Juutalaisvastaisuudesta 1900 -luvulla, lähinnä itsenäisyytemme ensimmäisinä vuosikymmeninä
Aiheesta löytyykin paljon hyviä kirjoituksia ja väitöksiä.
Yritän ensin käsitellä korvausteologiaa. Tällä sanalla syytetään ja saadaan epävarmaksi. Ainakin minä olen ollut välillä todella hämmentynyt. Merkittävää tälle opetukselle oli ja on, että Raamatun lupaukset ja siunaukset eivät enää kuuluisi Israelille vaan seurakunnalle, joka on ”uusi Israel”. Tämä olisi ehkä se karkein määritelmä. Eli olisi tapahtunut ”korvautuminen”.
Kun käsitettä ”korvausteologia” käytetään nykyisin hyvinkin voimakkaasti ihan tavallista kristillistä uskoa vastaan, niin on hyvä ajatella asiaa myös yksilön kannalta. Meille kaikille Kristuksen sovitustyöhön uskoville, armon varaan jääville on tärkeää saada olla Jumalan lapsina tässä omaksumassamme uskossa. Saamme myös arvostaa sitä perinnettä, joka on kantanut meille kristillisen uskon. Monelle se on ollut luterilainen kirkko ja oma Raamattu. Myös vapaat suunnat Suomessa ovat ammentaneet lopultakin hyvin samoista lähteistä. Tässä uskossa ovat myös kuolleet monet läheisemme.
Kaikki emme ole saaneet lapsuudesta lähtien tietoa ja ymmärrystä liittyen Israeliin ja juutalaiseen kansaan. Katekismus v. 1948 ja koulun uskonnonkirjat ovat minullekin antaneet jonkinlaisen perustan, vaikka uskonratkaisun tein hiukan myöhemmin. Israelin valtio oli olemassa jo syntyessäni. Ainakin minun ympäristössäni sekä valtioon että kansaan suhtauduttiin hyvin myönteisesti ja myötätuntoisesti. Henkilökohtaisesti olen suorastaan liikuttunut kyyneliin jo lapsuudestani lähtien, kun olen lukenut jotain juutalaisten kärsimyksestä. Itselläni tunteet heräävät kuvien ja kirjoitusten kautta. Juutalaisuuteen en lapsena enkä nuorena tutustunut hengellisessä mielessä omaisuuskansana Raamatun valossa. Nuorena aikuisena kuitenkin hankin ja luin paljonkin suomenkielistä kirjallisuutta aiheesta.
Missään tapauksessa emme saa ajatella niin, ettemme saa lukea Vanhaa Testamenttia lohduksemme siten kuin olemme tottuneet ymmärtämään sen kuuluvan meillekin Jumalan lapsina. Ymmärryksemme saa olla vajaata. Tärkeintä on pitää kiinni uskosta. Tiedon määrä kasvaa vähitellen, jos sille on avoin.
Myös Uudessa Testamentissa lainataan runsaasti Vanhaa Testamenttia sekä rohkaisuksi että kehotukseksi. Esim. Hebrealaiskirje 13:5 kuuluu: Älkää olko vaelluksessanne ahneita; tyytykää siihen, mitä teillä on; sillä hän itse on sanonut: ”En minä sinua hylkää enkä sinua jätä”. Tässä nimenomaan omistetaan Vanhan Testamentin useammassa kohdassa tuoma lohdutus. Varhaiset seurakunnatkin koostuivat usein sekä kääntyneistä juutalaisista että pakanoista. Kaikki saivat omistaa Kristuksesta käsin Vanhan Testamentin lupaukset kuten myös kehotukset. UT:n kirjeistä näkee kyllä eroja, kun seurakuntalaisten taustat ovat juutalaisuudessa. Hehän tunsivat yleensä Vanhan Testamentin, joka oli heidän Raamattunsa. Pakanakristittyjen ei edellytetty tuntevan heti syvällisesti Raamattua, joka tarkoittaa meidän Vanhaa Testamenttiamme.
