Psalmit:
104:1 Kiitä Herraa, minun sieluni, Herra, minun Jumalani, sinä olet ylen suuri; valkeus ja kirkkaus on sinun pukusi.
104:2 Sinä verhoudut valoon niinkuin viittaan, sinä levität taivaat niinkuin teltan;
104:3 sinä rakennat salisi vetten päälle, teet pilvet vaunuiksesi ja kuljet tuulen siivillä.
Olin aamulla heti kuuden jälkeen SUP-laudalla liikkeellä. Kävin ulompana muutaman kilometrin lenkin. Reitti kulki pienen selän jälkeen kahden saaren välistä kohti paikkaa, josta voi jo nähdä aavistuksen ulommasta saaristoväylästäkin.
Tuo valokuva on otettu laudalla seisten muovin läpi. Tunnelma on erikoinen, kun ei kuulu vielä ihmisten ääniä lainkaan. Joku vesilintu on liikkeellä. Kalan tehdessä renkaan, senkin havaitsee eri tavoin, kun itsekin on pinnalla. Matka kulkee kuin pilvien läpi, valo heijastuu monelta suunnalta. Saaristossa yleistyneet laulujoutsenet päästivät kaikuvan fanfaarin, joka särki hiljaisuuden.
Jumalan, Luojan läheisyyden käsitän näinä aamuina. Käsitän sen kauneudessa ja harmoniassa, elollisten kokonaisuudessa ja kaiken toimivuudessa.
104:24 Kuinka moninaiset ovat sinun tekosi, Herra! Sinä olet ne kaikki viisaasti tehnyt, maa on täynnä sinun luotujasi.
104:25 Merikin, suuri ja aava – siinä vilisee lukemattomat laumat pieniä ja suuria eläviä.
104:26 Siellä kulkevat laivat, siellä Leviatan, jonka sinä olet luonut siinä leikitsemään.
104:27 Ne kaikki odottavat sinua, että antaisit heille ruuan ajallansa.
Kun työnnän SUP-lautaa eteenpäin, sydämeni kiittää. Kiitän siitäkin, että minun on mahdollista kiittää elävää Jumalaa, olla lapsi, jolla on Isä taivaassa. Jeesuksen tähden on näin. Kiitän armosta, kiitän elämän lahjasta. Jumala on.
Ceta
Lisään vielä kuvan, jossa näkyy SUP-lautaakin. Kuin taivaankannella meloin.
”Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa, ”
Itse koen, että minulla on säilynyt jokin lapsena saamani luontosuhde. Ikään kuin mitkään opit eivät olisi saaneet rikkoa kaikkein syvintä sidettä luontoon. Osaltaan tässä on ehkä auttanut se, että olen asunut kaikkina elämäni kesinä samassa saaressa, hengittänyt samaa meri-ilmaa, kuullut lintujen laulun untenkin läpi. Kukaan ei ole saanut minua uskomaan, että tämä kauneus, harmonia ja toimiva kokonaisuus olisi evoluution ja sattuman tulosta.
Kiitos, Keijo! Sain valtavasti kommentistasi. Nyt aika riittää vain lyhyeen kiitokseen.
Hei, se oli varsin raikas postaus! Todellakin luonto pursuaa kauneutta, elämää, vehreyttä. On ääniä, värejä, liikettä, tuoksuja jne..Ja kaikki niin hyvässä harmoniassa keskenään. Ei ihme, että Paavali Room. kirjeen 1:20 toteaa:
”Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa, ”
Tulee miettineeksi, että paljon kuitenkin ihmiskunnassa on käytetty älyä, aikaa ja energiaa ja monenlaista argumentoitia sen puolesta, että ei olisi mitään ihmisen ja luonnon ulkopuolella olevaa, älykästä suunnittelijaa; Jumalaa.
Mikä ihmisiä on kaikkeen siihen motivoinut? Käänteisesti ajatellen voisi todeta, että ehkä kaiken sen syvimpänä motiivina kuitenkin on usko tai ainakin epäilys; jospa kuitenkin kaiken tämän tekijä on Jumala? Sillä miksi käyttää kaikki sen energia ja voima sellaisen puolustamiseen ja kiistämiseen, jota ei ole?
Eikö Jeesuksen vastustajatkin, uskonnollinen eliitti yhtäältä uskonut hänen ylösnousemukseen koska käyttivät kaiken sen voiman ja energian ja ymmärryksen sen kiistämiseen ja valheeseen?
Tuli mieleeni sellainenkin ajatus, että jos kaikissa maailman merissä ja vesistöissä löytyisi vain yksi kala. Sitä ehkä ihmeteltäisiin. Mutta nyt kun vedet vilisee kaikenlaista kalaa ja eliötä, sitä ei ihmetellä lainkaan.
Aika osuvasti kuvaa sitä joka kiistää Jumalan olemassa olon Ps. 53: 1 ”Hullu sanoo sydämessänsä: ”Ei ole Jumalaa”. Turmiollinen ja iljettävä on heidän väärä menonsa;ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on.”
Muistelen että Dostojevski eräässä romaanissaan (taisi olla Karamazovin veljekset), jossa hän jokun roolihenkilön kautta toteaa ajatuksen: ”jos Jumalaa ei ole, kaikki on sallittua”. Kuinka totta tuo onkaan. Ei ole silloin ihmisen yläpuolella ketään, jolle hän olisi vastuussa. Ei moraalille mitään yhteistä perustaa. Ihmisestä tulee silloin kaiken mitta.
Kommentointi on auki. Olen taltioinut myös itseäni varten tekemisiäni ja tunnelmiani. Aika kuluu nopeasti, ja muistot ovat kalliita. Toivon, että muutkin kirjoituksistani jotain kostuvat.