Uskomatonta, että tänään aamulla tuli mieleen tämä laulun otsake ”Älä silmä pieni”. Minun piti oikein etsiä sanat netistä. En ole pienenäkään laulanut edes muiden mukana, vaan kuunnellut ainoastaan hiljaa sanoja. Todella yllätyin.
ÄLÄ SILMÄ PIENI
Älä silmä pieni, katso mihin vain, älä silmä pieni, katso mihin vain, sillä Isä Taivainen näkee lapsen sydämeen. Älä silmä pieni, katso mihin vain.
Älä korva pieni, kuule mitä vain, älä korva pieni kuule mitä vain, sillä, Isä Taivainen näkee lapsen sydämeen. Älä korva pieni kuule mitä vain.
Älä käsi pieni, koske mitä vain, älä käsi pieni koske mitä vain, sillä Isä Taivainen näkee lapsen sydämeen. Älä käsi pieni koske mitä vain.
Älä jalka pieni, astu mihin vain, älä jalka pieni astu mihin vain, sillä Isä Taivainen näkee lapsen sydämeen. Älä jalka pieni astu mihin vain.
Älä kieli pieni, puhu mitä vain, älä kieli pieni puhu mitä vain, sillä Isä Taivainen näkee lapsen sydämeen. Älä kieli pieni puhu mitä vain.
Älä sydän pieni, mieti mitä vain, älä sydän pieni mieti mitä vain, sillä Isä Taivainen näkee lapsen sydämeen. Älä sydän pieni mieti mitä vain.
Koin lapsena laulun sanat hiukan pelottavana, ja silti turvallisena. Luulen, että turvallisuus tuli siitä, että olin lapsijoukon keskellä. Pelottavuus nousi ehkä siitä, että ajattelin Jumalan rankaisevan pienimmistäkin rikkeistä. Tällainen oman mieleni ”rikos” saattoi olla se, että menin joskus ottamaan luvatta keksin tai jotain muuta makeaa. Jos tämä laulu olisi tullut radiosta juuri, kun mietin jotain pahaa tai murjotin suuttuneena, olisin kyllä säikähtänyt.
Nyt tunnen Jumalaa enemmän. Tiedän jotain Raamatusta ja kristinuskosta. Tunnen myös itseäni paremmin. Taitaa olla hyvä aika palata laulun sanoihin vuosikymmenten jälkeen. Erityisesti mietin asiaa tällä kertaa kuvien katsomisen ja jakamisen kannalta. Mielessäni on myös kotisivut, Instagrammi ja Facebook.
Ihminen on kokonaisuus. Itse olen jakanut usein kuvan ja sanan yhdistelmää. Kaikkeen on liittynyt hengellisyys tavalla tai toisella, myös arkisuus ja ihmisen tavallinen elämä. Juuri Facebookissa moni jakaa tarkoituksella vääristettyjä tai väärennettyjä kuvia. Myös videopuheet saattavat olla sellaisia, mitä kukaan ei puhuisi kasvokkain. Kun selaa omassa kodissaan Facebookia, joutuu katsomaan ja kuulemaan sekä turhanpäiväistä että vahingollista. Sitä ei voi välttää.
Jumala on kaikkitietävä, kaikkinäkevä. Hän tuntee sydämeni ajatukset. Tämä on myös todella lohdullista, kun ymmärtää Jumalan rakkauden. Se, että Hän on meitä lähellä kaikessa ja on armahtava Isä, on äärettömän suurta ja ihanaa. Sanan perusteella tiedämme, että Jeesus on kuollut ristillä syntiemme tähden ja on vieläpä ylösnoussut. Hän rukoilee vielä kirkkaudessa puolestamme. Jumalaa ei tarvitse pelätä enää sillä tavoin kuin lapsena koin. Nyt mielelläni osoitan käytännössä jumalanpelkoa siten, että yritän olla vastuullinen siinä mitä jaan ihmisten katsottavaksi ja kuunneltavaksi.
Minulla on myös vapaus, jota vasta olen harjoitellut. Saan sulkea pois niitä facebook -kavereita, jotka jakavat toistuvasti vahingolliseksi kokemaani. Saan laittaa tauolle ihmisiä. Saan varjella omaa sydäntäni sillä, etteivät mitkä hyvänsä sanat tai kuvat ole edessäni lähes päivittäin. Saan kokea vapautta. Pyrin keskittymään siihen, mikä on minulle annettua.