Miten korvausteologia esiintyy Martti Lutherilla? En oikeastaan näe asiaa tältä kannalta. Luther on nähnyt läpi Vanhan Testamentin kulkevan sellaisen uskon elävään Jumalaan, mikä ei perustunut lakiin. Tätä voisimme nimittää Aabrahamin uskoksi. Tässä oli aito Jumalan kansa Lutherin mielestä, kun hän tarkasteli Raamattua Kristuksesta käsin. Myös kristityt, joiden usko lepäsi Kristuksen sovitustyössä eikä lain teoissa, ovat Jumalan kansaa, eivät kuitenkaan nimellisesti kristityt. Juutalaisten oppineiden ja fariseusten usko perustui lakiin ja heille oli mahdottomuus, että Jeesus, joka kulki heidän keskellään ja ristiinnaulittiin, oli odotettu Messias ja Jumalan Poika, Jumala itsekin.
Luther näki oman aikansa juutalaiset kerskaamassa sillä, että he kuuluivat Aabrahamin jälkeläisiin. Heidän on ympärileikkaus, Mooseksen laki ja Pyhä Maa. Juutalaiset vastustivat yksinkertaista, elävää uskoa ja kristittyjä. He muistuttivat hiukan ”paavilaisia” turvatessaan lakeihinsa. He hylkäsivät Jeesuksen Kristuksen, johon profeetat Lutherin mukaan niin selvästi osoittivat tulevana Messiaana.
Luther piti oman aikansa juutalaisia ”Jumalan hylkääminä”. Näin voi todeta ainakin vanhan Lutherin kirjoittaneen (60 vuotias oli vanha 1500 -luvulla). Hylkäämisen ajatukseen riitti yhdeksi perusteluksi 1500 vuoden maanpakolaisuus. Tuon ajan juutalaiset eivät voineet olla Lutherin silmissä elävän Jumalan kansaa, jonka hartaasti vuosisatoja toistetut rukoukset on kuultu. Luther ei katsonut asiaa Jumalan uskollisuuden kautta, vaan näki ainoastaan juutalaisten omat väittämät siitä miksi he ainoastaan ovat Jumalan kansa ja kristityt elävät erehdyksessä. Oli paljon kiistoja ja käännyttämistä.
Vanhan Testamentin osalta Lutherille juutalaiset olivat selvästi Jumalan omaisuuskansa, vaikka se eli tottelemattomana. Sen sijaan on vaikea määritellä miten Luther näki tulevaisuudessa toteutuvina monet lupaukset, jotka oli osoitettu nimenomaan juutalaisille. Mielestäni käsite omaisuuskansasta säilyi silti, mutta ainakin osittain lupausten täyttymys odotti Kristuksen paluuta ja siten uutta maailmanaikaa. Odotus kohdistui tulevaan Rauhan valtakuntaan. On kohtuutonta syyttää keskiajan kristittyä siitä, ettei hän pystynyt näkemään asioita siten, kun me nyt näemme juutalaisten palattua omaan maahansa ja Israelin valtion synnyttyä. Sen sijaan viha on tuomittavaa, samoin sen aiheuttamat sanat ja teot. Tämä koskee Lutheria ja meitä kaikkia.
On myös pyrittävä irrottautumaan vääristä, vuosisataisista ajatustavoista, jotka eivät liity kristinuskon ydinasioihin. Tarvitsemme vapautumista ja Israelin näkemistä ajan merkkinä ja Jumalan valitsemana omaisuuskansana.
Tässä on mielestäni yksi kiihkoton kirjoitus liittyen korvausteologiaan https://www.patmos.fi/blogit/apostoli-paavali-ei-ollut-korvausteologi/ Tärkeää on, että pyrimme ymmärtämään ja ottamaan vastaan raamatullisen näkemyksen juutalaiseen kansaan liittyen. Ja ehkäpä tärkeintä on rakkaus. Vihasta tahdon minäkin olla irtisanoutunut, mutta korvausteologiaan en koe erehtyneeni, vaikka monissa uskon asioissa joudun yhä epävarmana kamppailemaan. Myöskään lukuisiin Israelin kansaan viittaaviin yksityiskohtiin Vanhassa Testamentissa minun tietoni ja ymmärrykseni ei kerta kaikkiaan riitä. Ajattelen jotenkin niin, että moni asia avautuu vähitellen. Sen vuoksi joissain asioissa kannattaisi pyrkiä löytämään ennakkoluulottomasti selityksiä unohtaen oppi-isien tulkinnat, joissain taas olisi viisasta tukeutua aiempiin luotettaviin raamatunopettajiin.
