IV osa. Martti Lutherin selitystä psalmiin 45

 

Sivulta 137 alkaen v.1907 julkaistusta kirjasta HÄÄLAULU eli psalmin 45 selitys. Latinan kielestä suomentanut Juuso Hedberg. Lutherin opetus on vuodelta 1532.

Häälaulu kuninkaalle

Psalmi 45: 11: Kuule, tytär, katso ja kallista korvasi, unhota kansasi ja isäsi huone

Unohda kansasi ja isäsi huone.

Tässä teksti sanoo mitä selvimmin, että Kristus tulee lakkauttamaan koko juutalaisten lain, pappeuden ja valtakunnan. Tässä on ilmoitettu syy, minkä tähden sinun tulee kuulla, nähdä, kallistaa korvasi ja uskoa, että isäsi huone on jätettävä. Tämä on varsin kova teksti juutalaisille, mutta suloinen meille, jotka uskomme. Meidän näet ei tule vain kielellisesti käsittää kansaa paljoudeksi eikä huonetta kiviksi ja puiksi, vaan kansaksi hän sanoo Jumalan kansaa, jonka Jumala on asettanut ja jolla on Mooseksen antama yhteiskuntajärjestys ja uskonnolliset menot, mitkä hän on saanut Jumalalta.

Sillä juutalaisilla oli maallisen hallituksen alalla ruhtinaita ja kuninkaita sekä seurakunnassa pappeja ja leeviläisiä, joita eivät ihmiset olleet asettaneet eivätkä suojelleet, vaan joita Jumala ihmetöillä antoi ja varjeli. Hän sanoo nyt niille, joilla on kansa, isät, huone: Unohda kansasi. Hän ei sano ainoastaan: jätä kansasi tai matkusta siitä pois, vaan suoraan: Unohda. Tiedä siis, että koko tuo yhteiskuntajärjestys ja uskonto on tuomittu ja hylätty, niin että sinun tulee se kokonaan unohtaa.

Tästä seuraa siis, etteivät Jeesuksessa Kristuksessa lain vanhurskaus, temppelipalvelus, uskonnolliset menot, pappien ja leeviläisten uhrit mihinkään kelpaa. Siihen Paavalikin nojautuu taistellessaan juutalaisia vastaan heidän uskonnostansa, jossa he jyrkästi pysyivät evankeliumia vastaan. Tällä kansalla oli erityinen kiitos uskonnollisuutensa tähden, niin kuin Raamatussa sanotaan: Tämä on teidän ymmärryksenne ja toimellisuutenne kaikkien kansojen edessä; koska he kuulevat kaikki nämä käskyt, niin he sanovat: tämä suuri kansa ainoastaan on toimellinen ja kuuluisa kansa (5 Moos. 4: 6).

Mutta profeetta sanoo tässä: Tuo lain ja töiden vanhurskauden kunnia ei kelpaa mihinkään tämän kuninkaan hallitusvallassa, sillä työt, minun tyttäreni, eivät ensinkään sinua auta; unohda siis kaikki. Mutta näillä sanoilla hän koskee sydämen sisimpään sopukkaan, sillä hän tahtoo kääntää heitä Kristuksen puoleen niin kokonaan, että aivan unohtaisivat entiset eivätkä edes niitä katselisikaan, niin kuin Aabraham unohti Kaldean maan ja Joosef isänsä huoneen eikä enää toivonut pääsevänsä sinne takaisin ja sen johdosta antoi pojalleen nimen Manasse, s.o. Unohdus. Niin hän tässäkin sanoo: Käänny sinä niin tämän kuninkaan puoleen, ettei sinulla ole enää mitään toivoa koko tuosta vanhasta hallituksesta, pappeudesta ja temppelipalveluksesta. Sillä Hän valmistaa sinulle toisen ja paremman valtakunnan kuin lain valtakunta olikaan.

Pyhä Henki ilmoittaa siis tässä, kuinka arka tämä oppi on ja kuinka usko ei siedä mitään muuta jumalanpalvelusta rinnallansa, niin ettei se tahdo niitä muistaakaan, kuten psalmissa sanotaan: En minä mainitse heidän nimiänsä suussani (Ps.16: 4). Hän sanoo nimiksi lain jumalanpalvelusta, lain uskoa ja lain koko vanhurskautta, joita hän ei tahdo muistaakaan, ei sen tähden, ettei hän sallisi muistaa, mitä Jumala on kansalle tehnyt, vaan jumalanpalveluksen menoja ja lain vanhurskautta ei ole enää saarnattava eikä opetettava. Ne on pidettävä olleina, menneinä ja palaamattomina asioina, jotka eivät enää ole käytännössä.

Ei ole palattava entisten asioiden märehtimiseen, vaan pyrittävä ja riennettävä eteenpäin, jotta Kristusta tunnettaisiin yhä paremmin, kunnes kokonaan unohdamme lain vanhurskauden, ikään kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. Niidenkin, jotka ovat eläneet luostareissa ja Babylonian vankeudessa, pitää, Kristuksen puoleen käännyttyänsä, olla Hänelle niin antautuneita, ettei se enää heidän mieleensä juolahdakaan, että ovat olleet munkkeina, pitäneet messuja, avuksensa huutaneet pyhimuksiä jne., vaan heistä tuntuu siltä kuin olisivat aina olleet kristittyjä.

