Kairosmajalla 30.9.-7.10. 2022
Pysyköön Herran kunnia iankaikkisesti. Saakoon Herra teoistansa iloita,
hän, joka katsahtaa maahan, ja se vapisee, joka koskettaa vuoria, ja ne suitsuavat.
Kaiken ikäni minä ylistän Herraa, minä veisaan Jumalani kiitosta, niin kauan kuin elän. Olkoot minun tutkisteluni hänelle otolliset; minä iloitsen Herrassa. (Psalmi 104: 31-34)
Kun minä katselen sinun taivastasi, sinun sormiesi tekoa, kuuta ja tähtiä, jotka sinä olet luonut,
niin mikä on ihminen, että sinä häntä muistat, tai ihmislapsi, että pidät hänestä huolen?
Ja kuitenkin sinä teit hänestä lähes jumal’olennon, sinä seppelöitsit hänet kunnialla ja kirkkaudella;
panit hänet hallitsemaan kättesi tekoja, asetit kaikki hänen jalkainsa alle:
lampaat ja karjan, ne kaikki, niin myös metsän eläimet,
taivaan linnut ja meren kalat ja kaiken, mikä meren polkuja kulkee.
Herra, meidän Herramme, kuinka korkea onkaan sinun nimesi kaikessa maassa! (Psalmi 8: 4-10)
Hiljaa kuin pyhällä paikalla on ihminen Suomen Lapin maisemissa. Ei ole ihme, että sana ”pyhä” toistuu nimissä. Täällä vuoret suitsuavat ja Herran kunnian voi aistia. ”Herra, meidän Herramme, kuinka korkea onkaan nimesi kaikessa maassa!”
Erkki Leminen sanoitti: ”Täällä kaukana unohdin jälleen mikä olen ja mitä teen. Täällä Herrani kuiskasi jälleen: älä katsele eiliseen. Täällä tunturin luona jälleen jätin huolet huomisen. Sain elää vain tämän hetken ja olla onnellinen. Täällä kaukana entiselleen sai laulu sydämeen”
Minua puhuttelee tuo yksinäinen valopiste metsän mustan pimeyden keskellä järven rannalla. Siellä on mökissä yksi tai useampi ihminen juuri nyt. Miten kuvassani loistaakaan kilpaa tähtien kanssa tuo yksinäinen valo. Siellä on pieni ihminen suuren Jumalan maailmankaikkeuden keskellä.
Olisipa ihmisellä sen verran ymmärrystä, ettei tuhoaisi näitä näkymiä. Meitä ei hoida mikään niin kuin nämä maisemat ja tämä jotenkin niin vakavan kaunis ja jylhä luonto. Täällä koemme parantumisen, ajan hetken merkityksen, hiljaisuuden, kairoksen. ”Saakoon Herra teoistansa iloita, hän, joka katsahtaa maahan, ja se vapisee, joka koskettaa vuoria, ja ne suitsuavat.” Myös Jumala iloitsee teoistansa, myös luomastaan ihmisestä.
Samaa taivasta katson yleensä Suomenlahdelta, mereltä käsin. Siellä näen myös tähtitaivaan. Nyt näin revontulet hiljaisessa maisemassa. Sisälleni piirtyi maalaus. Taiteilijasta en voi erehtyä, käsiala on Luojan. Käsiala on Hänen, joka minuakin rakastaa.
Ceta
Lisään tähän lyhyen videon ympäristöstä: https://youtu.be/73XyDuGrxhQ