Tämä on Evankeliumin opintoyhdistyksen lehden Armo riittää kansikuva (lehti ei ilmesty enää). Noihin aikoihin eli kolmetoista vuotta sitten, aloin lähettämään lehteen kansikuvia. Ilman kuvaakin sanat ”armo riittää” yhdessä tuon eräänlaisen logon kanssa puhuttelee minua syvästi joka kerta. Logolla tarkoitan tuota kuvaa missä eri tavoin rampautuneet ihmiset kulkevat ylös kohti ristillä riippuvaa Vapahtajaa.
Minusta tämä lehden kansikuva on sellainen kuva mihin voi kiinnittää katseensa juuri nyt lähestyessämme pääsiäistä. En valitettavasti voi enää tehdä lehtien kansikuvia. Teen paljon muuta, eniten sitä mikä ei näy Facebookissa. Teen kortteja ja kirjanmerkkejä, kuvavideoita, kuvahartauksia ja erilaisia pieniä kirjoja. Kirjoitan myös Kristelli -lehteen, ja kuva on aina mukana. Tämä toinen sivustoni esittelee enemmän kuviani https://cetalenan.fi/
En lapsena kuvitellut eläväni tämän kaltaista ikäihmisen elämää. Oikeastaan käsissäni on lähes ainoastaan sellaista mitä 1950 -luvulla ei voitu edes kuvitella. Tavalliset valokuvat ja paperille kirjoitettu ovat säilyneet vuosikymmenten ajan ja pidempäänkin. Tässäpä on mietittävää. Seuraavan artikkelin aihepiiri on idullaan. Käsittelen paljon vanhoja kuvia ja muistoja tänä vuonna. On tärkeää nähdä syvällisesti ajan muutos.
Linkki lastenlauluun https://youtu.be/I0rUTa9cQt8
Ceta
Olen lueskellut tekstejänne, Ceta ja Keijo. Jo eilen kirjoittelin jotain kommenttia niihin. Siitä tuli kuitenkin niin pitkä kirjoitus, että siirsin sen tälle päivälle ajatuksena lyhennellä.
Keijo, sinä olitkin eilen kirjoittanut sellaista, joka oli juuri ollut mielessäni. Kiitos! Laitankin ihan uudet ajatukset:)
Toissapäivänä kirjoitit näin: ”Tietyllä tapaa tulee laulusta (”Älä silmä pieni–”) mieleen, että se teologisesti ilmaistuna on ikään kuin lain saarnaa, joka haluaa johdattaa ihmiset mahdottoman eteen itsensä suhteen ja herättää häntä armon tarpeeseen.”
”Ei taida kovin korkeita pisteitä saada ko. sanoitukset tämän päivän, varsin minäkeskeisessä ja ihmisen hyvyyttä korostavassa ajassa. Liekö edes seurakuntakontekstissa saisi tänään kovin suurta kannatusta?”
Niin, synnistä ei saisi puhua, toisin sanoen olla esillä lain saarnaa. Itse lapsena koin tämän laulun kuin rakastavan Isän suojeluna, ettei tulisi halua juosta pois Hänen läheltään. Hän piti minua kädestä kiinni, opetti ja huolehti, että pysyn oikealla polulla. Ja pitää edelleen, vaikka ikää on jo paljon. Jos menisin sivupolulle, Hyvä Paimen hakee takaisin. Ja on hakenut.
Kuitenkin laki ja armo kuuluvat yhteen. Jumalan sana ei muutu, Jumala ei muutu, ei Hänen lakinsa, eikä armonsa. Ei voi olla armahdusta, ellei ensin ole tuomiota. Ellemme tule syntisiksi, miten tarvitsisimme armoa?
Eilen, Keijo, lainasit psalmia 139: ja sen jakeita 1-3: ”Herra, sinä tutkit minua ja tunnet minut. – Istunpa minä tahi nousen, sinä sen tiedät; sinä ymmärrät minun ajatukseni kaukaa. Käynpä tahi makaan, sinä sen havaitset, ja kaikki minun tieni ovat sinulle tutut. Sillä, katso, ei ole sanaa minun kielelläni, jota sinä, Herra, et täysin tunne.”
Sanot tähän: ”Tuli mieleeni siis se kuinka samat psalmin sanat voidaan kokea lakina ja evankeliumina.”
