni tekstillä ”sunnuntaille”. Kun ystäväni tervehti ”Hyvää lauantaita, Ceta”, huomasin mitä päivää muut elivät ja korjasin otsakkeeni.
Kylvötyöhön ja sadon kasvattamiseen liittyy paljon odotusta. Hengellisessä mielessä me ihmislapset olemme sekä satoa että kylväjiä. Jumala antaa kasvun. Tämä hiljentää. On vaikea nähdä asioiden syvyyttä. On halu käsittää ja tietää. On halu nähdä tuloksia ja aikaansaannoksia. Jumalan edessä näitä on hyvä kysellä luottaen, että hän ymmärtää ja tekee omaa kylvö- ja korjuutyötään. Hän huolehtii ja hoitaa. Hän armahtaa, sitoo haavojamme ja tukee horjuvaa. Hän antaa sateen ja lämmön. Hänen on sato.
Jesaja 55: 9-11: Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne. Sillä niinkuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin.
Minä olen kovin malttamaton kylväjä. Tahtoisin nähdä sadon syntyvän nopeammin. Käyn päivittäin katsomassa onko itua näkyvissä. Kun on kyse siemenistä, jotka laitan maahan, voin pussin kyljestä lukea milloin satoa on odotettavissa. Kun on kyse hengellisestä kylvöstä ja kypsymisestä, en voi siitä lukea mitään päivämääriä. Sadon valmistuminen vaatii myös huonoja säitä, ehkä myrskyjäkin, pettymyksiä ja sellaista, mitä emme odota. On paljon silmiltämme ja ymmärrykseltämme salattua.
Psalmi 27:14 Odota Herraa. Ole luja, ja vahva olkoon sinun sydämesi. Odota Herraa.
Psalmi 31:25 Olkaa lujat, ja olkoon teidän sydämenne rohkea, te kaikki, jotka Herraa odotatte.
Psalmi 130:5 Minä odotan Herraa, minun sieluni odottaa, ja minä panen toivoni hänen sanaansa.
Miika 7:7 Mutta minä panen toivoni Herraan, odotan pelastukseni Jumalaa: minun Jumalani on minua kuuleva.
Tahdon liittää tähän vieraskirjastani erään kirjoittajan ajatuksia: ”Kun pääsemme siihen luottamukseen, että Herra hoitaa asiamme, sekä myös auttaa meitä ahdistuksessamme – tulee se sitten sisimmästämme tai ulkopuoleltamme, odottamiseen saamme rauhan. Vaikka vihollinen olisi jatkuvasti vastassa, kuten Daavidilla, vaikka sydän olisi ahdistusta täynnä, vaikka olisi koetusta ja kiusauksia, silti voimme kehottaa sydäntämme odottamaan Herran apua. Voimme olla hädässä vaikka omien ajatustemme ja pelkojemme kanssa, omaistemme takia, tai syyllisyyttä kokien.
Jumala antaa apunsa, kun on sen aika. Koetukset ovat vahvistukseksi. Niissä voi tuntua liian helteiseltä, kipeältä, masentavalta. Mutta niiden läpi kuljettuamme, ja saatuamme Jumalan avun, ylitse ymmärryksen käyvän rauhan, ilo voi täyttää sydämen, vaikka varsinainen ahdistusta aiheuttava asia ei katoakaan elämästämme.”
Minulla on ollut jo pitkään jokin suru siitä, kun yksinäni luen, kirjoitan ja rukoilen. Tuntuu, että kaikki lentää kuin tuuleen. Välillä ajattelen: mitätöntä, turhaa, taitamatonta. On jokin ristiriita olemassa. Voin hyvin, olen kiitollinen, mutta samalla tunnen kuin pettymyksen ympärilläni ja kaikessa tekemisessäni. Nyt pari keskustelua on avannut tätä asiaa itselleni. Odotan väärin. Olen lukenut tai tulkinnut ikään kuin ajallisin silmin ajattomia, maallisin silmin sitä mitä tulisi katsoa ja odottaa näkyväksi sisäisin sydämen silmin.
Olen yksinäisyydessä ja odotuksessa kokenut hylkäämisen tunteita. Jopa muistoihin on palautunut tilanteita, joissa olen joutunut pois yhteyksistä tai on ilmaistu minusta ikäviä asioita. Tämä koronan vuoksi ihmiskontaktien välttäminen on korostanut tätä. Samoin otettuani itse puhelimitse tai sähköpostilla yhteyttä ystäviin, olen joutunut myös pettymään. On tullut tunne, että on syytä varoa myös tämän kaltaisia kontakteja. Toisaalta yhteydenotto on saattanut käynnistää jotain hyvää, mitä ei heti näe.
Ystävä kirjoitti vieraskirjaan: ”Psalmissa 43 Daavid kokee jopa Jumalan hylänneen hänet, ja silti hän odottaa Jumalan apua. Ja hän on kokenut, että se tulee varmasti. Nyt hänestä vaan todella tuntuu, että Jumala on hylännyt hänet. Tämä on lohdutukseksi sellaiselle uskovalle ihmiselle, joka kokee juuri näin.”
Psalmi 43:
2 Sillä sinä olet minun Jumalani, minun linnani. Miksi olet minut hyljännyt? Miksi minun täytyy käydä murhepuvussa, vihollisen ahdistamana?
3 Lähetä valkeutesi ja totuutesi. Ne minua johdattakoot, viekööt minut sinun pyhälle vuorellesi, sinun asuntoihisi,
4 että minä saisin tulla Jumalan alttarin eteen, Jumalan eteen, joka on minun iloni ja riemuni—
5 Miksi murehdit, minun sieluni, ja miksi olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan kiittää häntä, minun kasvojeni apua, minun Jumalaani.
