Ei omin voimin

Ei omin voimin, vaan Kristukseen turvaten

Nuoren ja vanhemmankin kristityn yksi ongelma on siinä, että hän pyrkii toimimaan omassa voimassaan siinä missä voimme luottaa vain Jumalan omaan työhön. Meille asetetaan myös tavattoman suuria vaatimuksia väärin painottuneen opetuksen kautta; ja lihassamme mielellämme tartumme konsteihin kuin pika-apuihin. Tähän juuri inspiroi meitä oma aikammekin.

Kristityn elävyyden merkki ei ole siinä, että hän yrittää jotain omassa voimassaan. Kaikki muutos ja kaikki elämä on lähtöisin Jumalasta. Hän on kaiken lahjoittaja ja itse lahja. Usko alkaa ainoastaan Jumalan lahjasta Kristuksessa, ja se elää siinä myös vastustaessamme syntiä.

Kristus on uskomme alkaja ja täyttäjä, ja Häneen luomme katseemme kuten myös Hebrealaiskirjeestä luvun 12 alusta luemme: ”… juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa, silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä,…”

Elämän merkki on pikemminkin se, että meille ”vanha ihminen” on hengellisesti kuin kuollut. Tämä on vaikeaa kieltä, joka tarkoittaa kyllä lähinnä kauhua siitä, että en etene missään hengellisessä omin voimin, en itseäni käskien, enkä mitenkään muutenkaan. Tahdon turvata Jumalan apuun kaikessa ja luottaa, että hän vie eteenpäin tällaista osaamatonta ja yhä syntiä tekevää lastaan, jonka on kuitenkin omakseen ottanut.

”Uusi ihminen” meissä haluaa uudistua ja vapautua synnistä, sekä tahtoo kasvaa luottamuksessa Jumalaan. Jumala tulee suuremmaksi myös meidän mielessämme ja valinnoissamme. Hänen kaikkivaltiutensa ei toki ole milloinkaan ollut uhattuna, mutta meille Hänen omilleenkin Hän tahtoo jäädä helposti kovin pieneksi.

”Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa, kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi;” (Room.6:5-6). Roomalaiskirjeen kuudes luku aiheuttaa usein väärinkäsityksiä. Opetuksessa lähdetään joskus sille tielle, että ”kuollutta” ja itseään parantamaan kykenemätöntä ihmisparkaa käsketään naulitsemaan itseään ristille. Jos luomme tästä raamatunpaikasta ikään kuin metodin, saamme kyllä itsessämme liikkeelle juuri omat lihalliset voimamme ja ”vanhan ihmisemme”. Siitä seuraa kyllä sitä samaa tuskaa mitä saamme aikaan muullakin lakihenkisellä väkisin yrittämisellämme. Tämä ei ole tarkoitus.

Mielestäni Paavali päinvastoin kehottaa jättämään pois sellaisen mahdollisuuden, että uskoisimme meistä, meidän lihastamme ja ”vanhasta ihmisestämme” löytyvän mitään elämää tai mitään hyvää. Ei kuolleelta yleensä mitään elämää tai apua odoteta. Näen Paavalin sanoissa kuin äärimmäisen vahvan kuvan siitä miten liitymme Kristukseen ja Hänen työhönsä puolestamme, Hänen kuolemaansa ja elämäänsä. Kristus on tehnyt Golgatan keskimmäisellä ristillä täydellisen työn, jonka varassa saamme olla ja elää, sekä kerran kuolla turvallisesti. Niin kuin Hän on voittanut kuoleman ja ylösnoussut, niin mekin saamme kerran nousta Hänessä uuteen elämään.

Kristus itse on elämä meissä, ja Hänessä meille lahjoitetaan aivan kaikki. Elämme kiinni Kristuksessa ja juurrumme Häneen. Meille ei ole annettu muuta toivoa. Luottamus kasvaa meissä vähitellen, ja Jumalan rauha ei olekaan enää niin kovin riippuvainen näistä ajallisista pettymyksistämme ja epäonnistumisistamme. Kristus saa meissä sijaa kuin huomaamattamme, kun turvaamme Häneen. Avuton kyllä näkee sen, ettei oma apu ja väkisin yrittäminen pitkälle kanna. Jumala kantaa avuttoman.

