Runoja ja mietteitä muilta

Tähän tulen laittamaan kirjoituksia, runoja ja laulun sanoja, joita olen saanut juuri tähän tarkoitukseen. Voimme näin yhä enemmän rohkaista toinen toistamme. Samoin laitan eri kirjoista löytämääni, sitä mikä on puhutellut minua.

 

Elämän ristiltä pyytävä saa

 

Käykäämme kohti Golgataa

Elämän ristiltä vain pyytävä saa

Ei omin voimin, ei omin toimin

”Katso, Poikani sen antaa

Veri ristillä vuosi, se elämän antaa”

Lepo Kristuksessa on ihanaa

Ei maailma sitä voi antaa

Hedelmää armo vain kantaa

Uskotko sinä tähän rakkauteen?

Veri ristillä on vastaus aivan kaikkeen

 

Anni Mannermaa

 

 


Pimeä laakso

Joskus hukassa
kaikkea vailla
täynnä ikävääni
joka ei sammu
vain hetkittäinkö
elävän veden pisarat
kostuttavat sydäntäni
on mentävä tämä pimeä laakso
on mentävä nämä askeleet
joita en koskaan kulkea halunnut
on mentävä läpi sumun
läpi suden sydämenkin
kohti valoa
kohti sinua
jos pidät kädestä hetken
taakkani keventyy
tunnen jälleen
tuoreen
ruohon tuoksun
aamukaste
kimaltaa
helminä polullani

maria

 

Kirjasta ”Ja minä näin…” Onni Terävän kuvat Hilja Aaltosen runoihin v.1984

Phototastic-27_5_2016_c4a898f5-315d-4130-9f9b-f90d66eaa49b

 

Erään ystävän mietteitä joulun lähestyessä

Lahjoja paketoidessani tunnen pitkästä aikaa iloa. Eteeni on tullut pieniä löytöjä, joita olen ilolla laittanut lahjapaketteihin ystävilleni. Ilo on jotain sellaista, jota en ihan muistanut tarkoin. Kuin joitain entisiä, kadonneita palasia elämästäni olisi tullut takaisin.

Tämä joulunaika on tuntunut paremmalta, kuin pari viimeistä, mutta silti jokin sanaton kaipaus ja välillä surukin, kulkee mukana. Elämän arkeen on tullut muutoksia, joulutkin ovat olleet muutoksessa mukana. Tutut ja turvalliset jutut ovat muuttuneet. Mitä sitten kaipaan? Yhteisiä jouluvalmisteluita perheen kanssa? Kuusenhakua, koristelua, sen tuoksua? Jännitystä, joka leijailee varhain aattoaamuna ilmassa, joulukinkun tuoksun tullessa uunista yläkertaan saakka. Yhteistä ateriaa, haudalla käyntiä, lahjojen jakoa?

Perhejouluinakin sydämen täytti usein kaipaus ja ikävä. Se kaipaus on jäänyt osin sanoittamattomaksi. Siihen liittyy toivo, että kerran kaikki rakkaani olisivat koolla, pysyvästi.

Mitä sitten joulussa kaipaan sellaista, jonka osaisin sanoittaa tai kirjoittaa?
Kaipaan lahjan antamisen ja saamisen iloon liittyviä hetkiä, niiden jakamista läheisten kanssa. Olisin laittanut läheiselle ihmiselle pakettiin jotain, mistä arvelisin hänen pitävän. Katsoisin, kun hän silmät innolla tuikkien avaisi lahjan kääreistään. Sitten illalla, kuusenkynttilöiden hämärässä avaisin saamani lahjan. Se olisi jotain pientä, kaunista. Sydän hypähtäisi ilosta.

Olen saanut elää monia jouluilon ja yhdessäolon hetkiä. Olen saanut nähdä myös lasten jouluiloa, niin aitoa.