Ajattelen ja olen kokenutkin, että on hyvä kokea Jumalan kaikkitietävyys lakina. On pakko nöyrtyä Pyhän Jumalan edessä. Ei ole puolusteluja, ei selityksiä tekemisilleen, tai tekemättä jättämisilleen, ei sanoilleen tai rakkaudettomuudelleen.
Ja samalla kertaa koen olevani rakastavan Isän edessä. Kuvaat, Keijo sen näin: –”(sen kokee) ihanana vapauttavana evankeliumina. Hän tietää ja tuntee kaiken viheliäisyyteni, heikkouteni ja syntini, mutta (Hän) katsookin minua Kristuksen uhrin ja työn lävitse.”
Juuri näin – ja koska näin on, haluan myös tehdä parannusta. Ehkä vähitellen voisin kasvaa hiukan lähemmäksi Kristuksen kaltaisuutta? Syntinen olen kuitenkin loppuun asti.
Ceta, tämä seuraava asia, mitä kirjoitit – mitä lainaan kohta – on tärkeää. Olen sitä ajatellut myös. Kaikkea ei tarvitse katsella ja kuunnella, kaikkeen osallistua, Hyvin paljon olen rajannut pois elämästäni tai joutunut
rajamaan. Jää aikaa ja tilaa sille, jonka tuntee tärkeäksi, ja ehkä Jumalan tahdoksikin, ja myös rauhoittumiselle ja levolle. Olen yrittänyt yhä uudelleen sanoa itselleni, että ei ole kiirettä:) Työaikana sitä oli niin paljon, että se jäi kuin ”päälle”. Nyt koen, että Jumala opettaa minua näkemään, mikä on minulle tarkoitettua, ja mikä ei.
Kirjoitit siis näin: ”Taivaan Isä näkee sydämeni, tietää voimavarani, tuntee uteliaisuuteni jne. Hän näkee hyväksi sen, että oppisin rajaamaan kaikenlaista turhanpäiväistä tai vaarallistakin ulkopuolelle. Olen Hänen lapsensa, olen kotimatkalla”.
Kyllä – ihan juuri samoin koen täällä.
Siunauksin, Liisa!
Kiitos, Keijo! Kirjoitat niin hyviä ja tosia sanoja. Tuntuu todella hyvältä lukea kommenttisi.
Hei, kiitos kommenteistasi! ”Saat aarteita vanhoilta” ja siihen liittyvä jatkoteksti. Se oli hyvin lohdullinen. Tunkiolta ja roskakasastakin voi todellakin löytää kauniin kukan. Juuri niin. Siihen liittyen tulee monta ajatusta Raamatun ääreltäkin. Jeesus puhui vehnänjyvän kuolemasta joka pimeässä mullassa lähtee tuottamaan kasvua. Paavali puhuu myös varsin paradoksaalisesti 2. Kor-kirjeessä: ”olemme ahtaalla, mutta emme umpikujassa, neuvottomia, mutta emme toivottomia, maahan lyötyjä, mutta emme tuhottuja…”, jne.
Toinen asia, mikä niihin laulun sanoihin liittyen oli mielessäni ja josta edellisessä viestissä jotain kirjoitin.
Mielessäni oli myös niitä laulun sanoja lukiessani Ps. 139 jakeita: ”Herra, sinä tutkit minua ja tunnet minut.
Istunpa minä tahi nousen, sinä sen tiedät; sinä ymmärrät minun ajatukseni kaukaa. Käynpä tahi makaan, sinä sen havaitset, ja kaikki minun tieni ovat sinulle tutut. Sillä, katso, ei ole sanaa minun kielelläni, jota sinä, Herra, et täysin tunne.”
Tuli mieleeni siis se kuinka samat psalmin sanat voidaan kokea lakina ja evankeliumina. Herran kaikkinäkevyys ja kaikkitietävyys voi olla pelottavana pistona sydämessä ja omassa tunnossa ja toisaalta ihanana vapauttavana evankeliumina. Hän tietää ja tuntee kaiken viheliäisyyteni, heikkouteni ja syntini, mutta katsookin minua Kristuksen uhrin ja työn lävitse. Voin samastua vaikka Johannes Kastajan huudahdukseen: ”katso Jumalan Karitsa joka ottaa pois maailman synnin”. Ja koska sanotaan maailman, niin silloin voi sen sanan tilalla käyttää vaikka omaa nimeäni.