Ceta Lehtniemi

Kirjoitus löytyy myös Armo riittää -lehdestä 27.2.2014 s.8

10 vastausta artikkeliin ”Ei omin voimin

  1. Maria

    Tärkeä aihe!!! Kiitos kirjoituksistanne, runostakin, sulotar. Voi minkä määrän käytin joskus voimiani yrittäessäni todella kuolla itselleni. Ja keinoista ei kehtaa edes kirjoittaa;)ja aina vaan hullummaksi meni. Kaikki muut tietysti hoksasivat sen, ja itse ryvin omahurskaudessani sädekehä kiillellen. Onneksi Jeesus ei jättänyt lapsiparkaansa siihen, vaan romahdutti säännöllisesti omakunnostelut. Joten annan siskojen nyt kertoa totuuden helmiä, joista itsekin jo saan enenevästi elää. Jumalalle kiitos.Herra suokoon sen jatkuvan hamaan loppuun saakka.

    Ceta siis kirjoittaa:Opetuksessa lähdetään joskus sille tielle, että ”kuollutta” ja itseään parantamaan kykenemätöntä ihmisparkaa käsketään naulitsemaan itseään ristille. Jos luomme tästä raamatunpaikasta ikään kuin metodin, saamme kyllä itsessämme liikkeelle juuri omat lihalliset voimamme ja ”vanhan ihmisemme”. Siitä seuraa kyllä sitä samaa tuskaa mitä saamme aikaan muullakin lakihenkisellä väkisin yrittämisellämme. Tämä ei ole tarkoitus.

    ”Mielestäni Paavali päinvastoin kehottaa jättämään pois sellaisen mahdollisuuden, että uskoisimme meistä, meidän lihastamme ja ”vanhasta ihmisestämme” löytyvän mitään elämää tai mitään hyvää. Ei kuolleelta yleensä mitään elämää tai apua odoteta. Näen Paavalin sanoissa kuin äärimmäisen vahvan kuvan siitä miten liitymme Kristukseen ja Hänen työhönsä puolestamme, Hänen kuolemaansa ja elämäänsä. Kristus on tehnyt Golgatan keskimmäisellä ristillä täydellisen työn, jonka varassa saamme olla ja elää, sekä kerran kuolla turvallisesti.”

    Liisa: ”Koen suurta iloa ja vapautta ajatellessani että en etene mitenkään millään keinoin missään hengellisessä omin teoin tai keinoin tai voimin. Ei tarvitse edes ajatella, että pitäisi edetä. Olen kokonaisuudessani jo Jumalan valtakunnan perillinen. Hengen hedelmä kasvaa, kun olen kiinni viinipuussa, Jeesuksessa. Kaikki siihen tarvittava tulee Häneltä.”

    Kiiitos!!! Ja samalla tunnen sydämessäni kiitollisuutta kaikkia niitä kohtaan, joiden kirjoista ja opetuksista ylipäänsä olen saanut armon jykevää, ikiaikaista kalliota jalkojeni alle.

    Vastaa
    1. cetalena Artikkelin kirjoittaja

      Kiitos kovasti. Olin pienellä matkalla netti suljettuna. Ihanaa, kun kirjoitatte. Ceta

      Vastaa
  2. Lilja

    Kiitos teille vielä Ceta ja Liisa. Päädyin lueskelemaan tekstejä pitkän tovin jälkeen ja syvä kiitosmieli ja armon kaipuu nousivat pintaan. Kirjoittelin tämän runon.

    Lunastettu vapaaksi

    Olen pieni, olen heikko ja olen vajavainen
    Siitä huolimatta olen Jumalan lapsi
    -Armosta, yksin armosta

    Jeesuksen lunastustyö on kallein aarre, mitä tiedän.
    Hänen sovintoverensä suurin ihme, mitä tiedän
    ja haluan kiittää siitä, Mestariani ja Vapahtajaani,
    Jeesusta Kristusta.

    Hän astui alas, että voisin päästä ylös
    Jeesus
    joka kuolleet eläviksi tekee ja kutsuu olemattomat, ikäänkuin ne olisivat. Room. 4:17
    Hän tuli kirotuksi, että voisin päästä vapaaksi.
    – Armosta, yksin armosta
    A. M.