Ajatukset siirtyvät joulun sanomaan, talliin ja seimeen, hetkeen jossa Taivaan Isän lahja, Jeesus, on syntynyt maailmaan. Kaipaukseni saa mukaansa toivoa. En pysty ymmärtämään paljoakaan Taivaan Isän rakkaudesta, joka antoi kaiken omastaan;
Jeesuksen, Vapahtajamme, lapseksi seimeen, tähän maailmaan, elämään, ristille, sovittamaan syntimme. Tuo rakkaus on käsittämättömän suurta. Lahja, evankeliumi, kerran täyttyvä toivo.

Miltä mahtaa tuntua se hetki, kun kerran ”käärepaperit” avautuvat hiljaisuudessa ja Lahjan Antaja ja saaja kohtaavat. Lahja on jotain sellaista, mitä ei voi vielä sanoin kuvata tai ymmärtää. Se sisältää koko elämän. Kaikki elämän hetket, lohdutuksen, riemun, vapauden, ilon, turvan, ja vastauksen sydämen kaipuuseen.

Joulukaipaukseni saa lohdutusta . Kaipaus kuuluu tänne, sitä saa olla, se voi olla ehkä aina sanoittamatonta.

Tallissa oli hiljaista, oli kenties pimeää, kylmää. Vapahtaja oli syntynyt.
Kiitos Taivaan Isä Jeesuksesta, Lahjasta ja elävästä toivosta.

 

Lina Sandellin ”Mua siipeis suojaan kätke”, virsi 552

1.
Mua siipeis suojaan kätke,
oi Jeesus, Herrani,
suojassas suo mun olla,
jos kuinka kävisi.
Sä kaikeks tule mulle
valollas, neuvoillas,
suo joka päivä elää
mun yksin armostas.

2.
Suo anteeks kaikki synnit,
puhdista verelläs,
luo minuun uusi mieli,
pyhitä Hengelläs.
Ja meidät suuret, pienet
sun sulje suojahas,
yö rauhainen suo meille,
oi Jeesus, laupias.

 

Heikon osassa, Armon varassa, A.M.

heikon osassa.annin klikkaa suuremmaksi

 

ARkatajanhelmi.cetanNäen kuvassa kyyneltimantin lisäksi sydämen ja ristin. Ne ovat siellä taustalla. pohjalla. Kuva on omani, ja se on Armo riittää -lehden (joulukuu 2014) kannessa.

Kirjasta Poimi ilon kukkia, teksti Margot Bickel:

Ennen viimeistä henkäystäni
ennen suuren esiripun laskeutumista
ennen viimeisten kukkien putoilemista päälleni

minä haluan elää
haluan rakastaa
olla olemassa

tässä synkässä maailmassa
tässä katastrofien ajassa
tässä tappelussa

niiden ihmisten kanssa jotka tarvitsevat minua
niiden kanssa joita itse tarvitsen
niiden kanssa, joita tahtoisin oppia arvostamaan

löytääkseni
hämmästyäkseni
oppiakseni

kuka olen
kuka voisin olla
kuka tahtoisin olla

niin etteivät päivät jäisi käyttämättä
niin että tunnit täyttyisivät merkityksestään
niin että minuutit olisivat kalliita

kun nauran
kun itken
kun vaikenen

matkallani sinun luoksesi
matkalla oman itseni luo
matkalla Jumalan luo

Muutama sana runoon. Elämämme matkalla tärkeintä on pysyä Jeesuksessa, ja se että Jeesus pysyy meissä. Ja tämäkin on jo Jumalan omaa työtä, ei meidän. Johanneksen evankeliumin 15 luvun alussa Jeesus sanoo jotain, minkä tulisi tehdä meidät iloisekseksi: 15:5 Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä. 15:9 Niinkuin Isä on minua rakastanut, niin minäkin olen rakastanut teitä; pysykää minun rakkaudessani.  Lisäisin siis hyvin mielelläni tuohon puhuttelevaan runoon vielä yhden jakeen: matkalla Jeesuksen seurassa. Siinä meillä on rakkaus, joka vapauttaa elämään.