Keijo, vastaan vielä sinulle nyt perjantaina aamulla ennen muita touhuja. Tänään herätessäni mielessäni oli sanat: ”Saat aarteita vanhoilta”. Huoli uutisista ja rumat videokuvat olivat vaihtuneet selkeäksi lupaukseksi. Aivan kuin olisin löytänyt kauniin kukan roskien joukosta.
Hei! Kiitos, Keijo! Löysin tästä lastenlaulusta useita melko tuoreita YouTube -versioita. Laitoin yhden artikkelini alle.
Varoittavat ovat sanat kyllä. Mehän tavallaan yritetään yhteiskunnassa suojella lapsia näkemästä mitä tahansa tai kokeilemasta mitä hyvänsä. Miksi emme suojelisi itseämme myös? Sydän on jotain erityisesti suojeltavaa.
Eli minä nyt tässä iässä en ota sitä lain saarnana, vaan oivallan sen aivan toisella tavalla. Taivaan Isä näkee sydämeni, tietää voimavarani, tuntee uteliaisuuteni jne. Hän näkee hyväksi sen, että oppisin rajaamaan kaikenlaista turhanpäiväistä tai vaarallistakin ulkopuolelle. Olen Hänen lapsensa, olen kotimatkalla.
Tämän laulun koen nyt tähän hetkeen ja tähän ikään sopivana, koska ajattelen mitä enää jaksan, mitä enää ehdin, mihin Isä haluaa minun keskittyvän, tahdon päästä perille.
Uskon, että minun täytyy todella nähdä tämä muutos ympärilläni, sulkea ulos monenlainen ajan tuoma hässäkkä. Eli laitan silmäni ja korvani välillä kiinni tämän ajan asioille. Ne vaikuttavat minuun ja varastavat minulta jotain olennaista.
Sanot, että ihminen haluaa sisäisestä maailmastaan sulkea ulos tai kieltää kestämättömät asiat. Oivallukseni on tähän rinnastettavissa. Jos minusta riippuu, en tahdo ulkopuoleltani ottaa vastaa vieläpä yllättäen mitä tahansa silmieni eteen tai korvieni kuultavaksi. Suojelen itseäni, koska minä koen olevani suojelun arvoinen.
Hei, olipa mielenkiintoinen tuon laulun tekstit. Minun korviini ei tiettävästi ole ko. laulua sattunut. Hyvin varoittavat sanoitukset. Muistelen että joku sananlasku Raamatussa toteaa: ”yli kaiken varjeltavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee.” Ja Jeesuskin taisi todeta jossain kohtaa, että ihmisen sydämestä lähtee pahat ajatukset, haureudet, kateus jne..Ja patriarkka Jaakob antaa varsin suorasukaista luonnehdintaa ihmisen kielen synneistä. Vertaa sitä jopa laivan peräsimeen, joka on pieni, mutta ohjailee suurta laivaa. Ts. laulun sanat tukee vahvasti ns. Raamatullista ihmiskäsitystä. Tietyllä tapaa tulee laulusta mieleen, että se teologisesti ilmaistuna on ikäänkuin lain saarnaa, joka haluaa johdattaa ihmiset mahdottoman eteen itsensä suhteen ja herättää häntä armon tarpeeseen
Ei taida kovin korkeita pisteitä saada ko. sanoitukset tämän päivän, varsin minäkeskeisessä ja ihmisen hyvyyttä korostavassa ajassa.Liekö edes seurakuntakontestissa saisi tänään kovin suurta kannatusta?
Toteat tuossa lopussa että on tärkeää tuntea syvällisesti ajan muutos. Liekö ollut joku meidän entisistä presidenteistä, joka totesi; ”se joka ei tunne historiaa, sillä ei ole tulevaisuuttakaan”. Minusta tuossa lauseessa on kyllä paljon viisautta. Jopa sellaistakin olen kuullut, että esim. holokausti halutaan kieltää, että sitä ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Silloin on tietysti suuri riski, että historia toistaa itseään. Ja sitähän ollaan nyt näkemässä euroopassa.
Yksilöelämässäkin jos on kovin sietämättömiä asioita, syyllisyyttä, häpeää, traumaa, niin siltä halutaan suojautua. Ja kieltäminen, torjuminen ovat aika yleisiä tapoja suojautua. Toki myös paha ja sietämätön voidaan ulkoistaa itsen ulkopuolelle, jolloin tulee ns. nuo pahat, me hyvät-asetelma. Mutta näin voi tapahtua myös kollektiivisesti.