    Vastaa
    1. cetalena Artikkelin kirjoittaja

      Kiitos, ihanaa! Puhuttelevan, kauniin ja sisällöltään niin ravitsevan tekstin olit saanut.

      Vastaa
    2. Maria

      Luin ties monennenko kerran Liljan runon, ja ajattelin jälleen: siinä on kaikki, mikä oikeasti virkistää. Ja tuo sanoma kestää, ikuisuusarvossaan. Siinä on armon uudelleen löytämisen iloa, mikä on kuin keitaalla istuisi.

      Vastaa
  3. liisa

    Jotain ajatuksia tähän. Ajattelen niin, että hedelmistään puu tunnetaan, jos ajattelemme opetusta ja esim. kirjoituksia ja kirjoja. Kaikki me olemme inhimillisesti ottaen sielullisia. Mutta kun saamme lahjaksi uskon Jeesuksen täydellisesti suorittamaan sovitustyöhön ristillä, ja Hänen nousemiseensa kuolleista, saamme sisimpäämme Pyhän Hengen.

    Paavali erottaa toisistaan lihan teot, (jotka liittyvät sielullisuuteen) sekä Hengen hedelmän. Siinä yksi esimerkki, josta voimme päätellä jotain. Jaakob puhuu sielullisesta, riitaisasta viisaudesta, ja erottaa sen ylhäältä tulevasta viisaudesta, joka on ”–ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele.”

    Tämä on yksi merkki ihmisen yksinkertaisesta uskosta ja luottamuksesta Jumalaan, siis hengellisyydestä. Kun elämme läheisessä suhteessa Jeesukseen, joka antoi henkensä puolestamme, kasvamme myös rakkaudessa, ja siinä kaikessa, mikä Hengen hedelmään kuuluu. (Gal.5:22)

    Myös Jumalan Sana erottaa sielun ja hengen (Hepr.4:12)

    Hengen hedelmä on rakkaus. Missä on riitaisuutta, oikeassa olemisen tarvetta, ihmisten erottelemista eri tasoisiin uskoviin, vaatimusta elää tai kokea määrätyllä tavalla ollakseen oikealla tavalla hengellinen, siellä ei mielestäni ole rakkautta. Me voimme myös arvioida toisia uskovia ja heidän julistustaan ja yhteyksiään rakkaudettomasti ja ylhäältä katsoen. Ei ehkä siedetä arvostelua itseämme kohtaan.

    Jumalan edessä kukin vastaa lopulta itsestään. Ja Hän on suurempi ja armollisempi kuin koskaan voimme tässä maailmassa eläessämme ymmärtää.

    Kenessä ei näitä sielullisia taipumuksia olisi? Arvioida täytyy, ja varoa väärää opetusta. Mutta arvioida myös omaa asennettaan suhteessa toisiin uskoviin. Kukaan meistä ei ole täysin oikeassa. Aina on vajavainen näkökulma.

    Meissä kasvava hedelmä on tärkein. Olemme hengellisiä koko ajan. Elämme Jumalan valtakunnassa, eikä se ole teoriaa, vaan käytäntöä, realistista elämää toisten ihmisten kanssa. Elämme armon alla, sen ympäröiminä, Jumalan rakkauden kohteena, eikä mikään voi erottaa meitä siitä.

    Ollaan siis rauhassa mitä ollaan, ja missä tilanteessa, ja niin viisaita kuin olemme tällä hetkellä. Kun pyydämme viisautta, sitä saamme Jumalalta. Ja saamme silloin juuri ylhäältä tulevaa rakkauden täyttämää viisautta siinä tahdissa kuin kykenemme ymmärtämään.

    Yhä enemmän ajattelen lepoa Herrassa, iloa Herrassa, vapautta Hänessä. Lilja, tai joku muukin, jos luet tätä, ajattele, miten rakas olet Jeesukselle. Hän kuoli puolestasi, Hän rukoilee puolestasi Hän on valmistamassa kotia taivaaseen, Hän on koko ajan, joka hetki lähelläsi, tuntee ajatuksesi, kaiken hämmennyksen, mitä tässä ajassa koemme. Hänen verensä puhdistaa synnistä, kun sen Hänelle kerromme. Hänen Henkensä valaisee Raamatun Sanaa, siellä Hän puhuu rakkaasti, joskus nuhdellenkin, mutta silti rakkaasti.

