Käytän kirkkoraamattua 33/38. Kirje heprealaisille, Adolf Saphir, 1899 WSOY, 782 sivua, englannin kielestä suomentanut Matti Tarkkanen. Alkuperäinen teos julkaistiin 1874. Eksegeettinn tutkielma Teologi ja sielunpaimen, Keijo Nissilä, Heprealaiskirjeen kirjoittaja sielunhoitajana, Helsinki 1981, 123 sivua. Näitä kirjoja olen lukenut rinnalla.
Hebrealaiskirje:
9:1 Olihan tosin ensimmäiselläkin liitolla jumalanpalvelussäännöt ja maallinen pyhäkkö.
9:2 Sillä maja oli valmistettu niin, että siinä oli etumainen maja, jossa oli sekä lampunjalka että pöytä ja näkyleivät, ja sen nimi on ”pyhä”.
9:3 Mutta toisen esiripun takana oli se maja, jonka nimi on ”kaikkeinpyhin”;
9:4 siinä oli kultainen suitsutusalttari ja liiton arkki, yltympäri kullalla päällystetty, jossa säilytettiin kultainen mannaa sisältävä astia ja Aaronin viheriöinyt sauva ja liiton taulut,
9:5 ja arkin päällä kirkkauden kerubit varjostamassa armoistuinta. Mutta näistä nyt ei ole syytä puhua kustakin erikseen.
9:6 Kun nyt kaikki on näin järjestetty, menevät papit joka aika etumaiseen majaan jumalanpalvelusta toimittamaan,
9:7 mutta toiseen majaan menee ainoastaan ylimmäinen pappi kerran vuodessa, ei ilman verta, jonka hän uhraa itsensä edestä ja kansan tahattomien syntien edestä.
9:8 Näin Pyhä Henki osoittaa, että tie kaikkeinpyhimpään vielä on ilmoittamatta, niin kauan kuin etumainen maja vielä seisoo.
9:9 Tämä on nykyistä aikaa tarkoittava vertauskuva, ja sen mukaisesti uhrataan lahjoja ja uhreja, jotka eivät kykene tekemään täydelliseksi omassatunnossaan sitä, joka jumalanpalvelusta toimittaa,
9:10 vaan jotka, niinkuin ruuat ja juomat ja erilaiset pesotkin, ovat ainoastaan lihan sääntöjä, jotka ovat voimassa uuden järjestyksen aikaan asti.
9:11 Mutta kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi, niin hän suuremman ja täydellisemmän majan kautta, joka ei ole käsillä tehty, se on: joka ei ole tätä luomakuntaa,
9:12 meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen.
9:13 Sillä jos kauristen ja härkäin veri ja hiehon tuhka, saastaisten päälle vihmottuna, pyhittää lihanpuhtauteen,
9:14 kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!
9:15 Ja sentähden hän on uuden liiton välimies, että, koska hänen kuolemansa on tapahtunut lunastukseksi ensimmäisen liiton aikuisista rikkomuksista, ne, jotka ovat kutsutut, saisivat luvatun iankaikkisen perinnön.
9:16 Sillä missä on testamentti, siinä on sen tekijän kuolema toteennäytettävä;
9:17 sillä vasta kuoleman jälkeen testamentti on pitävä, koska se ei milloinkaan ole voimassa tekijänsä eläessä.
9:18 Sentähden ei myöskään ensimmäistä liittoa verettä vihitty.
9:19 Sillä kun Mooses oli kaikelle kansalle julkilukenut kaikki käskyt, niinkuin ne laissa kuuluvat, otti hän vasikkain ja kauristen veren ynnä vettä ja purppuravillaa ja isopin ja vihmoi sekä itse kirjan että kaiken kansan,
9:20 sanoen: ”Tämä on sen liiton veri, jonka Jumala on teille säätänyt”.
9:21 Ja samoin hän verellä vihmoi myös majan ja kaikki palvelukseen kuuluvat esineet.