Munkkina ollessani vaivasin minäkin itseäni ankarasti viisitoista vuotta jokapäiväisellä uhraamisella ja kidutin itseäni paastoilla, valvomisilla, rukouksilla ja muilla mitä raskaimmilla töillä, sillä minä luulin todellakin saavuttavani omilla töilläni vanhurskauden enkä luullut mahdolliseksikaan, että koskaan unohtaisin tuon elämäntavan. Mutta nyt olen, Jumalan kiitos, sen unohtanut. Muistuu tosin vieläkin mieleeni tuo teurastuslava, mutta ei niin, että katsoisin, että tuohon vankeuteen pitäisi palata. Lihan mukaan puhuttaessa se tosin ei ollut vankeus, vaan sangen hupainen elämäntapa, joka oli vapaa kaikista niistä vaivoista, joita valtion palveluksessa ja perhe-elämässä on lukemattomia, mutta vankeus se oli hyville ihmisille, jotka eivät ajatelleet ainoastaan vatsaansa, vaan halusivat tulla autuaiksi. Sana unohda käsittää siis paljon asioita ja etupäässä sen, että oppi on oleva kokonaan puhdas, jota kuitenkin helposti väärennetään ja himmennetään.

Niin kuin oppi ei siedä mitään lisäystä, samoin on uskokin varsin arka asia, ja suuresti tarpeellinen on meille siis tämä käsky: Unohda isäsi huone. Sillä liha katsoo aina Egyptiä ja sen lihapatoja, s.o. luonto houkuttelee meitä suurella voimalla omaan vanhurskauteen ja me etsimme töitä, joista voimme kerskata ja luottaa niihin sekä sanoa Jumalalle: Katso, sitä ja sitä olen tehnyt, julista nyt minut vanhurskaaksi, niin kuin monet tekevät, jotka hylättyänsä muutamat työt, ryhtyvät toisiin. Joku kastaa uudelleen, joku moittii ranskalaisia päähineitä ja ylistää harmaata kaapua. Joku ei tahdo pitää yksityistä omaisuutta, voidakseen sitä vapaammin ilman työntekoa anastaa itselleen muiden omaa. Ja näitä hullutuksia he pitävät erinomaisena pyhyytenä. Näin he ovat, hylättyänsä entisten munkkien työt, kasvattaneet uusia munkkeja.

Mutta älkäämme mekään olko liian turvallisella mielellä tähän ruttoon nähden, sillä jokainen meistä kantaa omassa povessaan suuren munkin, s.o. jokainen haluaa sellaista työtä, josta voisimme kerskata ja sanoa: Katso, tämän olen tehnyt, olen tänä päivänä rukoilemalla ja hyvää tekemällä täyttänyt kaikki Jumalan vaatimukset ja saan siis olla varsin levollisella mielellä. Minullekin tapahtuu usein että, kun olen tehnyt kutsumuksesta työn, olen paljon iloisempi, kuin jos en olisi sitä tehnyt. Ilo ei tosin itsessään ole paha, mutta sellainen ilo on ilman uskoa eikä ole puhdas, vaan tahtoo sitoa ja häiritä omaatuntoa. Mutta omaatuntoa, joka on kaikista arin asia, ei voida koskaan tarpeeksi suojella tästä itserakkauden paheesta.

Älköön siis kukaan olko suruton, vaan vaeltakaamme pelossa me, jotka tunnustamme Kristusta, kasvakaamme uskossa ja tunnustakaamme, että jokainen meistä povessansa kantaa suuren ja ruman munkin, s.o. tyhmän ja lihallisen käsityksen töistä, joka on uskon surma.

Tätä jumalatonta käsitystä vastaan asettaa tässä Pyhä Henki meidän eteemme täydellisen puhtauden, joka ilmenee siinä, että unohdamme töiden vanhurskauden, ensiksi saarnaviran ulkonaisessa toimittamisessa. Ja niin pitkällä olemmekin, Jumalan kiitos, päässeet, ettei saarnata töiden vanhurskautta, vaan puolestamme kärsineen ja kuolleista herätetyn Kristuksen puhdasta vanhurskautta. Puhtaat ovat muutkin saarnaviran toimitukset, sakramenttien jakaminen, ahdistettujen lohduttaminen ja seurakunnan hallitus. Ja samoin kuin tämä puhtaus on saarnavirassa, pitäisi sen olla meidän sydämissämmekin. Mutta mitä tapahtuu? Saarnavirassani olen tosin kokonaan unohtanut tuon vanhan munkin, niin ettei kukaan kuule hänen nimeänsä minun suustani, mutta omassa sydämessäni en noudata omaa sanaani, jota opetan puhtaasti suullani, vaan munkki luikahtaa tuon tuostakin huomaamatta sydämeeni. Mutta sekin on jo suuri Jumalan hyvä työ, että Jumala sanassa osoittaa oikean puhtauden, niin että ainakin oppi on puhdas. Siihen puhtauteen tulee meidän pyrkiäkin, että usko olisi yhtä puhdas Kristuksen omistamisessa ja säilyttämisessä, kuin oppikin on puhdas.

Mutta niin ei ole. Niin kauan kuin elämme, saamme taistella tuota munkkia ja sitä perkelettäkin vastaan, joka munkkia hallitsee ja suosii. Meillä on myös Pyhä Henki, joka, nähdessään luontomme olevan munkkilaisen, neuvoo ja kehottaa meitä kuulemaan sanaa, jotta oppisimme unohtamaan entisiä töitämme ja parhaimmankin vanhurskautemme ja, niin kuin oppi on tuon munkin unohtanut, meidän sydämemmekin unohtaisi kaikki ja puhtaalla uskolla olisi kiinnitetty yksin Kristuksen vanhurskauteen.

Ceta Lehtniemi