 

Kastele, Herrani

Kastele, Herrani, kastele vain,
että kuulemme äänesi kauniin.
Kastele kunnes me kasvamme niin,
silloin näemme rakkautes auliin.

Toinen on kylväjä, toinen taas leikkaa,
vaan kumpikin täällä on yhtä.
Kaiken on Jumala kasvattanut,
sen ymmärtää vain, jos on tyhjä.

Oksasta, Herrani, oksasta vain,
öljyiseen puuhusi jaloon.
Yksi on astia vihoja täynnä,
ja toinen toi laupeuden taloon.

Toinen on kylväjä, toinen taas leikkaa,
vaan kumpikin täällä on yhtä.
Kaiken on Jumala kasvattanut,
sen ymmärtää vain, jos on tyhjä.

Kokoa lyhteesi, Herrani oi,
kokoa taivainen lasti.
Puhdista meidät vain sanallas,
niin että pääsemme perille asti.

Antti Auranen

 

Tuo risti Golgatan, se kantaa uskovan

En tänään osaa pyytää, mutta pyydän kuitenkin.
Sen verran Herra pyydän, että itkisin.

Kun katse vaipuu maahan ja en jaksa uskoa,
ne voimat sulta saanhan, mis en mitään omista.

Kun synnin kuormat painaa ja alas musertaa,
kun tuntee turhaa vaivaa, silloinkin Hän rakastaa.

Missä lienee kivut suuret sydäntämme halkaisee?
Missä armon virrat uudet laaksojasi täyttelee?

En täytä Herra mittaa et eessäs kelpaisin,
mut kuulla kutsun luokses ja tulla kyynelin.

On Sulla oikee mitta tuo risti Golgatan.
Sen nähdä saapi heikko, se kantaa uskovan.

Kun silloin tällöin kirkkaus kasvoistasi heijastuu,
se kestää läpi turhuuden, ja kuin sielu uudistuu.

En huomisesta huoli nyt, vaan tahdon rakastaa
kuin kevään muuttolinnut, jotka luokses palajaa.

Antti Auranen

 

Samalla ikävä ja samalla rakkaus

Samalla ikävä ja samalla rakkaus,
samassa veneessä kipu ja samassa kaipaus.

Mä etsin sua silloin, mä etsin sua nyt,
ja vaikka menin hukkaan, oon jälleen löytynyt.

En itsessäni mitään, mut sussa näen sen,
tän pienen maailmamme toivon ristin muotoisen.

Samalla ikävä ja samalla rakkaus,
samassa veneessä kipu ja samassa kaipaus.

Kun sydämessä Jeesus, tiedät mitä kauneus on.
Sun luonas Herra, taivas ja rakkaus loputon.

Voit tulla Herran eteen ja jäädä oottamaan,
koska hedelmistään aina se puukin tunnetaan.

Antti Auranen

 

Rakkaus kestää

Älä pelkää, vaikka horjuu tää, tartu käteen suurimpaan.
Nosta pääsi, katso suoraan, rakkaus kestää Jumalan.
Voitko antaa kivun koskettaa, voitko jättää sen näkyviin.
Kuin hetken pahaa unta me täällä kuljettiin      … kuljettiin.

Rakkaus kestää
    … rakkaus kestää
        … rakkaus kestää
         … SUUREN JUMALAN

Itke nyt, ei ole kiirettä, en tiedä sanoja aina eteenpäin.
Nähdään, ei silti samoja ole kasvotkaan kenelläkään.
Mua nukuttaa, mut anna anteeksi, oi Jeesus Jumala.
Ei koskaan niin paljon surua, ettei rakkaus sitä kantaisi … sitä kantaisi.

