Olen joutunut syvällisesti miettimään miten elämäni voisi olla hyvää, ja miten osaisin elää oikealla tavalla Jumalan johdossa. Olen myös miettinyt mikä kuormittaa minua, mikä ei. Samoin olen ajatellut asioita, joista saan iloa. Vastaavasti pyrin ymmärtämään minkälaiset asiat jäävät harmittamaan tai kiukuttamaan. Jotain ymmärrän. Pitäisikö 73 vuoden iässä olla jo hiukan taitavampi näillä alueilla?
Ehkä yksi kuormittava asia on siinä, että tahdon sitoutua siihen mihin olen ryhtynyt. Tahdon myös suunnitella pitkällä aikavälillä tehtäviäni ja harrastuksiani. Tahdon nähdä eteenpäin. Useimmat antavat vaan asioiden liukua omalla painollaan. Minun sisimpäni kaipaa selkeyttä ja johdonmukaisuutta. Ehkä en voi kovin paljon muuttua, ja muita en luonnollisesti edes halua muuttaa. Lisää huolettomuutta kaipaisin elämääni. Mutta eihän tätäkään pitäisi huolestuneena pohtia.
En voi ajatella myöskään niin, että vain istun ja odotan, että kuormittumisen tunne ja alakulo väistyvät. Minun kohdallani asiat toimivat toisin. Tahdon luoda jotain. Tahdon tuottaa iloa. Tahdon jakaa jotain kaunista, kuvia ja sanoja. Innostun herkästi, ja tällöin olen onnellinen.
Tahdon suuntautua ulospäin. Tahdon kohdata ihmisiä. Tahdon myös hiljentyä, kohdata Jumalaa, kuulla häntä.
Niin sitten vain syntyi nettilehtinen Armo kantaa. Ensimmäinen numero on luettavissa tästä: https://armokantaa.fi/2023/04/06/armo-kantaa-1-2023/
Etusivuna on toistaiseksi lyhyt asian esittely, joka avautuu domainilla http://armokantaa.fi Minulla on se toive, että tuota kautta voisin kutsua ihan muutamia ihmisiä mukaan lehden tekoon. Tämä mainostaminen tapahtuu toistaiseksi täällä kotisivuillani. En usko, että ystävät voivat vielä käsittää miten pientä mukaantuloa ajattelen. Yksi puhutteleva kuva tai lyhyt sanallinen jakaminen voisivat olla suuria asioita jollekin ihmiselle jossain. Voimme muistella miten pienen pojan vähäiset eväät ruokkivat ison joukon ihmisiä, kun Jeesus itse siunasi kaiken.
Minua itseäni siunasi ja virkisti, kun sain miettiä rukoillen nettilehtisen nimeä ja olla vuorovaikutuksessa muutaman ihmisen kanssa. Jokunen päivä yhteyttä, vuorovaikutusta ja rukousta vahvistivat itselleni sitä, että armo todellakin kantaa. Samoin sain jonkinlaista itsetuntemusta jälleen siinä mikä virkistää minua ja mikä kuormittaa minua. Kiitän sydämestäni myös niitä ystäviä, joiden nimeä tai nimimerkkiä ei näy tässä ensimmäisessä numerossa.
Yritän olla itselleni armollinen ja koitan tulla toimeen itseni kanssa. Nuo piirrokset tein uupumuksessa ja alakulossa vuosia sitten. Koin, että kuvissa olin noin seitsemän vuoden ikäinen, huoleton lapsi.
Jotain syvästi ihanaa huolettomuutta olen ehkä kadottanut? Nyt vaan eteenpäin näillä eväillä mitä on! Enhän muuta voi. Jumalan armo kantaa kyllä.
Ceta
Jälkikirjoitus:
Muutin artikkelin otsakkeen muotoon ”Kantaako armo minua?” Näin tekstini ja otsakkeeni puhuvat samasta asiasta. Koen, että armo kantaa minua olen sitten huolestunut tulevasta, innostunut jostain aikaansaannoksestani tai jotain kärsimättömästi odottava. Juuri voimakkaiden tunteiden keskellä olen joskus myös luova ja samalla kenties ahdistunut. Yllätyn aina, kun jotain hyvää syntyy omien huonojen ja ristiriitaisten tuntemusten keskellä.
