Lyhyt kuva-artikkeli

Olen juuri ehtinyt ottaa aamupalan ja olen keskittymässä Ollaan yhdessä -tilaisuuden valmisteluun omalta osaltani. Kuuntelin kuitenkin oman YouTubeni ( https://youtu.be/0Gl_QPns3ks  ) , johon olin tavallaan kuin varmuuskopioinut kuvahartauteni, jonka pidän tänään iltapäivällä. Tämä yllä oleva kuva pysäytti minut.

Olin laittanut ristin muotoisen matkaopasteen avaran maiseman kanssa oikealle sivulle. Meillä on horisontti kaukana. Se on myös lähellä, koska emme tiedä maallisen vaelluksemme pituutta. Vaellamme kuitenkin Jumalan kasvojen edessä, valkeudessa. Vaellamme myös kuin pyhyydessä, eräänlaisessa arkuudessa ja kunnioituksessa. Tämä ei tarkoita ilottomuutta, niin kuin joku saattaisi erehtyä ajattelemaan.

Tuo laaja maisema kuvassani oli kuitenkin maalauksenomainen ja hiukan hämyinen. Luottavainen matkanteko perustuukin siihen, että teemme matkaa sovitettuina ja armahdettuina Jumalan lapsina. Olemme johdatuksessa. Olemme rakastetut. Tiedämme olevamme kotimatkalla. Meitä odotetaan perillä.

Vasemman puoleinen kuva kertoo hetkessä elämisestä, pysähtymisestä ja näkemisestä. Krookuksen terälehdet puhuvat valkeudesta ja puhtaudesta. Eikö ole niin, että luottaessamme suurissa kokonaisuuksissa ja elämämme isoissa kysymyksissä hyvään Jumalaan, osaamme myös pysähtyä ja nähdä.

Silti usein käy myös niin päin, että kuljen huolissani ja murheissani, ja yhtäkkiä näen kukan tai oravan tai vaikka kauniisti kaartuvan heinän. Pysähdyn ja näen niin voimakkaalla tavalla, että unohdan hetkeksi kaikki muut asiat. Jumalan lahjaa on kaikki tämä.

Tiedän omasta elämästäni, ettei luottaminen ja lepo ole itsestään selviä asioita. Usein elämän mullistukset suorastaan murskaavat tavalla, jota ei voi kuvata eikä toinen ymmärtää. Muistikuvatkin jäävät ehkä puuttumaan. Tai sitten muistiin jää jokin yksityiskohta. Itse muistan äitini hautajaispäivästä kesäkuussa 1965 auroraperhosen, koiraan, jolla on nuo värikkään oranssit takasiivet.

Jumala on luonut meidät niin tarkasti ja ainutlaatuisesti, että hän osaa hoitaa ja johdattaa meitä lapsiaan aivan oikein ja jopa niin, että se välillä hiukan hymyilyttää. Tiedän, että joku ymmärtää näinkin vähästä mitä tarkoitan. Jumala saattaa antaa joskus mieleen kuin ehdotuksena, veisitkö ystävällesi tämän tai tuon asian. Kerran tämä asia oli kiristämättömät alushousut. Useammin olen saanut kehotuksen jakaa juuri tietyn raamatunjakeen.

Nyt todella sain kuin kaiken kiireen keskellä kehotuksen pysähtyä tuon valoisan kuva-aukeaman äärelle kuin ”höpöttämään” hetkeksi. Näin elän tänäänkin Jumalan kasvojen edessä pienenä ihmisenä sekä lähimaisemissa että laajoissa, avarissa, ehkä vähän hämyisissä näkymissä. Elän kuitenkin ristin viitoittamalla polulla, jolla tahdon pysyä.

Ceta