    Koen suurta iloa ja vapautta ajatellessani että en etene mitenkään millään keinoin missään hengellisessä omin teoin tai keinoin tai voimin. Ei tarvitse edes ajatella, että pitäisi edetä. Olen kokonaisuudessani jo Jumalan valtakunnan perillinen. Hengen hedelmä kasvaa, kun olen kiinni viinipuussa, Jeesuksessa. Kaikki siihen tarvittava tulee Häneltä.

    Vastaa
    1. Maria

      Luin uudelleen Cetan ja Liisan tekstit, ja jäin vaan ihmettelemään tuota kaikkea viisautta. Niitä saa pohtia moneen kertaan, loppu elämänsä, ja aina uudelleen saa tarvita näitä oivalluksia, onneksi. Hengelliset tekstit, kirjallisuus siitä jännittävää, ettei sitä voi lukea kuin romaania. Jep, nyt tiedänkin sitten jo tarinan, mitä sitä uudelleen enää selaamaan. Toisaalta hyvät kirjat voi myös löytää joskus uudelleen. Mutta Raamatun kanssa, ja tällaisten hengellisten totuuksien kanssa tuntuu siltä, kuin aina vain uudelleen ihmettelisi samoja asioita. Ennen kaikkea armon ihmeellisyyttä. Ehkä joskus katselee asioita vähän eri näkökulmasta, ja erilaisten elämäntilanteiden haastamana. Mutta teksti on elävää, ja se lohduttaa ja virkistää, ja oikaiseekin omaa vaellusta. (Vaikka niistä sitkeistä synninjuurista ei eroon päästäkään, kuin vasta taivaallisissa. ) Nostan tähän esiin muutamia ajatuksia vielä:

      Ceta: ”Meille asetetaan myös tavattoman suuria vaatimuksia väärin painottuneen opetuksen kautta; ja lihassamme mielellämme tartumme konsteihin kuin pika-apuihin. Tähän juuri inspiroi meitä oma aikammekin.Kristityn elävyyden merkki ei ole siinä, että hän yrittää jotain omassa voimassaan. Kaikki muutos ja kaikki elämä on lähtöisin Jumalasta. ”

      Miten totta. Voi miten onkaan näihin langennut, ja painostanut muitakin samaan. Suren tätä, ja toivon, Herra auttakoon kaikkia löytämään armon täyteyden Kristuksessa elämäänsä. Ja ne Jumalan edeltä valmistamat teot.
      Kaikenlaiseen heikkouteen, avuttomuuteen, tyhjäksi tekemiseen,suoranaiseen neuvottomuuteen on inhimillisesti vaikeaa suostua. Ettei olisikaan tehokas, että ote jollain lailla herpaantuisi, että olisikin hiljaiseloa, jopa yksinäisyyttä. Kuitenkin Jumala tuntuu vievän välillä myös näihin jaksoihin. Se voi olla pelottavaa, ahdistusta herättävää. Aina ei ymmärrä mistä kyse. Kokee vain kenties voimattomuutta muuttaa tilannetta. Ja jossain määrin tuo heikkous ja avuttomuus säilyy jatkuvana todellisuutena uskon tiellä loppuun saakka. Onneksi se ei tarkoita sitä, että Jumala on voimaton, tai neuvoton!

      Ceta: ”Tahdon turvata Jumalan apuun kaikessa ja luottaa, että hän vie eteenpäin tällaista osaamatonta ja yhä syntiä tekevää lastaan, jonka on kuitenkin omakseen ottanut.”

      Eikö siinä armo kirkastu ihmeen kirkkaana ja kalliina. Että Jeesus on uskollinen ja armahtaa ja vie, koska on ottanut omakseen. Oman Agapee rakkautensa tähden. Ja antaa myös niitä tekoja jotka ovat Hänestä.