Armo ei ole tässä artikkelissa lain alla elämisen vastakohtana. Kirjoitus ei ole edes ajateltu teologiseksi. Se on henkilökohtainen. Olen kadottanut paljon lapsen huolettomuudesta ja aitoudesta, mutta löytänyt mielestäni vakaan turvan Jumalassa. Tätä turvaa voin kuvata sanoin: ”armo kantaa”. Samoin pyrin katsomaan itseäni hiukan huumorin kautta.
Olen saanut paljon hyviä kommentteja artikkeliini. Kiitos jokaisesta!
Hei! Suljen kommenttikentän. Oli tullut parikymmentä kommenttia, joissa oli linkkejä (tai hyperlinkkejä) ja myös kysymyksiä. Joukossa oli pari ystävällistä kommenttia englanniksi ilmeisesti samalta henkilöltä. Sain palautteesi, kiitos sinulle! En vastaa englanniksi, enkä käy katsomassa linkkejä. Myös venäjäksi oli tullut jälleen paljon kommentteja erilaisine linkkeineen. En osaa enkä uskalla vastailla enkä klikata tuntemattomia linkkejä tai hyperlinkkejä.
Kovasti kiitoksia, Lea! Hyvältä tuntuu tämä yhteys ja kommenttisi.
Kiitos jälleen Ceta ja Liisa!
Minuakin on puhutellut, jotta osaisin lapsenkaltaisuudella Isään luottaen oppia elämään. Oppia jättämään huolet Jumalalle, joka meitä rakastaa. Ja iloita niistä asioista, joita Isä on antanut. Armon kantamana. Hänen varassaan. Vahvemmissa käsissä.
Opetella myöskin olemaan itselleni armollinen , eräs luonteenipiirteeni on ylitunnollisuus, se tuo turhaa painetta.
Minäkin muuten tiirailen suurennuslasilla, onko talven vaurioittamiin huonekasveihini tullut uusia silmuja ja lehdenalkuja. 🙂 Se tuo iloa, paljon on näkyvissä uutta.
Minua puhutteli myös kovin ensimmäisen Armo kantaa lehden pääkirjoituksessa seuraava sana: ”Psalmi 32:8 ”Minä opetan sinua ja osoitan sinulle tien, jota sinun tulee vaeltaa; minä neuvon sinua, minun silmäni sinua vartijoitsee” (KR33) ”
Kiitos tästä yhteydestä!
Kiitos! Ilman juuri tämän kaltaista hengellistä yhteyttä en jaksaisi.
Hei, Ceta! Kirjoittelin sinulle pitkää kommenttia koneellani. Yritin lyhennellä, ja vielä ajattelin kurkata sivullesi.
Tulinpa iloiseksi, kun olisin ehdotellut sinua ajattelemaan juuri näin, mitä nyt itse kirjoitat:)
Kyllä saat päättää siitä, miten tahdot elää. Elät Jumalan lapsena. Levosta käsin on lupa elää. Jumala johdattaa, ja elämme tätä päivää Hänen antamin voimin, ja samalla myös jaksamisemme mukaan.
Laitan tähän vain loppulauseet ”viestistäni”:
”Iloitse siitä, mikä tuottaa sinulle iloa, se on Jumalan lahja. Jätä huolet Herran käsiin, Katsele suurennuslasilla hiirenkorvien puhkeamista kuin se seitsenvuotias lapsi piirroksissasi:)
Elät tänään. Tänään toteutat luovuuttasi, tänään rukoilet, teet kotivelvollisuutesi, olet ehkä yhteydessä ihmisiin sellaisena kuin tänään olet.”
Ja tämän: ”Kun olemme antaneet elämämme Jeesuksen kautta meitä rakastavan Jumalan käsiin, elämme Hänessä.
Iankaikkisesti pysyy Hänen armonsa (mm. Ps. 136) Tässä psalmissa se sanotaan 26 kertaa.”
Siis: Armo kantaa!
Laitoin tähänkin kommenttikentän auki ti 11.4. Opettelen siis huolettomuutta ja lapsen kaltaisuutta. Jätän pois elämästäni kaiken sellaisen kokoontumisen, jota leimaa tiukka aikataulu tai vaikea tunnelma omasta näkökulmastani ajateltuna. Päätös helpotti oloani. Ajatella, että saan päättää siitä miten tahdon elää. Harrastusten (kuvaaminen, kirjoittelu ym.) jaksottamisen kotitöiden, ulkoilun, kuntoilun sekä ihmiskontaktien välillä lienen oppinut varsin hyvin. Ja uusi nettilehtinen Armo kantaa tuo kovasti iloa!
On tämä elämä vaan yhtä opettelua!