Lutherin Raamatun käännöstyö saksan kielelle sekä heprean taito johtivat lukuisiin kiivaisiinkin keskusteluihin juutalaisten kanssa. Yksi teema oli luonnollisesti Messias -odotus juutalaisilla ja miten he erehtyivät Jeesuksesta Kristuksesta. Käännyttäjiä oli juutalaisissa ja kristityissä. Lisäksi Lutherilla oli selvästikin ajatus siitä, että juutalaiset pyrkivät maalliseen kuningaskuntaan ja valtaan Messiaan tullessa. Lutheria ärsytti juutalaisten ”koronkiskonta” ja muu rahanvalta, myös ajatus, että juutalaiset nostivat itsensä pakanoiden yläpuolelle. Olisiko Talmudiin tutustuminen aiheuttanut tämän vai paikallisten juutalaisten kohtaaminen? Kaikki on ihan spekulaatiota.
Tuo aika ja oikeastaan mikä aika hyvänsä ovat olleet hyvin juutalaisvastaisia. Juutalaisia on syytetty milloin mistäkin. Luther on myöntänyt myös oman vihaisuutensa, mikä ilmeni ennen muuta siellä, missä vastustettiin pelastusta yksin uskosta ja armosta. Tähän tahdon palata myöhemmin. Tämän verran tahdoin tuoda tausta-ajatuksia, koska siirtyessäni juutalaisvastaisuuteen Suomessa 1900-luvun alkupuolella, on hyvä ymmärtää luterilaiset taustamme. Samoin totean, että nykyisin aihetta ovat käsitelleet pääasiassa historioitsijat ja toimittajat. Minusta tuossa ei oikein ymmärretä kristillistä uskoa, mikä voi olla vain hyväkin asia.
Lutherin pääasiallisista kokoomateoksista on jätetty pois kirja ”Juutalaisista ja heidän valheistaan”. Sitä ei ole ilmeisesti pidetty uskon kannalta säilyttämisen arvoisena. Tähän aiheeseen palaan vielä.
Jari Hanski
Juutalaisvastaisuus suomalaisissa aikakauslehdissä ja kirjallisuudessa 1918—1944 https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/f71850b5-e918-4f68-8261-d9f8da519610/content
Jari Hanski, VTT, FM, on helsinkiläinen historiantutkija ja tietokirjailija. Hänen väitöskirjansa käsitteli juutalaisvastaisuutta suomalaisissa aikakauslehdissä ja kirjallisuudessa 1918–1944. Hanski on historiantutkijana ja kirjoittajana laaja-alainen, mutta erityisen paljon hän on kirjoittanut Suomen 1900-luvun historiasta.
Juutalaisten asema muuttui Raamatun mukaan silloin, kun he hylkäsivät Kristuksen ja antoivat roomalaisten ristiinnaulita hänet. Tieto tästä muutoksesta löytyy monien mukaan Raamatusta: Israel oli sen mukaan aiemmin Jumalan oma ja juutalaiset hänen kansansa, mutta kun he hylkäsivät Kristuksen, tuomittiin heidät hajaannukseen ja onnettomuuksiin. Juutalaiset olivat tämän käsityksen mukaan itse syypäitä kohtaloonsa. Uskonnollisissa lehdissä esitettyjen tulkintojen mukaan Raamatussa näkyi myöskin selkeästi ero Jeesuksen vapaan ja juutalaisten johtajien rajoittavan uskonnollisen näkemyksen välillä. (s.66)