      Ceta: ” Hänen kaikkivaltiutensa ei toki ole milloinkaan ollut uhattuna, mutta meille Hänen omilleenkin Hän tahtoo jäädä helposti kovin pieneksi.”

      Hyvin kuvattu. Hän on Herra kaikissa olosuhteissa. Mutta kun minun ”kaikkivaltiuteni” on uhattuna, alkaa ahdistus kasvaa. Ei ole helppoa suostua siihen pikkuruisen avuttoman kouluun, jossa Hän saa alkaa olla suuri, yhä suurempi, jopa kaiken hallitseva Herra myös minun elämässäni. Ei kai sitä kukaan purematta nielaise, eikä siihen vastaan potkimatta suostu. Vaikka kuinka hurskaana laulaisi ”Hän on Herra, Jeesus on Herra, suuri ja voimallinen…”.

      Ja Liisa:

      ” Missä on riitaisuutta, oikeassa olemisen tarvetta, ihmisten erottelemista eri tasoisiin uskoviin, vaatimusta elää tai kokea määrätyllä tavalla ollakseen oikealla tavalla hengellinen, siellä ei mielestäni ole rakkautta. Me voimme myös arvioida toisia uskovia ja heidän julistustaan ja yhteyksiään rakkaudettomasti ja ylhäältä katsoen. Ei ehkä siedetä arvostelua itseämme kohtaan. Meissä kasvava hedelmä on tärkein”

      Ikävä kyllä tutulta kuulostaa. En toki minä, vaan ne muut, hankalat ihmiset, mitä tuhmuuksia ja tihutöitä. Vaan totta puhuen on katsottava peiliin ja todettava, miten helposti se käykään, täälläkin. Armahda Herra .

      Liisa jatkaa: ”Jumalan edessä kukin vastaa lopulta itsestään. Ja Hän on suurempi ja armollisempi kuin koskaan voimme tässä maailmassa eläessämme ymmärtää.”

      Missä olisimmekaan ilman tätä! Saadaan siis jättää kaikki Jumalan käsiin, syntisinä turvata ristiin, jatkaa ristin korottamista, ja armon suuruuden ihmettelyä. Kuitenkin helpottavaa sekin, että saadaan jatkaa myös opetusten arviointeja, jotta emme eksyisi pois taivastieltä.

      Liisa osasi kuvata hyvin tätä aluetta:
      ” Arvioida täytyy, ja varoa väärää opetusta. Mutta arvioida myös omaa asennettaan suhteessa toisiin uskoviin. Kukaan meistä ei ole täysin oikeassa. Aina on vajavainen näkökulma.”

      Arvioinnin ei tosiaan tarvitse tarkoittaa ”arvostelun armolahjaa”, ts. huumorimielellä kuvattuna pahantahtoista puhetta, joka pilaa ilman heti kättelyssä. Herra auttakoon näillä alueilla, sillä nuo alueet helposti nostavat voimakkaita mielipiteitä puoleen ja toiseen.

      Onneksi Jeesus on luvannut auttaa meitä kaikessa!

      Liisa: ” Kun pyydämme viisautta, sitä saamme Jumalalta. Ja saamme silloin juuri ylhäältä tulevaa rakkauden täyttämää viisautta siinä tahdissa kuin kykenemme ymmärtämään.”

      Vastaa
  4. Lilja

    Kiitosaihe: Isä on tätä kirkastanut mielestäni jo ihan vähän.
    Rukousaihe: Tämän ymmärtämiseen tarvitsen/tarvitsemme Jumalan viisautta erottamaan sielullisen ja hengellisen toisistaan. Se on niin vaikeaa ainakin minulle. Saatika selittää tarpeen tullen.

    Vastaa
    1. cetalena Artikkelin kirjoittaja

      Hei! Kiva saada kommenttisi. Nämä asiat ovat varmaan kaikille vaikeat. Kunpa osaisimme olla enemmän lapsen kaltaisia. Viisaat miehet (ja naiset) ovat yrittäneet selittää ja opettaa. Kaikilla on jonkinlainen ymmärrys miten tämä menee, ja silti kaikilla on samaa ihmettelyä miten tämä oikeasti voisi toteutua 🙂

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *