Kerron pienen kirjani vaiheista. Omalla kohdallani jakaminen auttaa, vaikka en ymmärrä miten. Jätin tavallaan kirjan lepäämään, kun sivuja oli 62. En lisää nyt uusia sivuja. Joudun käymään kirjaa läpi miettien kuvien ja tekstien yhteensopivuutta. Samoin mietin myös jakamista ja kokonaisuutta.
Jotkut kirjani sivuista ovat sisällöltään niin suuria etten pääse lainkaan eteenpäin kirjan kanssa. Tämä kuva on ensimmäinen, jonka varsinaisesti otin kamerallani valmis teksti mielessäni. Lisäsin vain nuo kuvan alla olevat kaksi riviä. Minulla on useita täysin kuvattomia sivuja kirjassani. Ehkä vielä kuljen kamerani kanssa miettien jotain pientä tekstiä. Jos näin käy, niin silloin saattaa mennä viikko tai pari niin, että ajatus tai raamatunjae pysyy mielessä etsien kuvaa seurakseen.
Jos käyn läpi kuva-arkistojani, sieltä voi löytyä kuva johonkin tekstiin. Tämä on myös hidasta puuhaa ja edellyttää kotona tietokoneen äärellä oloa. Lisäksi kirjaan tulee muistoja. Näihin en voi saada välttämättä esteettistä kauneutta. Niiden arvo on toinen.
Kun olin jo ottanut sivusta leikekuvan, jouduin vielä tekemään sen uudestaan. Vaihdoin pari sanaa tästä aivan tuoreesta runostani. Tämä kaikki kertoo jotain työskentelystäni. Se on kokonaisuuden poimimista erilaisista sirpaleista. Se on monessa mielessä leikkaamista ja liittämistä.
Olen ollut huono puhumaan tunteistani. En puhunut nuorena mitään äidin sairaudesta ja kuolemasta. Olisin tahtonut. Samoin olisin tahtonut puhua jotain myös silloin, kun kolme ystävääni kuoli onnettomuudessa puolitoista vuotta äitini kuoleman jälkeen.
Jälkikäteen olen muistellut rippikoulukevään 1965 ylivoimaista raskautta. Silloin ei rippikoulussa puhuttu mitään omasta tilanteesta. Tunnit olivat koulupäivän jälkeen luokassa. Ne olivat vain opetusta varten. Kului monet kymmenet vuodet ennen kuin opin puhumaan Jumalalle rukouksessa tunteistani. Tällöin kirjoitin ne runoiksi muistivihkoihin. Ja nyt kirjoitan jälleen.
Siirryn monen runon yli kirjan loppupuolelle. Siellä on myös sellaista herkkyyttä, mitä on hiukan vaikea julkaista. Koen kuitenkin, että nämä ovat minulle annettuja leivisköjä, joita en tahdo haudata maahan. Ostin tablettiini jatko-osan, jotta voin näyttää joko tv-ruudulla tai monitoimilaitteella valmiita esityskokonaisuuksia. Olenhan tehnyt paljon kuvamateriaalia pdf -formaattiin. Aika on ehkä sellainen, ettei tämän kaltaista tahdota ottaa vastaan? Oma tehtäväni on mielestäni olla sydämeltäni valmiina, sekä myös tehdä albumeita eri tarkoitukseen. Ja jään sitten vain odottamaan.
Tämä Kuninkaan odotuslaulu, rakkauslaulu annettiin minulle rukoushetkessäni. Tunnelma on yhä mielessäni. Kyse on jostakin, joka kaipaisi ehkä selityksen rinnalleen. Tiedän miten morsiusmystiikka karsittiin eräistä virsi- tai laulukirjoista. Kuitenkin Raamatussa on runsaasti tämän kaltaista.
Tämän tein seuraavaksi sivuksi. Ymmärrän, että ”Minun Kuninkaani tulee” heijastaa monia Vanhan Testamentin jakeita. Löydämme useammasta kohdasta vertauksia liittyen morsiameen ja ylkään, herkkään yhteyteen, uskollisuuteen ja rakkauteen.
”Minun kuninkaani tulee” syntyi rukouksessa. Koin myös jotain varhaisen seurakunnan ajasta ja tunteesta. Moni oli kohdannut elävän Jeesuksen, joko ylösnousseen Herran tai rabbin kulkemassa opetuslasten parissa. Useampi oli kuullut todistajien puhuvan hänestä. Ymmärsin tavallaan, että seurakunnassa oli Herran kohtaamisen kaipausta. Oli sukupolvelta toiselle säilynyttä kuvausta, oli lauluja, oli rukouksia. Jotain tämän kaltaista pääsin maistamaan yksinäisessä rukoushetkessäni. Rukoilin ilman selkeitä suomenkielen sanoja. Pyysin sanat sen jälkeen. Kirjoitin ne aivan tuossa muodossa mitä runoni on tälläkin hetkellä.
Tämä raamatunjaekortti pääsi kirjaani seuraavalle sivulle. Ehkä seuraavassa osassa 3 on taas vähän tavallisempaa jaettavaa.
Ceta Lehtniemi
Kiitos, Keijo! Tämä rohkaisee tavattomasti. Minulla on ollut paljon muuta puuhaa, mutta aina välillä palaan vielä viimeistelemään kirjaa. Luovuus nousee usein yllättävän vahvojen ja aitojen tunteiden siivittämänä. Ja samalla sitä elää tavallista arkea tavallisine tunteineen. Kiitollinen saa olla.
Hei,
on kyllä aivan huiekan upeita ja kauniita kuvia joita olet saanut vangittua kamerallasi. Itselleni ne kertoo elämästä, sen hauraudesta, herkkyydestä, kauneudesta, rosoudesta, sen moni-ilmeisyydestä, ilosta.. Ja noiden runojen ja Raamatun tekstien kanssa todella hyvä kokonaisuus. Niissä kuvautuu paljon ihmisen ääntä ja syviä tuntoja, odotusta, kaipausta, kipua, mutta myös Jumalan puhetta, evankeliumin tuomaa lohtua.