Rakkaus kestää
    … rakkaus kestää
        … rakkaus kestää
            … SUUREN JUMALAN

Antti Auranen

 

Antti Aurasen eräs tekstiviesti, jota hän ei varmasti muista 🙂 Kun sain vapaat kädet valita esille näitä sanoituksia, niin laitanpa tämänkin:

Matka jatkuu minne johtaa tie,
monet mietteet taas viepi minne lie.
Vaan yksin Jeesus ja ainut ristin työ,
ei mua paina ei kasvoille se lyö.
Herra auta ja armahda tahdossasi kulkemaan,
tiedät ketä kohtasin ja senkin mitä tarvitaan.

 

Kaikkien lasten laulu

Tänään kävelin vierelle sen suuren puun, katsoin latvusta korkean männyn.
Kuka uskaltais oksille tavoitella, melkein huimaa kun ylöspäin käännyn.

Sitten äkkäsin oksilla sen suuren puun, pienen lintusen laulamassa.
Kuinka ihmeessä lintunen mitätön… istuu paikassa noin vaikeassa.

Ootko lapsonen Jumalan kämmenellä, ootko laulusi laulanut siellä?
Ootko lentänyt oksille sen suuren puun missä kuljet sä taivahan tiellä?

Se siipensä saanut on Luojaltaan, siksi laulaa se voi oksallansa.
Kuinka kauniisti kaikki on paikallaan, kiittää Luojaansa laulullansa.

Pieni lintukin kaiken tääl saa… paljon meilläkin aihetta kiittää.
Miksi itkisit murheita huomisen nyt, kyllä muillekin oksia riittää.

Ootko lapsonen Jumalan kämmenellä, ootko laulusi laulanut siellä?
Ootko lentänyt oksille sen suuren puun missä kuljet sä taivahan tiellä?

Antti Auranen

 

Kyyneleet polkuna

KUINKA PALJON MAHTUI TUSKAA MISSÄ NÖYRYYS RUNNELTIIN
…KUINKA PALJON RAKKAUTTA RISTILLE KUN NOSTETTIIN

Nämä sirut hietikolla kasvojasi peilaten
…Sinä tulit tähän hetkeen läpi tuskan pimeyden

Mitään muuta en mä tahdo kunhan edessäsi vain
…nämä tuulet vierelläni kertoi kaiken minkä sain

Sinä tunsit minut silloin – olet aina tuntenut
…nämä varjot kuolemassa elämäksi muuttanut

KYYNELEET POLKUSI KASTELLEN PALJASTAN…
……..KYYNELEET KUTSUSI RAKKAUDEN JOHDATTAA
KYYNELEET RISTILLE UUDESTAAN VUODATAN…
……..KYYNELEET KATSEESSA JEESUKSEN LÖYTÄÄ SAAN

Nämä syvyyden virrat ympärille kietoen
…monet sielujemme haavat niihin yhtyy mukaillen

Eksyneenä ihmisparka monta kertaa näe ei
…miten suuri on se tyhjyys johon pelkät tunteet vei

Nämä huudot sydämessä – nämä kivut vaikeat
…uuden aamun valjetessa murtui aallonmurtajat

Saapuu muisto jostain kaukaa takaa lapsuusvuosien
…oli hetki isän kanssa johon tarraan itkien

KYYNELEET POLKUSI KASTELLEN PALJASTAN…
……..KYYNELEET KUTSUSI RAKKAUDEN JOHDATTAA
KYYNELEET RISTILLE UUDESTAAN VUODATAN…
……..KYYNELEET KATSEESSA JEESUKSEN LÖYTÄÄ SAAN

Näytä mulle lapsi pieni mitä kuljet etsien
…tarttui poika isän käteen piirsi ristin vaieten

Olet aina sydämessä vaikka sua näkis en
…tämän haparoivan katseen alta löysi rakkauden

Ethän menneisyydestäsi itseäsi syyttele
…ethän katkeruudessasi ylpeyttä kantele

Kyyneleemme laaksossasi muuttaa lähtehiksi maan
…saapui syksy sateinensa meitä siinä siunaamaan

 

Antti Auranen

 

Tästä pääset minun runoihini http://ceta.nettisivu.org/runojani/

Paluu sivulle yleinen eli julkaistaviin artikkeleihin 

9 vastausta artikkeliin ”Runoja ja mietteitä muilta

  1. Lilja

    Minua kosketti myös useat runot. Tähän hetkeen lähelle tuli Antti Aurasen kirjoittama puhutteleva runo Kyyneleet polkuna.
    Kiitäs Jumalalle Hänen armostaan ilossa ja surussa, pimeimmässäkin yössä.