9:22 Niin puhdistetaan lain mukaan miltei kaikki verellä, ja ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamista.
9:23 On siis välttämätöntä, että taivaallisten kuvat tällä tavalla puhdistetaan, mutta että taivaalliset itse puhdistetaan paremmilla uhreilla kuin nämä.
9:24 Sillä Kristus ei mennyt käsillä tehtyyn kaikkeinpyhimpään, joka vain on sen oikean kuva, vaan itse taivaaseen, nyt ilmestyäkseen Jumalan kasvojen eteen meidän hyväksemme.
9:25 Eikä hän mennyt uhratakseen itseänsä monta kertaa, niinkuin ylimmäinen pappi joka vuosi menee kaikkeinpyhimpään, vierasta verta mukanaan,
9:26 sillä muutoin hänen olisi pitänyt kärsimän monta kertaa maailman perustamisesta asti; mutta nyt hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä.
9:27 Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio,
9:28 samoin Kristuskin, kerran uhrattuna ottaakseen pois monien synnit, on toistamiseen ilman syntiä ilmestyvä pelastukseksi niille, jotka häntä odottavat.
Saphirin kirjasta poimien sivuilta 455-475. Hepr. 9:1-5
Alussa on pysäyttävä toteamus: Hengellisen jumalanpalveluksen luonnetta, sellaisena kuin se on Raamatussa ilmoitettu, on sangen harvoin ymmärretty. Tämä on aika hätkähdyttävä ajatus. Tähän tiivistyi kuitenkin hengellisen jumalanpalveluksen erottaminen ihmiskunnan kaikkien aikojen ja kaikista muista tavoista harjoittaa uskontoja ja palvontamenoja. Isreal ja kristillinen seurakunta ovat jumalkäsitteessään muusta poikkeavia ja vähemmistöä.
Täysin totutusta erilainen usko herätti hämmästystä ja vihaa kreikkalaisissa ja roomalaisissa. He joutuivat katsomaan kuinka usko näkymättömään Herraan oli todellinen ja valtava voima miesten ja naisten sydämissä ja elämässä täyttäen heidät innostuksella, toivolla ja ilolla sekä antaen elämään vakautta. Heidät oli kuin korotettu synnillisten huvitusten, rahan rakkauden, kunnianhimon kuumeen, itsekkään elämän ja tyhjyyden yläpuolelle (luettelo Saphirin). Heille usko antoi voimia kantaa kärsivällisesti koettelemuksia, kärsimyksiä ja vainoa tai julman ja kiduttavan kuoleman. Ketkä tätä katsoivat ulkopuolelta, näkivät sen kuin salaperäisenä siveellisenä tautina, joka oli alkanut raivota ja uhkasi murtaa yhteiskunnan perusteita.
Ei olisi tullut ongelmia, jos Kristuksen olisi voinut liittää muiden jumalien ja sankarien joukkoon. Tämä olisi sopinut vallan hyvin. Erilaisten jumaluuksien joukko ei ollut vierasta. He eivät voineet nimenomaan ymmärtää sen uskon ja jumalanpalveluksen luonnetta, jonka kohteena oli totinen ja elävä, ainoa Jumala. Ja erityisesti vielä Jumala, jota ei voitu yhdistää tai sekoittaa mihinkään muuhun uskoon ja jumalanpalvelukseen. Israel ja seurakunta väittivät omistavansa totuuden, tuntevansa, rakastavansa ja palvelevansa ainoaa, totista ja elävää Jumalaa. Tästä nousee viha.
Ihmiset yleisesti suvaitsevat jokaista siveellistä ja hengellistä jumalanpalvelusjärjestelmää. He voivat niin halutessaan löytää jotain hyvää, jaloa tai mieltä kohottavaa kaikista uskonnoista. He eivät kuitenkaan voi suvaita ainoaa Jumalan ilmoittamaa totuutta Kristuksessa Jeesuksessa. Kristus on maailmaa vastaan, ja maailma on Kristusta vastaan. Uudenajan pakanuus (käyttäen usein kristillisiä termejä) usein vain salaa tätä tosi-asiaa. Maailma hylkää Jumalan armotyön hänen lihaan tulleessa Pojassaan ja hänen ristissään. Jeesus tahtoo olla totuus ehdottomasti, täydellisesti ja lopullisesti -ainoa tie ja pääsy Jumalan valkeuteen, rakkauteen ja elämään. Jeesus on totuus ja ainoastaan hänessä me lähestymme Isää. Tähän kohdistuu maailman usein salattu vihamielisyys.
Ilmoituksen ulkopuolella ei ihmisillä ole aavistustakaan Jumalasta Herrana, Henkenä ja Isänä. Vielä sen jälkeenkin, kun Raamattu on nähty totuudeksi, on Jumala usein jäänyt merkitsemään kuin täydellisyyttä sen kaikissa muodoissaan. On jäänyt kohtaamatta todellinen, rakastava, kaikkialla läsnäoleva Herra, jonka kanssa me puhumme ja jolta me pyydämme kaikkea mitä tarvitsemme. Ilmestyksen ulkopuolella rukous voidaan käsittää kuin mielen harjoituksena, yksinpuheluna. Samoin voidaan pitää kuin esityksiä ajatuksistamme liittyen Jumalan ominaisuuksiin ja täydellisyyksiin. Tällöin ei ymmärretä miten Jumalan lapsen elämä liittyy tuntemiseen ja suhteeseen.
Tämän jälkeen Saphir siirtyy kertomukseen samarialaisesta naisesta Sykarin kaivolla (Joh.4:5-30). Saphir kuvaa laajasti kertomusta. Minä puolestani kokoan tärkeimmän sanoman. Nainen kuului väärään kansaan, oli halveksittu julkisyntinen, ihmisiä välttävä. Samarialaisten tieto Messiaan odotuksesta oli hämärää, ehkä satunnaisesti kuultua. Jeesus oli ensin kaivolla naiselle muukalainen, joka hämmästytti jo sillä, että hän puhutteli naista ja pyysi häneltä vettä juodakseen. Tämä oli tuohon aikaan ja tuossa kulttuurissa tavatonta. Jeesus ilmoitti itsensä sydämen tutkijana tuoden naisen eteen koko hänen rikkonaisen, syntisen elämänsä. Tapa, jolla Jeesus teki tämän ja koko Herran olemus sai vaimon huudahtamaan: ”Minä näen, että sinä olet profeetta, Jumalan sanansaattaja, jolle Jumalan ilmoitus on uskottu”. Nyt samarialainen nainen janosi Jumalaa, elävää Jumalaa, ja ikävöi sitä, että saisi totisessa jumalanpalveluksessa tulla hänen tykönsä.
Jeesus näki vaimon sydämen kaipauksen ja selitti hänelle hengellisen jumalanpalveluksen syvälliset totuudet. Kysymys jumalanpalveluksesta ei ole ihmisen, vaan Jumalan ratkaistava. Inhimillisellä ajatuksella, mielialalla tai perimätiedolla ei voi olla sananvaltaa tässä korkeimmassa asiassa. Samarialaisilla, kuten muillakaan itsekseen jätetyillä kansoilla ei ollut mitään tietoa jumalanpalveluksesta, koska he eivät tunteneet Jumalaa. Silti Jumala ilmoitti ja ilmoittaa itsensä ja lahjoittaa Pyhän Hengen heille, meille.
Israelissa Jumala oli ilmoittanut itsensä pelastuksen Jumalana. Koska pelastus on juutalaisista, löytyy totinen jumalanpalveluskin heidän luotansa. Se oli kauan suljettuna armotalouteen, joka oli rajoitettu, valmistava ja kuvauksellinen, mutta samalla se oli todellinen ja hengellinen. Se oli siemen siihen yleismaailmalliseen ja vapaaseen jumalanpalvelukseen, joka on alkanut täyttymyksen kautta Kristuksessa Jeesuksessa. Israel oli kutsuttu tuntemaan ja palvelemaan Jumalaa, jotta heidän kauttaan saatettaisiin valkeus ja elämä kaikille pakanoille maailman kaukaisimpiin ääriin saakka. Adolph Saphirin ja usean muun odotus on tämä: ”Me odotamme yhä niitten muuttumattomien lupausten toteutumista, jotka ovat yhdistetyt Abrahamin liittoon, jolloin Jumalan pelastuksen valkeus paistaa Israelista keskuksenaan kaikille kansoille ja kaikki maan ääret palvelevat Herraa pyhässä kaunistuksessa”.
Israelin asema Herran maallisen vaelluksen aikana oli vakava. Se oli ratkaisevin käännekohta Israelin historiassa. Herra, jota he odottivat (muutamat todella ja toiset suun tunnustuksella), tuli äkkiä temppeliinsä. Jeesus tuli täyttämään isille annettuja lupauksia. Hän tuli ensin profeettana, saarnaten parannusta, sillä Jumalan valtakunta oli tullut lähelle. Hän tuli kokoamaan heitä. Jeesus oli sekä viimeinen että suurin Jerusalemin tykö lähetetty sanansaattaja. Mutta he eivät Jumalan Poikaa ottaneet vastaan. He eivät ymmärtäneet etsikkoaikaansa. Kyynelsilmin ennusti Jeesus rakkaan kaupungin, suuren kuninkaan kaupungin tuomiota.
”Sillä sinulle tulevat ne päivät, jolloin sinun vihollisesi sinut vallilla saartavat ja piirittävät sinut ja ahdistavat sinua joka puolelta; ja he kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat lapsesi, jotka sinussa ovat, eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, sentähden ettet etsikkoaikaasi tuntenut.”(Luuk.19:43,44) Temppelistä Jeesus sanoi: ”Ei ole jäävä kiveä kiven päälle maahan jaottamatta”. Tuomion ilmoituksen ja sen täytäntöön panon välillä oli neljäkymmentä vuotta. Kuinka tärkeät ja merkitykselliset olivatkaan nämä vuodet evankeliumin leviämisen kannalta.
Aika Jeesuksen kuolemasta Jerusalemin temppelin hävitykseen oli murrosaikaa kaikin tavoin. Monen juutalaiskristityn oli vaikea käsittää sitä mitä nimitämme jumalanpalvelukseksi hengessä ja totuudessa, yksin Kristuksen työn varassa. Samoin kristillisen seurakunnan on yhä välillä vaikea muistaa, ettei se ole astunut Israelin sijaan. On ”salaisuus”, että koko Israel on tuleva autuaaksi. Israel on yhä valittu kansa, johon liittyy profeettojen ennustamia lupauksia. Onko siis ihme, etteivät heprealaiset voineet helposti ymmärtää uutta seurakuntataloutta ja uutta hengellistä jumalanpalvelusta.
Uskovat juutalaiset saivat kärsiä paljon omilta kansalaisiltaan. Heidän omaisuuttaan otettiin takavarikkoon; heitä vangittiin ja joitakin jopa surmattiin. Isreal kansakuntana oli kiinnittynyt omiin luulotteluihinsa, omaan vanhurskauteensa ja muotomenoihinsa. He turvautuivat lain säädösten noudattamiseen ja temppelipalveluksen omistamiseen. Hävitys tuli äkkiä ja odottamatta Rooman taholta Jeesuksen ennustuksen mukaisesti. Jerusalem hävitettiin, temppeli hajosi maan tasalle. Kaikissa liitonkansan vaiheissa oli jatkunut leeviläinen jumalanpalvelus; keskeytys tapahtui vain Baabelin vankeudessa.
