Osaammeko asettua vanhan asemaan?
Kaikkein lyhyin vastaus on varmaan: Emme. Yleensäkin toisen henkilön asemaan on vaikea asettua täysin. Ikää myöten voi jotain ymmärtää, koska nyky-yhteiskuntaan tulee koko ajan lisää asioita, joiden edessä ihmettelee, mihin tuokin auttaa. Samoin usein kysyn, onko kaikkien pakko tuotakin laitetta tai asiaa käyttää vain koska se on nyt keksitty.
Entä sitten, kun ei voi hoitaa jotain käytännön asiaa enää omasta kodistaan käsin siten kuin ennen? Samaan aikaan henkilö on ehkä luopunut ajokortista terveyssyistä tai taloudellisista syistä. Ehkä vielä rakas puolisokin on kuollut rinnalta pois, tai hänen kuntonsa on heikentynyt?
Olen alkanut kysellä näitä asioita joidenkin lehtiotsikkojen pysäyttämänä. ”Ilmoita meille iäkäs henkilö, joka käyttää moneen tarkoitukseen internetiä ja älypuhelinta.” Tämän otsakkeen luettuani ajattelin, että miksi tahdotaan nyt nostaa esille ja mainoksiin vanhoja, jotka hoitavat kaikki asiansa älypuhelimella. Tämä ei välttämättä rohkaise; se saattaa päinvastoin lannistaa ja loukatakin.
Jos läheltäsi on jo viety ystävällisesti palveleva pankki tai lähikauppa, ja ystävät viereltä ovat ehkä kuolleet pois, niin saattaa tuntua kovin vastenmieliselta korvata vanha tuttu tuntemattomalla ja oudolla. Nykyisin on suuri into ”digitalisoida” ikääntyvät. Tästäkin aiheesta näin lehtiotsakkeen joku kuukausi sitten. Puhe ei ollut sydänlääkkeestä, vaan sovellusten kehittämisestä palvelemaan ikääntyviä. Asia on luonnollisesti hyvä, jos aidosti tahdotaan luoda jotain arkea helpottavaa. Silti jo artikkeli vilisi termejä, jotka karkottivat ehkä pois vanhat ja ne, joiden murheet ovat tavallisessa arjessa.
Ydinasia on seuraavan kaltainen. Vanhuuteen ehtinyt henkilö ei ole käyttänyt työelämässään internetiä, eikä halua sitä myöskään nyt käyttää jo ehkä aistienkin heiketessä ja muun elämän tuotua todella suuria haasteita mukanaan. Hän käyttää kyllä mielellään nykyaikaista tavallista puhelinta. Miten vanhus voisi hoitaa helpolla tavalla esimerkiksi ruokatilauksen kaupasta, ajan vastaanotolle, vakuutusasiansa ja monet muut asiat? Miten hän saisi varattua lipun junaan, kun tahtoo lähteä katsomaan sukulaistaan tai ystäväänsä? Entä sujuuko hotellin varaaminen? Jos asuu syrjemmässä, pystyykö hän ilmoittamaan mahdollisesta sähkökatkoksesta?
Ollaanko joskus niin pitkällä digitalisaatiossa, että voisimme tarjota vanhoille yhtä puhelinnumeroa, jossa vastaa elävä ihminen. Tämä voisi kuuntelun jälkeen välittää asian oikeaan kohteeseen, josta soitettaisiin takaisin vanhukselle jonkin ajan päästä. Tällöin asia hoituisi joko puhelimella, käynnin sopimisella tai ehkä jopa lipun postittamisella. Vanhus pystyy kyllä suunnittelemaan matkansa tai vastaanottokäyntinsä ajoissa. Hän voi aivan hyvin odottaa itselleen tärkeää puhelua tehden jotain muuta hyödyllistä sillä aikaa kotonaan.
Kuka meistä pitää näistä puheluista, joissa kysytään nopeaan tahtiin: ”Jos tahdot…paina numeroa 1. Jos tahdot…paina numeroa 2 jne.” Sitten kuuntelemme jotain ärsyttävää musiikkia. Pahinta on, ettemme voi näin hoitaa kaikkia asioitamme. En tiedä pystyinkö asettumaan edes yhden vanhuksen asemaan. Voimme ainakin harjoitella tätäkin näkökulmaa kaiken kehityksen keskellä.
Ceta Lehtniemi