Kirkkoherra J. W. Wartiaisen juutalaisvastainen teos Juutalaisten maailmanhistoriallinen merkitys entisaikaan Jumalan kansana ja nykyään saatanan joukkona ilmestyi Werner Söderström Osakeyhtiön kustantamana vuonna 1922. Wartiainen oli ollut pappissäädyssä ensimmäistä kertaa vuoden 1897 valtiopäivillä: jo tuolloin hän oli varoitellut juutalaisten kristityille aiheuttamasta vaarasta. Kirjassaan hän aluksi kertasi Raamatun opetuksia syntiinlankeemuksesta ja siitä, kuinka Jumala valitsi juutalaiset valituksi kansakseen. Juutalaisista tuli valittu kansa Wartiaisen tulkinnan mukaan siksi, että he uskoivat yhteen jumalaan, tottelivat tämän käskyjä ehdottomasti, pyrkivät kohti päämäärää ja he tunsivat lujaa roturakkautta. Viimeksi mainittu piti juutalaiset ”puhtaana vieraista ominaisuuksista”. Juutalaisilla oli Wartiaisen mukaan myös runsaasti huonoja ominaisuuksia, kuten kavaluus, petollisuus, ahneus ja viekas laskelmain tekeminen. Huonot ominaisuudet olivat niin voimakkaat, että ne voittivat hyvät ominaisuudet, ja niinpä juutalaiskansasta oli ”ihmiskunnalle kiroukseksi sen sijaan että sen pitäisi olla sille siunaukseksi”.(s.67)
Wartiaisen mukaan juutalaiset saivat Jumalalta käskyt ja opetukset mutta eivät olleet osanneet käyttää niitä oikein. Heille oli kerrottu tulevasta messiaasta, mutta tämä oppi oli muuttunut käsitykseksi maallisesta messiaasta ja valtakunnasta. Tämä maallinen messias sai vääristyneen opetuksen kautta kaikki maailman kansat alamaisikseen ja kaikki maailman rikkaudet omakseen. Wartiaisen mukaan synagogissa annettu opetus ei tuntenut nöyrää ja kärsivää messiasta vaan oppilaista tuli fariseusten kaltaisia, tekopyhiä, ulkokullattuja, ylpeitä ja ahneita. Ristiinnaulittuaan Jeesuksen juutalaisille annettiin mahdollisuus pelastukseen, mutta he eivät ottaneet sitä vastaan vaan siirtyivät Saatanan joukkoihin taistelemaan kristittyjä vastaan.
Juutalaiset joutuivat Wartiaisen mukaan vaikeuksiin nimenomaan siksi, että he luopuivat Jumalasta. Samasta syystä heidät hajotettiin ympäri maailmaa. Raamatusta synagogissa annettu väärä opetus koottiin Talmudiksi, joka opetti Wartiaisen mukaan muun muassa, että kristittyjä sai aina pettää. Samoin opetuksiin kuului hänestä se, että juutalaiset olivat edelleen Jumalan valittu kansa. Juutalaiset olivat noudattaneet Talmudin opetuksia ja pyrkineet voittamaan kristityt, mutta voittaminen ei ollut mahdollista, ennen kuin kristityt itse alkoivat luopua uskostaan – samoihin aikoihin juutalaisille alettiin myöntää kansalaisoikeuksia eri maissa. Juutalaisten aseisiin kuului Wartiaisen mukaan muun muassa renessanssi, jolla kristityille opetettiin jälleen antiikin ajan pakanuutta kristinuskon sijaan. Wartiaisen mukaan juutalaiset ryhtyivät kansalaisoikeudet jossain maassa saatuaan oitis Talmudin oppien mukaisesti tuhoamaan maan kristittyä perintöä ja suistamaan maata turmioon. Vasta kun kaikki kristinuskoon viittaava oli poistettu maailmasta, saattaisi juutalaisten maailmanvaltakunta Wartiaisen mukaan toteutua. (s.68)
Sionistinen liike taas näytti valheelliselta sikäli, ettei juutalaisten pyrkimyksenä voinut Wartiaisen mukaan olla oman valtion perustaminen Palestiinaan, sillä juutalaiset pyrkivät suoranaiseen maailmanvaltiuteen. Palestiinasta tulisi hänen mukaansa maailman pääkaupunki, jossa antikristus asuisi. Antikristuksen valtakunta ei kuitenkaan tulisi olemaan pitkäikäinen, ja ehkäpä, kuten Wartiainen toivoi, juutalaiset valtakunnan kukistumisen jälkeen palaisivat oikean Jumalan luo.