    Ps.139:9-12
    Jos minä kohoaisin aamuruskon siivillä ja asettuisin asumaan meren ääriin, sielläkin sinun kätesi minua taluttaisi, sinun oikea kätesi tarttuisi minuun. Ja jos minä sanoisin: Peittäköön minut pimeys, ja valkeus minun ympärilläni tulkoon yöksi, niin ei pimeyskään olisi sinulle pimeä: yö valaisisi niinkuin päivä, pimeys olisi niinkuin valkeus.

    Jumalan rauhaa jokaiselle lukijalle!

    Vastaa
    1. cetalena Artikkelin kirjoittaja

      Hei Lilja! Kiitos taas sinulle viestistäsi, sanoistasi, psalmista. On meillä hyvä Jumala.

      Vastaa
    2. liisa

      Kiitos, Lilja! Toivotit minullekin, – yhdelle lukijalle – Jumalan rauhaa. Runo on pysähdyttävä, ja lohduttava. Joskus olemme pimeydessä, ja kyynelissä. Joskus kuin haluaisimmekin kätkeytyä yksin murheeseemme, – monilla muilla menee hyvin, minä vaan kärsin kipua ja mielen tuskaa. Omat ympyrät ovat pieniä, ei jaksa kuten haluaisi, tuntuu, että muut kulkevat ohi. Psalmin kohta kertoo tästäkin. Daavid koki niin, ja niihin tunteisiin voimme samaistua.

      Mutta Jumala Kristuksessa onkin lähellä! Hän on Valkeus pimeydessäkin. Hän itse kävi läpi pimeyden, ja kulkee kanssamme, ettemme me jäisi pimeyteen, että valo loistaisi murheen keskellä, Hänen kätensä kuivaisi kyyneleitämme. Hän tuli juuri sitä varten, heitä varten, jotka Häntä todella tarvitsevat.

      Hänen kanssaan kuljemme omaa polkuamme, päivä päivältä saamme tarvittavan voiman. Isä pitää kädestä lastaan, synti on sovitettu ristillä, ja matka on kohti ikuista elämää Jumalan valtakunnassa, jossa saamme katsella Häntä, Karitsaa, joka rakastaa meitä, ja antoi henkensä puolestamme, ”on päästänyt meidät synneistämme verellään” (Ilm.1:5). Hänessä me elämme.

      Siunausta, Lilja, muistan sinua rukouksin. Se hetki, jossa olet, olkoon täynnä Jumalan lohdutusta.

      Vastaa
      1. Lilja

        Kiitos rakkaat sisaret rohkaisuista. Olette arvokkaita Herrassa. Ajatella, Hänessä meillä on yltäkylläisyys ja elämä, Hänessä toivo, kun kaikki ympärillä ruhjoutuu, Hänessä valkeus, Hänessä ilo ja vanhurskaus. Kaikki on lahjoitettu Pojassaan, 2. Kor. 5:21
        ”Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi. ”

        Uskallammeko todella elää ARMOSSA?

        Teitä jokaista siunaten!

        Vastaa
        1. liisa

          Kiitos, Lilja! Hyvä on muistuttaa siitä, mitä meillä on Jeesuksessa, ja rohkaista siten toisiamme. Meillä on todella kaikki mitä tarvitsemme, koska Hänessä toteutuu Jumalan lupaukset. Saamme kokea Hänen rakkauttaan ja läheisyyttään rukouksessa, Ja Hänen puhettaan Raamatun sanassa.