Ceta Lehtniemi
Kiitos, Keijo ajatuksistasi. Katsotaan miten tuo youtube tulee tänne.
https://youtu.be/b5sW-r1IB6A?list=PL6E6Y1EDUEvNhMBEuatpBxArTNQR_LwlO
Hei, sanoitat Ceta tuossa henkilökohtaisessa osiossa aika paljon tuntoja ja ajatuksia joihin itsekin voin hyvin samastua. Psalmien 42 ja 43 tunnot ja Psalmin 13 alun toteamus (”Kuinka kauan, Herra, minut yhä unhotat, kuinka kauan kätket minulta kasvosi?.), ovat olleet ja tulleet kyllä isellenkin hyvin kohti ja joihin on saanut usein palata. Ne ovat kuin herätyssaarnoja Jumalalle. Tuntuu, että Jumala vaikenee ja antaa odottaa. Omat touhut ja rukoukset näyttäytyvät niin tyhjänpäiväisiltä ja niin mitättömiltä.
Joskus tutustuin joissakin yhteyksissä Mihail Bahtinin ajatuksiin. Jäi erittäin syvästi mieleeni hänen ajatuksistaan eräs lause joka kuuluu: ”sanat joihin ei vastata, joutuvat helvettiin”. Tätä olen aika usein miettinyt. Ja kun mietin, että mitä helvetti on. Niin itseasiassa sehän on paikka missä ei ole yhteyttä. Siellä ihminen on joutunut eroon elämää ylläpitävästä yhteydestä. Voiko kauheampaa osaa olla? Ihmissuhteissakin lienee niin, että parempi vaikka ankara ja moittivakin vastaus, kun ei vastausta lainkaan. Vain kylmä välinpitämättömyys..
Mietin tätä Jumalasuhteessa. Kun Jumala tuntuu vaikenevan, antaa odottaa, ei vastaa. Kuinka ainakin oma sisin tuppaa kääntymään helposti itseensä, josta yleensä alkaa löytää jos jonkinmoista surkeutta, penseyttä, velttoutta, viheliäisyyttä, heikkoutta, ikävystyneisyyttä, teeskentelyä, yksinäisyyttä, epäilyksiä jne..Ts. mukaa lyöttäytyy sellaisia ”kavereita”, jotka kertovat enemmän ”helvetistä” kuin taivaasta. Tämä tekee ainakin omalla kohdallani matkanteon välillä aika raskaaksi ja tuntuu, että sisin ei jaksa muutakuin huokailla; ”Hera armahda”. Sanat loppuu..”
Näissä kohtaa joskus ihmeellisesti joku aivan pieni Jumalan sana tai lause voi ikäänkuin välähdyksen omaisesti tuoda avun..Esim. se Ps. 130, josa Ceta sinulla oli se pieni aamuhartaus; ”syvyydestä minä huudan”..Todellakin, kuinka totta tuo on. Juuri niin, syvyydestä, jossa en näe, en kuule, en ymmärrä, en käsitä..Sieltä huudan..Mikä saa minut huutamaan? Kuollut ei kuitenkaan enää edes huuda..Elävät voivat vielä huutaa, vaikka ovatkin muuten täysin avuttomia, väsyneitä, yksin ja täysin itsensä ulkopuolelta tulevan avun varassa..Huutaa, vaikka sitten äänettömästi, jos ei enää ääntä tule, mutta huutaa kuitenkin, kuten Hanna joka oli niin surun murtama, että rukous näkyi vain huulien liikkeenä. Pappi Eeli tosin tulkitsi sen niin, että Hanna oli juovuksissa. Ei kovin osuvaa sielunhoitoa. Mutta ehkä hyvä, että tuokin maininta on Raamatussa kuvamaan sitä kuinka helposti me ihmiset erehdymme ja voimme kuunnella ja ymmärtää toistemme ohitse ja tehdä tulkintoja pinnalta näyttävien ilmiöiden perusteella. Lopulta Hannan pitkä odotus ja rukous palkittiin, elämä syntyi.
Kiitos, Ceta! Kiitos avoimuudesta, rehellisyydestä, kun kerrot kokemuksiasi. Tämä aika vei meidät yhä enemmän yksinäisyyteen. Ja kuitenkaan emme ole yksin. Ehkä tässä opimme tuntemaan Herran läheisyyttä herkemmin. Ehkä riipumme tiukemmin Hänessä, ja varsinkin Hänen sanoissaan, ja lupauksissaan. Ne, eivät todella ”tyhjänä palaja”.
Ehkä etäystävyys rakentaa kuitenkin:) Tässä tilanteessa huomaamme, kenen sydämessä on todellista myötätuntoa, ja halua rukoilla vastavuoroisesti toinen toisensa puolesta. Jokaisen rukouksen on Isä luvannut kuulla. Ne eivät joudu hukkaan, ei se pienin huokauskaan..
Vanhat pahat kokemukset nousevat helposti mieleen yksinäisyydessä. Ne saadaan jättää Jumalan hoidettaviksi. Omat virheet ja väärät asenteet ja sanat ja teot, nekin saa jättää armon varaan ja alle. Olemme ihmisinä epätäydellisiä rakkaudessa. Se on opittava, että rakkaus on Hengen hedelmä, joka kasvaa, kun elämme lähellä Jumalaa.
Hän ei koskaan hylkää. Vaikka ihmiset tuottavat pettymyksiä, Hän ei koskaan. Ymmärrämme, että kaikki lopulta on parhaaksemme. Se on Jumalan lapsen ilo. Odotamme Häntä ja Hänen apuaan.