Wartiaisen kirja tuomittiin sekä Paimenessa että Arvostelevassa luettelossa. (Paimen-lehti syntyi vuonna 1921 arvostelemaan muun muassa yliopistossa annettavaa teologian opetusta ja se sai aluksi noin 4 000 tilaajaa. Lehti kuitenkin lopetti ilmestymisen jo vuonna 1928; väitöskirja s.42) Professori Arvi Grotenfeltin mielestä Wartiaisen kirjaa vaivasi ahdasmielinen vanhoillisuus ja sokea juutalaiskammo. Esitettyään erilaisia otteita kirjan Suomea koskevista osista Grotenfelt totesi: ”Esitys on kauttaaltaan kovin kiero ja harhaanviepä. En suosittele kirjaa kellekään.” Kovin paljon mairittelevampi ei ollut pastori Anton Koskenniemen esittämä arvio: hänen mukaansa Wartiaisen teos oli ”Sopimaton, juutalaisvihaa synnyttävä kirja”. Oma lisäykseni: Anton Einari Koskenniemi, aik. Lindgren oli suomalainen rovasti, evankelisen herätysliikkeen vaikuttaja ja Martti Lutherin teosten suomentaja. (s.69)
Vuosikymmen myöhemmin kirja sai kuitenkin osakseen äärioikeiston arvostusta Tapparamiehessä. Nimimerkki T. T. K. eli Toivo T. Karanko esitteli Wartiaisen näkemyksiä, mutta ei ottanut niihin sen enempää kantaa – ilmeisesti esitys oli niin tyhjentävä, ettei huomautettavaa ollut. ( Toivo T. Karanko (1891–1969), ent. Savolainen, kirjoitti ylioppilaaksi 1913 ja liittyi jääkäreihin 1915. Vuoteen 1925 asti hän toimi eri tehtävissä armeijassa ja suojeluskunnissa. Tämän jälkeen mm opettajana ja toimittajana vuoteen 1932 asti, jolloin hän aloitti Kustannusosakeyhtiö Vasaran palveluksessa. Toisen maailmasodan aikana hän oli tehtävissä muun muassa päämajan sotilashallinto-osastolla. Kotiutettiin 1943).
Wikipedian mukaan Kustannus Oy Vasara oli suomalainen 1930-luvulla Helsingissä toiminut kustannusliike, joka kustansi kansallissosialistista ja juutalaisvastaista kirjallisuutta sekä julkaisi Tapparamies– ja Siniristi-nimisiä lehtiä. Itse lisään, että juuri Vasara kustansi Toivo T. Karangon kirjasuomennoksen ”Juutalaiset ja heidän valheensa, Martti Luther”. Jossain vaiheessa palaan tämän kirjan esipuheeseen, jonka kirjoitti siis Karanko.
Juutalaisten väitetty viha kristittyjä kohtaan on yksi uskonnollisen juutalaisvastaisuuden keskeisimpiä teemoja. Talmudin merkitystä tämän vihan luojana ja ylläpitäjänä korostettiin myös usein.
Äärioikeistossa näkyi huoli juutalaisten tuhoisasta vaikutuksesta kristinuskoon. Esimerkiksi Tapparamiehen (taistelulehti syntymämaan, kansan onnen ja isien uskon puolesta; myös antisemiittinen ja antivapaamuurarillinen lehti) kirjoittaja oli huolissaan ihmisistä, jotka pitivät juutalaisia Jumalan valittuna kansana, vaikka nämä luopuivat Kristuksesta ristiinnaulitsemalla hänet. Lehden mukaan juutalaiset levisivät ympäri maailmaa Jumalan tuomittua heidät ja elivät siitä lähtien loisina keräten muiden kansojen omaisuutta itselleen. Oma huomautukseni tähän yhteyteen. Tapparamies oli ääriliikkeen poliittinen taistelulehti. Laitan linkin esittelylehteen, Talmudia käsittelevälle sivulle https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/581745?page=12 Israelin Ystävät ry oli jo perustettu Suomeen v. 1908. Tämä oli yhteisjärjestö eri puolilla Suomea jo toimiville Israelin Ystävien paikallisyhdistyksille. Eli Suomessa oli jo yhdistys, joka piti juutalaisia valittuna kansana ja tahtoi tukea heidän paluutaan omaan maahansa. Mukana yhdistyksen toiminnassa oli kristittyjä kaikista taustoista. Israelin Ystävien historiikki https://www.iy.fi/israelin-ystavat/historia/
Herättäjä-lehden päätoimittaja Kaarlo Kares kirjoitti tammikuussa 1931 kolumnissaan ”Nyt” lehden suhtautumisesta juutalaisiin. Hänen mukaansa juutalaiset olivat hylänneet Herran ja ”Kun haemme nykyisen jumalankieltämisen ja materialismin juuria, niin löydämme ne ilman vaivaa langenneessa Israelissa”. Hänestä kristittyjenkin joukossa toki oli materialisteja, mutta ”järjestelmään pantu materialismi” oli juuri juutalaisten luomus. Juutalaisten omistamat sanomalehdet ja elokuvateollisuus kylvivät vihaa kristinuskoa kohtaan. Koska juutalaisten taloudellinen valta oli suuri, arveli Kares silloisen lamankin olevan juutalaisten aikaansaannos. Juutalainen ei ollut altis kristittyjen käännytysyrityksille, mutta tätä työtä oli jatkettava, sillä he olivat kuitenkin rakkaita kristityille, koska heillä oli ”Jumalan lupaus”. Kuitenkin Kaarlo Kareskin uskoi, että juutalaisilla oli Jumalan lupaukset. Vihaa lietsova kirjoitus, josta rakkautta ei löydä.