Pakanoille Jumala ei koskaan antanut aaronilaista pappeutta, maallista liiton majaa, vertauskuvallista jumalanpalvelusta. Alusta alkaen hän opetti heille, kuten Jeesus Samarialaiselle naiselle, että kaikki paikat ovat nyt yhtä pyhiä, ja että Jumalaa on palveltava hengessä ja totuudessa. Uskovaiset ovat lapsia, jotka rukoilevat Isää. He muodostavat kuninkaallisen papiston, joka on Jeesuksen kautta tuotu Jumalan tykö. Heillä on pääsy ylhäällä olevaan kaikkein pyhimpään.
Meillä on totinen pyhäkkö, uusi ja pyhitetty tie kaikkein pyhimpään. Me saamme yhdessä Hengessä Jeesuksen veren kautta lähestyä Isää. Meillä on Jumalan todellinen läsnäolo, nimittäin Jeesus, asuvana sydämissämme uskon kautta; Jeesus, missä kaksi tai kolme on koolla hänen nimessänsä; Jeesus ilmoittamassa itsensä leivän murtamisessa; Jeesus puhuvana Pyhän Hengen kautta luetussa ja saarnatussa sanassa.
Missä kaksi tai kolme on koolla Jeesuksen nimessä, siellä ei vain tunnu ikään kuin hän olisi heidän keskellänsä, vaan hän itse on todella heidän kanssaan, Hengessä ja voimassa, rakkaudessa ja siunauksessa. Jos joku häntä rakastaa, tulevat Isä ja Poika ja ottavat asuntonsa hänen tykönänsä. Jeesus on meidän Immanuelimme (Jumala kanssamme) sydämessä, seurakunnan kokouksessa, maailmassa. Millä on Kristus ja hänessä kaikki.
On vaikeaa löytää pakanuuden hengestä selkeään ja kirkkaaseen ilmapiiriin. Kuinka taipuvaisia ovatkaan ihmiset mieltymään kaikkeen, mikä ei ilmoita heille heidän todellista tilaansa eikä saata heitä suoraan Jumalan eteen! Pappeus, messuvaatteet, vihityt rakennukset, vertauskuvat ja seremoniat – kaikki nämä asettavat Kristuksen pitkän matkan päähän. Nämä voivat peittää näkemästä sen sydämen todellista synnillistä ja rikollista tilaa, joka ei ole Kristuksen veren kautta vielä tullut lähelle. Samarialainen vaimo oli esimerkki ihmisestä, jonka sydämen tila oli kuvatun kaltainen hänen kohdatessaan Vapahtajan.
Jeesus toi samarialaisen naisen suoraan elävän, rakastavan Lunastaja-Jumalan kasvojen eteen. Jeesus ilmoitti hänelle rakkauden täydellisyyden. Hän ilmoitti itsensä elävän veden antajana. Vapaana lahjana Jeesus julisti hänelle pelastusta. Syntinen uskoo, ja Jeesus vie hänet kuten lapsen Isän tykö. Jumalan istuimen edessä on se pyhäkkö, jossa me harjoitamme jumalanpalvelusta. Jeesus esittää meidät Isälle. Me olemme rakkaita lapsia, valkeisiin vaatteisiin, autuuden ja vanhurskauden pukuun puettuina olemme pappeja Jumalalle. Millaisia rukoilevaisia Isä tahtoo? Hän tahtoo lapsistaan näitä rukoilevaisia. Sanomme: ”Isä meidän” ja ”Abba”.
Israel on vielä pimeydessä ja maailma ilman Jumalaa. Päivä lähestyy lähestymistään, jolloin Israel on etsivä Herraa ja heidän kuningastansa Daavidia, jolloin epäjumalat hävitetään ja Herra yksinään on korotettu. Sillä välin me, jotka olemme kootut maailmasta ja huudamme avuksemme ilmestyneen Vapahtajan nimeä, palvelkaamme Hengessä, luottamatta ollenkaan lihaan, mutta iloiten Kristuksessa Jeesuksessa.
Näin päätti Saphir 20 sivun jakson, josta yritin poimia olennaisen.
Ceta Lehtniemi