          Hyvä kysymys tuo: – Uskallammeko todella elää armossa? Helposti vertailemme itseämme toisiin, tuskailemme ajatuksen kanssa, – olenko huonompi kristitty, kun en jaksa kaikkea, mitä muut tekevät, ja oletan kristityn kuuluvan tehdä. Oletamme asioita, joita tekemällä olisimme hiukan parempia, kelpaisimme Jumalallekin paremmin. Tunnemme itsemme heikoiksi, syntisiksi, vajaamittaisiksi.

          Mutta en olekaan huonompi enkä parempi, koska koko kelpaavuuteni onkin täysin Jeesuksen sovituksen varassa, armon varassa. Me olemme vanhurskaita, koska Hän on.

          Jos on kipua, tuskaa, murhetta, pimeyttä, sitä suuremmaksi kasvaa Jumalan kirkkaus, Jeesuksessa. Hänen valonsa poistaa pimeyden, murhe vaihtuu iloksi Hänessä, koska murheellinen saa lohdutuksen, ja Hän ei murtunutta sydäntä hylkää.

          Saamme levätä armossa koko itsellämme, koska olemme siirretyt pimeyden vallasta Jumalan Pojan valtakuntaan, jossa hallitsee rakkaus, armo, ja totuus, koska Kristus on sen valtakunnan Kuningas.

          Saamme elää tavallista arkea jaksamisemme mukaan. Jumala antaa meille myös tehtävät jaksamisemme mukaan. Niitä emme edes aina huomaa. Hän kulkee edellä, ja johdattaa askelissaan.

          Kun lepäämme armossa, näemme enemmän, huomaamme maiseman, jonka kautta kuljemme, pysähdymme kanssakulkijoittemme kanssa vaihtamaan ajatuksia ja vahvistamaan toisiamme. Koko elämämme lepää armon varassa, se ympäröi meidät, olemme todella sen sisäpuolella. Jumalan armo on iankaikkinen.

          Paavali puhuu paljon kirkkaudesta, jonne olemme matkalla, siitä, joka on Kristuksen kirkkautta. Ilman ristiä sitä ei meille olisi, – ”Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla— ”(Room.3:23) – mutta –
          ”— saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä–” (Room.3:24-25)

          Synti on sovitettu. Me näemme Herran kirkkauden nyt kuin heijastuksena kuvastimesta, mutta kuitenkin näemme. Kerran näemme Hänet, – jota nyt rakastamme, johon uskomme ja luotamme näkemättä, – sellaisena kuin Hän on.

          Pyhän Hengen kautta Kristus on meissä kirkkauden toivo. Tässä toivossa saamme elää, vaikka kaikki ympärillä ruhjoutuisi, kuten sinä, Lilja sanot.

          Siunausta sinulle, ja muille lukijoille! Iloa ja rauhaa Herrassa!

          Vastaa
          1. liisa

            Piti laittaa vielä loppujakeet Psalmista 37. Kun elämme turvautuen Jumalaan ja Hänen armoonsa, saamme sanoa Aasafin kanssa:

            28 ”Mutta minun onneni on olla Jumalaa lähellä, minä panen turvani Herraan, Herraan, kertoakseni kaikkia sinun tekojasi”

          2. cetalena Artikkelin kirjoittaja

            Kiitos, näitä sanoja tarvitsin juuri nyt.

  2. Maria

    Luin muutamaan kertaan noita liikuttavia tekstejä, ja runoja. Minulla taitaa olla tuo kirja O. Terävä, H. Aaltonen ”Ja minä näin…” itselläni. Monia kohtia teksteistä ja runoista tuli rakkaiksi.Ajattelin ihmisiä niiden takana mielenkiinnolla eläytyen. Ja katselin puhuttelevia, uskomattoman kauniita kuvia.