Kesällä 1932 Kares pohti juutalaisten vaikutusta Eurooppaan: ”Kieltää ei voikaan, että miltei kaikessa siinä, mikä nykyajan elämässä on pahinta ja turmiollisinta, näkyvät tavalla tai toisella juutalaisten likaisemmanpuoleiset kädet.” Talouslaman syntipukeista ei hänellä ollut enää mitään epäilystä: syypäitä olivat juutalaiset. Juutalaisuus ei enää ollut sitä, mitä oli luettu Vanhasta testamentista, vaan jopa kristityt olivat lähempänä sen ihanteita; ”Sanalla sanoen: varmaa on, että juutalaisuus on tärkein nykyisen hetken riivaajista.” Siksi kristittyjen pitäisikin pysyä lujina, ettei ”eksytä juutalaisuuden pauloihin missään muodossa. Se on hyvin tärkeää”.
Myös rovasti Karl Lehtonen piti juutalaisia syypäinä kaikkeen mahdolliseen pahaan. Lehtosen perustelu juutalaisten antikristillisyydestä oli ainakin hänestä itsestään aukoton: ”Jos nyt joku kysyy, miksi antikristuksen pitäisi tulla juuri juutalaisista, niin kysymme vastaan, että mistä muualta se voisi tulla kuin siitä kansasta, joka sai oikean Kristuksen mutta hylkäsi hänet, ja jossa kristusviha on kaikkein kiihkein.” Kaarlo Kareksen ja Karl Lehtosen näkemykset edustavat papiston piirissä voimakkainta uskonnollista juutalaisvastaisuutta tutkimusajankohtanani (edelleen lainausta Jari Hanskilta)
Herättäjä-lehdessä ilmestyi rovasti Toivo Valtarin 16-osainen kirjoitussarja ”Näköaloja lupauksen kansan elämästä”. Hän kävi läpi juutalaisten uskonnollista elämää, tapoja, juhlia sekä myös kansallisia ja sivistyskysymyksiä. Valtari totesi, että harva kristitty tiesi mitään juutalaisista: ”Me näemme heidät suurimpien pääomien omistajina ja vallankumousten johtajina. Me tapaamme heidät kauppiaina ja liikemiehinä. Heitä vihataan ja inhotaan.” Osa Valtarin kuvaamista juutalaisten uskonnollisista tavoista, kuten rukousvaippa sekä passah- ja hanukka-juhlien menot, oli hänestä omituisia. Kristityille juutalaiseen kotiin liittyvät tavat olivat ulkonaisen hurskauden osoituksia, mutta ne olivat kuitenkin pitäneet Valtarin mukaan juutalaiset yhdessä läpi vuosisatojen. Silti juutalaisuutta uhkasi nyt vaara, koska monet sivistyneistöön kuuluvat ja erityisesti nuoriso olivat etääntyneet uskonnosta. Valtarin kirjoitussarja oli asiapitoinen ja juutalaisten kannalta enimmäkseen myönteinen, heidät esiteltiin asiallisesti ja monipuolisesti. Siinä oli muutamia mainintoja juutalaisten tapojen omituisuudesta, mutta muuten lukija sai myönteisen tietopaketin juutalaisista.
Ceta Lehtniemi