    Teksteistä nousi sanoja heikkous, tyhjyys, kipu, ikävä,hukassa olemisen tunne,itku. Tuttua!!! Samalla ajattelin, se mitä tässä maailmassa usein karttelemme ja häpeämme itsessämme, mitä salailemme, ja josta haluaisimme pikaisesti eroon,voikin olla kasvualusta uuteen. Aikanaan se tulee, kun turvaamme ristin ansioon!!! Saa herätä suloiseen ansaitsemattoman armon aamuun. Aivan kuin synkkä pilvinen päivä, erämaa, taikka raju myrsky olisivatkin luoneet lopultakin vain edellytykset nähdä värit kirkkaampina, erottaa olennainen. Sulaa auringonsäteiden lämmöstä, elpyä lähteestä,herätä eloon uudella tapaa.Toivoon, joka ei sammu. Teksteistä kirkastuikin elämänjano, toivo, turva, ilo, lohdutus, rauha. Tämä vastakohtaisuus elämässämme taitaa säilyä.Vaikka kaikki runot ja tekstit olivat siunaus, liitän loppuun vielä nämä säkeet Antti Auraselta:

    ”Näytä mulle lapsi pieni mitä kuljet etsien
    …tarttui poika isän käteen piirsi ristin vaieten

    Olet aina sydämessä vaikka sua näkis en
    …tämän haparoivan katseen alta löysi rakkauden

    Ethän menneisyydestäsi itseäsi syyttele
    …ethän katkeruudessasi ylpeyttä kantele

    Kyyneleemme laaksossasi muuttaa lähtehiksi maan
    …saapui syksy sateinensa meitä siinä siunaamaan

    Vastaa
    1. liisa

      En tiedä, luetko Maria, viestiäni, eli oletko sivun lukijoiden joukossa tällä hetkellä, – kuitenkin vastailen tähän hiukan. Olen kaivannut sinua ja kirjotuksiasi, pietä ajatustenvaihtoa, joka oli syksyllä. Mitähän sinulle kuuluu?

      Tämä oli niin hyvin sanottu, ja miten totta se on, koettua täälläkin. Uskon, että sinäkin olet tämä kokenut, mitä kirjoitit: – ”Saa herätä suloiseen ansaitsemattoman armon aamuun. Aivan kuin synkkä pilvinen päivä, erämaa, taikka raju myrsky olisivatkin luoneet lopultakin vain edellytykset nähdä värit kirkkaampina, erottaa olennainen. Sulaa auringonsäteiden lämmöstä, elpyä lähteestä, herätä eloon uudella tapaa. Toivoon, joka ei sammu.” Kaunista!

      Nämä ovatkin kasvualusta uuteen – niin sanot: – ”heikkous, tyhjyys, kipu, ikävä, hukassa olemisen tunne , itku.” Jumala vie heikkouteen. Heikot todella tarvitsevat Häntä. Vahvat menevät, minne menevät. Heikkona saa nojata rakastavan Isän syliä vasten, ja levätä. Kun ei jaksaisi mitään, etsii tukea ihmisistäkin, ja näkee heidän vaan kulkevan ohi, – ainoa turva on Jumalassa, ja se turva ei petä, kuten ihmiset saattavat tehdä.

      Nuo ovat tosi hyvät sanat, mitä lainaat Antti Aurasen runosta. Suhde Jumalaan on henkilökohtainen. Hän tulee vierellemme, kun tulee syytöksiä menneisyydestä, tai sydämen pohjasta nousee katkeruutta. Hän nostaa katseen Jeesukseen, joka sovitti syntini, Hän armahtaa minua myös silloin, kun koen elämän olleen raskasta, jolloin en jaksa kiittää.

      Hyvä ajatus, ja varmaan tosi, – sitä aloin ajatella, katkeruus voi sisältää ylpeyttä. Heikkous karsii myös sitä, ihmisen suurinta syntiä. En ole mitään, en myöskään voi tehdä mitään, ilman Jeesusta, Hänen antamaa voimaansa, ja Jumalan johdatusta joka päivä.

      Ja samalla olen Jumalan rakas lapsi! Mitään suurempiarvoisempaa en voi kuvitella!

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *